K A S T E K Ä Y T Ä N N Ö S S Ä
Kun joku tahtoo ottaa vastaan pelastuksen, on tehtävämme rukoilla hänen kanssaan, vakuuttaa hänelle Jumalan armoa ja syntien anteeksiantoa Jeesuksen Nimessä ja veressä. Kehotamme kasteelle tulevaa varmistamaan, että hän on ottanut vastaan Jeesuksen omaksi henkilökohtaiseksi pelastajakseen. 2 Kor. 6:1,2. Jumalan armon vastaan ottaneelle julistamme vielä kastevedessä synninpäästön. / ”.. kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on päästetty taivaassa.” Matt. 18:18. ”Joiden synnit te annatte anteeksi, niille ne ovat anteeksi annetut.” Joh. 20:23. Sitten hänet voidaan kastaa.
Kastajana voi toimia kuka tahansa veli, Joka on Jumalan seurakunnan yhteydessä! Kuitenkin on hyvä jättää kastaminen sellaisille seurakunnan luottamusta nauttiville, jotka ovat saaneet siihen sisäisen kutsun. Paavalillakaan ei ollut kastajan tehtävää. Hän julisti evankeliumia. Toiset suorittivat kääntyneiden kastamiset. Tosin hänkin kastoi muutamia. 1 Kor.1:14-17 ; 3:6.
– Raamatun hengelle on vieras ajatus, että sisaret voisivat toimia kastajina. Sellaisesta ei ole Raamatussa opetusta tai esimerkkiä.
Kaste on seurakunnallinen ja pyhä toimenpide, ei irrallinen ”uimareissukastelu”. Esim. Kandaken hoviherran kastanut Filippos oli siunattu seurakuntavirkaan (Apt. 6:3-7 / Apt. 8:26-39) ja oli siis seurakunnan lähettiläs. ”Veljemme ovat seurakuntien lähettiläitä, he ovat Kristuksen kunnia.” 2 Kor. 8:23. Kastetilaisuudessa oli myös todistajia, vaunun ajajat ym. seurueen jäsenet. Kasteen pitää tapahtua ”kahden tai kolmen todistajan” läsnä ollessa. 2 Kor. 13:1.
Kastajan velvollisuus on ottaa selville kasteelle tulevan sydämen tila, onko hän luopunut syntielämästään. Näkyvät ja näkymättömät synnit tulee jättää ristin juureen ennen kastetta. Syntien harjoittajaa ei sovi kastaa. Haureuden eri muodot, juopottelu, tupakointi yms. ihmiselämää tuhoavat syntitottumukset saa jättää ristin juureen. ”Kaikille, jotka ottivat Hänet vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi.” Joh. 1:12. Kastettavalle on oltava selvää, ettei hän enää tahdo elää synnissä. Ps. 1. Hän tahtoo, että Jeesus on elämän Henkilö numero yksi.
Kastettavan tulee myös ennen kastetta erota kaikista uskonnoista; Suomessa esim. evankelisluterilaisesta kansankirkosta. Ei ole oikein kastaa Raamatulle vieraan uskontokunnan jäseniä. 2 Kor. 6:14-18.
Mutta parannus jatkuu siis läpi ajallisen elämän. Ja Jeesus antaa aikaa korjata elämän virheasetelmat. ”Olen antanut hänelle aikaa kääntyä.” Ilm. 2:21.
Kasteelle tulevan kanssa selvitetään pelastusasia ja ristin sijaisuhrin merkitys. Näin teemme pitkäänkin uskossa olleille, jotka ovat tulossa kasteelle. Näin ihmiselle aukenee Jeesuksen veren kautta saatu pelastus. Room. 3:23-25. Tämän evankeliumin kautta ihminen pelastuu eli kokee uudestisyntymisen Pyhän Hengen kautta. Ja näin ”uusi luomus” voidaan kastaa Jeesuksen Kristuksen nimeen. 2 Kor. 5:17. Synnin tiellä eletty elämä haudataan kasteen hautaan. Room. 6:4. Sitä tarkoittaa ”pestä pois syntisi”. Apt. 22:16.
Ota siis vastaan Jumalan armo rukoillen (Matt. 18:18,19. 2 Kor. 6:1) ja ilmoittaudu kasteelle. Kastaja sitten vielä julistaa sinulle kastaessaan koko siihenastisen syntielämän anteeksi annetuksi. Joh. 20:23. Hän julistaa sinut rukoillen irti Adamin suvun jäsenyydestä ja kiinni uuteen sukuhaaraan, Jeesukseen Kristukseen. Kastaja sanoo: ”KASTAN SINUT (oma nimesi …) Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen”, painaen samalla sinut veden alle. Näin haudataan Adamin suvun jäsenyys, ja ylös nostetaan uusi luomus Kristuksessa Jeesuksessa. Adamin suvun synti pestiin pois ja haudattiin. ”Niin kuin siis yhden ihmisen (Adamin) rikkomus on koitunut kaikille ihmisille kadotustuomioksi, niin myös yhden ihmisen (Jeesuksen) vanhurskas teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi. Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuuden vuoksi monet ovat tulleet syntisiksi, niin myös yhden ihmisen kuuliaisuuden ansiosta monet tulevat vanhurskaiksi.” Room. 5:18,19. 6:3,4. Apt. 2:38,41. Tiit. 3:5.
