hallitukseen, niin minä ainakin muutan Botswanaan.
Jos PerusSuomalaiset otetaan ensi keväänä
Anonyymi
14698
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 146
Vanhimmat
Ei niitä kukaan puolue huoli.
Epädemokraattista syrjintää, Perustuslain vastaista diktaattorimaista. Ei oikein!
Suomalainen tyypillisesti kiusaa ja syrjii suomalaista. Se on meidän suomalaisten ongelma, vaikea puhaltaa yhteen hiileen.
Niinpä PS:a suomalaisten ja Suomen ainoaa puolustajaa sorsitaan.
Just näin.
Joka sattuu olemaan eri mieltä yhdestä "totuudesta" jota muut tunnustaa, sitä vihataan. Eihän tämä tällainen ole mitään demokratiaa.
Perussuomalaiset "koulukiusaajat" potkaisivat Anon menemään...
Mistä tuokin tuli onko kremlin perseennuolenta suomen puolustamista?
Tai se kun kuhertelee niiden marginaaliporukoiden nationalistien ,natsien yms . sekalaisten ääripääporukoiden kanssa maalittaen vaikka seksuaalivähemmistöjä , ihan tavan työntekijöitä ammattiyhdityksiä, veronmaksajia , koronarokotettuja yms
Miten sorsitaan???
Itse aiheutettua hakua kun sitten vielä asialliseenkin kirjoitukseen tulee joku tyhmä vihervasemisto yms nälvi vaikka asian toteaja ei sellaista ole.
Eli kun et ole persu olet heitä vastaan niinkö??
Demokratiaa on se, että hallitus toimii ja nauttii eduskunnan luottamusta. Puolueitten on sitouduttava yhteiseen ohjelmaan eikä koko ajan tuotava jotain omaa ohjelmaa rinnalle, kuten nykypersujen kanssa voi helposti käydä, etenkin kun puheenjohtajan auktoriteetti on heikohko. Siksi persuihin ei luoteta, ja kuten ymmärrät luottamus on ansaittava teoilla eikä vain kinuamalla muita luottamaan.
Eipä silti, ei tuo omakaan veikkaukseni mikään helppo pohja ole.
Minä olen kyllä sitä mieltä, että perussuomalaisten äärittäminen ja eristäminen on lähinnä puoluepolitiikkaa. Persuja ei haluta sotkemaan vakiintuneita valtakuvioita.
Varsinkin vasemmistopuolueilla, entisillä työväenpuolueilla on iso hätä siitä, että totuus paljastuu suomalaisille. Ex-työväenpuolueet haluavat nyt olla kovasti liberaaleja. Liberaalien globalistiset agendat ovat pelkkä riesa suomalaisille palkkatyöläisille ja yrittäjille.
Tavallisille suomalaisille Suomi on tärkeä, globalistisille liberaaleille ei. Nämä Suomea halveksivat globalistit uhoavat, että eivät tarvitse Suomea, voisivat koska tahansa vaihtaa Suomen kansalaisuuden EU-alamaisuudeksi ja Suomen passin EU-passiin. Uskovat, että koko maailma on heille avoinna. Uhkaavat kaiken maailman botswanoihin lähtemisellä jos maahan tulee ensisijaisesti Suomesta ja suomalaisista vastuuta kantava hallitus. Senkun häivytte, minä en ainakaan teitä kaipaa.
Kyllä muutkin puolueet ovat erottaneet syystä kansanedustajia puolueesta.
Ei nauti kansan luottamusta, jos kansa on antanut vaalituloksessa puolueelle epäluottamuslauseen ja vaaleissa on sille tullut rökäletappio, kuten kävi keskustalle viime eduskuntavaaleissa.
Rinne valitsi hallitukseen Keskustan kansalta epäluottamuslauseen saaneen puolueen edustajat,
Rinne ei kunnolla edes keskustellut hyvän vaalituloksen saaneen PS:n kanssa hallitusohjelmasta, vaan töykeästi syrji PS:aa ja jätti sen pois hallituksesta.
No, nyt on nykyhallituksessa menty Vihreiden vaaliohjelmalla. Ihan hirvittää, jos olisin äänestänyt esimerkiksi demareita, mikä olisi mahdollista. SDP on todella muuttunut ja huonoon suuntaan Rinteen johdattamana. Rinne on öykkäri, alistaa muita puolueen sisälläkin, jotka eivät ole hänen mieleisiään.
Suomi on arvoliberasteille kuin tyhjää ilmaa vaan, muu on arvokkaampaa. Kumartavat EU:ta ja haluavat olla mieluimmin eurooppalaisia kuin suomalaisia.
Suomessa on juureni ja Suomi on siksi minulle tärkeä. En voisi mitenkään äänestää Suomea ala-arvottavaa arvopolitiikkaa ja sen edustamia puolueita.
Kansan+luottamus+ei+tietenkään+ole+joko+tai+vaan+suhteellinen,+ja+sen+poliittinen+määrä+osoitetaan+eduskuntapaikoilla.
Todellisuudessa+yksikään+puolue+ei+koskaan+voi+sanoa+nauttivansa+kansan+luottamusta,+mutta+hallitusrintama+jo+voikin,+kun+sitä+kannattaa+55+%+suomalaisista.
Se ei ole todellakaan demokratiaa että ei ole kuin yksi sallittu näkemys.
Mistä tahansa asiasta siis. Oppositio on demokratian yksi kulmakivi jos näin voi luonnehtia.
Persut hyväksyy että vihervassut räksyttää oppositiossa mutta päinvastoin se ei käykään päinsä.
Ei niin, ja niinpä näilläkin palstoilla on ihan helvetisti mitä omituisimpia näkemyksiä kenenkään estämättä niiden esittämistä.
Näin sen halutaan olevan. Ei sallita kuin yksi näkemys. Tämä on demokratian irvikuva.
Jos Persut tulee tosiaan sotkemaan hyvävelikerhojen elämää, se on näille kauhistus. Siksi persuja vihataan myös.
Näin kuitenkin vaalitulos on mitätöity jo kahteen kertaan.
12:22 No mitenkäs sitten Persut voivat mennä sellaiseen hallitukseen, jossa muut puolueet eivät aja Suomen asioita? Persut on saatava hallitukseen, niin sitä paremmin niistä päästään. Populistipersut hajoavat hallitusvastuun jälkeen, siitä voisin vaikka lyödä vetoa!
Kokoomuslaisille oman elämänsä vaikuttajille kyllä kelpaa tyhmien jeesmiesten ja naisten puolueen tuki ihan joka päivä!
Eli ensi vuonna: "Botswana, here i come :)"
Toivotaan kaikki niille enemmistöä ja hallitusvastuuta. Eihän niiten kanssa kukaan halua olla tekemisissä. Saisivat muutakin tehdä kuin pitää meteliä ja hakkua, jos jatain on tehty. Olisko sieltä mitään ratkaisua mihinkään ongelmaan? Tähän mennessä kun pohtivat jotain mistä pitäisi äänestää, ovat aina hajonneet:-)
Onko kaikki persut oikeasti liittymässä EU:n äärioikeistolaiseen ryhmään, jota Huhtasaari hehkuttaa ja puoluekokous on kannattanut?
Hyvä PS! Ainoat Suomen ja suomalaisten puolustajat.
Punavihrevasemmistolainen ei sitä ymmärrä niinkuin ei ymmärrä mitään muutakaan, siksi on viherpunavasemmistolainen ja haluaa muuttaa Botswanaan.
Siellä on muita kuin suomalaisia, sitä Viherpunavasemmistolainen haluaa, muuttaa Suomenkin joksikin muuksi, luonnottomaksi, sairaaksi Hölmölandiaksi, sitä nykyhallitus kovasti toimillaan rakentaa.
Terve menoa.
Tervemenoa on yhdys sana..
Jep sanlis vaan koska niin heilutan kättäni hyvästixi
Ei eduskunnan kokoonpanolla enää ole merkitystä kun valta on Saksassa. Nytkin ns pääministeri juoksee siellä yhtenään kysymässä ohjeet päätöksiin.
Haluaako supo uuden lain juuri sitä varten kun juostaan vieraan valtion piikkiin kysymässä käytännöt vallankäytöstä? Eli ns pm työskentelee vieraan valtion ohjeiden mukaan.
Pitääkö vääntää rautalangasta? Teot vieraan valtion ohjeiden mukaan ei ehkä olekaan yhtä väärin kuin puheet "vieraan valtion ohjeiden" mukaan?
Näinhän se on ollut jo vuodesta 2015. Terroristien teot eivät ole niin pahoja kuin terroristien nimittäminen terrotisteiksi.
Ainiin, pahuushan oli hyvyyttä nyky-yhteiskunnassa.
Kyllä jonkin verran vielä Suomikin pystyy vaikuttamaan oman maan asioihin.
Tosin Suomi ja nykyhallitus on ottanut tavaksi kysyä EU:lta lupaa päätöksiin, jopa tilata aatteensa mukaisia vastauksia EU:lta ja siihen kuuluvilta järjestöiltä, jotta voi sitten saada vahvistuksen ns. ylemmältä taholta usein suomalaisedun vastaisiin aatehölmöihin päätöksiinsä.
Outoa, että Natoa kannattavat persut ovat noin huolissaan siitä että Venäjän piikkiin valehtelu ehkä kriminalisoidaan. Eihän sen pitäisi teitä koskea mitenkään, vaan lähinnä lääkekaappilaisia ja tissiläisiä.🤔
Onko tämä sitä kansalaisen "yleissivistystä".:D:D:D Kiitos päivän nauruista.
Monenlaisia mielipiteitä löytyy eikä sen yhden tai muutamankaan mielipide ole koko puolueen linja, se pitäisi ymmärtää jopa VIherpunavasemmistolaisen.
Tiedän toki sydämessäni että persuissa on jonkin verran Naton-vastaisuutta ja Venäjän-mielisyyttä, jonka eduskuntaryhmän suuri yksituumaisuus piilotti näkyvistä.
Saapa nähdä, näkyykö tämä hajonta ehdokkaitten esittelyteksteissä sitten kun niiden aika on.
Persuissa on vain yksi sallittu mielipide ja jos on sitä vastaan niin ei hyvä heilu.
Jos persut pääsisi valtaan he lähettäisivät eri mieltä olevat leireille, kuten diktaattorit aina ennenkin ovat tehneet.
Tulee vaikea paikka korjata sosialistihallituksen virheitä. Itkuhan siinä vihervasemmistolta lopulta pääsee, mutta voit seurata uutisia Botswanasta käsin.
Mitä ihmeen virheitä? Tämä hallitus on joutunut kriisien keskellä vielä korjaamaan edellisen hallituksen virheetön! Oletko edes huomannut missä maailman tilanteessa nykyinen hallitus on joutunut toimimaan? Ja hyvin on asiat hoitanut! Vain täysin aivoton ei ole huomannut ja typeriä mölisee!
