Perustavaa tietoa kristinuskon Paavalista

Anonyymi

https://fi.wikipedia.org/wiki/Paavali

Paavali (n. 3–64, lat. Paulus, kreik. Παύλος, Pávlos) oli Uuden testamentin mukaan varhaiskristillinen teologi ja lähetyssaarnaaja. Häntä pidetään apostolina, vaikka hän ei koskaan tavannut Jeesusta henkilökohtaisesti. Aiemmin hän käytti juutalaista nimeä Saul Tarsolainen ( hepr. ‏שאול התרסי‎‎, Šaʾul HaTarsi, vuoden 1938 raamatunsuomennoksessa Saulus), mutta käännyttyään alkoi käyttää roomalaista nimeään Paulus, joka suomenkielisessä Raamatussa on Paavali.[3]

Paavali oli ensimmäisen kristillisen sukupolven merkittävin uskonoppinut. Hän julisti evankeliumia ja perusti seurakuntia kolmen vuosikymmenen ajan Rooman valtakunnan itäosiin.[4] Paavalin kirjeet näyttivät suunnan kristinuskolle ja sen tulkinnalle. Uudessa testamentissa on 13 Paavalin nimissä laadittua kirjettä, mutta tutkimuksen yleisimmän näkemyksen mukaan Paavalin aidoiksi kirjeiksi luetaan vain seitsemän.

Paavalia kunnioitetaan katolisessa kirkossa 25. tammikuuta pyhän apostoli Paavalin kääntymyksen juhlana ja 29. kesäkuuta pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin juhlapyhänä.[5] Paavali on esimerkiksi missioiden, teologien, ei-juutalaisten kristittyjen, telttojen valmistajien, kirjoittajien, journalistien, julkaisijoiden, Maltan, Rooman, Puolan, Pennsylvanian, Kentuckyn ja Massachusettsin suojeluspyhimys.[6][7] Hänen symboleitaan ovat muun muassa kirja ja miekka.[7]

Kääntyminen apostoliksi
Paavali ei koskaan tavannut Jeesusta henkilökohtaisesti,[9] mutta kertoi ylösnousseen Kristuksen ilmestyneen hänelle.[17] Luukas kuvaa Apostolien teoissa Kristuksen ilmestymistä Paavalille Damaskon tiellä.[18] Apostolien tekojen mukaan Paavali menetti näkönsä kirkkaan näyn vuoksi ja kuuli kehotuksen mennä tapaamaan kristittyä nimeltä Ananias. Ananias julisti hänelle evankeliumia, jolloin Paavali sai näkönsä takaisin, kastettiin, tuli täytetyksi Pyhällä Hengellä ja koki kääntymyksen.[19]

Kolme vuotta kääntymisensä jälkeen Paavali oli noin kaksi viikkoa Pietarin (Keefaan) vieraana.[20] Paavali itse uskoi kohdanneensa ylösnousseen Jeesuksen ja ymmärsi tämän kohtaamisen kutsumusnäyksi, jossa hänet kutsuttiin julistamaan evankeliumia.[18]

Paavalin kääntymisen muistopäivää on kristikunnassa paikoitellen vietetty 25. tammikuuta. Ennen vuotta 1774 se oli Suomessakin pyhäpäivä[21], ja nykyäänkin sama päivä on Paavalin nimipäivä.

52

844

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Ananias julisti hänelle evankeliumia, jolloin Paavali sai näkönsä takaisin, kastettiin, tuli täytetyksi Pyhällä Hengellä ja koki kääntymyksen."

      "Hänen symboleitaan ovat muun muassa kirja ja miekka."

      Risti on aina ollut murha-aseen tunnus. Sodissa ja kristittyjen kulttuurin ominaisuuksien mukaan mm nykyiset laittomuudet huomioon ottaen lastenkin kohteluina mm kehitysmaissa.

      • Anonyymi

        Niin kristittyjä ei siis tarvi käännyttää kristityksi.

    • Anonyymi

      #
      Paavali oli ensimmäisen kristillisen sukupolven merkittävin uskonoppinut. Hän julisti evankeliumia ja perusti seurakuntia kolmen vuosikymmenen ajan Rooman valtakunnan itäosiin.[4] Paavalin kirjeet näyttivät suunnan kristinuskolle ja sen tulkinnalle. Uudessa testamentissa on 13 Paavalin nimissä laadittua kirjettä, mutta tutkimuksen yleisimmän näkemyksen mukaan Paavalin aidoiksi kirjeiksi luetaan vain seitsemän.#

      "kristillisen" Paavali ei ollut kristillinen vaan kristitty. Tosin hänestä on paljon valheellisuuksia ja vielä enemmän hänen nimeen vääriä valheellisia tietoja.

