Mitenkä saisimme katukuvaan piristystä

Onko hyviä ideoita
111190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Pirillä, sillähän ne muutkin virtailaiset jaksaa kulkea.

Äänestä
  • Heroiinilla on Suomessa melkoiset perinteet. Suomi oli number 1 heroiinin käytössä/asukas 30-luvulta aina 50-luvulle. Heroiinia kului Suomessa enemmän kuin muissa Pohjoismaissa yhteensä. Onneksi Suomi on menettänyt tuon 1-paikan.

    Ihmiset piristäisi katukuvaa, mutta kun niitä ei ole. Taide on paljon käytetty piriste. Jos vaikka muutamat muraalit tylsimpiin taloihin, maalattuja mattoja kauppojen ovien eteen tai vaikka taidepenkkejä. Sateenkaaret ei taida onnistua, liikaa niitä jotka vetävät sellaisesta herneet aina keuhkoihin asti.

    Virroilta löytyy varmasti käsityöihmisiä ja lapsetkin voisivat osallistua tekemällä neulegraffiteja puihin, tolppiin, aitoihin jne. Vielä joku kisa niihin liittyen ja voittajalle pullakahvit.

    Katukirppis tai vaihtotori tai koppi josta saa hakea kirjan jos laittaa uuden tilalle tms.

    Kaupungin oma sähköinen ilmoitustaulu Virtaintielle, sellainen että sinne saa muutkin kuin kaupunki julkaisunsa. Kaikki kun ei käytä nettiä tai huomaa sielläkään seurata kaikkea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heroiinilla on Suomessa melkoiset perinteet. Suomi oli number 1 heroiinin käytössä/asukas 30-luvulta aina 50-luvulle. Heroiinia kului Suomessa enemmän kuin muissa Pohjoismaissa yhteensä. Onneksi Suomi on menettänyt tuon 1-paikan.

    Ihmiset piristäisi katukuvaa, mutta kun niitä ei ole. Taide on paljon käytetty piriste. Jos vaikka muutamat muraalit tylsimpiin taloihin, maalattuja mattoja kauppojen ovien eteen tai vaikka taidepenkkejä. Sateenkaaret ei taida onnistua, liikaa niitä jotka vetävät sellaisesta herneet aina keuhkoihin asti.

    Virroilta löytyy varmasti käsityöihmisiä ja lapsetkin voisivat osallistua tekemällä neulegraffiteja puihin, tolppiin, aitoihin jne. Vielä joku kisa niihin liittyen ja voittajalle pullakahvit.

    Katukirppis tai vaihtotori tai koppi josta saa hakea kirjan jos laittaa uuden tilalle tms.

    Kaupungin oma sähköinen ilmoitustaulu Virtaintielle, sellainen että sinne saa muutkin kuin kaupunki julkaisunsa. Kaikki kun ei käytä nettiä tai huomaa sielläkään seurata kaikkea.

    "Katukirppis tai vaihtotori tai koppi josta saa hakea kirjan jos laittaa uuden tilalle tms."

    Harvemmin kirppikset pärjää netti-vintagevaatekaupoille. -vinkki vinkki-

    Jos suuremman osan väestä saisi ostamaan kunnon vintage-vermeitä, niin sillähän se katukuva piristyisi!

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/17681841/kunnon-vintage-vaatetta-netista!

    Äänestä

Bordelli ja punaisia tunnelmavaloja.

Äänestä

Suola aitan väki kylille pyöriin

Äänestä

Olisiko se, että kadehditaan kaikki yrittäjät pois ja saadaan ihanan rauhallinen kylänraitti. Eikös ne hylätyt paikat kerää hyvinkin turisteja?

Äänestä
  • joo, ostetaan kaikki palvelut ison maailman konsulteilta ! Heillä parhaimmat puheet ja kalleimmat hinnat , mitä väliä kuinka toteutetaan !!?? Kunhan paikallinen yritysmaailma vain ei saa mitään..... se on pääasia

    Äänestä

Puudildoja ja kaarnaveneitä,suomihan niila jo lähti nousuun.

Äänestä

Kulttuurin rikastajia ja moniosaajia, Eli isisläisiä ja muita ihania veijareita tänne vaan ja kymmeniä tuhansia.

Äänestä

Oulussa on ollut paljon moniosaamista..

Äänestä

Tosiyrittäjät häädettiin jo 80 luvulla tänään nämä yritykset työllistävät satoja työntekijöitä muissa kunnissa .

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onko hyviä ideoita

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu