Venäjänkielen käyttö kiellettiin Ukrainassa?

Anonyymi

Tuollaista väitettä kuulee Putinin trollien viesteissä jatkuvasti. Ovatko nuo valehtelijat oikeassa?

Mitäs sanoo faktat?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ukrainan_kieli

"Vuonna 2019 Ukrainassa säädettiin laki, jonka nojalla ukraina on maan ensisijainen kieli: koulujen tulee käyttää sitä ensisijaisena opetuskielenään (myös alueilla, joissa ukraina ei ole enemmistön kieli) ja palvelualoilla asiakkaan kanssa tulee puhua ensisijaisesti ukrainaa, ellei asiakas itse pyydä toisin."

Eli, aivan samoin kuin täällä Suomessa, koulussa opetetaan Suomeksi ellei muutoin mainita, ja jos asiakas haluaa että hänen kanssaan puhutaan Ruotsia tai Englantia, tai jotain muuta kieltä jota palvelualan työntekijä osaa, silloin sitä saa puhua vapaasti.


Tässä on artikkeli vuodelta 2014.

https://yle.fi/uutiset/3-7124145

Siinä on kielen asemasta hieman asiaa, mutta lukekaa juttu myös siltä osin että vertailette sitä noiden Putinin trollien levittämiin valheisiin siitä kuinka Venäjän kieli olisi muka kielletty. Huomaatte välittömästi jos olette Putinin trollien valheita seuranneet pidempään, että heidän mielipiteensä eivät ole lainkaan Suomen tai länsimedian perinteestä ja näkökulmasta, eikä edes Suomalaisten Venäjää hännystelevien perinteestä, vaan ne ovat SUORAAN Venäjän propagandaperinteestä!

Tässä pieni lainaus joka selventää:

"Itä-Ukrainaan suuntautuvassa (Venäläisten trollien masinoimassa) informaatiosodassa on herätelty pelkoja äärikansallismielisten länsiukrainalaisten ryhmien rynnistyksestä itään ja venäjän kielen kieltämisestä.

Tutkija Arseniy Svynarenko sanoo, että kielikysymys saa Ukrainassa juuri Venäjän politiikan vaikutuksesta aivan erilaisen painoarvon kuin vaikkapa ruotsin asema Suomessa.

– Ukrainan kulttuuri kärsi pahaa tuhoa Neuvostoliiton aikana, ja nyt iso naapuri katsoo, että Ukraina kuuluu sen piiriin, Svynarenko muistuttaa.

Ukrainan politiikassa onkin pitkään ajettu ukrainan kielen aseman vahvistamista."

Tässä sitten artikkeli vuodelta 2015 jossa on myös asiaa kielikysymyksestä.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2015060219791887

"Petro Poroshenko ilmoitti, että Ukrainalla on aina ollut ja tulee aina olemaan vain yksi virallinen kieli sekä äidinkieli – ukrainan kieli.

– Kukaan ei pysty pysäyttämään tätä prosessia enää, linjasi Poroshenko.

Samalla kun venäjän kielestä luovuttiin, englannin kieltä pyritään jatkossa vahvistamaan entisestään. Tällä hetkellä englannin kielen opetus alkaa Ukrainassa jo alakoulun ensimmäisellä luokalla.

– Olen varma, että nuori sukupolvi osaa jatkossa täydellisesti kymmeniä kieliä ja oppii syvästi rakastamaan omaa äidinkieltään, ukrainaa. Poroshenko sanoi.

Ukrainan presidentti ei ole mielipiteineen yksin. Viimeisimpien kyselytulosten mukaan kaksi kolmasosaa ukrainalaisista on sitä mieltä, että ainoastaan ukrainan kieli on hyväksyttävä maan viralliseksi kieleksi."


Kaksi kolmasosaa halusi siis Ukrainan kielen viralliseksi kieleksi, ja kukaan ei sanonut että Venäjän kieli pitää kieltää. No, Venäläisten trollien käsitys demokratiasta onkin ollut aina vähän outo, erityisesti kun ne koskevat toisen suvereenin valtion asioita.

Tulette myös huomaamaan että Venäläistrollit jotka ovat aktiivisesti levittäneet tuota valhetta että Ukraina olisi muka kieltänyt venäjänkielen, eivät tule tähän ketjuun keskustelemaan ja he tulevat luomaan varmasti useampia aloituksia, jotta tämä ketju katoaisi nopeasti näkyvistä.

76

909

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sehän on melkein sama kieli, vähän niinkuin savon ja pohjanmaan murteet. Lapsellisuus jatkuu Zelenskyn valtakunnassa.

      • Anonyymi

        Venäjä,keinotekoinen luomus. Elää vain vähemmistökansoja alistamalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä,keinotekoinen luomus. Elää vain vähemmistökansoja alistamalla.

        Nostetaas tämä ketju taas ylös ettei totuus unohdu.


      • Anonyymi

        Paavo Väyrynen:
        "Meidän ”totuuksiimme” kuuluu muiden muassa se, että Ukraina on ihmisoikeuksia kunnioittava demokraattinen maa, joka taistelee meidän puolestamme länsimaisten arvojen puolesta. Tämän ansiosta Ukraina kutsuttiin jopa ehdokkaaksi liittyä Euroopan unionin jäseneksi.
        Vielä muutama viikko sitten Ranskan presidentti Emmanuel Macron aivan oikein totesi, ettei Ukraina ole kypsä EU:n jäseneksi vielä vuosikymmeniin. "
        Todellakin, tämä kielikysymys osaltaan avasi minulle miten "demokraattinen" maa Ukraina on. Uskomatonta, että ei huomioida 30% kansalaisen tarpeita. Täydellistä syrjintää.


    • Anonyymi

      Ukrainalla on oikeus kansalliseen olemassaoloon jota venäjä yrittää murtaa Stalinistien keinoin

    • Anonyymi

      "Miehittäjän kieli" on epäsuosiossa ukrainalaisten keskuudessa.
      Oman kielen kurssit suosittuja.

      "Puhu äiti venäjää vaan. Kuulostat hassulta yrittäessäsi ukrainaksi."

      Meillä seurakunnassa on parikymmentä ukrainalaista ja tulkkaukset ja muu kommunikaatio tapahtuu venäjäksi.
      Savossa jokin peruskoulu järjesti opetuksen oikein ukrainaksi kun oli marjanpoimijoilta ukrainan oppinut opettaja.

    • Anonyymi

      Hyvähyvä aloittaja! Hyvin perusteltu juttu ja taas putosi pohja kremlinlutkien jutuilta. Eihän tuo venäjän kieli ole kielletty!!!!! Ääliö trollit ottakaa asioista selvää.

    • Anonyymi

      Venäjällä ei ole varsinaisesti omaa kulttuuria. Vain muilta vähemmistökansoilta ja ulkomailta omittua. Sisäkkäiset nuket Japanista. Uskonto Kreikasta. Paraatit Preussista. Nykyjärjestelmä Nzisaksasta Jne.

      • Anonyymi

        ...ja sotahulluus mongooliasta tsingis khanin joukoilta.


      • Anonyymi

        On selvitettävä ketkä venäläisinä pidetyt kulttuurihenkilöt ovat todella olleet kantavenäläisiä. Myytit on nyt selvitettävä.
        Voi tulla yllätyksiä.


      • Anonyymi

        Olet sekaisin mene lääkäriin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet sekaisin mene lääkäriin

        Mikä mielestäsi on väärin? Mene itse valkotakkisten luo.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On selvitettävä ketkä venäläisinä pidetyt kulttuurihenkilöt ovat todella olleet kantavenäläisiä. Myytit on nyt selvitettävä.
        Voi tulla yllätyksiä.

        Venäläinen kulttuuri voi paljastua pitkälti myytiksi ja copycat-kulttuuriksi. Kiveäkään ei saa jättää kääntämättä tässä tutkimuksessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläinen kulttuuri voi paljastua pitkälti myytiksi ja copycat-kulttuuriksi. Kiveäkään ei saa jättää kääntämättä tässä tutkimuksessa.

        Aivan tuo on tutkittava, löytyisikö tuosta alitajuntaisesta alemmuuden tai juurettomuuden tunteesta selitys venäjän väkivaltaiseen käyttäytymiseen ja tarpeeseen näyttää,"me olemme jotain". Mitä emme oikeasti ole.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläinen kulttuuri voi paljastua pitkälti myytiksi ja copycat-kulttuuriksi. Kiveäkään ei saa jättää kääntämättä tässä tutkimuksessa.

        Nyt on mielikuvitus liikkeellä voimakkaasti.


      • Anonyymi

        Vähäisillä tiedoilla täällä kirjoittelet.