      • Anonyymi

        Itseasiassa todella kristittyjä alettiin kutsua kristityiksi vähän myöhemmin juuri nykyisen Turkin alueella mikä oli silloin italiaa.Antiokiassa. Antiokia on edelleen olemassa.Tosti on ilosanoma pelastuville hullutus kadotukseen menijöille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Risti

    • Paavali on mahtava mies ja toivottavasti tulevassa ajassa saa jutella hänen kanssaan.
      Taivaan iloissa.

      • Anonyymi

        Kaikin mokomin suon sen mutta....

        Niin, mutta se kristittijen laittomuuden; Paavalinne Jumala ei olekkaan saman kuin kristillisten Kaikkivaltias Jumala! Luke Paavalin tekstit tarkemmin. Paavali on raamatun tekstien mukaan edelleen Saatanaa "Herranaan" palveleva vaikka rukoili eroa kolme kertaa Saatanan enenkeleiden seurassa mutta ero jäi saamatta!
        Lue tämäkin kokonaan: 2. Kor. 4:4

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voi voi.Tiedän kirjoitukset enemmän kuin tarkalleen .
        Näen ne Hengessä.
        Et nyt ihan ymmärrä mitä Jumalakin tekee ihmiselle jos esiintyy esim ylpeyden vikoja.
        Jumala saattaa sallia uskovallekin saatanan kurituksen.
        On nimittäin luonnollisia sairauksia ja oireita ja on niitä vastapuolen piikkejä, joita se iskee ihmiseen.
        Ylpeys, katkeruus,vihanpito näitä on muitakin mitä ihminen ei saa olla edustaa tai puhua.
        Paavalin piikki oli vain raiteille palauttamiseen.
        Mitään muuta se ei ollut ja Jumala ilmoitti sen, että se jatkuu .

      • Anonyymi

        Kyllä, saamme tavata Paavalin, kun olemme samassa uskossa hänen kanssaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikin mokomin suon sen mutta....

        Niin, mutta se kristittijen laittomuuden; Paavalinne Jumala ei olekkaan saman kuin kristillisten Kaikkivaltias Jumala! Luke Paavalin tekstit tarkemmin. Paavali on raamatun tekstien mukaan edelleen Saatanaa "Herranaan" palveleva vaikka rukoili eroa kolme kertaa Saatanan enenkeleiden seurassa mutta ero jäi saamatta!
        Lue tämäkin kokonaan: 2. Kor. 4:4

        Paavali ei pitänyt saatanan enkeliä herrana vaan se kiusasi Paavalia koska Paavali oli ollut vainoamassa kristittyjä Jumala laittoi sille koettelemusta. Älä vääristele lue uudestaan jos et heti ymmärrä.Koita nyt ymmärtää että LUOJA hallitsee myös pimeyden enkelit jos teet pahoja tekoja häntä vastaan.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Voi voi.Tiedän kirjoitukset enemmän kuin tarkalleen .
        Näen ne Hengessä.
        Et nyt ihan ymmärrä mitä Jumalakin tekee ihmiselle jos esiintyy esim ylpeyden vikoja.
        Jumala saattaa sallia uskovallekin saatanan kurituksen.
        On nimittäin luonnollisia sairauksia ja oireita ja on niitä vastapuolen piikkejä, joita se iskee ihmiseen.
        Ylpeys, katkeruus,vihanpito näitä on muitakin mitä ihminen ei saa olla edustaa tai puhua.
        Paavalin piikki oli vain raiteille palauttamiseen.
        Mitään muuta se ei ollut ja Jumala ilmoitti sen, että se jatkuu .

        Paavali oli vainonnut kristittyjä kuten moni tekee nykyäänkin. Ei kannata. Paavali oli ollut myös rabbi fariseus ja ylpeys oli hänen syntinsä siksi Jumala antoi pimeyden enkelin häntä rusinoita eli satuttaa. Älkää olko paavaleita !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikin mokomin suon sen mutta....

        Niin, mutta se kristittijen laittomuuden; Paavalinne Jumala ei olekkaan saman kuin kristillisten Kaikkivaltias Jumala! Luke Paavalin tekstit tarkemmin. Paavali on raamatun tekstien mukaan edelleen Saatanaa "Herranaan" palveleva vaikka rukoili eroa kolme kertaa Saatanan enenkeleiden seurassa mutta ero jäi saamatta!
        Lue tämäkin kokonaan: 2. Kor. 4:4

        Moni kuvittelee tietysti mitä päähän tulee ajatuksia. Joku voi kuvitella olevansa Paavali vaikka tai Jeesus.

    • Anonyymi

      Kristillisten Kaikkivaltiaiden valtakunnassa ei ole kristittyjen saatanan enkeliä:

      2 Korinttolaiskirje 12:
      7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
      8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta."

      • Anonyymi

        Oli erin omaisia ilmestyksiä paavalilla katsokaa juutalaiseen tapaan !

    • Anonyymi

      Noin ollen, raamatulliset tiedot todistavat kiistattomasti, että kristityt ovat kristillistä eronneita lahkolaisia.
      -esiintyvät laittomuuksiakin tehden maailmassa kristillisten Kaikkivaltiaiden Pyhään Nimeen mm näin:
      2000-luvun vainoista Kaikkivaltiaiden ja Heidän Pyhän Hengen Nimeen "Älä tapa" vastaista laittomuutta sekä Jumalan pilkkausta...:
      https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot

      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
      'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
      ((( Ero samalla Heistä sillä He ovat Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
      10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä.")))
      Joten....
      2.Korinttolaiskirje:11:14 "Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."

      • Anonyymi

        En saa tolkkua kirjoituksestasi, enkä mihin pyrit sekavalla esitykselläsi. Mutta Paavali oli kiistatta Jeesuksen valitsema vahva ase. Kaikki hänen kirjoituksensa ovat Jeesuksen inspiroimaa asiaa. Hän oli täysin avoin ja antoi näin esimerkkejä meille, jotka tuskittelemme samojen kiusausten kanssa. Esim. "Miksi teen mitä en halua,,kuka päästäisi minut tästä syntisestä ruumiistani". Näin hänkin taisteli synnillisten ajatustensa kanssa, kuten me kaikki. Näin tämä loistava apostolikin tuskitteli ja kuitenkin hän täytti Jeesuksen antaman tehtävän täydellisesti tulisen persoonansa värittämänä.

        Juuri näin on asia ja millilleen vielä.
        Paavalikin on ihminen, kuten jokainen apostolikin.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Juuri näin on asia ja millilleen vielä.
        Paavalikin on ihminen, kuten jokainen apostolikin.

        Jeesus sanoo kylläkin raamatussa: "Seuraa sinä minua" Joh: Joh: 21: 22

        "ei katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen"

        Mutta Paavalilla olikin kristittyjen laittomuuden Herrat ja rukoili eroa Saatanan enkeleiden seurassa raamatun mukaan kolme kertaa, eroa saamatta.
        Joten tunnette kristittyjen todelliset Herranne joita eksytettyinä palvelette kristillisten Kaikkivaltiaiden ja Heidän Pyhän Hengen nimeen Heitä pilkaten.
        2000-luvun vainoista Kaikkivaltiaiden ja Heidän Pyhän Hengen Nimeen "Älä tapa" vastaista laittomuutta sekä Jumalan pilkkausta...:
        https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
        Tiedätte, ettei kristillisten Kaikkivaltiaat ole lähettäneet kristittyjä laittomuuksia tekemään joten laittomuuden tukijoina ja rahoittajina uskovaisillakin on vastuussa.
        Matteuksen mukaan:
        24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
        24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
        25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."

        Mikä on pointtisi..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En saa tolkkua kirjoituksestasi, enkä mihin pyrit sekavalla esitykselläsi. Mutta Paavali oli kiistatta Jeesuksen valitsema vahva ase. Kaikki hänen kirjoituksensa ovat Jeesuksen inspiroimaa asiaa. Hän oli täysin avoin ja antoi näin esimerkkejä meille, jotka tuskittelemme samojen kiusausten kanssa. Esim. "Miksi teen mitä en halua,,kuka päästäisi minut tästä syntisestä ruumiistani". Näin hänkin taisteli synnillisten ajatustensa kanssa, kuten me kaikki. Näin tämä loistava apostolikin tuskitteli ja kuitenkin hän täytti Jeesuksen antaman tehtävän täydellisesti tulisen persoonansa värittämänä.

        #Mutta Paavali oli kiistatta Jeesuksen valitsema vahva ase.!"
        NIIN OLI jos niin uskoo! Lue tarkemmin raamatun tiedot...

        Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joille Jeesuksen ei perustanut seurakuntia eikä heillä ole Jeesuksen opetuslapsia vaan apostoleita. https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
        -
        Kristilliset = Kaikkivaltiaan Lait antaneen Jeesuksen sekä Hänen kristillisten opetuslapsien perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.
        Ilm. 2:1-29 Pergamos, Tyatira, Sardes, Smyrna, Filadelfia, Efeso, Laodikea.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Mikä on pointtisi..

        Raamatullisena tietona totuus kristittyjen todellisesta Jumalasta ja Barjeesuksesta pitäs olla uskovaisillekin selvyytenä.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Mikä on pointtisi..

        Todistat edelleen vaan omaa tietämättömyytäsi.
        Lukisit raamattu huolellisemmin ja opi ymmärtään ne tiedot.

      • Anonyymi

        Ei kyllä teidän opetukset on tota ylpeyden syntiä korotatte itseänne leuhkitte näyillä,teoillanne.Tehän ette lue edes kohtaa mikään ei erota meitä Kristuksen Messiaan rakkaudesta. Ei mikään. Onko teillä joku aivovamma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus sanoo kylläkin raamatussa: "Seuraa sinä minua" Joh: Joh: 21: 22

        "ei katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen"

        Tarkoittaa ettei alkanut täällä maan päällä esittää roolia Jumalasta vaan kärsi kaikki pilkkaamiset mitä ihmiisiltä sai. Kristittyjen pilkkaajille tiedoksi ei meinaa mitään teillä on kohtaaminen Jumalan kanssa joka tapauksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta Paavalilla olikin kristittyjen laittomuuden Herrat ja rukoili eroa Saatanan enkeleiden seurassa raamatun mukaan kolme kertaa, eroa saamatta.
        Joten tunnette kristittyjen todelliset Herranne joita eksytettyinä palvelette kristillisten Kaikkivaltiaiden ja Heidän Pyhän Hengen nimeen Heitä pilkaten.
        2000-luvun vainoista Kaikkivaltiaiden ja Heidän Pyhän Hengen Nimeen "Älä tapa" vastaista laittomuutta sekä Jumalan pilkkausta...:
        https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
        Tiedätte, ettei kristillisten Kaikkivaltiaat ole lähettäneet kristittyjä laittomuuksia tekemään joten laittomuuden tukijoina ja rahoittajina uskovaisillakin on vastuussa.
        Matteuksen mukaan:
        24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
        24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
        25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."

        Laittomuuksien tekijät oli ne Herodekset ja juutalaiset siihen aikaan siellä Israelin alueella silloin 2000 vuotta sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        #Mutta Paavali oli kiistatta Jeesuksen valitsema vahva ase.!"
        NIIN OLI jos niin uskoo! Lue tarkemmin raamatun tiedot...

        Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joille Jeesuksen ei perustanut seurakuntia eikä heillä ole Jeesuksen opetuslapsia vaan apostoleita. https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
        -
        Kristilliset = Kaikkivaltiaan Lait antaneen Jeesuksen sekä Hänen kristillisten opetuslapsien perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.
        Ilm. 2:1-29 Pergamos, Tyatira, Sardes, Smyrna, Filadelfia, Efeso, Laodikea.

        Mene kuule raamattukouluun niin aivosi selkiytyy.

        Niin efeson alue on nykyään museona Aasiassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatullisena tietona totuus kristittyjen todellisesta Jumalasta ja Barjeesuksesta pitäs olla uskovaisillekin selvyytenä.

        Bar Jeesus oli juutalainen joka kääntyi kristityksi ....

      • Anonyymi kirjoitti:

        #Mutta Paavali oli kiistatta Jeesuksen valitsema vahva ase.!"
        NIIN OLI jos niin uskoo! Lue tarkemmin raamatun tiedot...

        Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joille Jeesuksen ei perustanut seurakuntia eikä heillä ole Jeesuksen opetuslapsia vaan apostoleita. https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
        -
        Kristilliset = Kaikkivaltiaan Lait antaneen Jeesuksen sekä Hänen kristillisten opetuslapsien perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.
        Ilm. 2:1-29 Pergamos, Tyatira, Sardes, Smyrna, Filadelfia, Efeso, Laodikea.

        Ootko sinä ihan ?????
        Etkö sinä oikeesti tajua , miten hölmöjä sinä kirjoitat ,etkä tajua mistään mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kyllä teidän opetukset on tota ylpeyden syntiä korotatte itseänne leuhkitte näyillä,teoillanne.Tehän ette lue edes kohtaa mikään ei erota meitä Kristuksen Messiaan rakkaudesta. Ei mikään. Onko teillä joku aivovamma.

