Miksi keskusta pitää rakentaa slummiksi ?

Miksi ennen niin viihtyisä kunnan keskusta pitää rakentaa slummiksi josta kaikki yrittäjät ovat kaikonneet ja koko alue on täynnä pelkkiä asuntoja jotka ovat niin taajassa että ei niissä kukaan viihdy , tuloksena on täysin kuollut keskusta ilman ihmisiä vaikka päinvastaista yritetään ?
Onko valtuusto hampaaton vai todella tyhmä ?
Epäilen jälkimmäistä...
6202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tämä on nykyajan suuntaus. Punavihreät haluavat tiivistää keskustoita ja Sekoomus haluaa luoda gryndereille mahdollisuudet rikastua. Tulos on sitten nähtävissä mm. Kangasalan keskustassa samoin kuin monissa muissakin keskustoissa. Jäljelle jäävät vain juopot, narkkarit ja tyhjät liiketilat. Jokainen, jolla on mahdollisuuksia, muuttaa vähin äänin muualle.

Äänestä
  • Tämä on täysin totta, mutta Kangasalan tapauksessa jyrkin alamäki alkoi keskustan osalta siinä vaiheessa kun kun kunta aloitti ns. pysäköinninvalvonnan. Tämä surullinen päätös on aiheuttanut kunnalle enemmän häpeää ja mainehaittaa kuin muut huonot päätökset yhteensä. Kyttäämisen seurauksena kuntalaiset ovat äänestäneet jaloillaan ja vievät ostovoimansa muualle, mikä onkin aivan oikein.

    Äänestä

Joka tapauksessa järkyttävän rumaa jälkeä tulee keskustaan , miten voi joku luulla että uusi kunnan virastotalokin muka "elävöittää " keskustaa " , keskustassahan ei ole edes baaria eikä R- kioskia ensi talvena , sentään kyseessä on 30 000 asukkaan kunta .
Naurettavan tyhmää kaavoitusta .

Äänestä
  • Kangasalla on aina ollut huono "herraonni", eli kunta on saanut aina kärsiä huonoista päättäjistä. Toisaalta voidaan kysyä, onko Kangasala niin vetovoimaton paikka että ne kyvykkäämmät ihmiset kiertävät paikan kaukaa?

    Äänestä

Voipi käydä täällä Pirkkalassa ekskursiolla. Vanhan puretun kunnantalon kortteliin nousee betonilaatikoita niin lähelle toisiaan, että toisen asunnon keittiön ikkunasta näkyy toisen makuuhuoneeseen, ja talojen välillä on vain pienet kujat.

Äänestä
  • Järkyttävää !

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miksi ennen niin viihtyisä kunnan keskusta pitää rakentaa slummiksi josta kaikki yrittäjät ovat kaikonneet ja koko alue on täynnä pelkkiä asuntoja jotka ovat niin taajassa että ei niissä kukaan viihdy , tuloksena on täysin kuollut keskusta ilman ihmisiä vaikka päinvastaista yritetään ?
Onko valtuusto hampaaton vai todella tyhmä ?
Epäilen jälkimmäistä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu