Tämä on helppo muistaa

Anonyymi

Kastekeskusteluissa esiintyy runsaasti valehtelua ja luterilaisen propagandan levitystä. Näitä vastaan on kuitenkin helppo taistella, kun vain muistetaan pari asiaa.

Ensinnäkin pitää muistaa, että vauvakaste ei ole kristillinen kaste eikä Raamattu puhu vauvakasteesta missään jakeessa.

Toinen asia, joka täytyy muistaa, on se, että Jeesus ei koskaan antanut kastekäskyä. Jeesus antoi lähetyskäskyn, jonka tärkein asia on evankeliumin julistaminen. Ne ihmiset sitten kastettiin, jotka tulivat uskoon evankeliumin vaikutuksesta.

Koska luterilaiset papit eivät ole tulleet uskoon evankeliumin vaikutuksesta, he eivät julista evankeliumia, eikä heillä ole siihen valtuutustakaan Jumalalta.

Tavallinen valhe on se, että luterilaiset ottavat jakeita Raamatusta ja jättävät kertomatta asiaan liittyvät oleelliset asiat. He eivät kerro koko totuutta. Yleensä he jättävät kertomatta, että kastettu henkilö oli uskossa ennen kastettaan.

Tässä on aito lähetyskäsky. Tämä ei ole kastekäsky. Eikä tätä voi käyttää vauvakasteen perusteluna. Huomatkaa että evankeliumin julistaminen tulee ennen kastamista.

Markuksen evankeliumi:
16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
16:17 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
16:18 nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
16:19 Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle.
16:20 Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.

90

844

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1.Kor.1:
      17. Eihän Kristus lähettänyt minua kastamaan vaan julistamaan evankeliumia, ei kuitenkaan viisain puhein, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.

      Lue koko 1.Kor. 1. lukuomasta Raamatustasi.

    • Kyllä näin tapahtuu

    • Anonyymi

      evankeliumit ALKAA,

      Matteus
      Markus
      Luukas
      Johannes,

      koko Uusi testamentti ALKAA : evankeliumi Matteus.

      "Ja kun he näkivät hänet, niin he kumartaen rukoilivat häntä, mutta muutamat
      epäilivät.
      Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi:
      Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
      MENKÄÄ SIIS JA TEHKÄÄ KAIKKI KANSAT MINUN OPETUSLAPSIKSENI, KASTAMALLA HEITÄ
      Isän JA Pojan JA Pyhän Hengen nimeen
      JA
      opettamalla heitä pitämään mitä MINÄ olen käskenyt teidän pitää.
      Ja katso, MINÄ OLEN TEIDÄN KANSSANNE JOKA PÄIVÄ MAAILMAN LOPPUUN ASTI"
      Matt: 28: 17- 20

      Matteuksen evankeliumi PÄÄTTYY Jeesuksen antamaan KÄSKYYN,
      Jeesuksen ensimmäiseen ja viimeiseen käskyyn, minkä Jeesus antaa ylösnousemuksensa jälkeen.

      aloitus on taas niin puppua kun olla voi, oikein hakemalla haettua, että voisivat jollakin tavoin kaikin keinoin ESTÄÄ Jeesuksen antama käsky.

      Jeesus kärsi ristinkuoleman, kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan SOVIITTI maailman synnin, ja nyt nää lahkoriivatut koettaa hakee Jeesuksen sanoihin ESTETTÄ , ettei kastaa,
      Jeesus juurikin kastekäskyssä sanoo > "pitämällä kaikki, mitä MINÄ olen käskenyt,
      > "käskenyt" > juurikin se kastekäsky on käsky.

      aloitus on niin väärennettyä raamatun sanaa, on kuin
      piru hakisi heinää neulasuovasta, millä tavoin voisi estää kasteen anatmisen
      "kaikki kansat"

      kaste on "Jumalan salaisuus", ja pirukin tuntee raamattua ja raamatun kirjoituksia, vaan kasteeseen ei se piru pääse tietään, ja vastustajiahan tietenkin on, koska on
      "sitä vihollisen myöhemmin kylvämää lustetta", ja väärentämällä omiin tarkoitusperiinsä vähättelemällä kasteen ja kieltämällä kasteen "salaisuuden",
      ihminenhän on luontaisesti sellainen ,
      se mitä ei ymmärretä, sitä ei tarvitse hyväksyäkään.
      kaste perustuu USKOON.