        No miksi sitten kristityt rakastaa lapsiakin tappaneen ja raiskanneen laittomuuden Herroja?
        Yritättekö todistaa kristillisten Kaikkivaltiaat syylliseksi??

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Mikä on pointtisi..

        Riistit lapsesi Laillisen oikeuden omaan valintaansa...

    • Anonyymi

      Paavali oli raamatun mukaan rehellinen kristitty. Tunsi ja tunnusti todelliset Herransa ja sen, että halusi eroa kolme kertaa Saatanan enkeleiden seurassa Herrastaan; raamatun mukaan eroa saamatta.

      • Anonyymi

        No ei se yksi perkeleen enkeli nyt kyllä mikään herra ollut siihenkään aikaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei se yksi perkeleen enkeli nyt kyllä mikään herra ollut siihenkään aikaan.

        On se Perkele tuon verran herra: Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!

      • Anonyymi

        Et sinä onneton ole ainakaan Raamattua lukenut. Olet selvästi noukkinut tietosi ateistien "virheitä raamatussa."kirjasta. Uusitestamentti ja evankeliumit ovat kristallinkirkkaasti ilmaissut Jeesuksen tahdon. Sinulla on jokin muu uskonto, ei se ainakaan kristittyyjen uskoa ole. Mutta Jeesus kuoli sinunkin vuoksesi, jotta aikanasi ymmärtäisit Raamatun valtavan sanoman kokonaisuudessaan, etkä pilkkoisi sitä turhanpäiväisillä ja toisarvoisilla saivarteluilla käsittämättömäksi. Mutta me kaikki olemme vajavaisia täällä lihallisina ollessamme, Saatana johdattelee meitä harhaan. Meillä on Jeesuksen sanan miekka ja neuvo suojautua pimeyden voimia vastaan. lukekaa Uudestatestamentista ehdot pelastautumiseen.

      • Kyllä, koska Jumala halusi pitää Paavalin nöyränä, kuten teksti osoittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei se yksi perkeleen enkeli nyt kyllä mikään herra ollut siihenkään aikaan.

        Jaa, No usko sinä sitten Barjeesuksen sovittaneet kristittyjen laittomuudet:
        https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."

    • Anonyymi

      Miksi Raamattu ei opeta, että Paavali olisi perustanut johonkin seurakunnan? Olet saanut jostain väärää tietoa.

      • Anonyymi

        Hän oli roomalaisten kanssa sovussa kristillisten vainoajanakin:
        1.Korinttolaiskirje:
        15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa."

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Paavali
        #
        Lähetystyöntekijä ja teologi
        Tutkijoiden rekonstruktio Paavalista.

        Kääntymisen jälkeen Paavalista tuli alkuseurakunnan merkittävä lähetystyöntekijä. Paavali otti tehtäväkseen seurakunnan vapauttamisen juutalaisuudesta. Hän vastusti niitä kristittyjä juutalaisia, joiden mukaan kaste ei pelkästään riittänyt pelastukseen, vaan tarvittiin myös ympärileikkaus ja Mooseksen lain noudattamista. Tämä linja johti myös erimielisyyksiin Pietarin kanssa.[12] Paavalin ansiosta kristinuskosta alkoi muodostua yleismaailmallinen uskonto.[11]

        Raamatun kanonisoidut kirjeet eri seurakunnille sisältävät suuren määrän Paavalin teologiaa, ja Apostolien teot kertovat kolmesta Paavalin tekemästä lähetysmatkasta. Ensimmäisen lähetysmatkansa Paavali teki Syyrian ja Kilikian alueille, missä toiminnan keskuksena oli Antiokia.[22]

        Antiokian kausi ja apostolien kokous
        Jerusalemin apostolikokouksessa 40-luvun lopulla sovittiin työnjaosta Paavalin ja Jerusalemin seurakunnan johtajien välillä. Paavali sai apostolikokouksen tuen valitsemalleen linjalle julistustyössä.[12] Sovittiin, että Paavali toimisi muiden kansojen eli pakanoiden keskuudessa, eikä Paavalin perustamia pakanakristillisiä seurakuntia velvoitettu noudattamaan Vanhan testamentin lakia eikä juutalaisia tapoja.[23] Tämä sopimus aiheutti myöhemmin närää esimerkiksi Paavalin ja Pietarin välille.[24]
        #
        jne.....