Kastepaikan tulee olla sellainen, että ihminen voidaan painaa kokonaan veden alle. Näin Raamattu opettaa: ”Johannes kastoi Ainonissa lähellä Salimia, koska siellä oli paljon vettä. Ihmiset tulivat ja antoivat kastaa itsensä.” Joh. 3:23. Tarvittiin siis ”paljon vettä”.
”Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi Hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.” Apt. 22:16.
Kasteella käyneen arvoasema on Raamatun opetuksen mukaan ”Kristuksessa”, ja kastamaton on ”Adamissa”. Gal. 3:26-29. 2 Kor. 5:17.
Muutamat ovat saaneet myös Pyhän Hengen kasteen välittömästi noustessaan kastevedestä ylös; he ovat kohottaneet kätensä ja alkaneet kiittää Jeesusta uusin kielin. Monet ovat kyllä saaneet henkikasteen jo ennen vesikastetta rukoillessamme sitä, jotkut vasta myöhemmin. Apt. 10:43-48. Mutta Pyhä Henki asuu sydämessäsi siitä alkaen, jolloin otit vastaan Jeesuksen sydämeesi asumaan. Efes. 1:13. Room. 8:9.
Kastaminen käytännössä
70
711
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä.
Jos ihminen ”nöyrtyy ja rukoilee ja etsii minun kasvojani ja kääntyy pahoilta teiltään, niin minä kuulen taivaassa, annan anteeksi sen synnit.” 2 Aikak. 7:14.
Ja sitten on vuorossa kaste.
Pelastusta haluavan tulee kääntyä rukouksessa Jumalan puoleen anomaan armahdusta katuen ja parannusta tehden. 2 Kor. 12:21.- Anonyymi
myös Kristukseen kastetun tulee tehdä parannusta päivittäin ,
> aamurukous > iltarukous, ja myös ehtoolliselle osallistuminen.
kukaan ei ole "lihassa" eläessään "valmis", > tekemällä parannuksen KERRAN ELÄMÄSSÄÄN !
- Anonyymi
Vastaansanomatonta.
- Anonyymi
Ei uskossa ollut, kastamatoman ryövärin kristillisten Kaikkivaltias Jeesus otti mukaansa Paratiisiin.
Kuka ottaa laittomuuden kristityt ja minne?
Matteuksen mukaan:
24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."- Anonyymi
kastekäskyä ei vielä edes ollut , kun Jeesus armahti ristinryövärin.
"Tietääksenne , että ihmisen Pojalla on valta MAAN PÄÄLLÄ antaa syntejä anteeksi"
Matt: 9: 6
Kastekäskyn Jeesus antoi VASTA ylösnousemuksensa jälkeen.
- Anonyymi
Helluntailaisten kasteet on yhtä tyhjän kanssa. Pelkkä vesikaste ja rituaali. synnit jää. hellarikasteet on lahkokasteita, käännynnäiskasteita ei-kristillisen helluntailaisten lahkon jäseniksi.
Kristillisellä kasteella on kolme varmaa todistajaa.
1. Joh. 5:8
Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat. - Anonyymi
Raamatun aikana kasteella oli kova kiire, koska kasteessa pestään synnit pois. Kaste tarkoittaa pelastusta ja Kristuksen ruumiiseen liittämistä. Ikuista elämää Kristuksessa Jeesuksessa.
Ap. t. 22:16
Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'
Ap. t. 16:33
Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti. - Anonyymi
Jokainen käsittää, että ei Amerikkalaiset sodomiamiehet perusta mitään kristillisiä seurakuntia.
Helluntailaisuus on paha eksytys, villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja- Anonyymi
helluntailaisuus on semmonen eksytys, "että parempaa saa hakea"
"sieltä et pääse, ennenkuin maksat viimeisenkin rovon"
- Anonyymi
Luterilaisesta harhauskonnosta pääsee helposti irti. Sitä on pyydettävä anteeksi Jumalalta rukoillen ja katuen, ettei ole aikaisemmin eronnut kirkkouskonnosta.
Lapsikasteen eksytys saa aikaan vankiloiden täyttymistä kun luterilaiset rikolliset täyttävät sellit. Tiedätkö , että yli 70% Suomen vankiloiden asukeista on luterilaisia? Loput ovat pääosin uskonnottomia ja m-terroristeja yms.- Anonyymi
Ovatko he uskovie luterilaisia?
Tiedätkö paljonko vankiloissa olevista on helluntailaisia?
Onneksi helluntailaisesta harhauskonnosta pääsee helposti irti - Anonyymi
Kyllä on niin naurettava kommentti ettei taida olla uskova ollenkaan tuollaisen laukoja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä on niin naurettava kommentti ettei taida olla uskova ollenkaan tuollaisen laukoja
Kasteenpalvojilla on hirveä hätä, kun täällä opetetaan raamatullista uskovien kastetta.
Siksi kaikki kynnelle kykenevät vauvakastefanaatikot ryntäävät palstalle mitätöimään Jumalan sanaa. He hokevat noita samoja fraasejaan, kun eivät enää keksi mitään uutta puolustaakseen harhaoppiaan. - Anonyymi
Hyvä että myönsit! Liittuisikö jotenkin pimeisiin menoihisi?
- Anonyymi
BEM-asiakirja (Baptism, Eucharist, Ministry) on Kirkkojen maailmanneuvoston Faith and Order-komission vuonna 1982 Limassa julkaisema kastetta, ehtoollista ja virkaa käsittelevä ekumeeninen asiakirja. Se kokoaa jo 1950-luvulla aloitetun ekumeenisen työskentelyn saavutuksia.
https://archive.org/details/wccfops2.118/page/4/mode/2up
baptism upon personal profession of faith is the most clearly attested pattern in the New Testament documents.
kaste henkilökohtaisen uskon tunnustamisen perusteella on selkeimmin todistettu malli Uuden testamentin asiakirjoissa.- Anonyymi
se vaan , että ainakaan helluntailaisuudessa:
"ei pääse TOTUUDEN tuntemiseen" !!!
"ovat aina opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä TOTUUDEN tuntemiseen"
2 Tim: 3: 7
eksyttävissä lahkoissa ei todellakaan voi päästä totuuden tuntemiseen.
jäljitelmä on jäljitelmä > "vaikka voissa paistais" ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se vaan , että ainakaan helluntailaisuudessa:
"ei pääse TOTUUDEN tuntemiseen" !!!
"ovat aina opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä TOTUUDEN tuntemiseen"
2 Tim: 3: 7
eksyttävissä lahkoissa ei todellakaan voi päästä totuuden tuntemiseen.
jäljitelmä on jäljitelmä > "vaikka voissa paistais" !mistä pääsit selville että tuo raamatunkohta puhuu helluntaista, kerro?
jospa se puhuukin luterilaisista, nehän ovat viissataa vuotta istuneet kirkon penkissä eivätkä vieläkään tajua raamatusta mitään ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mistä pääsit selville että tuo raamatunkohta puhuu helluntaista, kerro?
jospa se puhuukin luterilaisista, nehän ovat viissataa vuotta istuneet kirkon penkissä eivätkä vieläkään tajua raamatusta mitään !Siitä että eivät tajua Raamatusta mitään vaikka par patisataa vuotta heiluneet penkeissään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mistä pääsit selville että tuo raamatunkohta puhuu helluntaista, kerro?
jospa se puhuukin luterilaisista, nehän ovat viissataa vuotta istuneet kirkon penkissä eivätkä vieläkään tajua raamatusta mitään !jospa ny ei puhu luterilaisista eikä ortodoksisuudesta, eikä mistään KRISTINUSKON kirkoista.
helluntailaisuus on MYÖHEMMIN 1900 -luvulla tuotu EKSYTYS. Ja piste. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jospa ny ei puhu luterilaisista eikä ortodoksisuudesta, eikä mistään KRISTINUSKON kirkoista.
helluntailaisuus on MYÖHEMMIN 1900 -luvulla tuotu EKSYTYS. Ja piste.Ja aurinko varmaan yhä kiertää sakastia, eikö vain !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja aurinko varmaan yhä kiertää sakastia, eikö vain !
ja pohjan akka kiertelee tapulin ympärillä, niin se aika vaan on jämähtänyt sinne kirkkotarhaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja pohjan akka kiertelee tapulin ympärillä, niin se aika vaan on jämähtänyt sinne kirkkotarhaan.
kirkkotarhaan,
"Minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi" Mark: 11: 17
helluntai-lahko tuotu 1900 -luvulla muutaman sodomiaa harjoittavan miehen tuomana, joista yksi sai jo pian vankilatuomion sodomian harjoittamisesta, vieläpä seurakuntansa nuorten poikien kanssa.
helluntailaisetko "kaikkien kansojen rukoushuone" , > 1900 -luvulla tuotu . . . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja pohjan akka kiertelee tapulin ympärillä, niin se aika vaan on jämähtänyt sinne kirkkotarhaan.
Vaarilla aina mielessä pohjanakat aj tapulit
Kai se auronko kiertää kellaria... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaarilla aina mielessä pohjanakat aj tapulit
Kai se auronko kiertää kellaria...Lutherhan ei voi erehtyä, kun hän väitti, että aurinko kiertää maapalloa.
Että sellainen oppi noilla kasteenpalvojilla. - Anonyymi
Tarkoitatko tuolla teremillä "lapsitöuta" sitä mitä symbolinpalvojat tekee?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko tuolla teremillä "lapsitöuta" sitä mitä symbolinpalvojat tekee?
Kyllä ja ilman parhamin tunnnustamista ei voi pelastua
Se on uudestikastajien harhaoppi numero yksi, symboliensa ohella - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ja ilman parhamin tunnnustamista ei voi pelastua
Se on uudestikastajien harhaoppi numero yksi, symboliensa ohellaEn siitä tiedä mutta tuo hellari on täysi vitsi kun aina kristisoi lutheria ja nytsanoo ettei hän voi erehtyä.
Muutekin tuo kasteenpalvojista puhuminen kertoo että hänellä itsellään on toinen herra kuin ylösnoussut Jeesus Kristus, mikä kyllä huomaa hänen teksteistään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En siitä tiedä mutta tuo hellari on täysi vitsi kun aina kristisoi lutheria ja nytsanoo ettei hän voi erehtyä.