Ei viherpunavasemmistolainen koskaan uutisia seuraa, töpöttelee vain sokkona lauman perässä zombina ihaillen mm. Marinin kuivahkon laihaa olemusta.
Ainoa mitä nykyhallitus on korjannut/tehnyt, niin ottanut jokaiseen ongelmaan lisää velkaa. Ainoastaan ne suurimmat ongelmat, joita ei voida velalla hoitaa on siirretty seuraavalle hallitukselle.
Se ei ole kyllä mitään edellisen hallituksen virheitä korjannut. Etpä kertonut, mitä ne virheet ovat.
Hallitus on mennyt Koronahoidossakin sieltä missä on aita matalin. Poikkoillut sinne tänne ja ajanut yritykset epävarmuuteen. Rajavalvontaa ei ollut ja huolotovarmuus sitä sun tätä.
Suomen etu Korona-hoidossa on sen vähäväkisyys, harvaan asutus, kansan epäsosiaalisuus, ja kansan tunnollinen luonne. Noista asioista hallitus ei ottaa ansiota.
Aktiivimallin poisti, mutta toi tilalle aktiivimalli 2. Heikensi ikääntyvien työttömyysturvaa, jota porvarihallituskaan ei olisi uskaltanut tehdä.
Hoitajapula uhkaa viedä terveydenhoidon pahaan kriisiin, hallitus ei tee mitään sen hyväksi. Tuleva Sote on torso, siihen budjetoidut rahat kuluivat hallintoon ja poliittisiin toverivirkoihin, muuhun ei rahay riitä.
Hallitus tukee muita maita Vihreässä siirtymässä, Suomessa hallitus hävittää pois Suomen omavaraisuutta turvetuotantoa poliittisilla veroratkaisuilla.
Hallitus on kyllä tukenut julkimoyrityksiä, ja omia ja kavereidensa olemattomia ja kannattamattomia yrityksiä, mutta muille tukea ei ole herunut.
Nykyhallitus ottaa velkaa kovasti, jotta voi tukea muita maita, oman maiden asioiden kuntoon saatto jää retuperälle.
Narkkareita hallitus aikoo auttaa siten, että heille tulee parempi olo narkatessaan huumeenkäyttäjille varatuissa huoneissa. Mitään hoitoa, vieroitusta hallitus ei narkkareille halua eikä suosittele, vaikka varmaan tietää, että hoitoon heidät pitäisi ohjata.
Tulee vaikea paikka, jos pitäis tehdä jotain. Kaikesta kun ollaan eri mieltä ja sitten riidellään keskenään ja osa porukasta erotetaan. Ei perussuomalaisilla ole mitään ideologiaa, paitsi kaiken tekemisen ja yrittämisen vastustaminen.
Ai niin ja se rotuoppi entiseen malliin, että meidän finninaamat on parempia kuin Afrikassa syntyneet finninaamat.
Finninaamat äänestää vihreitä. Niille ei ole vielä elämän realiteetit selvinnyt.
Kyllä rotuoppi iskee hyvin suomalaisiin epävarmoihin fininaa moihin, saavat jotain kohennusta kun ei koulu suju eikä tytötkään tykkää.. että ovat jotenkin parempia ...kun isi ja äiti ovat tehneet 'sitä'..
On kai erilaisia rotuja, ennen se oli ihan ok. mutta nykyään ei saa olla niitä eikä Viherpunavasemmiston mielestä tyttöjä, poikia, naisia, miehiä,äitejä, isiä eikä lapsiakaan.
Kaikki erilaisuus pitää poistaa on vain yksi ihmisrotu ja yksi neutraali sukupuoli. Eikä kai maitakaan eikä saa olla kotimaarakkautta eikä mitään muuta sellaista.
On vain yksi plöntti ja ei mitään muuta. Jo on yksitoikkoista ja outoa tuo Vihervasemmistolaisen unelma vain yhdestä plöntistä eikä mitään muuta saa olla.
Perussuomalaisia maanisesti vihaavat uhoavat Botswanasta ja ISISiin liittymisestä.
Vätyksiä kun ovat, uhoaminen latistuu istumiseen persuuksillaan Mannerheimintiellä tai huoltoasemilla.
Toista on perussuomalaisilla. Kun he sanovat lopettavansa holtittomuuden taloudenhoidossa, niin he lopettavat holtittomuuden taloudendenhoidossa.
Heidän syntymäperintönsä on sitkeys ja realistisuus.
Persut eivät haihattele ja unelmoi vaan ovat enemmän tekevää porukkaa. Sellainen porukka on nostanut Suomen hyvinvointivaltioksi, jota vihervasuri haihattelijat nyt vauhdilla tuhoaa.
PS on järkipuolue, järkeä tarvitaan aina oli aika mikä tahansa.
Hörhöaate johtaa hunningolle, sekoittaa ja sotkee kaiken. Voi kauhistus, mihin tilaan nykyhallitus jättää Suomen, seuraavalla hallituksella on kovasti urakoitavaa, jotta saa Suomen rempallaan olevat asiat jotenkin kuntoon. Nykyhallitus on keskittynyt vain muun maailman asioiden hoitoon ja tukemiseen, vähemmistöjen epänormaalisuuden jalustalle nostaiseen,, sukupuolikorjausleikkausten helpottamiseen ja ilmastohössötykseen, mikä on aiheuttanut hintojen moninkertaisia nousuja, tulevaa ehkä energiapulaa ym. kaikkea huonoa.
