Kuinka usein mietitte kavattuanne? Miten vahvasti

Totta

Juuri tuolla tavalla. Viime unessa hän mies oli ja me nähtiin. Oli aika tunteikasta. Puhumme niin nätisti toisillemme ja varsinkin hän haluaa kehua minua maasta taivaisiin. Se tuntuu oudolta mutta samaan aikaan niin luontevalta.

Vaikea miettiä kaivattua, kun sellaista ei ole, on vaan jokapaikassa mies "raatoja" ei hel...mä oon jo nii kyllästynyt miehiin😂, ei siinä onhan kaikki mukavia, mutta kaikissa on joku vika silti..tai sit herää eloo vähän myöhässä.

Aamulla ekna kun herään ja illalla viimeksi kun meen nukkumaan. Joskus siinä välilläkin. Hän kulkee tietämättään elämässäni mukana päivittäin.

Kun ihastuu toiseen sukupuoleen, saattaa herkistyä ajatellessakin häntä. Onko se haikeutta, surumielisyyttä vai toisesta luomaan "kaunein olento" tunnetta? Vahva tunnetila ilman läsnäolo, kyynel saattaa vierähtää poskelle, tahtomattaan. Rakastuessa ja yhteen liittyessä, haikeus hellittää ja kaunein olento alkaa tuntumaan tutulta ja omalta, surumielisyys vaihtuu huoleksi ja elämän iloksi. Kyynelkanavien tukkeumat avautuvat taas juhlapäivinä, kahdenkeskisinä romanttisina hetkinä ja hautajaisissa, ohjaahan meitä ajatukset ja tunteet.

Johtuu silmäin kirvelystä se.

Tänään ainakin mutta ikävä on jo helpottanut.

Joka päivä vieläkin... Oon todella surullinen, että näin kävi...

usein, aina jatkuvasti!

Joka päivä, useasti.
Kuinka vahvasti, no aivan riittävästi.
Kielletty hedelmä, niinkuin mieskin sanoi, tekee tästä vielä pahempaa.

Tänään koin ensimmäisen kerran aamulla herätessä kyyneleitä omasta tilanteestani ja epäilyistä, että onko läheisimmätkin jo epäileväisiä minun tasapainosta? Sinkkuna olen ilmeisen eriarvoisessa tilanteessa verrattuna, jos olisin suhteessa. Toisilla halu ymmärtää omissa oloissa viihtyviä kohtaan tuntuu rajallisemmalta.

Ja paine voi tulla useammalta taholta myös ulkopuolelta, epäily myös mustamaalaamisesta olemassa, halutaanko asiaa käsitellä hyvän vai pahan kautta. Luottamus on muihin laskenut, epäilyjeni myötä. Suhtaudutaanko minunlaiseen, halulla ymmärtää vai olla ymmärtämättä?

Onko huolelle aihetta, sen aika näyttää? Olenko tasavertainen vai eriarvoinen. Alanko kohta sulkemaan ihmisiä oman tekemisen ulkopuolelle, eriarvoisuuden takia. Hetero olen ja omasta mielestäni osaan ajatella asioita, ymmärtäen ja kunnioittaen erilaisuutta ja muita.

Kaivattua ei ole, mutta kiinnostuksen kohteita on muutama. Vaatii enemmän toisen aloitteita kuin oma-aloitteisuutta mun kohdalla. Monenlaista vastoinkäymisiä koettu ja olen vähän tuuliajolla tällä hetkellä. Suljenko itseni miltä kaikelta. Mihin tämä kaikki voi vielä johtaa.

Kuinka syvälle poteroon vielä kaivaudun. Tuleeko minusta vielä kapeakatseisempi, nyt pyrkinyt asioita näkemään laajemmassa kuvassa. Onko huoli jo kuinka ajankohtainen. Paljon on huolia myös edessä päin mm. Putin. Onko tämä kaikki jo erakoitumisen esiaste?

Olen tunne ihminen (kyynelehtiväkin) ja paljon fiilistelen asioita mennyttä ja tulevaa, pyrin suhtautumaan asioihin myönteisesti, nyt eletään vaikeita aikoja. Oma tilanteeni on heikentynyt huomattavasti vuoden vaihteesta. Yksin pohtii ja miettii varmaan enemmän asioita kuin suhteessa ollessa keskittyy enemmän arkisiin asioihin.

Yhteinen tekijä aloitukseen vain kyyneleet silmäkulmassa, sory, ei kannata lukea ja kommentoida. Halusin vain purkaa tuntoja, joita aloitus itsessä herätti. Nyt vähän jopa hymyilyttää kokemani tunteinen päivä. Surkean kuuloista ja saamaton olo kaiken pahan pohjalla. Ne tuntemukset kuitenkin aitoja.

Liian usein ja liian vahvasti.

Joka ikinen päivä, enemmän kuin mitään muuta, kunpa hän sen tietäisi. - K

Aina kun pysähdyn - pysyn siis liikkeessä ja poltan itseni loppuun💔