        Kyseessä ei ole tekstissä maittu Pietari ilemesesti sama kuin kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen opetuslapsi.
        MUTTA, Paavalin tekstit kuten monet toisetkin tekstit raamatussa ovat kristittyjen väärentämiä eksytykseksi.
        Paavali oli todellisuudessa ensimmäinen Antiokian kausi ja apostolien kokous

        Jerusalemin apostolikokouksessa 40-luvun lopulla sovittiin työnjaosta Paavalin ja Jerusalemin seurakunnan johtajien välillä. Paavali sai apostolikokouksen tuen valitsemalleen linjalle julistustyössä.[12] Sovittiin, että Paavali toimisi muiden kansojen eli pakanoiden keskuudessa, eikä Paavalin perustamia pakanakristillisiä seurakuntia velvoitettu noudattamaan Vanhan testamentin lakia eikä juutalaisia tapoja.[23] Tämä sopimus aiheutti myöhemmin närää esimerkiksi Paavalin ja Pietarin välille.[24] Antiokian kausi ja apostolien kokous

        Jerusalemin apostolikokouksessa 40-luvun lopulla sovittiin työnjaosta Paavalin ja Jerusalemin seurakunnan johtajien välillä. Paavali sai apostolikokouksen tuen valitsemalleen linjalle julistustyössä.[12] Sovittiin, että Paavali toimisi muiden kansojen eli pakanoiden keskuudessa, eikä Paavalin perustamia pakanakristillisiä seurakuntia velvoitettu noudattamaan Vanhan testamentin lakia eikä juutalaisia tapoja.[23] Tämä sopimus aiheutti myöhemmin närää esimerkiksi Paavalin ja Pietarin välille.[24] monien mielestä; ensimmäisenä vaikka ei tietääkseni tunnustettuna. #
        ( Paavali -al = Paavi )

        "Kyseessä ei ole tekstissä maittu Pietari ilemesesti sama kuin kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen opetuslapsi."

        Kun Raamatusta tästä kokonaisuuden lukee, niin tulee selväksi, että kyseessä yksi ja sama Pietari.

    • Anonyymi

      Saul tarsosta kilikian alueelta oli Rooman kansalainen juutalainen rabbi synagogalta joka oli mukana tapahtumissa kun Jeesus ristiin naulittiin ja ahdisteli Jeesukseen uskovia laittaen heitä vankilaan. Saul oli fariseus ääri lakihenkinen ja vainosi kristittyjä.Hyväksyi stefanaan kivittämisen kivillä kuoliaaksi koska juutalaiset kielsi Jeesuksen ja stefanas saarnasi juutalaisten synneistä. Kuten profeettojen tappamisesta kuin Jeesus myös muistutti niistä.Saul ei vaihtanut nimeään se vaan eri kielille käännettynä erilainen kuten englanniksi Paul.Siihen aikaan kaikki oli Rooman kansalaisia.Myös juutalaiset koska valta oli Rooman eli Italian latinan kielen.Alueella oli Kreikan leikkijumalia Zeus Artemis ja niitä vastaan Paul totesi ettei ne ole jumalia niillä kerättiin rahaa.Fariseus siis kääntyi Jeesus Nasaretilaisen uskoon.Ei omasta halustaan vaan Jeesuksen voimasta.Se onkin hauskinta ettei Jeesukseen voi päättää ruveta uskomaan se on Jumalan teko.

      • Anonyymi

        JK
        "Fariseus siis kääntyi Jeesus Nasaretilaisen uskoon.Ei omasta halustaan vaan Jeesuksen voimasta.Se onkin hauskinta ettei Jeesukseen voi päättää ruveta uskomaan se on Jumalan teko."

        Tuo tietona on uskoa...

        Kristillisten Jeesuksen evankeliumia;
        Matteuksen mukaan:
        24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
        24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."

        Siis uskominen on kielletty kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen tekstissä ja syy miksi!

    • Anonyymi

      jk
      ##
      Paavalin kirjeet

      Pääartikkeli: Paavalin kirjeet

      Paavali piti yhteyttä perustamiinsa seurakuntiin kirjeitse ja työtovereidensa välityksellä. Hänen kirjeensä näyttivät suunnan kristinuskolle ja sen tulkinnalle. Paavali otti etäisyyttä juutalaisiin tapoihin, jotta myös muiden kuin juutalaisten olisi helpompi kääntyä kristinuskoon. Paavalin kirjeitä kopioitiin ja leviteltiin laajalti. Antiikin maailman tyyliin tämä antoi monille kirjoittajille kimmokkeen laatia niin sanottuja pseudepigrafisia kirjeitä eli kirjoittaa omia tekstejään kuuluisamman Paavalin nimissä.[4]