      "Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä"
      Luuk: 18: 8

    • Anonyymi

      Jeesus antoi kastekäskyn eikö asettanut mitään järjestyksiä. Ukadtajia ei kiinnosta mitä Jeesus sanoi

      Mikään käsky ei kelpaa uudestikasteen perusteluna

    • Anonyymi

      > Toinen asia, joka täytyy muistaa, on se, että Jeesus ei koskaan antanut kastekäskyä.

      Älä valehtele.

      "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
      Mat.28:19-20

      Jeesus ei laittanut tuohon mitään ikärajaa.

    • Anonyymi

      Vauvakaseeesta puhuu aloittaja. Ei siit kristityt puhu. Kristityille on sama kaste lapsille ja aikuisille

    • Anonyymi

      "Yleensä he jättävät kertomatta, että kastettu henkilö oli uskossa ennen kastettaan."

      Onkos joku muuta väittänyt?

    • Anonyymi

      "Tässä on aito lähetyskäsky"

      Onkos sitten epäaitokin olemassa?

      "Huomatkaa että evankeliumin julistaminen tulee ennen kastamista."

      Sellaista asiaa ei antamasi käsky sisällä

    • Anonyymi

      Sama aloitus on nähty ennenkn eri yhteyksissä ja eri palstoilla. Se on kumottu monta kertaa.
      Aamen!

      • Anonyymi

        Korjaus: Sitä ovat kasteenpalvojat yrittäneet kumota, mutta huonolla menestyksellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korjaus: Sitä ovat kasteenpalvojat yrittäneet kumota, mutta huonolla menestyksellä.

        Niinhän tuo saatananpalvoja luulee. Hänen yrityksensä on kumottu kaikki kuten alittajankin vinkumiset

      • Anonyymi

        Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa on heräöttnyt saatanansa kanssa

        Kuulemma siksi haukkuu uskovia Kristuksenpalvojiksi

    • Anonyymi

      Erikoista että helluntaiseurakunta omilla sivuillaan sanoo että kastetaan Kristuksen käskyn mukaan. Aloittaja taas väittää ettei Kristus antanut kastekäskyä

      Siinäpä sitä miettimistä noille uudestikasteenpalvojille

      • Anonyymi

        Tuossa tarkoitettiin sitä, että Jeesus ei missään antanut käskyä kastaa vauvoja väkisin.
        Siinäpä miettimistä kasteenpalvojille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa tarkoitettiin sitä, että Jeesus ei missään antanut käskyä kastaa vauvoja väkisin.
        Siinäpä miettimistä kasteenpalvojille.

        Hahahaha "Tuossa tarkoitettiin sitä, että Jeesus ei missään antanut käskyä kastaa vauvoja väkisin."??

        Luehan saatananpalvoja tarkemmin: "Toinen asia, joka täytyy muistaa, on se, että Jeesus ei koskaan antanut kastekäskyä"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hahahaha "Tuossa tarkoitettiin sitä, että Jeesus ei missään antanut käskyä kastaa vauvoja väkisin."??

        Luehan saatananpalvoja tarkemmin: "Toinen asia, joka täytyy muistaa, on se, että Jeesus ei koskaan antanut kastekäskyä"

        Eli helluntaiseurakunnan mukan Jeesuksen käskyn takia kastetaan mutta uudestikastajat väittävät ettei Jeesus käskyä antanut

        Siinäpä sitä miettimistä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli helluntaiseurakunnan mukan Jeesuksen käskyn takia kastetaan mutta uudestikastajat väittävät ettei Jeesus käskyä antanut

        Siinäpä sitä miettimistä

        Onko sinua kauan vaivannut tuollainen ymmärtämättömyys?
        Sinun on turhaa miettiä sitä, koska et kuitenkaan ymmärrä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinua kauan vaivannut tuollainen ymmärtämättömyys?
        Sinun on turhaa miettiä sitä, koska et kuitenkaan ymmärrä.

        Onkohan sinua kauan vaivannut tuo sokeus? Jeesus ei kuulemma antanut kastekäskyä

        Mutta tuo on helppo kumota Raamatulla

        Aloittjaa erehtyy siis täydellisesti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan sinua kauan vaivannut tuo sokeus? Jeesus ei kuulemma antanut kastekäskyä

        Mutta tuo on helppo kumota Raamatulla

        Aloittjaa erehtyy siis täydellisesti

        Et siis ymmärtänyt vieläkään?
        Valitettavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et siis ymmärtänyt vieläkään?
        Valitettavaa.

        Ei siis ymmärä etä aloittaja erehtyy

        harmittaahan sen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siis ymmärä etä aloittaja erehtyy

        harmittaahan sen

        Ai sekö sinua harmittaakin? Taidat itse erehtyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai sekö sinua harmittaakin? Taidat itse erehtyä.

        Sekö sinua harmittaa että aloittaja erehtyi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekö sinua harmittaa että aloittaja erehtyi?

        Sinähän tässä puhut omasta harmittamisestasi. Oletko jo noin sekaisin?
        Se harmitus loppuu heti, kun muistat, että vauvakaste ei ole kristillinen kaste.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän tässä puhut omasta harmittamisestasi. Oletko jo noin sekaisin?
        Se harmitus loppuu heti, kun muistat, että vauvakaste ei ole kristillinen kaste.

        Sinua tuntuu harmittavan se että aloittaja puhui mitä sattui

        Vauvakasteesta ei puhu muut kuin te uudestikastajat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinua tuntuu harmittavan se että aloittaja puhui mitä sattui

        Vauvakasteesta ei puhu muut kuin te uudestikastajat

        Uudestikastajien symbolikaste ei ole raamatullinen kaste

        Sen kun muistaa niin hyvä tulee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudestikastajien symbolikaste ei ole raamatullinen kaste

        Sen kun muistaa niin hyvä tulee

        Mutta kasteenpalvojat ainakin puhuvat symbolikasteesta ja vauvakasteesta.
        Mutta vaikka sen muistaa, niin niistä ei hyvää tule,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kasteenpalvojat ainakin puhuvat symbolikasteesta ja vauvakasteesta.
        Mutta vaikka sen muistaa, niin niistä ei hyvää tule,

        Niin, uudesikasteenpalvojat puhuvat symbolikasteesta ja vauvakasteesta

        Kristityt puhuvat kasteesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, uudesikasteenpalvojat puhuvat symbolikasteesta ja vauvakasteesta

        Kristityt puhuvat kasteesta.

        Kyllä ja koska kaste on uudestikastajulle symboli, niin he puhuvat sen yhteydessä vedestä, mutta eivät Jeesuksesta kuten Raamattu tekee.

    • Anonyymi

      he ovat niin innoissaan kun pääsevät pian töihin !

      jos joku huolii!

      • Anonyymi

        sinä et pääse töihin

        ei kukaan tuollaista huoli

    • Anonyymi

      huvittavaa tuo lut kirkon väki, kun ovat riidelleet itsensä moneen kymmeneen ainoaan oikeaan lohkoon.

      ja nämä muutama täällä leikkii Jumalaa, eikö se ole jo kutakuinkin lapsellisen säälittävää.

      • Anonyymi

        huvittavaa kun uudestikastajien väki on jakautunut moneenb eri porukkaan, joista osa väittää olevansa ainoa oikea

        ja tuo yksi vanhus leikkii Jumalaa, lapsellisen säälittävä tapaus on tuo fariseus

        Tosi huvittavaa että tuo pelle valehtelee. Oletko sinä se säälittävä tapaus?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosi huvittavaa että tuo pelle valehtelee. Oletko sinä se säälittävä tapaus?

        huvittava kun tuo pelle ei myönnä tosiasioista

        Vasta kävi ovilla uudestikastajia jotka väittävät että he ovat Jumalan tosi seurakunta

        Olet siis aika säälittävä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        huvittava kun tuo pelle ei myönnä tosiasioista

        Vasta kävi ovilla uudestikastajia jotka väittävät että he ovat Jumalan tosi seurakunta

        Olet siis aika säälittävä

        jospa ne olikin paavin evankelistoja taikka mustahousuisia pyöräilijöitä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jospa ne olikin paavin evankelistoja taikka mustahousuisia pyöräilijöitä !

