Hannu Esa Hannuksela?

Eikös se ollut sairauskohtaus?

Eräs sotahistorioitsija kertoi kesällä, että Hannuksela kuoli lyijymyrkytykseen.

Wikipedia tietää kertoa että kyseessä oli sydänkohtaus. Varmaan 49-vuotialle miehille aika yleinen kuolinsyy tuohon(kin) aikaan.

Katsohan mitä tuolla kerrotaan Hannukselasta. Jurama itse haastateltavana.

Lakeuden ristit

Eteläpohjalaiset sotahistorian harrastajat jatkosodan taistelupaikoilla ja Laurilan rykmentin jalanjäljissä

http://areena.yle.fi/video/1323282685411

YLE TV2 Keskiviikko 7.12. klo 19.20 Kesto 00:38:00


Kuka Lilius?

http://www2.6net.fi/alavus/perinnehuone/ikolao.htm


Kemppinen on blogissaan joskus kirjoittanut käyttäen termiä "hullut majurit". Oliko kaikki ratsuväen Suomen ruotsalaiset majurit juuri näitä Kemppisen taannoin mainitsemia "hulluja majureita"?

Sotakirjoja lukiessa tulee väistämättä mieleen, että oliko kaikki ratsuväen majurit, etenkin Suomen ruotsalaiset, järestään ja osa jopa järjestäänkin, vähän kaheleita ja osa vielä viinallekin persoja? Erikoisia majureita (joku evl. seassa) muutama malliksi: O. Lilus, S.O. Lindgren, K.E. Bäckman, A.K. Kiviperä, (ent. Dahlberg) jne...

Osa näistä oli hyvinkin pelottomia.Vain yksi heistä kuoli taistelussa. Kaksi ampui itsensä. Liliuksen loppuvaiheista en tiedä.

"Hullut majurit" ja Kemppinen:

http://kemppinen.blogspot.com/2006/07/hamdan-vastaan-rumsfeld.html

Nurmon ja Ylihärmän hautausmaalla käydessä näkee, millaista jälkeä huonon itsetunnon omaava Suomen ruotsalainen johtaja saa alempirotuisissa suomalaisturaaneissa aikaan! Kyse oli kymmenistä miehistä varsinkin 2. komppanian osalta.

Näin Osasto KKK:n päällikkö Oiva Latikka arvioi majuri K. Bäckmania Kevyt Osasto 18. komentajana Veikko Juraman kirjan sivuilla 31-32:


"Hän ei ollenkaan tuntenut eteläpohjal. reserviläisten luonnetta ja ajatuksenjuoksua. Suhtautui alaisiinsa kuin vajaaälyisiin, alempaan rotuun kuuluviin... hänen koulutustasonsa ei riittänyt joukkoyksikön komentajan vaativaan tehtävään... Lisäksi hänen elämäntapansa ja monet henkilökohtaiset vaikeutensa olivat heikentäneet hänen itseluottamuksensa niin, että hän ei kyennyt keskustelemaan kenenkään kanssa. Jokainen yritys vaikuttaa asioihin tulkittiin kapinoinniksi... Lisäksi hänen kartanlukutaitonsa oli heikko."

Tämän lähteenä on käytetty teosta Nurmolaiset sotien veteraanit 1918, 1939-1940, 1941-1945, Seinäjoki 1980, sivut 44-51

Veikko Juraman kirja Hannuksela vastaan Laurila

Kirjassaan Jurama selvittelee ko. henkilöitä taustoineen ja käy läpi varsinaisia skismojakin. Lilius on toki mukana ja hän onkin erityisen kostonhaluinen tyyppi. Halsti kertoo muistelmakirjassaan, Aika vaatii veronsa, Muistelmat 2 (1939-1948), Otava 1974, kuinka Pajari tuli F. U. Fagernäsin tilalle 3.D:n komentajaksi keväällä 1944 ja Lilius jäi hetkeksi esikuntapäälliköksi. Pajari aitosuomalaisena räjähti hetkessä ja Lilius sai väistyä Halstin tullessa tilalle. Sittemmin Lilius heilutteli pyssyään kesän 1944 kahinoissa ja haavoituttuaan omat miehet olisivat jättäneet sen naapureille. Ei auttanut kiroilu eikä uhkailu, mutta vain lomia lupaamalla hän sai miehensä kantamaan itsensä turvaan.

Kurt Erik Bäckman oli myöskin Suomen ruotsalainen upseeri.