      Paavalin kirjoittamiksi mainitaan 13 Uuden testamentin kirjettä, mutta yleisesti hänen aidoiksi kirjeikseen luetaan seitsemän tekstiä:[4]

      Ensimmäinen kirje tessalonikalaisille
      Ensimmäinen kirje korinttilaisille
      Toinen kirje korinttilaisille
      Kirje galatalaisille
      Kirje roomalaisille
      Kirje filippiläisille
      Kirje Filemonille

      Paavalin kirjeet ovat syntyneet sanelemalla kirjurille. Ne ovat suureksi osaksi vastauksia seurakunnan jokapäiväisiin asioihin. Kirjeiden rakenne noudattaa tiettyä kaavaa. Ensin Paavali mainitsee kirjoittajan tai kirjoittajien nimet ja sen jälkeen vastaanottajien nimet. Alkutervehdyksen jälkeen seuraa kiitosrukous. Runko-osassa kerrotaan varsinainen asia. Lopuksi Paavali kertoo matkasuunnitelmistaan ja lähettää terveisiä ystävilleen.[38]
      Paavalin koulukunnan kirjallisuus

      Paavalin kuoleman jälkeen hänen perinteensä säilyi seurakunnissa ja hänen kirjeensä saivat jatkuvasti uusia lukijoita. Ajan kuluessa huomattiin, että Paavalin kirjeiden sisällöt eivät enää vastanneet seurakuntien uusiin ajankohtaisiin kysymyksiin. Paavalin kuoleman jälkeen seurakunnat olivat vakiinnuttaneet asemansa ja kristinusko oli etääntynyt yhä enemmän juutalaisista juuristaan.[39]

      Muuttuneet olosuhteet vaativat lisäopastusta ja niinpä Paavalin nimissä laadittiin uusia teoksia. Tätä kirjallisuutta kutsutaan Paavalin koulukunnan kirjallisuudeksi eli deuteropaavalilaiseksi kirjallisuudeksi. Antiikin aikana toisen nimissä julkaiseminen eli pseudepigrafia oli täysin hyväksyttävää eikä se vaikuttanut tekstin arvovaltaan. Todennäköisesti lukijat usein tiesivät, että kyse ei ollut aidoista historiallisista teksteistä. Niitä luettiin mikäli tekstin kirjoittajaksi mainittiin arvovaltainen henkilö, ja mikäli teksti oli vakuuttavaa.[39]

      Paavalin kirjeistä kuutta pidetään Paavalin koulukunnan kirjallisuutena. Suurin yksimielisyys vallitsee neljästä kirjeestä:[39]

      Kirje efesolaisille
      Ensimmäinen kirje Timoteukselle (pastoraalikirje)
      Toinen kirje Timoteukselle (pastoraalikirje)
      Kirje Titukselle (pastoraalikirje)

      Loput kaksi kirjettä jakavat tutkijoita, ja ne jätetään yleensä syrjään Paavalin oppia tutkittaessa:.[39]

      Toinen kirje tessalonikalaisille
      Kirje kolossalaisille

      Kaikissa Uuden testamentin Paavalille nimetyissä 13 kirjeessä annetaan ymmärtää niiden olevan Paavalin itsensä kirjoittamia. Tekstit on jaettu aitoihin ja Paavalin jälkeisiin vertaamalla oppia, kirjoitustyyliä, kirjoittajan tilannetta ja seurakunnan tilannetta. Seitsemän aitoa kirjettä on tunnistettu niiden samankaltaisesta teologiasta ja yhtäläisyyksistä Paavalin elämänvaiheiden kanssa. Esimerkiksi pastoraalikirjeiden eli seurakunnan elämää ohjeistavien kirjeiden näkemys seurakuntaviroista viittaa ensimmäisen vuosisadan lopun tilanteeseen.[39]
      Paavali Apostolien teoissa

      Pääartikkeli: Apostolien teot

      Apostolien tekojen kirjoittaja uhraa yli puolet papyruksestaan Paavalin vaiheiden kuvaukselle. Luukkaan väitetään kirjoittaneen Luukkaan evankeliumin ja Apostolien teot. Kirjoittajan nimeä ei tosin mainita missään vaiheessa, vaan kirjat liitettiin Luukkaaseen toisella vuosisadalla. Samoin ei ole varmuutta onko kyseessä sama Luukas, joka mainitaan Paavalin kirjeissä.[40]