      • Anonyymi

        Höpönlöpön. Venäjällä ei muuta olekaan kuin imperialistisia motiiveja. Venäjä käy puhdasta valloitussotaa, jossa se valtaa naapurimaan alueita liittääkseen ne itseensä. Kuten on jo tehnyt Krimille ja kuten aikoo tehdä Luhanskin, Mariupolin ja Hersonin alueille, joissa on jo valmisteltu "kansanäänestystä" alueiden liittämiseksi Venäjään.

        Putin oli päättänyt hyökkäyksestä ja Ukrainan valtaamisesta jo ajat sitten. Kaikki puheet muka neuvottelemisesta olivat pelkkää ajanpeluuta, jotta Putler sai sotajoukkonsa täyteen hyökkäysvalmiuteen. Mikään ei olisi hyökkäyspäätöstä peruuttanut, koska Putlerin pakkomielle imperiumin vanhojen rajojen palauttamisesta ei ole muuttunut miksikään.


      • Anonyymi

        Yoi proffa olis halunnut Venäjän ja lännen lähentyvän ennen kuin mafiamiehet otti vallan! Jeltsinin aikaan1


    • Anonyymi

      Patrick Lancaster ukrainalaiset tappaneet usa kansalaisen toimiitajan

      • Anonyymi

        Montako ukrainalaista toimittajaa, ja montako ulkomaalaista toimittajaa venäläiset ovat tappaneet?

        Kerrotko ensin sen luvun ennenkuin tuot tuon valehtelijan höpinöitä tänne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Montako ukrainalaista toimittajaa, ja montako ulkomaalaista toimittajaa venäläiset ovat tappaneet?

        Kerrotko ensin sen luvun ennenkuin tuot tuon valehtelijan höpinöitä tänne.

        Miten rehellisenä pidät itseäsi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten rehellisenä pidät itseäsi?

        Miksi kysyt aina samat kysymykset, mutta et koskaan vastaa? Ajatteletko olevasi älykäs tai rehellinen?


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Mitä oikein yrität selittää?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä oikein yrität selittää?

        Selittää ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selittää ?

        selittää.


    • Anonyymi

      "Venäjällä, Valko-Venäjällä ja miehitetyillä separatistialueilla painettujen kirjojen maahantuonti kielletään kokonaan. Lisäksi venäläisten artistien tekemää musiikkia ei enää saa esittää julkisesti."

      • Anonyymi

        Tuo uutinen on eiliseltä. Eikä siinä kielletä edelleenkään kieltä. Siinä kielletään Venäläisen propagandan julkaiseminen. Venäläiset ovat valtaamillaan alueilla pyrkineet levittämään propagandaansa aktiivisesti siviilien keskuuteen muunmuassa radiolähetyksin ja painetuin "uutisin".

        Kuten jo sanottua, Venäläisten trollien logiikka ja Venäläisten trollien käsitys demokratiasta on kieroutunutta.


      • Anonyymi

        Joko siellä on ajatteleminenkin kiellettyä? Vai ovatko ajatukset vielä valvonnan asteella?


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joko siellä on ajatteleminenkin kiellettyä? Vai ovatko ajatukset vielä valvonnan asteella?

        Kyllä on .Näin on Puten lätissä


    • Anonyymi

      Venäjää puhutaan venäläisten toimesta vähän siellä ja täällä, koska Neuvostoliitossa kansaa siirrettiin ympäriinsä ja muutenkin pakkovenäläistettiin alueita. Nyt on sitten hyvä sanoa, että näillä entisen Neuvostoliiton alueilla on "suojelua tarvitseva venäläinen väestö".

      Tekosyitä löytyy aina, kun rajoja "on pakko" siirrellä...

      • Anonyymi

        Tuosta löytyy juttua tuosta Wikipedian artikkelistakin. Ja siellä löytyy juttua siitä kuinka entisillä Neuvostomailla muut kielet kiellettiin ja ainoa sallittu kieli oli Venäjä.

        Pistää vähän perspektiiviin asiat nyt kun on lukenut noiden Putin trollien vetoomuksia vähemmistökielen puolesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuosta löytyy juttua tuosta Wikipedian artikkelistakin. Ja siellä löytyy juttua siitä kuinka entisillä Neuvostomailla muut kielet kiellettiin ja ainoa sallittu kieli oli Venäjä.

        Pistää vähän perspektiiviin asiat nyt kun on lukenut noiden Putin trollien vetoomuksia vähemmistökielen puolesta.

