Kireä kielijänne ja sen leikkaus. +tarina siitä miten asia tuli ilmi .

Anonyymi

Minulla on kireä kielijänne mutta en ole sitä kunnolla huomannut tai kiinnittänyt siihen koskaan huomiota.
Noin viikko sitten löysin youtubesta videon jossa puhuttiin kielestä ja sen oikeanlaisen asennon vaikutuksista terveyteen ja ulkonäköön, kun kokeilin laittaa kieleni asentoon niinkuin videossa käsekettiin, oikea puoli meni kyllä hyvin kitalakeen mutta vasen puoli jäi lerpottamaan alas.
Sitten ajattelin ettei vasen puoli kielestäni ole yhtä vahva kuin oikea puoli joten katsoin kielen vahvistua videoita ja aloin tekemään treeniä mutta huomasin ettei mikään liike tunnu muualla kuin oikealla puolella ja kun tein kielellä venytyksiä niin huomasin että eihän mun kieli veny edes melkeinkään ulos suustani ilman että kieli jänteeni osuu ala hampaisiin.
Olin muulloinkin huomannut ettei kieleni veny pitkälle mutta olen ajatellut että on ihan normaalia että joillakin on lyhyempi kieli kuin muilla.
Mutta tällä kertaa työnsin kieleni väkisin ulos suustani kivusta kielijänteessäni välittämättä ja onnistuin saamaan kieleni lähes nenään saakka, olin todella vaikuttunut mutta saman tien kun laskin kieleni tunsin kivun kielijänteessäni ja kun peilistä sitä katsoin niin huomasin kuinka se oli ottanut vahinkoa hampaistani. Kipu ei siis ole mikään kovin kova eikä juurikaan tunnu ellei venyttele kieltä.
Mutta tämä teki minut vihdoinkin ymmärtämään mikä on vikana kun joskus jotku sanat ovat tulleet suustani oudon kuuloisina tai en osaa viheltää koska kielijänteeni on jännällä tavalla kireä että se jättää vasemman puolen kielstä lähes kokonaan käyttökyvyttömäksi.
Sitten kun hieman googlettelin että mikä on ongelma niin löysin tietoa kireästä kielijänteestä ja siihen liittyvästä leikkauksesta ja kun katselln kuviani niin minun kielijänteeni ei ole kuitenkaan ole niin kireä kuin joillakin ihmisillä mutta löysin kuitenkin samanlaisella kielijänteellä varustetun kuvan.

Mutta sitten asiaan eli missä tämä kielijänne kannattaa leikkauttaa, paljonko se maksaa ja tehdäänkö se suomessa laaserilla vai ihan perus leikkaamalla? Itse haluaisin laaserilla koska se näytti videossa paljon mukavammalta, turvallisemmalta eikä vuodattanut paljon verta.

2

160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Se videolinkki?

    • Anonyymi

      Kapea jänne ihan vain katkaistaan veitsin tai saksin. Paksu jänne z-plastioidaan. Helppo homma niille jotka näitä tekee. Eikä näissä juuri mitään komplikaation riskiäkään ole. Myös potilaalle helppo. Jos ensikontakti ei näitä itse tee (esim menet terkkariin tai yksityiselle joka lähinnä vain paikkaa hampaita) niin siitä vaikea neuvotella pääsyä pienkirurgiaa uskaltavalle ja osaavalle tekijälle. Ota suoraan yhteys vaikka providental.fi Kalevankadulla Helsingissä, niin saat helpotusta kireän jänteen ongelmaasi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      148
      13137
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9591
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      94
      9084
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      13
      7705
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      38
      6704
    6. 147
      6124
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      15
      3114
    8. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      391
      1179
    9. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1123
    10. YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet

      www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutos­neuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl
      Imatra
      84
      980
    Aihe