        Ei ollu paavin evanelistoja vaan uudestikastajia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ollu paavin evanelistoja vaan uudestikastajia

        Tarkoitatko, että ne olivat vauvoja, joiden otsalle on tiputettu kolmesti vettä He varmaan toteuttivat sitä Raamatun sanaa, että "kun Pyhä henki tulee teihin, te tulette olemaan minun todistajiani."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko, että ne olivat vauvoja, joiden otsalle on tiputettu kolmesti vettä He varmaan toteuttivat sitä Raamatun sanaa, että "kun Pyhä henki tulee teihin, te tulette olemaan minun todistajiani."

        Eivät olleet vauvoja vaan aikuisia uudestikastajia, jotka oli ilmeisesti upotettu

    • Anonyymi

      Ei ole mitenkään mahdollista, että pelkkä kaste pelastaisi.
      Silloinhan ei tarvitsisi mitään välittää mistään hyvistä asioista, koska joku on kertonut, että on jo vauvana kastettu. Vauvakastettu oisi riehua ja tehdä mitä sattuu tulemaan mieleen, vaikka kaikkia pahuksia, kun hänele on kerrotu, että hänet on vauvana kastettu.

      Ei uskokaan riitä, vaikka kuinka uskoisi vauvakasteen pelastavan.

      • Anonyymi

        Ei pelkkä kaste pelastakaan.

        Joka uskoo ja kastetaan pelastuu

      • Anonyymi

        Kyllä usko riittää kun on kastettu

      • Anonyymi

        Uudestikastettu varmaan tekee juuri noin

        Mutta siis hyvä että myönsit ettei usko Jeesukseen teillä pelasta. Ette ole kristittyiä

    • Anonyymi

      mutta kun taikauskoinen suomi ei pääse irti kalevalasta eikä pohjan akasta !

      siellä se lentelee edelleen kynnet kopallaan ja istuu välillä tapulin nokassa.

      pappi lääkäri ja poliisi siinä ne suomalaisen kolme kauhun paikkaa!

      • Anonyymi

        Vai on Jeesus uudestikastajilel taikaukosia

        kerro taas siitä miten lähden metsästämään sampoa !?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai on Jeesus uudestikastajilel taikaukosia

        kerro taas siitä miten lähden metsästämään sampoa !?

        Uudestikastetut eli vauvat, eivät tiedä mitään sammosta eikä taikauskosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudestikastetut eli vauvat, eivät tiedä mitään sammosta eikä taikauskosta.

        Eivät vauvat tiedä mitään eli saman verran kuin uudestikastetut tietää

        Yhtään vauvaa ei tietääkseni ole uudestikastettu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät vauvat tiedä mitään eli saman verran kuin uudestikastetut tietää

        Yhtään vauvaa ei tietääkseni ole uudestikastettu

        Mistä sinä taas tuollaisen valheen repäisit?
        Eikö vauvakastetta voi puolustaa ilman valehtelua? Ei kristitty valehtele.

        "Mutta siis hyvä että myönsit ettei usko Jeesukseen teillä pelasta. Ette ole kristittyiä"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä sinä taas tuollaisen valheen repäisit?
        Eikö vauvakastetta voi puolustaa ilman valehtelua? Ei kristitty valehtele.

        "Mutta siis hyvä että myönsit ettei usko Jeesukseen teillä pelasta. Ette ole kristittyiä"

        Kristitty ei valehtele mutta sinä valehtelet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristitty ei valehtele mutta sinä valehtelet.

        Niin teit, kun kirjoitit: ""Mutta siis hyvä että myönsit ettei usko Jeesukseen teillä pelasta. Ette ole kristittyiä"

        Vai tarkoitiko tuolla "teillä" luterilaiseen kirkkoon vieviä teitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin teit, kun kirjoitit: ""Mutta siis hyvä että myönsit ettei usko Jeesukseen teillä pelasta. Ette ole kristittyiä"

        Vai tarkoitiko tuolla "teillä" luterilaiseen kirkkoon vieviä teitä?

        Niin teit kun myönsitte ettei Jeesus pelasta.

        Et ole kristitty

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin teit kun myönsitte ettei Jeesus pelasta.

        Et ole kristitty

        Eli jatkat valehtelemista! Et siis ole kristitty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli jatkat valehtelemista! Et siis ole kristitty.

        Niin jatkat, se on huomattu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin jatkat, se on huomattu

        Hyvä että tunnustit sen: "Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, saa armon".

        Mutta se ei tule veden mukana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä että tunnustit sen: "Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, saa armon".

        Mutta se ei tule veden mukana.

        Aivan eli sinä et armoa saa kun puhut vain vedestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan eli sinä et armoa saa kun puhut vain vedestä.

        ei sitä sinulla olekkaan !

        tiedoksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei sitä sinulla olekkaan !

        tiedoksi

        ei kaltaisellasi ateistilla ole armoa

        tiedoksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei kaltaisellasi ateistilla ole armoa

        tiedoksi

        Tiedät tuon omasta kokemuksestasi.

    • Anonyymi

      sleyn porukka riehuu hedberinsä nuottien mukaan jälleen.

      mutta kohta lomat loppuu ja pääsevät omin käsin tienaamaan leipänsä.

      • Anonyymi

        älä unohda että olkikääkkänne makaa teidän mukaanne tätien käänneltävänä !

        lookisuutta kiitos!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        älä unohda että olkikääkkänne makaa teidän mukaanne tätien käänneltävänä !

        lookisuutta kiitos!

        makaa ja tietää kyllä sen viesteistä kenen kanssa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        makaa ja tietää kyllä sen viesteistä kenen kanssa...

        oliko monta teitä siellä laatimassa kommenttia vai ihanko yksinäsi sait moisen tyhmyyden aikaan!?

        pöljyydeksenne

      • Anonyymi

        kivasri teillä on siellä eri alojen lääkäreitäkin, tosin ilman työtä mutta kuitenkin, kiva homma on aina kaukodiaknoosin armolahjan omaava sleyn edustaja vai olisikoihan sitä tunnustuksellista...en sano mitä..!

        ei tarvi olla edes lääkäri että tuollaisen rippilasten kanssa vehtaajan osaa diagnosoida

    • Anonyymi

      Kuinkas monta eri looshia teillä olikaan...oliko ainakin 35 kaikkiaan!

      ja kaikki nyrkitummessa ainoaa oikeaa lajia!

      olisko vähän huvittavaa

      • Anonyymi

        Joo sielä ihmisten ovilla ramppaa ainakin pari uudestikastajalooshia jotka sanovat omaavansa ainoan totuuden, heheh ja Amerikasta molemmat

        huvittavaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo sielä ihmisten ovilla ramppaa ainakin pari uudestikastajalooshia jotka sanovat omaavansa ainoan totuuden, heheh ja Amerikasta molemmat

        huvittavaa

        niinpä varsinkin se jossa puhut patturia, eli et ole palkinnon arvoinen !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niinpä varsinkin se jossa puhut patturia, eli et ole palkinnon arvoinen !

        mik on patturi Onko se sam kuin patteri?
        Miten patteria puhutaan?

    • Anonyymi

      olis kiva sellainen kilpailu jossa ensimmäsen palkinnon voittaa se joka lukee ensimmäsenä järkevän kommentin sakastin suunnasta tulevaisen!

      palkintoa saa miettiä mutta ei se ainakaan lusikka ole eikä mekkokaan, ehkä pieni patsas vaikkapa no saa miettiä..!

