Äidin kuolema

Jokainen meistä suree eri tavalla. Siksi se on ilman muuta normaalia.
Suru kestää koko elämän, mutta se helpottuu ajan myötä.
Onko sinulla oma perhe, puoliso ja/tai lapsia? Jos on, ole läsnä heidän kanssaan. Keskustelkaa auki tätä asiaa, surua, vaikka joka päivä. Tarvitset asian käsittelyä.
Jos sinulla ei ole omaa perhettä, suru on vaikeampi kohdata. Ota yhteys vaikka ev.lut. seurakunnan tukipalveluihin. Niistä saa apua, vaikka itse ei uskoisi mihinkään uskonnolliseen asiaan tai uskoisi johonkinmuuhun. Surun asioista ne puhuu ilman viittauksia uskonnollisiin asioihin. Se on maksutonta, etkä saa "merkintää" terveystietoihisi.

Aivan normaalia. Tässä on mielestäni asiallista tietoa surusta
https://mieli.fi/vaikea-elamantilanne/suru-on-osa-elamaa/suru-seuraa-usein-menetysta/

Olen myös yli kolmekymppinen mies ja isän kuolemasta on nyt pian 2 vuotta eikä olotila ole kauheasti helpottanut vieläkään. En toki enää ole kovin usein itkenyt mutta sen sijaan olen todella masentunut ja usein pahalla päällä. Saattaa johtua tuo itkemättömyys ja masennus/kiukkuisuus siitäkin kun olen käyttänyt aika paljon alkoholia ja rauhoittavia lääkkeitä niin ne tunteet on ehkä jäänyt osittain käsittelemättä.

Se ei ole niin hyvä juttu jos kännipäissään/rauhoittavien vaikutuksen alaisena alkaa jotain riehumaan ja hajottamaan paikkoja. Onneksi en kuitenkaan ole kenenkään kimppuun käynyt tai vahingoittanut itseäni ainakaan vielä.

P.S. Mulla ei ole edes sisaruksia ja äidinkin kanssa tuppaa välillä tulemaan riitoja kun mulla on nää omat mielenterveysdiagnoositkin jo ennestään. Kaikki on mennyt viimeisen reilun 2 vuoden sisällä entistä pahemmaksi kun en ole ollut minkään avun piirissä enää vuosiin. Niin ja ei tosiaan ole naisystävää eikä omaa perhettäkään. No tuskin kukaan tällaista luuseria kauaa viitsis katsellakkaan.

Otan osaa. Ihan normaalia on. Itse olen menettänyt isäni 13 vuotta sitten. 4 kuukautta on lyhyt aika surutyössä. Työnantajalta ei kuitenkaan tullut ynmärrystä. Oli kulunut 4 kuukautta isån kuolemasta Oli työssä viimeiset viikot ennen kesälomaa . Olin niin väsynyt henkisesti,että myöhästyin eräänä aamuna töistä. Tuli hirveä saarna pomolta.

Ap.Ole onnellinen,kun osaat itkeä.Mieheni kuoli keväällä..Aikuinen poikani ei ole vielä itkenyt kertaakaan.Jokainen suree tavallaan.Voimia sinulle.Itsekin olen itkupilli.

Normaalia on kun lähimmäistään kaipaa ja se on Rakkautta !
Älä murehdi,heidän kehonsa on vain mennyt,ei olemus eli sielu.
He tai hän elää !
Olen kokenut saman molimmalla vanhemillani ja tiedän ja tunnen,että kaikki on hyvin.
Olen erittäinen eläin rakas ja Rakkaita eläimiä on myös mennyt mutta ....tunnen heidän olevat/käyvän luonani.
Kaikki on hyvin ystäväni !

Jumalan siunasta,Kristuksen nimeen äidillesi !
On se normaalia kaivata rakkaitaan.