Käsityseni K. E. Bäckmanista perustuvat seuraaviin kirjoihin, joita suosittelen erityisesti luettavaksi:

Ilmari Turja: Kumuri, kahden everstin taistelu.
Veikko Jurama: Hannuksela vastaan Laurila
Kustannusosakeyhtiö Marktar 2002.
ISBN: 9525370062 / 952-5370-06-2
EAN: 9789525370065

Martti Sinerma ja Reino Hirviseppä: Kaaderikaskuja

Jukka L. Mäkelän kirja Aunuksen savut, WSOY 1974

Uuno Tarkki: 2 Viipurin tapahtumista kertovaa kirjaa: Taistelu Viipurista, 1992 ja Miksi menetimme Viipurin, 1996.
Lauri Jäntin useampaan Viipurin tapahtumia käsittelevääm kirjaan,
Halstin arvioon kirjassaan Suomen sota 1939-1945, Ratkaisu,
Ahto Sampo Pirilä Veikko Eteläpohjalaisia taisteluissa 2, Otava, 1989, 591 s.

Hallussani on ase ven.tokarev ,jonka isäni käskettiin ottaa jatkosodan aikana esikunnassa jossa hän palveli ,esimiehen (Hannuksela?) kuoltua sydänkohtaukseen.
Asekätkennässä ruostuneen aseen kuulumisesta kiistanalaisen komentajan jäämistöön voisi pitää "historiana"
Voiko tarina pitää paikkansa.

Villi huhu kiertää että "sydänkohtausta" olisi avitettu omakätisesti. Loppuhan sydän jos siihen, ylimääräinen reikä ilmestyy.

Olen kuullut sellaisen version että sairauskohtaukseen hän kuoli. Se oli mitä ilmeisimmin infarkti, jonka hän sai istuessaan riu´ulla, väliaikaisissa kenttäolosuhteissa kun aika ajoin elettiin kenraalia myöten.

Paappani isä palveli Hannukselan alaisuudessa, perintötietona kertoili juttuja sodasta, yksi oli tapaus Laurila ja Hannuksela. Laurilaa arvostettiin hyvänä, käytännön läheisenä johtajana, joka piti miehistään huolta. Hannuksela taaskaan ei nauttinut suurta suosiota...

Tapahtumat etenivät kertoman mukaan jotenkin näin:

"Oli päätetty jotta mikäli halutaan selvitä sodasta hengissä, Hannuksela on tapettava!"

Odotettiin vihollisen tykistötulen heltiävän, tilanne rauhoittui ja kranaatteja tippui sinne tänne, satunnaista ammuntaa. Seitsemän miestä tarkkaili Hannukselaa, havaittuaan hänen lähteneen riu`ulle he päättivät toteuttaa aiemmin suunnitellun. Hannukselan taakse hiipi 7 miestä, ottivat asemat ja odottivat hannukselan tekevän tarpeensa, hän istui siis riu`ulla. Ammuttiin yhteislaukaus, Hannuksela kaatui riu`ulta omaan p*skaansa. Jos asiasta joutuisi sotaoikeuteen, ei asiasta olisi varmuutta kuka oli ampuja. Eli seitsemän miestä ampui, muut ampuivat sivuun ja yksi ampui kuolettavan laukauksen. Historiankirjoissa on muisteltu Hannukselan kuolleen "epäselvissä olosuhteissa"

-Näin perintötietona. Löysin tämän keskustelun, kun aloin selvittämään kuka oli se henkilö, josta paappani isä puhui isälleni, ja tämä edelleen minulle.

PS. Toin oman lisäni tähän keskusteluun, en keksinyt tätä juttua omasta päästäni, enkä näe syytä että paappani isä olisi jauhanut muistelmissaan paskaa. Hannukselan huono maine miestensä keskuudessa historiankirjoituksissa tukisi tätä kertomusta.

Mielenkiintoisia juttuja mutta vain jatkosodan ajalta. Hannuksela oli talvisodassa 13. divisioonan komentaja Laatokan Karjalassa, eikä sieltä tietääkseni ole kuulunut mitään kummallisuuksia. Divisioonan tappiot tosin olivat suurimmasta päästä, mutta se on selitettävissä hyökkäysvoittoisella sodankäynnillä ja loppuvaiheen saaristotaisteluilla. Olikohan vaikeampaa tulla toimeen häjyjen kuin savolaisten kanssa?

Osansa voi tietysti olla silläkin, että IV armeijakunnassa pistettiin melkein alusta lähtien sotajaotus sekaisin ja taisteluosastoja muodostettiin lähes nykymalliin pataljoonista tarpeen mukaan. Divisioonankomentajat jäivät tässä osittain sivuraiteelle ja armeijakunta ohjaili taisteluita tarkemmin.