Helluntailaisten opin mukaan he ovat Jeesuksen kaltaisia täysin synnittömiä syntyessään suoraan sinne Jumalan valtakuntaan.
Helluntailaisten kaste ja ehtoollinen ei liity mitenkään ihmisen syntiongelmaan.
Helluntailaisten kaste ja ehtoollinen ei liity mitenkään ihmisen syntiongelmaan.
Vastaukset 14
Vanhimmat
1. Moos. 6:4
Siihen aikaan ja myöhemminkin oli maan päällä jättiläisiä, kun jumalien pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia. Juuri näitä olivat muinaisajan kuuluisat sankarit.
Luterilaiset eivät ole jumalia.
4. Moos. 32:14
Nyt te syntisten sikiöt astutte isienne jälkiä ja saatte näin Herran vihan kääntymään vieläkin kiivaammin Israelia vastaan!
Aloitus on kova ja yleistävä väite!
Varokaa lausumasta väärää todistusta!
Ainoa perustus, jolle voimme rakentaa henkilökohtaisen uskomme tai seurakunnan, on Jeesus Kristus.
Hakeudu Jumalan Sanan kuuloon, Jumala ilmoittaa itsensä Sanassaan ja puhuu sydämellesi Pyhän Henkensä kautta.
Kun Jumala on vetänyt sinua puoleensa ja on tehnyt sinusta syntisen pyhien kasvojensa edessä, usko omalle kohdallesi todeksi se valtava Jumalan rakkauden osoitus, jota Hän lahjaksi sinulle tarjoaa.
Kun olet antanut elämäsi Jeesukselle ja käynyt uskovien upotuskasteella, sinut liitetään paikalliseen Jumalan lasten yhteyteen, seurakuntaan.
Jos sinä olet uskossa Jeesukseen, älä enää viivyttele, vaan noudata Raamatun opetusta, mene upotuskasteelle ja liity seurakuntayhteyteen.
Pyhän Hengen lahja kuuluu myös meille tämän päivän uskoville. Tarvitsemme Häntä voimaksi todistamiseen Jeesuksesta, opastajaksi Jumalan Sanan tuntemisessa ja viisaudeksi auttaessamme lähimmäisiämme.
Pentecostalismi eli Parhamilaisuus on antikristillinen henkivalta, joka ei ole oikeata Kristinuskoa ollenkaan. Parhamin kaltaiset miehimykset ei perusta mitään kristillisiä seurakuntia.
Oman uskonratkaisun ja oman vaelluksen varaan autuutensa rakentaminen on sitä hiekalle rakentamista.
Jeesuksen järjestys on toisenlainen. Ensin kaste Kristuskalliolle ja silloin Jeesus vuodattaa omaa uskon Henkeään puhtaaseen ja tyhjään sydämeen ja alkaa itse rakentaa ajan kanssa sitä hengellistä rakennusta, joka kestää tuuleet ja tuiskeet ja myrskyt.
Ihminen voi menettää uskonsa elämänsä aikana,mutta ei koskaan lapsena saamaansa Pyhää Kastetta Kristuksen ruumiin jäseneksi.
1. Kor. 12:13
Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
Joh.10:30-34 Minä ja Isä olemme yhtä. Niin juutalaiset ottivat taas kiviä maasta kivittääksensä hänet. Jeesus vastasi heille: Minä olen näyttänyt teille monta hyvää tekoa, jotka ovat Isästä; mikä niistä on se, jonka tähden te tahdotte minut kivittää? Juutalaiset vastasivat hänelle: Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi. Jeesus vastasi heille: Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: Minä sanon: te olette Jumalia? Ps.82:6-8 Minä sanon: Te olette jumalia ja kaikki tyynni Korkeimman pokia; kuitenkin te kuolette, niinkuin ihmiset kuolevat, ja kaadutte niinkuin kuka ruhtinas tahansa. Nouse, Jumala, tuomitse maa, sillä sinä perit kaikki pakanakansat. Ps.7:7. Ps.138:7-8
Mitä yhteistä on Parhamilla ja Jeesuksella Kristuksella?
Linkkiä kuka helluntailainen tuommoista opettaa ?
Parhamilaisuus ei muutu kristinuskoksi jakeita tänne kopiomalla.
Helluntailaiset puhuu ihan mitä sattuu, koska heidän teologinen oppineisuus on hyvin matala.
Parhamin opit on kerättu heidän omiin pyhiin kirjoituksiin ja lehtisiin.
Heillähän on kirjalliset ohjeet, kuinka kristittyjen kanssa väitellään esim. kasteesta, kun yritetään kristittyjä saada luopumaan terveestä kristillisyydestä ja tulemaan helluntailaisten uudestikasteille liittymään lahkoon.
Mormonit,Helluntailaiset,Jehovantodistajat eivät koskaan yritä käännyttää toisiaan omiin lahkoihinsa, koska heillä ihan sama henki vaikuttamassa.
7.pv. Adventismi on vanhin Amerikanlahkoista, siitä on haarautunut Jehovantodistajien opit ja niitä on käyttänyt sekä Helluntailaiset että Mormonit omien oppiensa suunnitteluun.
Suomeen helluntailaista oppia alettiin tuoda 1920-luvulla voimakkaasti tyrkyttäen ihmisiä luopumaan täällä olleesta terveestä uskosta ja Jumalan pelosta ja kunnioituksesta ja vaihtamaan ne uusiin hurmoselämyksiin ja uuteen kasteeseen.