      • Anonyymi

        Ompa taas syvällistä vauvakasteopetusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ompa taas syvällistä vauvakasteopetusta.

        Näet taas joka paikassa vauvoja...

      • Anonyymi

        Aiheuttaako se sinulle aina tuon allegiareaktion?

        Taas kaksi postausta peräkkäin. On se uskollinen tavoilleen.

      • Anonyymi

        Kappas, u-k-i-e nr:n viesti on poistettu sääntöen vastaisena

        Hyvä!

      • Anonyymi

        Ja sairas ja typerä on sellainen, joka poistattaa toisen viestejä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sairas ja typerä on sellainen, joka poistattaa toisen viestejä!

        Sairas ja typerä on sellainen joka kirjoittaa sääntöjen vastaisia viestejä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sairas ja typerä on sellainen joka kirjoittaa sääntöjen vastaisia viestejä

        Tunnustat siis olevasi sairas ja typerä. Se on kyllä huomattu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tunnustat siis olevasi sairas ja typerä. Se on kyllä huomattu.

        Sinä kirjoitat sellaisia viestjä joten olet juuri sitä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä kirjoitat sellaisia viestjä joten olet juuri sitä

        Siis olet sairas ja typerä. Senhän kaikki ovat huomanneet. Ei kukaan muu poistata toisen viestejä.

      • Anonyymi

        Asiallisia viestejä ei tarvitse poistaa. Mene vain helluntailainen riehuja itseesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiallisia viestejä ei tarvitse poistaa. Mene vain helluntailainen riehuja itseesi.

        Totta.
        Vain typerys itkee omien epäasiallisten viestien poistamisesta.

      • Anonyymi

        Jep, siksi uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa itkee kun sen viestit poistetaan. Aina se kopioi saman viestin uudestaan, katkera kun on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep, siksi uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa itkee kun sen viestit poistetaan. Aina se kopioi saman viestin uudestaan, katkera kun on.

        Aika paljon sen viestejä on lähtenyt täältä, joten kyynelten määrä voi olla aika suuri :D

      • Anonyymi

        Siksikö itket kun viestisi poistetaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksikö itket kun viestisi poistetaan?

        Kappas, taas viesti lähtenyt.

        voi harmi :DDDDD

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksikö itket kun viestisi poistetaan?

        JA seuraavakin näköjään lähti

        Kyllä nyt jotakuta harmittaa!

      • Anonyymi

        Kyllä sinua tuntuu itkettävän.

        Ei auta kuin kestää

    • Anonyymi

      jos on eläkeikään kaivanut hautoja, se voi jäädä päälle.

      • Anonyymi

        Kiva homma sulla

    • Anonyymi

      Luterilaisten on pakko jatkaa valehtelua vauvakasteesta, sillä koko kirkko hajoaisi jos vauvoja ei kastettaisi pakolla.

      • Anonyymi

        Uudestikastajien on pakko puhua jostakin vauvakasteesta jotta he pystyvät puolustamaan uudestikastetta. Muutenhan he eivät saisi uudestikastettavia. Taitaisi ukastajaporukat hajoaisi

        Totta
        Heidän on pakko valehdella, muuten helluntaikirkko hajoaa eikä vauvoja enää siunattaisi pakolla

    Ketjusta on poistettu 41 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      158
      27485
    2. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      202
      17472
    3. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      345
      9176
    4. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      27
      6338
    5. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      19
      4103
    6. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      193
      3751
    7. Onko tekijän nimi tiedossa?

      Joko tiedetään?
      Valkeakoski
      21
      1644
    8. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      43
      1457
    9. Miten meidän käy

      Olen syvästi pahoillani puolestasi siitä, mitä kävi. En ehkä pysty sitä täysin kertomaankaan sinulle. Tuo on taustalla m
      Ikävä
      49
      1205
    10. Toivottavasti tekijää ei suojella

      Eikä mitään peitellä. Itselläni on 15-vuotias tytär myös ja voin hieman kuvitella tilannetta. Nämä tämmöiset tapaukset v
      Valkeakoski
      50
      1134
    Aihe