Marski puolustusneuvoston pj:na 1931-39.

Kari Selèn: C.G.E.Mannerheim ja hänen puolustusneuvostonsa 1931 - 1939. Keuruu 1980.

Marskin syyksi pannaan yleensä mitä tahansa,mikä mieleen juolahtaa, usein aiheesta,mutta hyvin usein myös aiheetta.
Sellainen on hänen roolinsa Suomen puolustusvalmiudessa maamme joutuessa vastoin tahtoaan Talvisotaan.

Maailman menoa-palstalla on Marskia syytetty mm. hankintojen laiminlyönneistä.
Totuus on,että ilman hänen toimiaan puolustusvalmius olisi ollut ratkaisevasti heikompi ja ehkä täysin riittämätön suurvallan hyökkäyksen torjumiseen.

Marski oli kuitenkin juridisesti ennen sotaa vain puolustusministeriön ylimääräinen esittelijä,joten hänen esitystensä oli ensin läpäistävä mahtinsa tuntevan puolustusministeri Niukkasen ja tämän organisaation seula ennen eduskunnalle esittelyä ja päätöksentekoa.

Niukkanen tiesi mahtinsa ja tunsi Marskin kilpailijakseen,vaikka molemmat voimakastahtoiset herrat myös arvostivat toisiaan.

Marskin arvovaltaa lisäsivät hänen aiemmat tehtävänsä vuoden1918 ylipäällikkönä ja 1919 valtionhoitajana.Hänen arvovaltansa eräissä kansaispiireissä oli suuri.
Ja olihan hänen puolustusneuvostossaan jäseninä maan korkein sotilasjohto.

Ennenkuin esitykset toteutuivat,oli tiellä monta mutkaa ja estettä sekä ennen kaikkea valtion ikuinen rahapula ja vasemmiston sitkeä puolustusmenojen kasvun vastustaminen.
Prosentuaalisesti ne olivatkin suuri osuus köyhän maan budjetista,mutta ostovoima maailman asemarkkinoilla oli pieni.

Tilanne muuttui ratkaisevasti kun Marski nimitettiin17.10. 39 Puolustusvoimien komentajaksi,tosin ensin vain väliaikaisesti.
3981
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Mannerheimin mielestä älytön törsääminen panssarilaivoihin oli sulaa hulluutta, minkä sijaan olisi pitänyt kehittää maavoimia ja ilmavoimia.

Suomen Laivastoyhdistys oli aikansa superlobbari. Yhdistys vaikutti ratkaisevasti siihen, että eduskunta hyväksyi vuonna 1927 erityisen laivastolain. Sen perusteella rakennettiin kaksi rannikkopanssarilaivaa, Väinämöinen ja Ilmarinen, sekä viisi sukellusvenettä.

Laivasto-ohjelma nieli 1930-luvulla lähes puolet puolustusmäärärahoista. Talvi- ja jatkosodassa panssarilaivojen rooli jäi vähäiseksi.

Ilmarisen tuhouduttua harhautusoperaation miinaräjähdyksessä syyskuussa 1941 Väinämöinen ei enää osallistunut sotatoimiin. Sodan jälkeen Väinämöinen myytiin Neuvostoliitolle.

Täysin laivasto-ohjelman varjoon jäi kenraaliluutnantti Vilho Nenosen johtama tutkimus ja hankintaohjelma kenttätykeistä ja niiden vaatimista ammusmääristä. Tykistöohjelma ei ollut yhtä ”mediaseksikäs” kuin laivastoaate.

Talvisodassa vähäinen tykistö ei usein kyennyt ampumaan ammuspulan vuoksi, vaikka maalit olivat tiedossa. Vihollista ei saatu lyötyä hajalle lähtöalueellaan, kuten Tali-Ihantalassa kesällä 1944, vaan se saattoi kaikessa rauhassa ryhmittää joukkojaan hyökkäykseen.

Yhden panssarilaivan hinnalla olisi laskelmien mukaan saatu hankittua jokaiselle yhdeksälle divisioonalle raskas kenttätykistöpatteristo ja toisen hinnalla kullekin divisioonalle ilmatorjuntapatteristo ampumatarvikkeineen.

Laivasto-ohjelmaa on pidetty ”asiantuntemattomuudesta johtuneena suurena virheinvestointina”.