Terveydenhoito on pulassa, kun hoitajia ei ole. Tuleva hallituksen luoma Sotekin on torso. kun hallitus keskittyi vain hallinnon ja poliittisten virkojen luomiseen siinä, rahaa ei sitten varsinaiseen kansalaisten terveys- ja sosiaalipalveluihin ei riitä, Nyt jo moni joutuu menemään yksityiselle ja maksamaan kaiken itse, kun ei pääse julkisiin terveyspalveluihin.
Ihme, että joku vielä kehuu nykyhallitusta, kun ei ole paljon mitään kehumista. No, se on viherpunavasemmistolainen, joka ei seuraa mitään eikä tiedä mistään mitään. uskollisesti sokkona vain taivaltaa lauman perässä vaikka Botswanaan, jos sinne käy idoleidensa matka.
PS-tilauslista: -10 000 filippiinohoitsua maahan ja heti!
Ja sitten..
>Kun he sanovat lopettavansa holtittomuuden taloudenhoidossa, niin he lopettavat holtittomuuden taloudendenhoidossa.
Ehkä, mutta kun olen kysynyt mitä tämä käytännön päätösten ja niiden seurausten tasolla tarkoittaa, on selvinnyt että he he eivät oikeastaan tiedä.
Demari Haatainen työministeri nuo ulkomaiset hoitsut kutsui Suomeen, halpatyövoimaa haluaa Suomeen, kun hallitus haluaa maksaa vain nälkäpalkan hoitajille.
Hyvinvointivaltion tuhoaja kokoomus ei saisi olla seuraavassa hallituksessa muodostamassa oligarkkiyhteiskuntaa muistuttavaa valtiota Suomeen, jossa vastapooleina ovat köyhä hyväksikäytettävä kansa ja superrikas eliitti.
No mitä se köyhä kansa tekisi tai tuottaisi, jotta se ei olisi köyhä?
Hyvä, hyvä. Annan matkakassaasi vielä muutaman tuhat euroa, jos lupaat lähteä.
botswanan hiv tilanne synkimpiä vaikka moni puolue demokratia
siellähän se pekan "oikea" maa onkin
Onko Botswana pössyttelijöiden paratiisi?
Tervemenoa
Siispä kaikki äänestämään perussuomalaisia, niin saadaan aikakin yksi vihervasemmistolainen pois täältä.
Eli takasin?
HAHAHAHAA ihan messevä heitto!
En usko, että kannattaa. Jos PS menee hallitukseen, se joutuu kuitenkin tekemään koko joukon kompromisseja lähes kaikissa asioissa. Helppo ei ole minkään puolueen hallitustaival, mutta populistipuolueen tie on ilman muuta erityisen kivinen. Jo edellisellä kerrallahan PS hajosi.
On todennäköistä, että Kokoomus voittaa vaalit ja Kepu puolestaan ei voita. Puhtaan oikeistohallituksen kokoaminen ei ole järin todennäköistä, mikäli Kepu häviää reilusti. Pidän edelleen todennäköisimpänä sinipunaa, mutta toki osansa on Persujen kannatuksellakin. Sitä en usko, että PS kykenisi nousemaan suurimmaksi puolueeksi.
Näennäisdemokratiassa kansa ei päätä äänestämisellä mitään, mutta saavathan he äänestää.
Puhut Ilmeisesti Venäjästä.
Ei, puhun ilmeisesti Suomesta. Millä äänimäärällä vihreät ja vasemmisto ovat hallituksessa.
Mielestäni pääministeripuolue ei saisi olla oikeutettu kutsumaan kavereita ” päättämään”, oli pääministeripuolue mikä tahansa.
Et tunnu ymmärtävän sitä, miten maassamme muodostetaan hallitus? Etkö ole suomalainen, vai onko tietomääräsi vain muuten jostakin syystä alhainen?
Suurimman puolueen puheenjohtaja käy hallitusneuvottelut muiden puolueiden kanssa. Sitten hallitus kootaan sen mukaan, mitkä puolueet kykenevät ja haluavat hallitukseen lähteä. Jos suurin puolue ei saa hallitusta kasaan, seuraavaksi suurin jatkaa.
Sinun logiikkasi ilmeisesti on se, että vaaleissa voittaneiden pitäisi koota hallitus? Vai, tarkoitatko sitä, että suurimpien puolueiden pitäisi hallitus muodostaa? Mikä idea sinulla on?
Outoa ettet havainnut mitä tarkoitin, ymmärrän kyllä kuinka hallitus muodostetaan, olen harmiksesi vieläpä suomalainen. Tietomäärästäni en osaa sanoa, sinä varmasti tiedät paremmin.
Minun logiikkani?
Ei ole minun logiikkaani, että isoin puolue muodostaa omista lähtökohdistaan hallituksen, en ole vaatinut mitään, mielipiteeni on kuitenkin, että eniten ääniä saaneet puolueet saisivat muodostavat hallituksen, tässä tulisi hyvä leikkaus enemmistöstä äänestäjiä.
Ja ennenkuin arvuuttelet mistä...puolueeni on NuPu.
Kun Rinne SDP aloitti näennäsdemokratian jättämällä huomiomatta vaalitulosta ja muodosti diktaattorimaisesti hallituksen vain oman arvomaailmansa mukaan.
Aiemmin vaalitulosta on kunnioitettu ja hallitukseen on päässyt kansalta luottamuslauseen saaneet puolueet.
Nykyhallitus perustettiin epädemokraattiselle pohjalle, jossa Suomen kansan ääntä ei kunnioitettu ja huomioitu. Se tahtotila on näkynyt kaikissa nykyhallituksen toimissa.
NuPu = Nuivat Punikit?
Ei mikään estä niitä puolueita muodostamasta hallitusta, mutta käytännössä niin vain ei aina käy.
Niin varmaan, mutta Suomessa kansa päättää miten voi syntyä enemmistöhallitus ja miten taas ei. Kyllä se on iso päätös.
Selvästi. Ainakin tuntomerkit täsmäävät.
>Aiemmin vaalitulosta on kunnioitettu ja hallitukseen on päässyt kansalta luottamuslauseen saaneet puolueet.
Höpsis. Oikeasti hallitus on aina muodostettu niistä puolueista, jotka haluavat hallitukseen, sietävät toisiaan, pystyvät sopimaan ohjelmasta ja yhdessä muodostavat eduskunnan enemmistön. Paikkojen määrällä, voitolla tai häviöllä on merkitystä vain hallitushaluihin ja mahdollisten ministerinpaikkojen määrään.
En anna ääntäni isoimmalle puolueelle käytettäväksi heidän oman asiansa pönkittämiseen, jätän mieluummin äänestämättä.
Hyvä kommentti! Asiaa kirjoitat! Tämä vain ei tunnu menevän kaaliin hölmöille! Eivät ole ymmärtäneet mitä tarkoittaa hallitusneuvottelut!
Tuo hänen väitteensähän on absurdi. Näiden "patrioottien" suosikki Kekkonen esimerkiksi piti kokoomusta oppositiossa vuosikymmeniä ihan vain NL:n käskystä.
Ongelmana on, että puolueet valikoivat kumppaneikseen PUOLUETTA eniten hyödyttävät tahot.
Suomi, tai ainakaan kansalaiset, eivät tunnu tuossa vaakakupissa painavan.
Kyllä demokratian pelisäännöt ovat niin, että vaalivoittajat pitäisi päästä hallitukseen, he ovat saaneet kansalta luottamuslauseen.
SDP ja PS saivat vaaleissa lähes saman vaalituloksen. Muutaman äänimäärän eron sai Rinne lupaamallaan vappusatasella, mikä ei kunnolla koskaan toteutunut.
Mitä vaaleilla on merkitystä, jos sitä ei toteuteta. Kyllä sinä olet pihalla demokratian pelisäännöistä vaaleissa, jos väität muuta, On tullut seurattua monta vaalia, ja tämä on tullut selväksi,
Rinne ei halunnut neuvotella PS:n kanssa erilaisen arvopohjan vuoksi. Rinne ei ollut yhteistyökykyinen ja PS.a syrjittiin, mikä sekin on lain vastaista.
Älä yritä väittää tosiasioita vastaan. Demokratiassa pyritään kunnioittamaan kansan ääntä ja vaalitulosta.
"Yleisistä syistä."
Jos esimerkiksi Vihreät ja PS olisivat samassa hallituksessa, lopputulos olisi pelkkää kaaosta.
Kuinka vitusti luulet yhdessä eduskunnassa olevan valinnanvaraa? 😀
Kyllä se enemmistöhallitus on muodostettava vain ja ainoastaan Suomen eduskuntaan valituista puolueista, eikä siinä ole tuloksen valossa koskaan kovinkaan paljon vaihtoehtoja.
Höpön höpön. Mikään laki tai pelisääntö ei lupaa sitä, että kannatuksen lisäys tarkoittaa hallituspaikkaa. Keksit asioita omasta päästäsi.
PS ei edes halunnut hallitukseen. Puolueessa oli ihan liikaa kokematonta väkeä. Siksi hallitusta alettiin iltapäivälehtien keskusteluosioissa haukkua jo ennen kuin se oli edes muodostettu.
Sinä ajattelet ja toimit sitten vastoi demokratiaa jos vaalituloksella ei ole mitään merkitystä, Miksi sitten ollenkaan äänestetään? Voidaan tehdä hallitus ilman mitään vaaleja, kun vaalitulos ei merkitse mitään. Ajattele vähän, mitä kirjoitat ja ota asioista selvää.
Tuo voi toimia jossakin kehittymättömissä maissa mutta ei Suomessa.
Punikkia minusta ei saa tekemälläkään.
Tulitko komppaamaan, vai oletko sama henkilö eri nikillä...?
Politiikkahan on kompromissien tekoa, väitätkö että meidän aikuiset, viisaat poliitikkomme eivät tähän kykene?
Etkö luota poliitikkojemme kykyihin?
Järjestys äänimäärän mukaan, ei Kekkosmaista mei ei leikitä teijän kaa asettelua.
Mikä järjestys?
Voi hyvänen aika. Lue nyt uudestaan mitä olen täällä kirjoittanut. 😄
Juuri näin. Suuri osa persuista oli niin pystymetsäläisiä, että mikään puolue ei sen kanssa hallitukseen halunnut eikä se halunnut oikein itsekään, kuten väkevästi todistit.
Ilmeisesti pitäisi olla jokin pakko hyväksyä tai peräti pakko-ottaa hallitukseen myös sinne sopimattomia, ja tätä vielä kehdataan kutsua paremmaksi demokratiaksi.
Vihreille tärkeää vain tunne , aate, ilmastohöyräys, muu maailma, vähemmistöt. Paha luonnoton ja huono. Kaikki käy, varsinkin se huono.
PS:lle Suomi ja suomalaiset koko suomalaisen hyvä. Terve, luonnollinen ja hyvä. Järki. Realismi.
Isot on erot.