Muutekin tuo kasteenpalvojista puhuminen kertoo että hänellä itsellään on toinen herra kuin ylösnoussut Jeesus Kristus, mikä kyllä huomaa hänen teksteistään.Sitähän se on. Toinen tuo sen mantra on tuo alhaalta syntyminen jolla se yrittä kumota Jeesuksen sanat "vedestä ja Hengestä"
- Anonyymi
Myös Suomen Vapaakirkolla on baptistien kaste käytäntö
https://www.svk.fi/kaste/
Vapaakirkon yhdyskuntajärjestyksen mukaan kristillinen kaste toimitetaan uskoville veteen upottamalla Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Kasteessa ihminen tunnustautuu Kristuksen seuraajaksi. Ihmisen usko ei ole kasteen peruste, vaikka kaste suoritetaankin vain uskoville. Kaste perustuu Kristuksen sovitustyöhön, jonka lähtökohtana on Jumalan armo ja rakkaus. Ilman ihmisen henkilökohtaista uskoa ei kasteella katsota olevan merkitystä eikä se pelkkänä suorituksena voi pelastaa ihmistä.
Kaste on rajana maailman ja Jumalan valtakunnan välillä. Sen asema on merkittävä juuri tästä syystä. Uskovalle ja seurakunnalle kaste on ilon ja voiton juhla, koska se todistaa sovituksen voimasta.- Anonyymi
kasteessa huomioon myös peristynti, mikä koskee koko ihmissukua, niin oli jo Vanahan liiton aikanakin ,
"Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne
kahdeksan päivän vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija kuin muukalaiselta ,
keneltä tahansa, rahalla ostettu, joka ei ole sinun jälkeläisiäsi.
"Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun LIITTONI on
merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi. 1 Moos: 17: 12-13
"Tämän esikuvan mukaan, vesi nyt, TEIDÄTKIN pelastaa - kasteena, joka ei ole lihan
saastan poistamista, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton"
1 Piet: 3: 21
lihasta me nykyisetkin ihmiset synnytään, (vrt. merkitty teidän LIHAANNE , 1 Moos: 17),
ja Jeesus sanoo:
"mikä lihasta on syntynyt ON liha" Joh:3:6
"Älä ihmettele, että minä sanon sinulle, teidän TÄYTYY syntyä uudesti ylhäältä" 1 Joh: 3: 7
miten nyt mukamas kaikki syntyis synnittömänä, kun Jeesus sanoo:
"mikä lihasta on syntynyt ON liha"
Vanhan liiton aikana ei edes vauvat olleet Jumalan liitossa ennen ympärileikkausta. - Anonyymi

Vanhan liiton aikana ei edes vauvat olleet Jumalan liitossa ennen ympärileikkausta.Vedenpalvojille sopii hyvin tuo vanhan liiton aikainen käytäntö: ""Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne"
Mutta me kristityt emme enää vaella lain mukaan, vaan UT:ssä on kirjoitettu:
"Kristus on lain loppu jokaiselle, joka uskoo."
Tuo pitää paikkansa: ""Älä ihmettele, että minä sanon sinulle, teidän TÄYTYY syntyä uudesti ylhäältä" 1 Joh: 3: 7
YLHÄÄLTÄ. Pyhästä hengestä, eikä alhaalta vedestä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vedenpalvojille sopii hyvin tuo vanhan liiton aikainen käytäntö: ""Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne"
Mutta me kristityt emme enää vaella lain mukaan, vaan UT:ssä on kirjoitettu:
"Kristus on lain loppu jokaiselle, joka uskoo."
Tuo pitää paikkansa: ""Älä ihmettele, että minä sanon sinulle, teidän TÄYTYY syntyä uudesti ylhäältä" 1 Joh: 3: 7
YLHÄÄLTÄ. Pyhästä hengestä, eikä alhaalta vedestä!"Vedenpalvojille sopii hyvin tuo vanhan liiton aikainen käytäntö:"
Ahaam nyt tuo pelle haukkuu juutalaisia vedenpalvojiksi. Hän on kuitenin itse on ainoa vedenpalvoja
"Mutta me kristityt emme enää vaella lain mukaan"
Totta, ME kristityt emme vaealla lain mukaan mutta uudestikastajat vaeltavat.
"YLHÄÄLTÄ. Pyhästä hengestä, eikä alhaalta vedestä!"
Hahahah ,taas tuo typerä uudestikasteenpalvoja yritää sönköttää alhaalta syntymistä vaikkei kukaan muu ole sellaisessta puhunut. Uudestisyntyminen tapahtuu ylhäältä vedestä ja Hengestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vedenpalvojille sopii hyvin tuo vanhan liiton aikainen käytäntö:"
Ahaam nyt tuo pelle haukkuu juutalaisia vedenpalvojiksi. Hän on kuitenin itse on ainoa vedenpalvoja
"Mutta me kristityt emme enää vaella lain mukaan"
Totta, ME kristityt emme vaealla lain mukaan mutta uudestikastajat vaeltavat.
"YLHÄÄLTÄ. Pyhästä hengestä, eikä alhaalta vedestä!"
Hahahah ,taas tuo typerä uudestikasteenpalvoja yritää sönköttää alhaalta syntymistä vaikkei kukaan muu ole sellaisessta puhunut. Uudestisyntyminen tapahtuu ylhäältä vedestä ja Hengestä.Sitä hän on, ei kukaan sitä kristittynä pidäkään. Sehän pilkkaa Jeesuksen sanoja noilla alhaalta syntymispuheillaan. Johtuu siitä että Jeesuksen sanat sellaisenaan eivät sovi hänen harhaoppiinsa. S
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä hän on, ei kukaan sitä kristittynä pidäkään. Sehän pilkkaa Jeesuksen sanoja noilla alhaalta syntymispuheillaan. Johtuu siitä että Jeesuksen sanat sellaisenaan eivät sovi hänen harhaoppiinsa. S
Vanhan liiton ympärileikkaus on Uuden liiton kasteen esikuva,
"Tämän esikuvan mukaan , vesi nyt teidätkin pelastaa - kasteena"
1 Piet: 3: 21
uudestisyntyä > "VEDESTÄ ja HENGESTÄ" , niin sanoo Jeesus Raamatussa.
vähän erikoista se, että helluntailaiset saa oikein pilkka-hepulin , siis Vanhan testamentin
ympärileikkaus, siis ON Jumalan Sanaa.
ympärileikkaus ESIKUVANA , ei ole mitään lain alla olemista, huh, huijaa.
mikä se helluntailaisten > "tämän esikuvan mukaan", mikä se esikuva helluntailaisilla on ?? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhan liiton ympärileikkaus on Uuden liiton kasteen esikuva,
"Tämän esikuvan mukaan , vesi nyt teidätkin pelastaa - kasteena"
1 Piet: 3: 21
uudestisyntyä > "VEDESTÄ ja HENGESTÄ" , niin sanoo Jeesus Raamatussa.
vähän erikoista se, että helluntailaiset saa oikein pilkka-hepulin , siis Vanhan testamentin
ympärileikkaus, siis ON Jumalan Sanaa.
ympärileikkaus ESIKUVANA , ei ole mitään lain alla olemista, huh, huijaa.
mikä se helluntailaisten > "tämän esikuvan mukaan", mikä se esikuva helluntailaisilla on ??Joo niitä ärsyttää Jeesuksen sanat. Siksi ne saa aina hepulin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vedenpalvojille sopii hyvin tuo vanhan liiton aikainen käytäntö:"
Ahaam nyt tuo pelle haukkuu juutalaisia vedenpalvojiksi. Hän on kuitenin itse on ainoa vedenpalvoja
"Mutta me kristityt emme enää vaella lain mukaan"
Totta, ME kristityt emme vaealla lain mukaan mutta uudestikastajat vaeltavat.
"YLHÄÄLTÄ. Pyhästä hengestä, eikä alhaalta vedestä!"
Hahahah ,taas tuo typerä uudestikasteenpalvoja yritää sönköttää alhaalta syntymistä vaikkei kukaan muu ole sellaisessta puhunut. Uudestisyntyminen tapahtuu ylhäältä vedestä ja Hengestä."Pyhästä Hengestä YLHÄÄLTÄ"
"jos joku ei synny VEDESTÄ ja HENGESTÄ , EI hän voi päästä sisälle Jumalan
valtakuntaan"
Joh: 3: 5
helluntailainen KIELTÄÄ Jeesuksen sanat.
"Jos joku KIELTÄÄ minut ihmisten edessä, sen minäkin olen KIELTÄVÄIsäni edessä, joka
on taivaassa" Matt: 10: 33 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Pyhästä Hengestä YLHÄÄLTÄ"
"jos joku ei synny VEDESTÄ ja HENGESTÄ , EI hän voi päästä sisälle Jumalan
valtakuntaan"
Joh: 3: 5
helluntailainen KIELTÄÄ Jeesuksen sanat.
"Jos joku KIELTÄÄ minut ihmisten edessä, sen minäkin olen KIELTÄVÄIsäni edessä, joka
on taivaassa" Matt: 10: 33siis ei mitään logiikkaa noissa arvalla vedetyissä raamatunkohdissa, eikä mitäämn tajua mit ne tarkoittaa, kunhan huudetaan, " suuri on luterilainen vauvakaste.::"!!
missä tulokset? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhan liiton ympärileikkaus on Uuden liiton kasteen esikuva,
"Tämän esikuvan mukaan , vesi nyt teidätkin pelastaa - kasteena"
1 Piet: 3: 21
uudestisyntyä > "VEDESTÄ ja HENGESTÄ" , niin sanoo Jeesus Raamatussa.
vähän erikoista se, että helluntailaiset saa oikein pilkka-hepulin , siis Vanhan testamentin
ympärileikkaus, siis ON Jumalan Sanaa.
ympärileikkaus ESIKUVANA , ei ole mitään lain alla olemista, huh, huijaa.
mikä se helluntailaisten > "tämän esikuvan mukaan", mikä se esikuva helluntailaisilla on ??kuka sulla kertoi että ympärileikkaus olisi muka jokin vauvakasteen esikuva, kuka s eoli, hauturiko vaiko virsitaulun kääntäjä!?!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kuka sulla kertoi että ympärileikkaus olisi muka jokin vauvakasteen esikuva, kuka s eoli, hauturiko vaiko virsitaulun kääntäjä!?!
Paavali kertoi että ympärileikkaus on kasteen esikuva, mutta ethnä sinä Paavalia usko
vai kysytkö kuka se Paavlai oli, oliko se vasta altaassa uitettu molottaja?!?! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali kertoi että ympärileikkaus on kasteen esikuva, mutta ethnä sinä Paavalia usko
vai kysytkö kuka se Paavlai oli, oliko se vasta altaassa uitettu molottaja?!?!kas kun ei helluntailaiset huuda Jumalalle siitäkin, että:
mitä ne kahdeksanpäivän ikäiset vauvat mistään ympärileikkauksesta ymmärtää . . .
kristillistä kastetta , Jeesuksen käskyä ne ivaa ja pilkkaa,
- ei ne vaavit mitään ymmärrä , että sellainen OMA VANHURSKAUS, eivätkä usko
Jeesuksen käskyä !!
on kyllä sellainen eksytys, että ketään muita kasteen pilkkaajia ei löydy niin paljon, kuin on hellutalaisuus-eksytys.
"Miksi te huudatte "Herra, Herra, ettekä tee niinkuin minä tahdon"
"Kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" Mt: 28: 19
helluntailaiset luulee olevansa "viisaita tutkijoita", kun osaavat kastekäskystä olla "viisaampia" kuin Jeesus .
osaahan ne helluntailaiset Apostolien teot , jopa .
ainoo mitä osaavat, on: "annas kun minä näytän mallia", käsittämättä mitään koko asian sisällöstä . . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali kertoi että ympärileikkaus on kasteen esikuva, mutta ethnä sinä Paavalia usko
vai kysytkö kuka se Paavlai oli, oliko se vasta altaassa uitettu molottaja?!?!Laitappa esiin missä Paavali sellaisia kertoo ympärileikkauksesta !
taidat sekottaa ohitusleikkauksen taikka sossun tukien leikkaukest keskenään, ne on teille tutumpia ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kas kun ei helluntailaiset huuda Jumalalle siitäkin, että:
mitä ne kahdeksanpäivän ikäiset vauvat mistään ympärileikkauksesta ymmärtää . . .
kristillistä kastetta , Jeesuksen käskyä ne ivaa ja pilkkaa,
- ei ne vaavit mitään ymmärrä , että sellainen OMA VANHURSKAUS, eivätkä usko
Jeesuksen käskyä !!
on kyllä sellainen eksytys, että ketään muita kasteen pilkkaajia ei löydy niin paljon, kuin on hellutalaisuus-eksytys.
"Miksi te huudatte "Herra, Herra, ettekä tee niinkuin minä tahdon"
"Kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" Mt: 28: 19
helluntailaiset luulee olevansa "viisaita tutkijoita", kun osaavat kastekäskystä olla "viisaampia" kuin Jeesus .
osaahan ne helluntailaiset Apostolien teot , jopa .
ainoo mitä osaavat, on: "annas kun minä näytän mallia", käsittämättä mitään koko asian sisällöstä . ."kas kun ei helluntailaiset huuda Jumalalle siitäkin, että:
mitä ne kahdeksanpäivän ikäiset vauvat mistään ympärileikkauksesta ymmärtää . . "?????
Mitä vauvojen pitäisi ymmärtää?
Nehän ovat tukevasti Jumalan sylissä, vaikka lut kirkko yrittää julmalla perisyntiopillaan repiä vauvat sieltä pois. Julmaa tuollainen Jumalan halveksiminen:
Ps 22
"Sinähän vedit minut äitini kohdusta,
sinä annoit minun olla turvassa äitini rinnoilla;
sinun huomaasi minä olen jätetty
syntymästäni saakka,
sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kas kun ei helluntailaiset huuda Jumalalle siitäkin, että:
mitä ne kahdeksanpäivän ikäiset vauvat mistään ympärileikkauksesta ymmärtää . . .
kristillistä kastetta , Jeesuksen käskyä ne ivaa ja pilkkaa,
- ei ne vaavit mitään ymmärrä , että sellainen OMA VANHURSKAUS, eivätkä usko
Jeesuksen käskyä !!
on kyllä sellainen eksytys, että ketään muita kasteen pilkkaajia ei löydy niin paljon, kuin on hellutalaisuus-eksytys.
"Miksi te huudatte "Herra, Herra, ettekä tee niinkuin minä tahdon"
"Kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" Mt: 28: 19
helluntailaiset luulee olevansa "viisaita tutkijoita", kun osaavat kastekäskystä olla "viisaampia" kuin Jeesus .
osaahan ne helluntailaiset Apostolien teot , jopa .
ainoo mitä osaavat, on: "annas kun minä näytän mallia", käsittämättä mitään koko asian sisällöstä . .apostolien kastetutkijan kastetutkimus nyt unohtui sanomatta, koita skarpata seuraavisa mantroissasi !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laitappa esiin missä Paavali sellaisia kertoo ympärileikkauksesta !
taidat sekottaa ohitusleikkauksen taikka sossun tukien leikkaukest keskenään, ne on teille tutumpia !Etkö tiedä missä tuo kohta on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"kas kun ei helluntailaiset huuda Jumalalle siitäkin, että:
mitä ne kahdeksanpäivän ikäiset vauvat mistään ympärileikkauksesta ymmärtää . . "?????
Mitä vauvojen pitäisi ymmärtää?
Nehän ovat tukevasti Jumalan sylissä, vaikka lut kirkko yrittää julmalla perisyntiopillaan repiä vauvat sieltä pois. Julmaa tuollainen Jumalan halveksiminen:
Ps 22
"Sinähän vedit minut äitini kohdusta,
sinä annoit minun olla turvassa äitini rinnoilla;
sinun huomaasi minä olen jätetty
syntymästäni saakka,
sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta."Tuo Psalmin kirjoittaja ei ole vauva, eikä siinä puhuta mitään Jumalan sylistä. Sen sijaan Raamattu opettaa että kaikki ovat syntisiä
Eie auta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö tiedä missä tuo kohta on?
ei sitä ole missään katkismusta lukuunottamatta.
- Anonyymi
mitä niiden kahdensanpäiväisten olisi pitänyt ymmärtää, eihän siinä ollut kyse mistään taivasosuudesta, oli kyse kansaan kuulumisesta !
olette te varsinaisia sokeuden perikuvia, mutta onhan teillä pitkät isien sokeuden perinteet takana joten sen ymmärtää, kun siitä asti kun keihäillä pisteltiin palttinahousujen låpi takamukseen on lutterin harhoja kumarrettu ja seurattu!- Anonyymi
Ei varmaan mitään, ethän sinäkään ymmärrä mitään.
Olet sokea tappohaluinen pelle joka aina puhuu keihäistä ja lutterista. Siinäpä se - Anonyymi
"kahdeksan päivän ikäiset"
"ja niin minun LIITTONI on merkitty teidän lihaanne IANKAIKKISEKSI liitoksi"
1 Moos: 17: 13
helluntailainen sanoo "kansaan kuulumisesta" . . .
Paavali puhuu paljonkin Vanhan liiton ympärileikkauksesta, ja:
"Tämän ESIKUVAN mukaan , VESI nyt TEIDÄTKIN pelastaa - kasteena"
1 Piet: 3: 21
mut, ei aukee helluntailaisuudessa Raamatun Sana.
niillä "laput silmillä" - Anonyymi

niillä "laput silmillä"kivasti olet elänyt vanhaksi kun jo mooseksen aikana kuuluit ympärileikkauksen piiriin!
ja sitten hypättiinkin jo Pietariin joka puhuu sellaista josta ei sakastissa mitään tajuta !
koita pitää pääsi veden alle puoleksi tunniksi ja kerro miten vesi pelasti ok ! - Anonyymi
hävettääkö kirkkosi historia...!
no se on terveen merkki jos hävettää, onneksi olkoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kivasti olet elänyt vanhaksi kun jo mooseksen aikana kuuluit ympärileikkauksen piiriin!
ja sitten hypättiinkin jo Pietariin joka puhuu sellaista josta ei sakastissa mitään tajuta !
koita pitää pääsi veden alle puoleksi tunniksi ja kerro miten vesi pelasti ok !Etkö tiedä mikä on esikuva vai mitä mäkätät?
Vesi pelastaa kasteena sanoo Raamattu. Jos et usko sitä niin turha alkaa kitisemään. Laita itse pää veden alle ja katso mitä tapahtuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
hävettääkö kirkkosi historia...!
no se on terveen merkki jos hävettää, onneksi olkoon.Hävettääkö sinua kirkkosi historia ja sen perustaja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"kahdeksan päivän ikäiset"
"ja niin minun LIITTONI on merkitty teidän lihaanne IANKAIKKISEKSI liitoksi"
1 Moos: 17: 13
helluntailainen sanoo "kansaan kuulumisesta" . . .
Paavali puhuu paljonkin Vanhan liiton ympärileikkauksesta, ja:
"Tämän ESIKUVAN mukaan , VESI nyt TEIDÄTKIN pelastaa - kasteena"
1 Piet: 3: 21
mut, ei aukee helluntailaisuudessa Raamatun Sana.
niillä "laput silmillä"Miksihän koko senaikainen ihmiskunta HUKKUI, vaikka veden olisi pitänyt pelastaa?
Ei edes esikuvana oleminen pelastanut heitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksihän koko senaikainen ihmiskunta HUKKUI, vaikka veden olisi pitänyt pelastaa?
Ei edes esikuvana oleminen pelastanut heitä.Koska vesi ei pelasta vetenä vaan vesi pelastaa KASTEENA
Hyvä kun kyselet kun et näköjään itse tiedä edes perusasioista.
- Anonyymi
mitähän nämä sakastilaiset kuvittelee loputilillä saavansa palkaksi kun roikkuvat foorumilla vuodesta toiseen ja kiivailevat jonkun paavin munkin päähänpälkähtämistä, ei sitä käsitä ei !
se on kai se aurinko joka yhä kiertää sakastia, se se sekottaa noiden päitä.- Anonyymi
onneksi tuo luterilaisuus on jäänyt marginaaliseksi ilmiöksi isommassa kuvassa!
täällä taikauskoisessa suomalaisessa korpimaisemissa jossa kalevala on yhä suuri vaikuttaja ja puita halataan kun voimat loppuu, täällä ne lutterin kertomukset menee täydestä, kun kukaan ei mieti mitään ei ajattele mitään eikä varsinkaan usko mitään terveen opin muotoja.
pikkulapsia on hätäkastettu ja vähemmän hätäisesti, mitä siitä on ollut apua ja hyötyä kenenkään sielunasioihin, ei yhtään mitään ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
onneksi tuo luterilaisuus on jäänyt marginaaliseksi ilmiöksi isommassa kuvassa!
täällä taikauskoisessa suomalaisessa korpimaisemissa jossa kalevala on yhä suuri vaikuttaja ja puita halataan kun voimat loppuu, täällä ne lutterin kertomukset menee täydestä, kun kukaan ei mieti mitään ei ajattele mitään eikä varsinkaan usko mitään terveen opin muotoja.
pikkulapsia on hätäkastettu ja vähemmän hätäisesti, mitä siitä on ollut apua ja hyötyä kenenkään sielunasioihin, ei yhtään mitään !Ei ollut uudestiupottamiessta hyötyä kenenkään sielulle, vaikka Ramattu vihjaa jotakin kasteeseen liityvän, hui hai, sanoo uudestikastaja
- Anonyymi
Älkää hihulit jaksako.
- Anonyymi
kas siellä n eon kuten aina, kytiksellä vauvakasteverkon päässä suoltamassa lapsellisia ropaskoitaan pitkin foorumeita !
ei paina työt, luukulta eletään ja pitsaa lykitään sormet rasvassa kuten koko kastepuhelin !
kertokaa nyt mitä suomen lutterkansa on vauvakasteestaan hyötynyt häh, ei kai kukaan niin hoopo ole että kuvittelee sillä olevan jotain taivasmerkitystä eihän sentään, lukutaidon maassa vuonna 2022 ! - Anonyymi
on noilla kuvitelmat, että se vesidesi olisi jotain muuta kuin hanavettä taikka lidlin pullovettä joka päätyy viemäriin rituaalien jälkeen hooohoijaa ja on sentään vuosi 2022 !!
ja että jumalattomat kummit ja samaa sarjaa pappi olisivat nyt kellosta katsoen vänkäämässä vaavia jumallanpolvelle vaikka hän on siellä kaiken aikaa, on niitä vain oppeja, tuskin missään viidakossa on hassumpia hehe !!- Anonyymi
ja samat tyypit sitten puhuu kastamattomista pakanoista jos ei ol e kirkon pelastuputken läpi kontannut !
kun suomalainen on noin sata prosenttinen pakana vaikka seisoisi vesiputouksen alla kaiken aikaa, mutta kun on taikauskoinen kalevalan kasvatti lutterin varjossa niin mihinkäs sitä pilkuistaan pääsee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja samat tyypit sitten puhuu kastamattomista pakanoista jos ei ol e kirkon pelastuputken läpi kontannut !
kun suomalainen on noin sata prosenttinen pakana vaikka seisoisi vesiputouksen alla kaiken aikaa, mutta kun on taikauskoinen kalevalan kasvatti lutterin varjossa niin mihinkäs sitä pilkuistaan pääsee.eikö helluntaikirkon pelastusputken läpi mennäkään niin vaan?
tuo taikauskoinen kalevalaa oppaanaan pitävä parhamin varjossa määkivä kasa ei pääse mihinkään noista pilkuistaan. - Anonyymi
Jeesuksen käskythän ei näitä sata vuotta sitten tulleille lahkoille käännytetyt merkitse mitään., riittää, kun huutaa vaan "Herra, Herra",
siellä ne huutaa yhteen ääneen "Herra kosketa, Herra kosketa" . . . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eikö helluntaikirkon pelastusputken läpi mennäkään niin vaan?
tuo taikauskoinen kalevalaa oppaanaan pitävä parhamin varjossa määkivä kasa ei pääse mihinkään noista pilkuistaan.siis todeeella kirkollinen rakkautta huokuva kommentti !
ei puutu kuin kuuma kaularauta ja paljon risuja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siis todeeella kirkollinen rakkautta huokuva kommentti !
ei puutu kuin kuuma kaularauta ja paljon risuja.Helluntaikirkollista rakkautta nuo viestisi täynnä
pitäisiko mennä hoitoon?
- Anonyymi
Tuo katkera vanhus ei koskaan puhu mitään asiaa, se on vaaan lutteria ja vaaveja ja katkismusta ja kalevalaa. Mielisairas tapaus
Kukaan ei pidä tuota katkeraa kristittyjen vihaajaa minkään sortin uskovana- Anonyymi
Kieltämättä vihaa huokuu siitä
jonkinlainen maagikon ja ateistin välimalli... kaukana krisitystä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kieltämättä vihaa huokuu siitä
jonkinlainen maagikon ja ateistin välimalli... kaukana krisitystävaikuttaa, että helluntailaisuus enempikin katkera . . .
- Anonyymi
Hätäkokous sakastissa;
asialistalla
1$ - arvioidaan olkiukkokääkän terveydentilaa kaikella voimalla
2$ päätetään kokous ja jaetaan päivystysvuorot, sovitaan palkkoista.
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005288248- 2342788
- 262631
- 1662058
- 1211931
24h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?61755Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata
Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p21646- 801262
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu621218IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka41195