Suomen marsalkka Mannerheim otti muistelmissaan rajusti kantaa laivasto-ohjelmaan:

”Katsoen siihen, että laivasto-ohjelma nieli varoja, jotka olisi paljon paremmin tarvittu poistamaan armeijan ja Ilmavoimien alkeellisia puutteita, voidaan hyvällä syyllä väittää, että meripuolustuspropaganda ei koitunut eduksi puolustuslaitokselle kokonaisuudessaan. Puolustusvoimien johto ei ollut osannut ohjata harrastusta oikeille raiteille.”

Äänestä
  • Panssarilaivat rakennettiin Marskin ollessa eläkeläinen.
    Marski osti valtionhoitajana Suomen ensimmäisen panssarikaluston ja ajanmukaiset sotalentokoneet.

    Vasta hänen PN-kaudellaan ostetiin taas ajanmukaista kalustoa sikäli kuin sitä oli saatavilla ja esitykset menivät PLM:n ja eduskunnan läpi.
    Marski oli vain esittelijä,ei päättäjä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Panssarilaivat rakennettiin Marskin ollessa eläkeläinen.
    Marski osti valtionhoitajana Suomen ensimmäisen panssarikaluston ja ajanmukaiset sotalentokoneet.

    Vasta hänen PN-kaudellaan ostetiin taas ajanmukaista kalustoa sikäli kuin sitä oli saatavilla ja esitykset menivät PLM:n ja eduskunnan läpi.
    Marski oli vain esittelijä,ei päättäjä.

    Päättäjä oli Ruotsin kuningas aristokraatit ostettiin hiljaisiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Päättäjä oli Ruotsin kuningas aristokraatit ostettiin hiljaisiksi.

    Jotain rotia sentään.

    Ps-laivat rakennettiin Laivastolain nojalla täydentämään Suomen ja Viron yhdessä muodostamaa Suomenlahden sulkua,jonka tarkoitus oli estää Punalaivaston pääsy Suomenlahden pohjukasta Itämerelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jotain rotia sentään.

    Ps-laivat rakennettiin Laivastolain nojalla täydentämään Suomen ja Viron yhdessä muodostamaa Suomenlahden sulkua,jonka tarkoitus oli estää Punalaivaston pääsy Suomenlahden pohjukasta Itämerelle.

    Tosiaankin jotain rotia!
    Puna-laivaston sulkuun olisi riittänyt miinoittaminen,rannikkotykistö ja torpedoveneet.
    Suomen panssarilaivojen vaikutus näkyi lähinnä paraateissa,joista eräässä merenkulun suurmaan Britannian edustaja kysyi suomalaiselta tuttavaltaan,ovatko ne majakkalaivoja!
    Niiden taistelumärssy oli poikkeuksellisen korkea.
    Unohtui se tärkein:Maata pitkin se vihulainen kuitenkin pääosiltaan tulee niin Suomeen kuin Viroonkin!

    Sulun vartiointi vaati tuon ajan ( 1920-luku) käsityksen mukaan rannikkotykistön ja merivoimien tykistöalusten sekä sukellusveneiden käyttöä.

    Voi olla,että tuon ajan päättäjillä ei ollut tietoa esimerkiksi MR-sopimuksesta,joka hetkessä muutti tilanteen Suomenlahdella ja koko Itämerellä.

    Panssarilaivojen rakentamisen yksi syy oli torpedovene S 2:n traaginen uppoaminen miehistöineen. Merivoimille haluttiin kunnon sotalaivoja tsaari-Venäjän aikaisten alusten tilalle.

    Ps-laivojen korkea taistelumärssy mahdollisti tähystetyn tulenkäytön saariston suojasta.

    "torpedovene S 2:n traaginen uppoaminen miehistöineen."
    Ja saatiin tilalle Ilmarisen traaginen uppoaminen miehistöineen!Puupäisempää strategiaa saa hakea!
    Samaan aikaan maavoimat kituuttelivat kroonisen perusvarustelun surkeuden keskellä!
    Ainoa varusesine,joka voitiin liikekannallepanossa antaa jokaiselle sotilaalle,oli kokardi!

    Äänestä

Marskin valtuudet PN:n pj:na olivat pienet ja epäselvät. Puolustusministeri arvioi oman asemansa heikentyvän ja toimi aktiivisti PN:a vastaan koko ministeriönsä voimalla.
Marskin valtuudet kasvoivat vähitellen ja joskus löytyi yhteinen sävelkin PLM:n kanssa.
Välit pysyivät silti enimmäkseen kireinä.

Äänestä

"ehkä täysin riittämätön suurvallan hyökkäyksen torjumiseen."

Täysin riittämätön se oli sodan alla.
Mannerheim painotti valtionjohdolle,ettei sillä ole oikeutta johtaa maata sotaan,jos puolustuslaitokselle ei ole myönnetty riittävästi resursseja käydä menestyksekästä puolustustaistelua.
Niinpä hän lähetti eroanomuksensa,koska ei katsonut voivansa ottaa vastuuta sotilaiden veren vuodattamisesta tilanteessa jossa valtiovalta toistuvasti vuosien aikana oli tehnyt tyhjäksi hänen johtamansa puolustusneuvoston ehdottamat hankinnat.
Neuvostoliiton hyökkäyksen alettua Mannerheim perui eroanomuksensa.
Se on karvahatun noston arvoinen teko.

Äänestä
  • Sotamarsalkka Gustaf Mannerheim marssi punakoneiden pommittaessa Helsinkiä puolustusministeri Juho Niukkasen puheille. − Ilmoittaudun paljon puheena olleeseen ylipäällikön toimeen.

    Sekä Mannerheim että presidentti Kyösti Kallio halusivat maahan uuden hallituksen. Pääministeri Cajanderin, ulkoministeri Eljas Erkon ja sisäministeri Kekkosen jääräpäinen politiikka oli johtanut sotaan, nyt sodasta oli päästävä eroon.

    − Mikäli Erkko olisi mies, hän menisi metsään ja ampuisi kuulan päähänsä, Mannerheim sanoi.

    Erkko siirtyi sodan syttymispäivänä Ruotsiin. Eduskunta matkusti junalla Kauhavalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sotamarsalkka Gustaf Mannerheim marssi punakoneiden pommittaessa Helsinkiä puolustusministeri Juho Niukkasen puheille. − Ilmoittaudun paljon puheena olleeseen ylipäällikön toimeen.

    Hölynpölyä.
    Marski inhosi Erkkoa,mutta tuo lohkaisu on keksitty.

    Erkko siirtyi parin päivän kuluttua Ruotsiin paniikkivauhtia.

    Marski kosti nimittämällä reservin majuri Erkon seuraavan sodan alussa sotavankitoimiston päälliköksi.

    Ei ole keksitty.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sotamarsalkka Gustaf Mannerheim marssi punakoneiden pommittaessa Helsinkiä puolustusministeri Juho Niukkasen puheille. − Ilmoittaudun paljon puheena olleeseen ylipäällikön toimeen.

    Sekä Mannerheim että presidentti Kyösti Kallio halusivat maahan uuden hallituksen. Pääministeri Cajanderin, ulkoministeri Eljas Erkon ja sisäministeri Kekkosen jääräpäinen politiikka oli johtanut sotaan, nyt sodasta oli päästävä eroon.

    − Mikäli Erkko olisi mies, hän menisi metsään ja ampuisi kuulan päähänsä, Mannerheim sanoi.

    Erkko siirtyi sodan syttymispäivänä Ruotsiin. Eduskunta matkusti junalla Kauhavalle.

    Erkko taas sanoi Mannerheimista, että Mannerheim on täysi ryssä, eikä hän koskaan siitä taudista parantunutkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Erkko taas sanoi Mannerheimista, että Mannerheim on täysi ryssä, eikä hän koskaan siitä taudista parantunutkaan.

    Marski oli ennen kaikkea suomalainen,mutta ei unohtanut suomenruotsalaisia juuriaan eikä 30 vuoden palvelustaan Venäjällä.

    Äänestä

Kävikö panssarilaivat koskaan Porvoon itäpuolella.

Äänestä

Aloittaja syyllistyy raskaaseen jälkiviisasteluun. Se onkin toki helpoin viisauden laji.

1920 eikä -30-luvulla Suomeen ei kohdistunut mitään konkreettista sotilaallista uhkaa, minkä perusteella olisi ollut hankittava suuria määriä aseistusta. Vakavampi kriisi syntyi vasta 1938, kun Saksa uhkasi Tsekkoslovakiaa ja käytiin Münchenin neuvottelut sen sudeettialueista.

Merivoimat ovat erittäin tärkeä osa Suomen puolustusta huoltovarmuuden kannalta, koska meritse tulee Suomeen pääosa tarvikkeista. Viron kanssa suunniteltu Suomenlahden sulku oli tarkoituksenmukainen operaatio ja sitä varten tarvittiin myös merivoimien kyvykkyyksiä.

Mannerheimin neuvot talvisotaa edeltäviä neuvotteluita koskien olisivat johtaneet Suomen itsenäisyyden menettämiseen. Onneksemme poliitikot eivät kuunnelleet häntä turvallisuuspoliittisissa linjakysymyksissä, jolloin olisimme voineet menettää suvereniteettimme.

Suomi oli 1930-luvulla köyhä maa, jolla oli monia tärkeitä kohteita, mihin valtion budjetissa oli varauduttava. Vasemmistossa ymmärrettiin tämä asia.

Äänestä
  • No jo on lapsellista jälkiviisastelua itseltäsi, vai etkö havaitse, ja arvatenkin kommunistilta, joille on aina tärkeää ylläpitää omiin tarkoitusperiin sopivaa mielikuvahistoriaa.

    "1920 eikä -30-luvulla Suomeen ei kohdistunut mitään konkreettista sotilaallista uhkaa, minkä perusteella olisi ollut hankittava suuria määriä aseistusta. Vakavampi kriisi syntyi vasta 1938, kun Saksa uhkasi Tsekkoslovakiaa ja käytiin Münchenin neuvottelut sen sudeettialueista."

    Vois edes vähän perustella yo. heittoa.

    Puhumattakaan:
    "Mannerheimin neuvot talvisotaa edeltäviä neuvotteluita koskien olisivat johtaneet Suomen itsenäisyyden menettämiseen. "
    - On se kivaa näpytellä 2022 tällaisia ilmaan heittoja vailla perusteita,...

    Äänestä

  • "Mannerheimin neuvot talvisotaa edeltäviä neuvotteluita koskien olisivat johtaneet Suomen itsenäisyyden menettämiseen. "
    Mikäli Mannerheimia olisi kuultu,ja tarjottu heti neuvottelujen alussa Suur-saarta ja muutamaa pienempää sekä rajansiirtoa Kannaksella useita kymmeniä kilometrejä lännemmäksi,olisi se todennäköisesti nostanut hyökkäyskynnystä poliittisesti.Nuo luovutukset eivät olisi vielä romuttaneet Suomen puolustuskykyä.
    Neuvostoliitto oli aina kansainvälisesti julistanut rauhantahtoaan,joten hyökkääminen kääpiönaapuriin olisi ollut räikeässä ristiriidassa aikaisemman politiikan rinnalla.
    Voi olla,että Neuvostoliitto olisi tyytynyt toistaiseksi noihin alueisiin ja jäänyt odottamaan suotuisaa hetkeä eli tilannetta,jossa kapitalistimaat ovat Euroopassa sotineet itsensä uuvuksiin ja Neuvostoliitto "heittää vaakaan ratkaisevan punnuksen".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Mannerheimin neuvot talvisotaa edeltäviä neuvotteluita koskien olisivat johtaneet Suomen itsenäisyyden menettämiseen. "
    Mikäli Mannerheimia olisi kuultu,ja tarjottu heti neuvottelujen alussa Suur-saarta ja muutamaa pienempää sekä rajansiirtoa Kannaksella useita kymmeniä kilometrejä lännemmäksi,olisi se todennäköisesti nostanut hyökkäyskynnystä poliittisesti.Nuo luovutukset eivät olisi vielä romuttaneet Suomen puolustuskykyä.
    Neuvostoliitto oli aina kansainvälisesti julistanut rauhantahtoaan,joten hyökkääminen kääpiönaapuriin olisi ollut räikeässä ristiriidassa aikaisemman politiikan rinnalla.
    Voi olla,että Neuvostoliitto olisi tyytynyt toistaiseksi noihin alueisiin ja jäänyt odottamaan suotuisaa hetkeä eli tilannetta,jossa kapitalistimaat ovat Euroopassa sotineet itsensä uuvuksiin ja Neuvostoliitto "heittää vaakaan ratkaisevan punnuksen".

    Onpa historiaton kommentti.

    Neuvostoliitto ei toteutuneessakaan historiassa mielestään hyökännyt Suomeen, vaan tuli tänne vapauttamaan porvarivallan taakasta Suomen työväkeä Otto Wille Kuusisen hallituksen pyynnöstä. Mitään poliittista "hyökkäyskynnystä" sen ei tarvinnut ylittää. Eikä se olisi sellaista pitänyt esteenä myötäilystä huolimatta, jos suomalaiset olisivat sellaiseen hurahtaneet.

    Stalin oli päättänyt, että suotuisa hetki sodalle oli talvi 1939. Se päätös oli jälkiviisaasta näkökulmasta virhe, koska suomalaiset kykenivät tehokkaaseen puolustukseen puna-armeijaa vastaan.

    1Äänestä

    Minkähän takia Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta,jos se ei "omasta mielestään" hyökännyt Suomeen?

    Neuvostoliitolle kävi kuten Venäjälle sen hyökätessä Ukrainaan 2022. Kansainvälinen yhteisö ei usko hyökkääjän valheita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onpa historiaton kommentti.

    Neuvostoliitto ei toteutuneessakaan historiassa mielestään hyökännyt Suomeen, vaan tuli tänne vapauttamaan porvarivallan taakasta Suomen työväkeä Otto Wille Kuusisen hallituksen pyynnöstä. Mitään poliittista "hyökkäyskynnystä" sen ei tarvinnut ylittää. Eikä se olisi sellaista pitänyt esteenä myötäilystä huolimatta, jos suomalaiset olisivat sellaiseen hurahtaneet.

    Stalin oli päättänyt, että suotuisa hetki sodalle oli talvi 1939. Se päätös oli jälkiviisaasta näkökulmasta virhe, koska suomalaiset kykenivät tehokkaaseen puolustukseen puna-armeijaa vastaan.

    Kerropas sitten, kun kerran väität asian tietäväsi, että koska Stalin teki sen päätöksensä hyökätä Suomeen, ja luonnollisesti esität luotettavan lähteen, mihin perustuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kerropas sitten, kun kerran väität asian tietäväsi, että koska Stalin teki sen päätöksensä hyökätä Suomeen, ja luonnollisesti esität luotettavan lähteen, mihin perustuu.

    Koska et myönnä Stalinin hyökänneen 30.11. 39 Suomeen,niin esitä luotettava lähde,jolla se kumotaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koska et myönnä Stalinin hyökänneen 30.11. 39 Suomeen,niin esitä luotettava lähde,jolla se kumotaan.

    No missähän niin on väitetty?

    Eli kokeillaanpas uudestaan: Kerropas sitten, kun kerran väität asian tietäväsi, että koska Stalin teki sen päätöksensä hyökätä Suomeen, ja luonnollisesti esität luotettavan lähteen, mihin perustuu.

    Eli en missään kohtaa väitä, etteikö sitä hyökkäystä olisi tapahtunut, mutta sinulla selvästikään ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, että koska Stalin sen päätöksensä hyökkäyksestä teki.

    "Stalin oli päättänyt, että suotuisa hetki sodalle oli talvi 1939"

    Stalin ei hyökännyt Suomeen vaan tuli vapauttamaan maan valkolahtarien ikeestä.

    Suomi oli demokratia vuodesta 1919.
    NL oli kommunistinen diktatuuri ja liitossa Saksan natsien kanssa.

    Suomi siirtyi pohjoismaiselle puolueettomuuslinjalle 1935.
    Vuonna1937 alkaen maassa oli monipuoluehallitus mukana SDP,ei kuitenkaan äärioikeiston IKL.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No missähän niin on väitetty?

    Eli kokeillaanpas uudestaan: Kerropas sitten, kun kerran väität asian tietäväsi, että koska Stalin teki sen päätöksensä hyökätä Suomeen, ja luonnollisesti esität luotettavan lähteen, mihin perustuu.

    Eli en missään kohtaa väitä, etteikö sitä hyökkäystä olisi tapahtunut, mutta sinulla selvästikään ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, että koska Stalin sen päätöksensä hyökkäyksestä teki.

    "Stalin oli päättänyt, että suotuisa hetki sodalle oli talvi 1939"

    "Eli en missään kohtaa väitä, etteikö sitä hyökkäystä olisi tapahtunut, mutta sinulla selvästikään ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, että koska Stalin sen päätöksensä hyökkäyksestä teki."