Lue historiaa ja opettele demokratian pelisäännöt, jotta ei tarvitse väittää tietämättömänä tosiasioita vastaan.
Itse keksit omasta päästäsi juttuja, itse kerron vain tosiasioita.
Yleensä hallitus muodostetaan valituloksen mukaan. Vaalivoittajapuolue on pääministeripuolue ja pääministeri muodostaa hallituksen. Kuten Rinne teki. Rinne ei keskustellut edes vaaliohjelmasta PS:n kanssa johtuen erilaisista arvopohjista.
Ärsyttävää, että tänne tulet tietämättömänä tuomaan omia keksittyjä juttuja. Neuvoisin tutustumaan vaalikäytäntöihin ennen kuin alat väitellä omiasi.
Äärioikeisto täällä lietsoo epäluottamusta Suomen poliittiseen päätöksentekoon. Onko isänmaallista, ei minusta?!
Ja sitten kun pääsi hallitukseen, tuhosi Suomen (holkeri ja järkyttävä itse tehty 90 luvun lama).
Koulukiusaajien ajatusmaailmalla varustetut henkilöt saisivatkin muuttaa pois.
Jos vihreät on seuraavassa hallituksessa minä muutan itävaltaan aatun synnyinseuduille.
En usko, että tullaan koskaan enää näkemään PS:ia hallituksessa, saati yleensäkään samanhenkisiä puolueita. Ollaan jo niin pitkällä ihan erilaisessa ideologiassa, tilanteessa, asemassa ja ilmapiirissä, että oman kansan etujen ajaminen, kansallismielisyys jne. voisi enää päästä keskeiseen rooliin. EU:n keskusjohdollakin on siihen valtaa, kuka "johtaa" Suomea ja miten, aivan kuten Neuvostoliitolla aikoinaan. Koska Suomi on jälleen provinssin asemassa, on vaikeaa tai jopa mahdotonta tehdä itsenäisiä päätöksiä ja harjoittaa aitoa demokratiaa oman kansan hyvinvointi prioriteettina. Nyt mennään linjalla, jossa EU:n koossapysyminen on prioriiteetti, ja se maksaa vitusti, sekä aiheuttaa puppupopulismia, jolla tämä hinta väännetään muotoon "Suomen etu".
Kyllä muut maat pitävät puoliaan ja vetävät kotiin päin EU:ssakin, mutta sinulla on näköjään sellainen käsitys, että Suomi ei voi niin tehdä.
Miksi? Miksi Suomen pitää ainoana EU-maana olla aina uhrautujan roolissa. Itse en ajattele noin, vaan Suomenkin pitää uskaltaa ajatella piskuisen pienen kansansa etua ja osata vetää kotiin päin. Muuten Suomelle käy huonosti, isot tallovat sen alleen.
Kyllä nykyhallituksellakin oli mahdollisuus neuvotella esimerkiksi Korona-elvytyspakettineuvottelussa oman kansan edun mukaisesti, mutta Suomi halusi vain sooloilla ja tehdä muita maita hyödyttäviä ratkaisuja.
Asiat muuttuvat, mutta yksi asia pysyy ainakin, jos haluat alistua muiden tallattavaksi, niin siihen kyllä pääset ja siihen jäät. Oma valintasi, mitä haluat.
Eli tarkoitat, että kun joku lyö sinua turpaan, niin sanot lyöjälle vaan, että anna tulla, lyö lisää, kyllä tämä äijyli kestää mitä vaan. Et puolustaudu, vaikka lyöjä iskisi sinut henkitoreisiisi,
Koskelan väkivallan uhri oli kiltti ja antoi kaveriensa tehdä hänelle mitä vain väkivaltaa. Huono oli lopputulos. Vai väitätkö muuta?
"OtaBanaaniJa Rauhoitu" on sitä mieltä, että Suomen pitää mennä vain kun on alamäki vain. Mitään se ei voi itse tehdä enää, kun muut määräävät. Eikä se saa pitää oman kansan puolta. Ihme äijä! Ei saa muka omaa maata puolustaa. Kumma, että Suomi on liittymässä Natoon, jos ei saa omaa maataan puolustaa.
Nuo on ihan omaa kuvitelmaasi minun näkemyksistäni. Minun näkemykseni perustuu siihen, mitä ollaan tehty, miksi niin ollaan tehty ja millaisilla seurauksilla. Suomen politiikkaa ohjaa vahvasti ulko- ja geopoliittiset huolet ja pelot, joka näkyy mm. elvytyspakettiperseilynä ja liioittelevana vihreänä siirtymänä. Kuten Sanna itsekin sen möläytti: "ennennäkemätön mainehaitta ja poliittinen painostus" on seurauksena, jos tehdään toisin. Samaa tukee T. Tuppuraisen möläytys "Oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista". Tällainen alistunut ja arka suhde länteen ohjaa poliittista päätöksen tekoa voimakkaammin kuin yhteiskunnan tarpeet. Tämä myös vaikuttaa siihen, millaista ainesta nähdään provinssimme käskynhaltijaporukoissa.
Oliko demokratiaa?
Ai kun mahtavaa tajunnanvirtaa :D Kysehän ei ole siitä, etteikö saisi, pitäisi, voitaisi, pystyttäisi, vaan siitä, että kun EI TEHDÄ niin kuin pitää, täytyy, voidaan, vaan annetaan muiden päättää meidän puolestamme. Tämähän on sitä nykylinjaa, kun ei löydy enää munaa tehdä itsenäisiä, meille hyödyllisiä päätöksiä. Eihän se eräs professorikaan tuulesta sitä tempaissut sanoessaan, että "Suomi on palannut provinssin asemaan".
Miksi Suomi liittyy natoon, vaikka Suomella ei ole ollut sotilaallisia uhkaajia? Miksi uhkakuva ei ole muuttunut, kun USA on tehnyt tuhojaan useissa maissa, tappanut massoittain siviilejäkin? Miksi Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti onkin ihan eri asia, niin eri asia, että Suomen pitää hakea natosta turvaa? Tällaisia kysymyksiä kun jaksat pohdiskella, niin viisastut. Vaatii toki lännen väristen lasien riisumista. Onnistuuko? Vai pelkäätkö saavasi "venäjän trollin" kohtelun? xD
En kuitenkaan anna ääntäni tuolle alistuja-asenteelle, tuli mitä tuli, toivoa voi aina.
Eli et anna ääntäsi suomalaisille poliitikoille, jotka ovat alistuneet ulkomaiselle valtajärjestelmälle?
Venäjä on muuttunut monen mielestä sotilaalliseksi uhaksi. Putin on arvaamaton. Aiemmin en ajatellut niin, mutta nyt sekin on mahdollista. En tiedä, voiko Natoon luottaa, koska uhkana on ydinsota.
Vaikeita asioita, kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuudessa tulee vastaan. Jostakin on kuitenkin otettava kiinni eikä vain haroa ilmaan sinne tänne.
Tietenkin sen massiivisen mediatykityksen jälkeen ihmiset pelkää mediaversiota Putinista. Ihan samalla kaavalla lietsottiin pelkoa koronasta, josta tehtiin mediatykityksellä "isorokko" tai "ebola". Ukrainan konflikti on kuitenkin pysynyt Ukrainassa, eikä se sieltä laajene, ellei muut maat lähde sotimaan Venäjää vastaan. USA:kin hyökkäilee sinne sun tänne, mutta kukaan pelkää, koska media ei lietso pelkoa.
Ei pari persua hallituksessa pysty sen kummempaan kuin muutkaan.
Mutta kun kaikki menevät lähes Vihreän aatehölmöilyn mukaan, niin metsään mennään ja järkeä ei ole missään. Järki puuttuu nykyhallitukselta, tunteet ja aate vain toimivat.
Etkö tiedä, että hallituksen muodostaa puolueet, ei pari edustajaa puolueesta.
Voittajapuolueen puheenjohtaja konkreettisesti tekee hallitustunnustelua eri puolueiden kanssa. Eli neuvottelee hallitusohjelmasta.
Muistan joidenkin vaalien jälkeen SDP kieltäytyi lähtemästä hallitukseen, kun oli saanut niin huonon vaalituloksen ja kansalta epäluottamuslauseen.
Voimme vain toivoa että aloittaja pitää lupauksensa. Seuraava Mma Ramotswe - kirja suositussa Naisten etsivätoimisto nro 1 sarjassa: Suomalaisten kadonnut Onni.
Mieluummin zimbabween.
Siellä on Sannan linjaa vetävä yhteiskunta.
Hallitushan muodostetaan tavallisesti suomalaisten enemmistön kannatuksesta. Jos äärioikeistopersut pääsevät hallitukseen , on se kokoomuksen ja keskustan tuella.
Heillähän ei ole kokemusta muusta kuin kaiken vastustamisesta ja se tekee hallitustaipaleen vaikeaksi niinkuin eka kerrallakin, jolloin puolue hajosi, Jonka jälkeen se on hajonnut useammin kuin koronaviruksen variantteja on tullut. Äänestä persuja ja saat sian säkissä. Et tiedä mitä sieltä putkahtaa!
Ei+pidä+paikkaansa.+Hallitusta+ei+muodosteta+suomalaisten+enemmistön+kannatuksesta+vaan+vähemmistöjen+yhteenliittymistä.
Jos+hallitus+muodostettaisi+enemmistön+kannatuksesta,+niin+siitä+pitäisi+olla+äänestys,+jolloin+kansalaisilta+kysyttäisi,+kannattavatko+ehdotettavaa+hallituspohjaa.+Jos+kannatus+on+yli+50%+niin+hallituksella+olisi+enemmistökannatus.
Esim+jos+äänestin+demareita,+ja+hallitukseen+otettiin+kepu,+en+olisi+äänestänyt+nykyistä+hallituspohjaa.+Tai+jos+olisin+äänestänyt+kokoomusta+ja+sdp+sai+valheella+hallituksen+muodostamistehtävän,+niin+en+äänestäisi+nykyistä+hallituspohjaa.+Jos+olisin+tiennyt,+että+mariini+luikertelee+pääministeriksi,+en+olisi+äänestänyt+nykyistä+hallituspohjaa.
Ja+sitten+kun+tuollainen+äänestys+järjestettäisiin,+itkisit+että+vain+30+%+kävi+äänestämässä,+ei+ole+laillinen...
Kyllä hallituspohja yleensä muodostetaan vaalituloksen mukaan, jotain poikkeuksia siihen voi tulla.
Rinne teki poikkeuksen ja muodosti epädemokraattisesti hallituksen ottamalla sinne häviäjiä montakin. Rinteelle oli tärkeämpi oma arvomaailma kuin kansan ääni ja luottamus.
Siinä taas yksi ääripelle, jolla on pää täynnä aatteen väristä saastalietettä. Koronavirusvariantteja muuten on, jos en väärin muista, kahdeksan päälinjaa ja sitten niiden alavariantteja. Eli näin monta kertaa olet nähnyt Perussuomalaisten hajoavan, vaikka kuitenkaan PS ei ole hajonnut kertaakaan. Tällaista harhamielisyyttä ei saa enää pelkällä rännitentulla aikaan, vaan täytyy olla monenlaisen myrkyn sekakäyttäjä.