      Kirjoittajaa on pidetty Paavalin matkakumppanina, koska hän kirjoittaa ajoittain me-muodossa. Toisaalta kirjoittaja katoaa ajoittain näyttämöltä ja jatkaa minä-muodossa. Kirjoittaja ei kerro mitään itsestään tai toimistaan matkakumppanina. Apostolien teoissa ei ole suoria merkkejä, että kirjoittaja olisi henkilökohtaisesti tuntenut Paavalin.[40]
      ##

    • Anonyymi

      #............... Luukas omisti yli puolet Apostolien teot -kirjastaan Paavalin lähetysmatkojen kuvaukselle. Siksi olisi syytä olettaa, että Luukas olisi nojautunut Paavalin kirjoittamiin kirjeisiin. Tässä oletuksessa on kaksi ongelmaa. Ensinnäkin Luukas ei mainitse, että Paavali edes olisi kirjoittanut kirjeitä. Toiseksi Luukkaan kuvaus Paavalista poikkeaa huomattavasti Paavalin kirjeiden kuvauksesta.[41]
      Luukas ratkaisi kristinuskon suhtautumisen juutalaiseen lakiin eri tavalla kuin Paavali. Tämä on vääristänyt Apostolien tekojen kuvaa Paavalista. Luukkaan mukaan Mooseksen laki velvoittaa edelleen juutalaiskristittyjä.[42] Tämä ei sovi yhteen Paavalin kirjeiden sanoman kanssa.[43] Luukas ei muokannut kuvaa Paavalista vain teologisista ja julistuksellisista syistä. Luukas ihaili Paavalia ja kuvasi hänet suurmiehenä. Hän loi kuvan silotellusta, itsevarmasta ja diplomaattisesta miehestä, joka erosi Paavalin kirjeiden esittelemästä miehestä.[43]
      #

      • Anonyymi

        "Luukkaan mukaan Mooseksen laki velvoittaa edelleen juutalaiskristittyjä.[42] Tämä ei sovi yhteen Paavalin kirjeiden sanoman kanssa.[43]"

        Kummallinen väite.
        Apt tekojen 15 ensimmäisessä kirkolliskokouksessa asiahan käsiteltiin ja siitä nimenomaan raportoidaan Luukkaan kirjoittamassa Apostolien teoissa.
        Ei ole ristiriitaa Apostolien tekojen ja Paavalin kirjeiden sanomien välillä.

        Minäkään en näe mitään ristiriitaa Paavalin, apostoliem tekojen ja Jaakobin käsitysten välillä, vaikka niissä on ensilukemalta eroavuuksia toisistaan. Nämä eroavaisuudet selventävät ja rikastuttavat kristillisyyden kokonaiskuvaa. Apostolien kirjoitukset antavat kokonaisvaltaisen käsityksen kristinopista. Saivartelut ja fanaattiset väittämät yksittäisistä sanonnoista on turhaa. Tuottakaamme hyvää hedelmää Uuden testamentin valtavasta kokonaisvaltaisesta sanomasta, sillä Jeesus on rakkaudessaan sen meille ohjeeksi antanut.

        Eihän sitä omaansa mielellään näe ja tunnusta näkevänsä....
        Näin se kumminkin on kristittyjen raamatuissa:

        Kristityt = Paavalin kumppaneineen perustamien seurakuntien uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joille Jeesuksen ei perustanut seurakuntia eikä heillä ole Jeesuksen opetuslapsia vaan apostoleita.
        https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
        --------------------------------
        Kristilliset = Kaikkivaltiaan Lait antaneen Jeesuksen sekä Hänen kristillisten opetuslapsien perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.
        Ilm. 2:1-29 Pergamos, Tyatira, Sardes, Smyrna, Filadelfia, Efeso, Laodikea.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kuten huomaatte niin kristittyjen raamattu ei ole kristillisten Kaikkivaltiaan Jumalan Pyhää Sanaa vaikka sitäkin raamatussa on neljässä kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen opetuslapsien teksteissä osittain väärennettyinä ja eksytyksen helpotukseksi väärin tulkittuina, mm lapsikaste ei ole raamatullinen niinkuin ei kolminaisuus oppinne jne....

    • Anonyymi

      Paavali rukoili eroa herrastaan kolme kertaa Saatanan enkeleiden seurassa EROA SAAMATTA!
      Paavalin kumppaneineen perustamien seurakuntien uskovaisia apostoleineen ja Herra Jumalineen joille Jeesuksen ei perustanut seurakuntia eikä heillä ole Jeesuksen opetuslapsia vaan apostoleita. https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe