Varhaisinta lapsuutta ei voi muistaa: mikä on varhaisin tapahtuma elämässäsi, jonka muistat?

Anonyymi

Ihminen ei muista mitään elämänsä ensimmäisistä vuosista. Mikä on varhaisin tapahtuma elämässäsi, jonka muistat, ja minkä ikäinen olit tuolloin? (Jos et halua kertoa, mikä tapahtuma oli kyseessä, kerro ainakin minkä ikäinen olit tuon muistikuvan aikoihin.) Joku tilanne, jonka uskot olevan aito sinun oma muistosi, eikä sukulaisten kertomusten tai perhealbumin valokuvien perusteella myöhemmin muodostunut rekonstruktio.

Minun varhaisimmat muistikuvani ovat sellaisia yksityiskohtia mökiltä ja kodista, joiden perusteella ei ole mahdollista ajoittaa tapahtumaa tarkasti johonkin ikävuoteen. Joudun arvaamaan hieman sokkona, että olin tuolloin ehkä 5-vuotias.

Varhaisin sellainen muistikuva, jonka pystyn kontekstin perusteella ajoittamaan varmuudella tiettyyn ikävuoteen, on 6-vuotiaana.

2

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olin nelivuotias tai alle kun muistan että oltiin mummun luona yötä ja nukuttiin lattialla, meitä oli monta, serkkuja mukana. Myös että syötiin mansikoita mummun puutarhassa, varmaan sama reissu. Mummu kuoli 1956, vierailu oli joko samana vuonna tai ennen eli on mahdollista että muistikuva on nuorempanakin kuin 4 v.
      Muistan myös kun Kekkosesta tuli presidentti, silloin olin 4 v., sitä varmaan jankattiin radiossa niin paljon. Äiti leikkasi lehdestä Paasikiven kuvan ja laittoi talteen hyllylle. Huomasin, siinäpä sopivan kokoinen paperi ja niistin siihen nenäni. Sisko huusi äidille, nyt tuo pyyhkii nenänsä Paasikiveen.

    • Anonyymi

      Olin n. 3v. Olin sisarusten mukana läheisellä järvellä. Muut uivat, mutta minä seisoin rannalla katselemassa. Lähdin siitä yksin pois. Muistan sen, kun kävelin maalaisautotietä pitkin. Olen nyt vanhempana ajatellut, ettei nykyaikana tulisi kuuloonkaan, että noin pieni lapsi kävelee yksin minnekkään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      5096
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3626
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      33
      3006
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2985
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      10
      2906
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      56
      2353
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      41
      1838
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1780
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1721
    10. Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?

      Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai
      Sinkut
      135
      1669
    Aihe