Ei profetioilla ja profetalla ole nyt tarvetta

Anonyymi

Sellaisilla profetioilla jotka varoittaa valtion maallista ja hengellistä johtoa, heidän ekumenista ja evlut johtoa, koska kukaan ei välitä sanomasta.

Vaikka tuhansia on kuollut k piikeistä ja kymmeniätuhansia saanut haittavaikutuksia.
https://koronarealistit.com
Esivalta ei suojellut kansaa terveydelle haitallisilta k piikityksiltä , eikä valtio ole riittävästi varautunut pahimpaan, eli sotaan.
Valtaosa kansasta ei välitä tai voi mitenkään varautua pahimpaan eli energia kriisiin tai sotaan.

Kristillinen radio TV media seurakunnat valehtelee että Suomi vielä olisi itsenäinen valtio, Suomi valtio joka vuosittain 6.12 viettää itsenäisyyspäivänä.


Ekumenian ja evlut jäsenet ja johto ei edes myönnä että itsenäisyys Suomelta meni jo 25.vuotta sitten EU jäsenyyden myötä.

Uudelleen nousut Rooman valtakunta EU ja USA toi maahan Rooman vallan NATO sotilaita miehittämään maatamme. Samalla kun Rooman mafia vedättää kiristää miljardeja euroja Italian mafialle.

Myös Fortum Uniper Saksa kaupassa petoksella he Kuopiota valtio ja Fortumin johdossa vei miljardeja euroja veronmaksajien rahoja.

Samalla uskovat kertoo ja levittää mitä oudoimpia huu haa "profetioita" jotka ei toteudu.

4

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yksi nainen keroo juuri nähneensä unet, että syksyllä kun on pimeä venäjä hyökkää suomen itärajalla olevaan kuntaan.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Ei jenkeistä, USA.sta tarvitse ENÄÄ välittää, hyvässä eikä pahassa!
      Eräs korkea-arvoinen, talous-*guru', sanoin että:
      3 viikkoa ja kaikki on pyyhitty pois!

      https://www.youtube.com/channel/UCESh5daDcPqvG0QhbSdzIzw/videos
      tässä on SUUR sijoittajien tutkijoita ja eräs heistä:
      https://www.youtube.com/watch?v=zlRVy8p01fA
      sanoo mitä sanoo, vuosikymmenien kokemuksella, että 3 viikoa, 21 päivää ja SE ON OHI!

      eli, voit lukea, mitä muut ovat mieltä:
      https://www.youtube.com/results?search_query=collapse

      tästä voit itse katsoa ja kuunella:
      Kolme, mittaria joita jokainen voi ymmärtää.
      1 Infaaltio
      2 Taantuma
      3 lsiä rahan painaminen, eli tyhjästä lisää rahaa!

      Nyt siojoittajat ovat paniikissa!
      ja samaa voit lukea Suomesta, kuinka salkunhoitajat ,eli SUUR_SIJOITTAJAT puhuvat!

      eikä se ole ollenkaa vähän mitä Kiina sanoi, tänäpäivänä:
      Jos pelosi, lentää Taivaniin, niin he ampuvat sen koneen alas!

      ja jenkeissä, joillakin sotilailla on ajatus, että me emme anna periksi!

      KOKO Maailma tietää, että Taivan tekee elintärkeistä mikropiireistä 90%!
      ja sen Kiina tahtoo omakseen tahi jos e isaa tehtaita, niin sitten pommeja tarpeellinen määrä!

      Jenkeissä, taantuma on osaksi juuri tästä syystä, esim auto- teollisuus, ESIM Tesla!
      aj monet teollisuudet jotka ovat 100% riipuvaisia, Taiwanista!
      kuten armeijan aseteollisuus! sekä tietysti englannin ja koko maailman:
      LUKUUN ottamatta, tietysti Kiinaa, jolla ON LEINTÄRKEÄ, raaka-aineet, mineraaltit ja muilla ei ole!
      nyt on muutamia uutiisia ,että Kiina antaa, ja lähettää omia sotilaita, PALKKA_SOTILAITA, Ukrainaa, eli thumoamaan koko natsi-hallituksen!

      ja se että. Jenkeillä ja Englannilla ei ENÄÄ ole edes itselleen tarpeeksi aseita ja sitten kuintekin lähettävät niitäKIN vähiä ukrainaa!

      eli, Jenkit ja nato on historiaa!
      se että, se tapahtuu, joidenkin mukaan hyvin pian ja sen alusta loppuun on noin 3 viikkoa!

      Joten, teidän ei tule olla huollissan mitä jenkit enää tekee se on jo mennyt!
      eikä sitä enää ole, eikä se enää tule.

      Se että, monet ovat huolestuneet, että tuhoon tuomittu, omasta syystä, USA, ei tee yksin kuolemaan, vaan tahtoo sitten koko maailman surmaa!
      eli voi olla että sieltä alkaa se kolmas sota, jossa KUITENKIN, Ilmestyskirjan mulaan sekä Venäjä että Kiina on suuri osa, mitä tulee, jenkkien jälkeen.

      Joten Herran Jeesuksen paluu on OVEN EDESSÄ, eli mitä kreikalainen teksti sanoo että:
      SE enkeli on valmiina puhaltamaan pasuunaa joka on KOTIIN kutsu!
      eli Käsky huuto ja Loppu.

      Nyt uskovien ei tule plejästyä, vaan nostaa pää, sillä Herra tulee ja ON MEILLE SUURI APU eli pelastus.

      Herra ei tule meitä, moittimaan, ei kiusaamaan eikä surmaamaan, vaan
      PELASTAMAAN!

      kuitenkaan emme tiedä, koska ne, lei viimeinen 7 vuoden aika alkaa emmekä voi sitä mistään laskea.

      AINOSTAA, ISÄ tietää aj ei kerro meille!

      Joten ÄLKÄÄ juosko profeetojen edes oikeiden, joita ei kuitenkaan ole näkyvissä, perässä!

      ja ei missään tapauksessa merkkien ja ihmeiden perässä!

      vaan olkoon meillä, se usko ja OPPI, mitä Paavali meille julisti ja Herran opettaman meille opetti!

      Joten, olkaa rauhassa, sill'
      minä tulen pian.


      ja sitten lisää kahvia




      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    • Anonyymi

      Kiina, Iran, Syyria, Intia ne ovat Venäjän liittolaisia ainakin jonkin aikaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      280
      4733
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3056
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      42
      2918
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1531
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1232
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1169
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      976
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      961
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      959
    10. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      931
    Aihe