    Eli oletat Neuvostoliiton hyökäneen Suomeen ilman ko. maata hallinneen kommunistisen puolueen pääsihteerin nimenomaista päätöstä. Mihin tämä oletus perustuu? Onko tiedossasi muitakin tärkeitä päätöksiä, joita Neuvostoliitossa tehtiin ilman mainitun vaikutusvaltaisen poliitikon päätöstä? Mainitse edes yksi?

    No kyllä se on tullut jo selväksi, että sinä et tiedä, koska Stalin sen päätöksensä teki:-D

    "Stalin oli päättänyt, että suotuisa hetki sodalle oli talvi 1939"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No kyllä se on tullut jo selväksi, että sinä et tiedä, koska Stalin sen päätöksensä teki:-D

    "Stalin oli päättänyt, että suotuisa hetki sodalle oli talvi 1939"

    OK. Tuli selväksi, ettet tiedä YHTÄÄN päätöstä, jossa tärkeässä asiassa NKP:n pääsihteeri ei olisi tehnyt päätöstä Neuvostoliitossa! MOT

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Neuvostojohto hyväksyi Suomen vastaisen sodan suunnitelman vasta 29.10.1939.

    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jani-hakkarainen/talvisota-oli-mahdollista-valttaa/#_edn4

    Tarkoitat varmaan jo 29.10.-39, sillä neuvottelut olivat maiden välillä vielä kesken lokakuussa ja ne keskytyivät vasta marraskuun puolella. Neuvostoliitto ei siis käynyt mitään todellisia neuvotteluja Suomen kanssa, vaan ne olivat vain hämäystä ja tarkoituksin saada ilman sotaa Suomi miehitetyksi myöhemmin.

    Äänestä

Stalinihan oli parissa ensimmäisessä neuvottelussa läsnä kuulostelemassa Suomen valtuuskunnan mielialoja!
Kun neuvotteluisa,vasten Mannerheimin henkilökohtaisia mielipiteitä,pysyttiin tiukasti Suomen valtiorajojen muuttumattomuuden linjalla,pisti Stalin sotilaansa töihin!
Syys-lokakuun vaihteessa pisti Stalin armeijan rattaat pyörimään,ja kohta julisti Pravda Neuvostoliiton vaatimukset!
Suomi joutui sotaan ilman että oli siihen valmistautunut!!

Äänestä
  • Väärää tietoa!

    Oikaistaan: Suomi oli valmis siirtämään valtakunnan rajaa Terijoella ja Kuokkalassa sekä Petsamon alueella Kalastajansaarennossa. Suomi ei vaatinut luovutetuista alueista mitään korvaavaa aluetta Neuvostoliitolta.

    Mitään rajojen muuttumattomuuden linjaa ei ollut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väärää tietoa!

    Kosmeettista höpinää!
    Heti neuvottelujen pohjaksi olisi pitänyt asettaa Suursaaren luovuttaminen että tarjous olisi ollut alkuunkaan uskottava!Sen lisäksi muutaman kymmenen kilometrin rajansiirto Kannaksella!
    Viipuri saattaisi edelleenkin olla suomalainen!

    Suomella ei ollut mitään aikomusta luovuttaa yhtäkään Suomenlahden saarta, koska se ei olisi näyttänyt hyvältä siinä maassa, mistä suomalaiset eniten toivoivat apua; Saksasta. Talvisodan aikana Suomeen annettiinkin tieto, että Saksa hyökkää Neuvostoliittoon myöhemmin, jolloin (väli)rauhassa luovutetut alueet saadaan takaisin korkojen kera.

    Kaikenlainen myöntyileminen liiallisessa määrin olisi johtanut Suomen itsenäisyyden menettämiseen niin kuin kävi Baltian maille.

    Kokonaisuudessaan Suomelle kävi toisessa maailmansodassa hyvin, sillä Suomi oli ainoa Euroopassa sotaa käynyt maa, joka ei tullut miehitetyksi (kun mukaan ei lasketa suurvaltoja: Yhdistynyt kuningaskunta ja Neuvostoliitto).

    Äänestä

》》Mannerheimin mielestä älytön törsääminen panssarilaivoihin oli sulaa hulluutta, minkä sijaan olisi pitänyt kehittää maavoimia ja ilmavoimia.《《

Taas Suomessa pannaan rahoja laivaston uusiin aluksiin, oliko peräti 4 kpl, ja hintaa yli miljardi.
Tämmöiset paatit voidaan upottaa kymmenien kilometrien päästä ammutuilla ohjuksilla.