        Tuossa aloituksestakin selviää ettei venäjän kieltä ole ukrainassa kielletty vaan ukrainan kieli on maan virallinen kieli.
        Aivan samoin kuten ruotsinkielen asema suomessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuosta löytyy juttua tuosta Wikipedian artikkelistakin. Ja siellä löytyy juttua siitä kuinka entisillä Neuvostomailla muut kielet kiellettiin ja ainoa sallittu kieli oli Venäjä.

        Pistää vähän perspektiiviin asiat nyt kun on lukenut noiden Putin trollien vetoomuksia vähemmistökielen puolesta.

        Jos jossain on menetelty väärin, tulisiko kaikki vastaan tulevat vääryydet hyväksyä?
        Täällä selitetään, että Ukrainan asia on meidän, vaikka Ukrainassa ei tunnu olevan demokratiaa edes kielikysymyksissä huomioiden ison väestönosan tarpeita.
        Jos aiemmin on menetelty väärin, ei yhteiskuntaa rakenneta kostamalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa aloituksestakin selviää ettei venäjän kieltä ole ukrainassa kielletty vaan ukrainan kieli on maan virallinen kieli.
        Aivan samoin kuten ruotsinkielen asema suomessa.

        Ei ole sama juttu.
        Meillä on kaksi kieltä: suomi ja ruotsi. Virallisissa yhteyksissä voit käyttää ruotsia ja saat palvelua ruotsiksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole sama juttu.
        Meillä on kaksi kieltä: suomi ja ruotsi. Virallisissa yhteyksissä voit käyttää ruotsia ja saat palvelua ruotsiksi.

        Kolmas on saami. Sitten on romanien kieli mannejen kieli


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos jossain on menetelty väärin, tulisiko kaikki vastaan tulevat vääryydet hyväksyä?
        Täällä selitetään, että Ukrainan asia on meidän, vaikka Ukrainassa ei tunnu olevan demokratiaa edes kielikysymyksissä huomioiden ison väestönosan tarpeita.
        Jos aiemmin on menetelty väärin, ei yhteiskuntaa rakenneta kostamalla.

        Siellähän on demokratiaa, vai mitä demokratia sinun mielestäsi on!

        Ukrainan kieli on Ukrainan virallinen kieli, piste! Venäjän kieli on vähemmistöasemassa, eikä sitä ole kielletty Ukrainassa kuten te Venäläistrollipuupäät olette yrittäneet väittää.

        Sinä et pysty tässä asiassa vängätä vastaan kun sinulle on faktat kerrottu jo monessa eri kommentissa. Sinä yrität nyt epätoivoisesti tarttua oljenkorsiin, vaikka se ei auta, ei varsinkaan enää. Itse te trollit valehtelitte että Ukrainassa olisi venäjänkieli kielletty, kun te vitun ääliöt olette lukeneet "vaihtoehtomedioita", eli valeuutisia levittäviä medioita ja tyhmyyksissänne uskoneet niitä sokeasti. Ukrainasa Ei ole venäjän kieltä kielletty!

        Vastaan tässä samalla toiseen puupää kommenttiin:

        "Ei ole sama juttu.
        Meillä on kaksi kieltä: suomi ja ruotsi. Virallisissa yhteyksissä voit käyttää ruotsia ja saat palvelua ruotsiksi."

        Se on ihan sama asia Suomessakin. Sillä ei ole paskankaan väliä vaikka meidän maassa olisi kuusitoista virallista kieltä! Suomessa on kolme virallista kieltä, Saame, Ruotsi ja Suomi. Palvelua saat sillä kielellä millä sitä haluat. Aivan kuten saat myös Ukrainassa jos haluat palvelua Ukrainan kielellä. Eli siellä SAA PALVELLA ja ottaa palvelua vastaan Venäjän kielellä jos haluaa, mutta Ukrainan kielellä palvelua on saatava silloin jos sitä vaaditaan.

        Ja EI, tämä palvelu ei tarkoita esimerkiksi hotellin palvelua tai ravintolapalvelua, kirjailijoita tms, vaan virallisia tahoja ja turvallisuus- ja terveyspalveluntahoja, kuten täällä Suomessakin.

        Se EI siis tarkoita sitä että esimerkiksi Venäjänkieliset palveluammatissa toimivat pitäisi opetella nopeasti Ukrainaa. Ei, todellakaan. Se tarkoittaa sitä että viralliset paperit, ohjeet ja muut vastaavat tärkeät paperit on saatava Ukrainan kielellä jos sitä vaaditaan. Sinä saat jumalauta julkaista siellä vaikka urdunkielisen pamfletin jos haluat!

        Ja aivan kuten Suomessakin, sen työntekijän ei tarvitse osata mitään kieltä. Riittää että paikalla on YKSI työntekijä joka taitaa virallista kieltä, niin että työnantaja pystyy osoittamaan sen sille joka sitä tarvitsee!

        Mutta kun te Venäläiset trollit olette niin tyhmiä että te ette tätäkään suostu ymmärtämään ja hyväksymään, vaan tuo teidän epätoivoinen kitinä jatkuu yhä edelleen. Hyväksykää se että te jäitte jälleen kerran valheesta kiinni ja teidän uskottavuutenne poljettiin kerralla jalkoihin!


    • Anonyymi

      Miten kuvittelet venäjää äidinkielenään puhuvan ukrainalaismummun selviävän virallisissa asioissa?
      https://www.verkkouutiset.fi/a/miksi-krim-ei-ole-venalainen/#5510a78b
      ”Krim on venäläinen”. Kuuluisin tämän väitteen esittäjä lienee Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, joka sanoi vuoden 2018 G7-kokouksessa, että ”Krim on venäläinen, koska kaikki puhuvat siellä venäjää”. Alueen ”antamista” Venäjälle oli Trumpille ehdottanut peräti Henry Kissinger.

      • Anonyymi

        Ei tarvitse mitään kuvitella, kun tietää että Ukrainassa saa aivan vapaasti puhua venäjää kaikkialla, ei sitä kukaan ole kieltänyt. RyzzänaZien on aivan turha valehdella.


      • Anonyymi

        Siirrettyjen vihreiden miesten ja ukrainalaisten syrjimisen takia Krimillä oli 60% venäjänkielisiä, en tiedä kuinka moni tunsi olevansa Venäjän valan alla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvitse mitään kuvitella, kun tietää että Ukrainassa saa aivan vapaasti puhua venäjää kaikkialla, ei sitä kukaan ole kieltänyt. RyzzänaZien on aivan turha valehdella.

        Ainakin viimeviikolla venäjän kieli oli ok Kiewissä


      • Anonyymi

        Miten kuvittelet venäjää äidinkielenään puhuvan ukrainalaismummun selviävän, kun venäläiset "sotilaat" ovat ryöstäneet hänen tavaransa, räjäyttäneet hänen talonsa ja murhanneet hänen veljensä perheineen?


    • Anonyymi

      "Petro Poroshenko ilmoitti, että Ukrainalla on aina ollut ja tulee aina olemaan vain yksi virallinen kieli sekä äidinkieli – ukrainan kieli.
      – Kukaan ei pysty pysäyttämään tätä prosessia enää, linjasi Poroshenko."
      Kiitos tiedosta.
      Aika törkeää syrjimistä 30% kansalaisia vastaan, joiden äidinkieli on venäjä Ukrainassa.

      • Anonyymi

        Tuo on törkeää syrjintää. Ihmisoikeusjärjestöjen pitäisi asiaan reagoida, koska kyseessähän on ilmi selvä ihmisoikeusrikos.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on törkeää syrjintää. Ihmisoikeusjärjestöjen pitäisi asiaan reagoida, koska kyseessähän on ilmi selvä ihmisoikeusrikos.

        Kyllä venäjää saa puhua Suomessakin.

        Nykyään Ukrainassa ei saa puhua ukrainaa tai joutuu vankileirille!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on törkeää syrjintää. Ihmisoikeusjärjestöjen pitäisi asiaan reagoida, koska kyseessähän on ilmi selvä ihmisoikeusrikos.

        Menkööt takas Puten lättiin röhkimään jos eivät halua oppia Ukrainan kieltä Samaa Suomessa noilla muunmaalaisille. Vai pitääkö täällä opetella noita afrojen ja arabian kieltä . Pitää sopeutua siihen ja sen maan kieleen missä on


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on törkeää syrjintää. Ihmisoikeusjärjestöjen pitäisi asiaan reagoida, koska kyseessähän on ilmi selvä ihmisoikeusrikos.

        Se olisi syrjintää, jos sitä vähemmitökieltä ei sallittaisi käytettävän.

        Se kuitenkin sallitaan, koska sitä ei ole kielletty.

        Hyvä esimerkki kuitenkin teidän Venäläistrollien käsityksestä ihmisoikeuksista ja syrjimisestä. Kertokaa lisää ja paljastakaa vain enemmän kuinka sekaisin olette, niin saa hyvää materiaalia teitä vastaan myöhemmin käytettäväksi.


    • Anonyymi

      Ymmärrätkö lukemaasi.

      • Anonyymi

        Esitätkö yhden lauseen kysymyksiä.


      • Anonyymi

        Pitävätkö muut sinua tyhmänä?


    • Anonyymi

      Miettisit mieluummin miksi Ukraina ei hyväksynyt USA:n kokeneen entisen ulkoministeri Henry Kissingerin rauhan esitystä?
      Vai onko mukavampaa syytellä perusteettomasti ihmisiä valehtelijoiksi?

      • Anonyymi

        Herra Kissinger ei valehdellut. Esitti vain omiaan. Minä taas esitän että opi tai mee takas Puttelandiaan Puten lättiin röhkimään .Sekin on mielipide vai mi??


    • Anonyymi

      Onko pöhkö juttusi mielestäsi looginen?

      • Anonyymi

        Miltä sinusta tuntui kun ystäväsi sanoivat sinun käyttäytyvän normaalista poikkeavasti?


    • Anonyymi

      Yritätkö saada Suomenkin julistamaan, että Suomella on vain yksi virallinen kieli ja se on suomi?

      • Anonyymi

        Jos ruotsinkieliset ryhtyisivät aseelliseen kapinaan, valtaisivat väkivaltaisesti useita alueita jossain Pohjanmaan seutuvilla ja vaatisivat niiden liittämistä Ruotsiin, niin saattaisi Ruotsin kielen asema Suomessakin muuttua samanlaiseksi kuin venäjän Ukrainassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ruotsinkieliset ryhtyisivät aseelliseen kapinaan, valtaisivat väkivaltaisesti useita alueita jossain Pohjanmaan seutuvilla ja vaatisivat niiden liittämistä Ruotsiin, niin saattaisi Ruotsin kielen asema Suomessakin muuttua samanlaiseksi kuin venäjän Ukrainassa.

        Joo, ruotsalaiset vaatis kaikkia vastaantulevia puhumaan ruotsia, muutoin ammuttais. TAYS KYS ja OYS ja HUS pommitettais ensimmäisyen joukossa. Suomalaiset ajettais Lapin kautta Jäämereen!


    • Anonyymi

      Eikö trolleilla riitä luku tai ymmärrys taito. Ukrainan virallinen kieli on ukraina ja lähtökohtaisesti palvelut oltava ukrainankielellä, mutta venäjänkielellä palvelua saatava jos asiakas ei osaa ukrainaa.
      Mikä tuossa nyt on niin hankalaa käsittää?
      Aivan samanlailla on suomessa ruotsinkielen osalta.
      Ja tuon takia menitte sitten ja himoitsette ukrainan kansan hävittämistä!

      • Anonyymi

        Venäjän trolleille ja putinisteille on täysin turha mitään selittää, koska kaikki syyt Venäjän hyökkäyssodalle ovat keksittyjä tekosyitä. Yksikään niistä väitteistä ei pidä paikkaansa, vaan kaikki ovat venäläisten keksimiä valheita. Jotkut aivokuolleet vammailijat niihin uskovat ja levittävät niitä hyödyllisinä idiootteina, toiset taas maksusta työkseen.

        Kumpaankaan ryhmään millään järkipuheella ei ole mitään vaikutusta. Aivopestyt putinistit ovat kaiken järjellisen tuolla puolen ja Venäjän palveluksessa olevat taas valehtelevat aina kaikesta, kuten venäläiset aina tekevät.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän trolleille ja putinisteille on täysin turha mitään selittää, koska kaikki syyt Venäjän hyökkäyssodalle ovat keksittyjä tekosyitä. Yksikään niistä väitteistä ei pidä paikkaansa, vaan kaikki ovat venäläisten keksimiä valheita. Jotkut aivokuolleet vammailijat niihin uskovat ja levittävät niitä hyödyllisinä idiootteina, toiset taas maksusta työkseen.

        Kumpaankaan ryhmään millään järkipuheella ei ole mitään vaikutusta. Aivopestyt putinistit ovat kaiken järjellisen tuolla puolen ja Venäjän palveluksessa olevat taas valehtelevat aina kaikesta, kuten venäläiset aina tekevät.

        Nostetaan faktat esiin


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Suomessa sentään monikulttuurisuus kukoistaa. Oliskohan se perua satojen, tuhansien vuosien takaa? Kaikki käy, kun mitään omaa ei ole! Naps ja siitä vaan palanen totakin kulttuuria meille omaksi!

      • Anonyymi

        Mites venäjällä? Aikas monta kansaa, uskontoo.....
        Mutta ei mitään koko kansan omaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mites venäjällä? Aikas monta kansaa, uskontoo.....
        Mutta ei mitään koko kansan omaa.

        Kirjaimellisesti, luonnonvarat oligarkeilla, valta ent. KGB:llä, ihmisoikeus -sanaa ei ole kuulutkaan . Millään kielellä. Vanileireillä vangit oppi nopeasti, muuten lähtee henki.


    • Anonyymi

      Tunnustamattoman Transnistrian ulkoministeri: Transnistria aikoo liittyä Venäjään
      Venäläisen uutistoimisto RIA Novostin tänään haastattelema Moldovasta irtaantuneen tunnustamattoman Transnistrian ulkoministeri Vitaly Ignatiev sanoo, että Transnistria aikoo liittyä Venäjän federaatioon.

      - Transnistrian suunta on pysynyt muuttumattomana tasavallan koko olemassaolon ajan, mikä näkyy 17. syyskuuta pidetyn kansanäänestyksen tuloksissa, jotka ilmaisevat kannan selkeästi: itsenäisyys ja myöhempi vapaa liittyminen Venäjän federaatioon. Maan itsenäisyys on ehdoton prioriteetti.

      Jos Transnistria liittyisi Venäjään, sijoittaisi se Venäjän hallintoalueen Ukrainan länsirajalle lähelle Odessaa. Transnistria on väittänyt Ukrainan sodan aikana, että sinne on kohdistettu tulta Ukrainan puolelta.

    • Anonyymi

      Linjauksia voidaan tehdä mutta monet ukrainalaiset eivät osaa hyvin ukrainan kieltä. Ukrainalaiset ovat arvioineet presidenttinsä puhuvan hyvin ukrainaa

    • Anonyymi

      Pietarin trollit nyt yrittää kaikenlaista, nehän kääntää mustan valkoiseksi, niille nääs maksetaan siitä.

      • Anonyymi

        ukrainan sotilaan kulut x 1kpl
        kela
        -minimi eläke 855,48 e/kk
        -sosiaalipuoli
        -asunto
        -sähkö/vesi/sauna(ei kuulu aina)
        -harkinnanvarainen etuus
        --terveyspalvelut, hoidot, lääkkeet
        jostainhan nuo ovat poissa, siis suomalaisilta.
        millä katetaan tuo kuluerä tai kuluerät, epäilen että ei jää muutamaan, vaan tuhansiin.
        käyt töissä, maksat veroa, siis veroeuroilla.
        sitten jos valtio ei kykene rahoittamaan pyörää joka pyörii eli hyvinvointipalveluitamme, valtio joutuu nostamaan verotusta ihmisen sekä erinlaisten hyödykkeiden tai yrittäjän taskulle lisäverotusten muodossa.
        jos taas verotus ajettu loppuun, jää lisäbudjetit ainoaksi vaihtoehdolsi, sitäkään ei loputtomiin voi jatkaa kun tulee maksukyvyttömyys.
        meidän valtio on myynyt jo lähes kaiken, nyt tuli miljardeja taas takkiin Uniperistä sillä oltaisiin saatu hävittäjät, hoitajat jne tyhmyys asuu päättäjissä.
        sähköverkot välttämättömyys niitä kuten vesihuoltoa sekä ruokaa tuottavia tiloja ei koskaan saisi päästää suomen valtion omistuksesta pois.
        olen tuota mieltä.
        karkeasti 20000-30000e vuosi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ukrainan sotilaan kulut x 1kpl
        kela
        -minimi eläke 855,48 e/kk
        -sosiaalipuoli
        -asunto
        -sähkö/vesi/sauna(ei kuulu aina)
        -harkinnanvarainen etuus
        --terveyspalvelut, hoidot, lääkkeet
        jostainhan nuo ovat poissa, siis suomalaisilta.
        millä katetaan tuo kuluerä tai kuluerät, epäilen että ei jää muutamaan, vaan tuhansiin.
        käyt töissä, maksat veroa, siis veroeuroilla.
        sitten jos valtio ei kykene rahoittamaan pyörää joka pyörii eli hyvinvointipalveluitamme, valtio joutuu nostamaan verotusta ihmisen sekä erinlaisten hyödykkeiden tai yrittäjän taskulle lisäverotusten muodossa.
        jos taas verotus ajettu loppuun, jää lisäbudjetit ainoaksi vaihtoehdolsi, sitäkään ei loputtomiin voi jatkaa kun tulee maksukyvyttömyys.
        meidän valtio on myynyt jo lähes kaiken, nyt tuli miljardeja taas takkiin Uniperistä sillä oltaisiin saatu hävittäjät, hoitajat jne tyhmyys asuu päättäjissä.
        sähköverkot välttämättömyys niitä kuten vesihuoltoa sekä ruokaa tuottavia tiloja ei koskaan saisi päästää suomen valtion omistuksesta pois.
        olen tuota mieltä.
        karkeasti 20000-30000e vuosi.

        Putinin trollit eivät osaa keskustella aiheesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putinin trollit eivät osaa keskustella aiheesta.

        Nostetaas tämä aihe taas esille, kun nuo Venäläistrollit ovat unohtaneet sen että jäivät kiinni valheesta.

        Ja muistutan tässä myös tästä:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17506285/miksi-ukraina-rajaytti-pommin-odessan-satamassa--nyt-syyttaa-teosta-venajaa#comment-115536144

        Tuo linkki ei toimi, koska Venäläistrollit ilmoittivat sen poistettavaksi, kun vuorokausi kyseisen ketjun aloittamisen jälkeen Venäläistrollien uskottavuus romahti taas kerran täysin kun Kremlin tiedottaja Zaharova ihan itse ilmoitti että Venäjä olikin ampunut ohjuksen Odessan satamaan, eikä sitä ollutkaan Ukraina pommittanut kuten venäläistrollit olivat suu vaahdossa valehdelleet!


    • Anonyymi

      Onhan sitä venäjää voinut yrittää siellä puhua, mutta kun iso natsijoukko on hakannut tajun kankaalle, on puhuminen vaientunut.

      • Anonyymi

        Olipas heikko trollausyritys, mutta kiitos kun nostit ketjua taas ylöspäin


    • Anonyymi

      Ehkä kannattaisi käyttää muitakin lähteitä kuin suomenkielisiä. Suomen mediahan on ihan hampaaton nykyään. Vai levittääkö aloittaja valheita ihan tahallaan vai tietämättömyyttään?

      Vähällä vaivalla löytyy netistä esim. Ukrainan kreikkalaisen vähemmistön esittämä valitus EU:lle siitä, että Ukrainan parlamentti haluaa kieltää kreikan ja venäjän käytön. Näköjään siellä sorretaan muitakin vähemmistöjä kuin venäläisiä, esimerkiksi myös unkarilaisia. Sitäkö tarkoittaa ukrainalaisten kansallistunteen nousu, muiden sortoa? Pelottavaa!

      Lopultahan EU puuttui näihin suunitelmiin ilmaisten, että EU:hun ei ole asiaa, jos tasa-arvoasiat eivät ole kunnossa.

      Myös fyysisiä hyökkäyksiä unkarilaisia kohtaan on tämän valituksen mukaan tehty.

      Älkää sulkeko silmiänne, ihmiset. Suomi on seuraava totalitaristinen valtio Ukrainan tyyliin.
      --------------------------------------

      Ukrainian Parliament ban on the use of Greek and Russian by ethnic Greeks

      11.12.2014

      Question for written answer E-010539-14
      to the Commission
      Rule 130
      Eleftherios Synadinos (NI)

      According to a number of reports, the Ukrainian Parliament has adopted a bill banning the use of minority languages such as Greek, Russian and Hungarian, thereby undermining any notions of justice, freedom, civilisation, progress and democracy.

      In particular, the body representing the Ukrainian teaching profession has submitted a written demand for an immediate end to the use by ethnic Greeks of an enemy language, that of ‘Putin’. In a written reply, Alexandra Protsenko-Pitsantzi, the President of the Federation of Greek Associations in Ukraine, indicated that the language ban was an act of extremism, a direct violation of human rights and the ‘privilege’ of a totalitarian regime[3].

      Appearing on a Greek-language television broadcast, Ms Protsenko-Pitsantzi spoke of a climate of fear, accompanied by both verbal and physical violence. The Hungarian Government has also expressed great concern at attacks on members of the Hungarian minority.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      54
      2409
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      28
      1759
    3. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      70
      1434
    4. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      238
      1320
    5. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      119
      1154
    6. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      13
      990
    7. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      11
      963
    8. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      948
    9. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      933
    10. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      59
      856
    Aihe