Jos kerran tiedät, että saat sian säkissä, etkö silloin ole ihan tietoinen, mitä sieltä putkahtaa? Vaimitensenytmeniöyh?
Mutta... kerrotko meille nyt kaikille, millainen vaalijärjestelmä Suomessa on ja miten siinä voidaan nähdä demokratian toteutuvan ja miten hallituksen sen valossa muodostuvan. Sullahan on parasta tietoa näillä tasoilla, joten eikun urku auki ja dataa ruutuun! Sinähän haluat kyykätä kaikki tyhymät, eix vaa? Paliox muute nostat penkilt?
PS ei ole mikään äärioikeistopuolue, vaan nimensä mukaan koko Suomen puolue. Ei edusta vanhanaikaista oikeistoa kuten KOK tai perinteistä vasemmistoa kuten VAS vaan on koko kansan puolue. Puolustaa kaikkien suomalaisten hyvinvointia järkevällä tavalla.
Tietoa kyllä löytyy, lue sieltä, kun/jos et usko minua. Ja seuraa kansanedustajien vaalia ensi keväänä, niin näet millainen vaalikäytäntö Suomessa on.
Eli sulla ei ole hajuakaan. Onnittelut.
TiRsKxD
Suomi on EU:n renki ja torppari. Pitää tehdä hirveästi, jotta saa torpparahat maksettua, itselle jää vain muruset. Huh, mikä tulevaisuus! Ei hyvältä näytä Suomen tulevaisuus.
Joku on ennustanut EU:n hajoamista. Se olisi parempi ratkaisu kuin se, että Suomi joutuisi Saksan alusmaaksi ja häviäisi pois maailman kartalta.
En ole samaa mieltä luovuttajan kanssa siitä, että Suomi ei voisi ja saisi ajaa oman kansan etua. Kuka muu puolustaisi oman kansan etua, jos maa ei itse sitä tee.
Ei noin synkkä voi Suomen tulevaisuus olla. Sitä suuremmalla innolla äänestän PS:aa. Suomelle ja suomalaisille se arvo mikä sille kuuluu!
Puhut asiaa. Ei tuhoaa kansallisvaltiomme.
Eu
Kaikin mokomin voit muuttaa sinne.
Persuthan on ihan samaa globalisti-paskaa kuin muutkin.
Kuinka niin?
No, tervemenoa vaan.
Kepu todennäköisesti jää oppositioon, joten veikkaan hallituksen olevan kok sd r vihr.
Vihreitten oppositiohinku on luultavasti paljon pienempi kuin kepun, sillä vain hallituksessa voi vaikuttaa ja persut sekä kepu ovat kuitenkin ammattimaisempia sivustahuutelijoita.
Ei ikinä VIHREÄT, ne pilaavat kaiken!
PS+erottuu+tästä+joukosta+arvomaailmansa+ja+suhtautumisellaan+kansalle+antamiensa+lupausten+perusteella,+mikä+vaikeuttaa+hallitukseen+pääsyä+tai+vaalivoittajana+hallituksen+muodostamista.+PS+on+itsekin+sanonut,+ettei+se+lähde+hallitukseen+rikkomaan+lupauksiaan+ja+olemassaolonsa+perustaa.+Tosin+olen+sen+verran+jo+epäluuloinen+rehellisyyden+ja+avoimuuden+suhteen,+että+jos+kuvitellaan+PS:n+saavan+50%+äänistä,+niin+en+ihan+heti+usko,+että+sellaiset+lukemat+lyödään+rehellisesti+tulostauluun.+EU-Suomi+ja+EU-ideologia+tuntuu+vain+niin+yhteensopimattomallta+sen+kanssa,+mitä+PS+edustaa.
Terve menoa. Oikeastaan olisi parempi muutta nyt jo.
Tervemenoa on yhdys sana.
Sellaista se on kun ulkomaalaiset trollaa. 😅
Tervemenoa vaan Potswanaan...en jää kaipaamaan
Ai et jää vai...mihinkäs aiot suunnata? Nižni Novgorodiin?
Persuista ei ole hallitukseen. Osaamista ja kykyä ei ole! Turha puolue!
PS HAUKKUU - DACIA KULKEE
Kyllä kai Persutkin osaavat velkaa ottaa, siihen ei tarvita taitoa, naisetkin hallitsevat sen homman.
Minkähänlainen sosialiturva on Botswanassa, pärjäisköhän siellä Suomalaiset työnvieroksujat?
Peltotöitä välttääkseen Hitler vetosi heikkoon kuntoonsa. Samaan aikaan samaa hekin yrittävät.
Eli vastustat pakolaisia? Eikös täällä lähes kaikki väitä että persut oli ne ketkä hommasi 30.000 pakolaista tänne.
Miksi tämän hetken ainoaa haittamaahanmuuttokriittistä puoluetta mollaat? Eikai vaan olla suvakkeja?
Mikäs vika persuissa? Ihan samanlainen korruptoitunut globalistien kätyripuolue on valeoppositio persutkin. Ihan hyvin sopivat samaan hallitukseen muidenkin maanpettureiden kanssa.
Heidän tarkoitus vaan on viedä ääniä oikeilta oppositiopuolueilta, yritä ymmärtää.
Ikävä kyllä
Ei jää ikävä.
Persut on valeoppositio.