Ihan hulluutta. Pienet partioalukset riittäisi ja niitä paljon.

Äänestä

  • Eipä ole hulluutta nytkään. Suomi on "saari" ja siksi merivoimien suorituskyvyt ovat elintärkeitä puolustuksen kannalta.

    Suhteellisen isot alukset ovat välttämättömiä, jotta aluksilla olisi jäässäkulkukelpoisuus. Pikkuisilla partioaluksilla meripuolustus toimisi vain kesäisin.

    Pinta-alusten haavoittuvuus ohjuksille on olemassa, ja siksi sukellusvenekalustoakin Suomella pitäisi olla. Nyt on tukeuduttava Ruotsin sukellusveneisiin.

    Äänestä

Kalliita ravunpyydyksiä ja -syöttejä.

Konsepti Amerikasta

Lähes satametrinen taistelulaiva olisi Suomen laivaston suurin alustyyppi sitten 1930-luvulla valmistuneiden Ilmarisen ja Väinämöisen. Noiden kahden kalliin panssarilaivan tärkein sotilaallinen merkitys viime sodissa oli siinä, etteivät veronmaksajien rahat riittäneet ennen sotaa juuri muuhun aseistukseen, ja Suomi oli todella huonosti varustautunut joutuessaan Talvisotaan.

Sama virhe voi toistua nyt.

Puolustusvoimien havittelema uusi alus perustuu amerikkalaiseen konseptiin. Merivoimat on luonnostellut unelmalaivaansa kymmenkunta vuotta Yhdysvaltain ja Saksan kanssa.

Yhdysvaltain laivasto on koeluonteisesti teettänyt 26 tällaista alusta. Yhdysvallat aikoo käyttää niitä esimerkiksi merirosvojahdissa Afrikan rannikolla. Sen sijaan oikeaan sodankäyntiin ne eivät kelpaa. Pentagonin tutkimuksen mukaan laivojen taistelukestävyys on huono. Jos alus saa osuman, miehistö hylkää uppoavan aluksensa ja siirtyy pelastuslautoille.

https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/201612112200038446

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kari Selèn: C.G.E.Mannerheim ja hänen puolustusneuvostonsa 1931 - 1939. Keuruu 1980.

Marskin syyksi pannaan yleensä mitä tahansa,mikä mieleen juolahtaa, usein aiheesta,mutta hyvin usein myös aiheetta.
Sellainen on hänen roolinsa Suomen puolustusvalmiudessa maamme joutuessa vastoin tahtoaan Talvisotaan.

Maailman menoa-palstalla on Marskia syytetty mm. hankintojen laiminlyönneistä.
Totuus on,että ilman hänen toimiaan puolustusvalmius olisi ollut ratkaisevasti heikompi ja ehkä täysin riittämätön suurvallan hyökkäyksen torjumiseen.

Marski oli kuitenkin juridisesti ennen sotaa vain puolustusministeriön ylimääräinen esittelijä,joten hänen esitystensä oli ensin läpäistävä mahtinsa tuntevan puolustusministeri Niukkasen ja tämän organisaation seula ennen eduskunnalle esittelyä ja päätöksentekoa.

Niukkanen tiesi mahtinsa ja tunsi Marskin kilpailijakseen,vaikka molemmat voimakastahtoiset herrat myös arvostivat toisiaan.

Marskin arvovaltaa lisäsivät hänen aiemmat tehtävänsä vuoden1918 ylipäällikkönä ja 1919 valtionhoitajana.Hänen arvovaltansa eräissä kansaispiireissä oli suuri.
Ja olihan hänen puolustusneuvostossaan jäseninä maan korkein sotilasjohto.

Ennenkuin esitykset toteutuivat,oli tiellä monta mutkaa ja estettä sekä ennen kaikkea valtion ikuinen rahapula ja vasemmiston sitkeä puolustusmenojen kasvun vastustaminen.
Prosentuaalisesti ne olivatkin suuri osuus köyhän maan budjetista,mutta ostovoima maailman asemarkkinoilla oli pieni.

Tilanne muuttui ratkaisevasti kun Marski nimitettiin17.10. 39 Puolustusvoimien komentajaksi,tosin ensin vain väliaikaisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu