Pop Vakuutus ei suostu korvaamaan autovarkautta.

Tämä ei mene minun oikeustajuntaani, sillä artikkelissa Pop Vakuutus ei pystynyt myös itsekkään mitenkään todistamaan että omistaja olisi toiminut jotenkin huolimattomasti. 2008 vuosimallin Fiat Punto varastettiin kotipihasta ja päättivät evätä varkausvakuutuksen. Omistaja ihmettelee suuresti että miten se varkaus sitten pitäisi todistaa että olisi oikeutettu maksamaansa vakuutukseen?

Suosittelen vahvasti vaihtamaan yhtiötä autovakuutuksista. Jos tämä menee läpi (tulevassa oikeudenkäynnissä), niin muutkin vakuutusyhtiöt yhtyvät tähän. Varkausvakuutus onkin rahasampo kun ei tarvitse oikeasti korvata jos mitään näyttöä ei ole esim. valvontakameran kuvaa.

"Ei korvausta

Lopulta torstaina 28. heinäkuuta tuli päätös, jossa kerrottiin, ettei vakuutus korvaa tapaukseen liittyen mitään.

– Heidän mukaansa autossa oli ajonestolaite, jollaisia pystyy ohittamaan vain ammattilaisvarkaat, jotka eivät kiinnostu näin vanhoista autoista.

Auto oli hyväkuntoinen vuoden 2008 Fiat Punto, jota oli huollettu ja remontoitu.

Halla teki asiasta Facebook-päivityksen. Kommenteissa moni kertoi, että autovarkaat kiinnostuvat usein juuri vanhemmista autoista, koska niihin on helpompi päästä sisään.

Vakuutusyhtiö perusteli päätöstään myös sillä, että kummatkin avaimet olivat tallessa, jolloin todistusvastuu auton varastamisesta siirtyi Hallalle itselleen.

– Jos minulla ei olisi avaimia, niin vastaus olisi ollut, että oma vika. Nyt kun oli molemmat avaimet ja auto oli lukossa, niin yhtiön mukaan ainoa vaihtoehto on, että sinne on päästy avaimilla, jotka olivat minulla.

– Toisin sanoen vakuutusyhtiö syyttää minua epäsuorasti vakuutuspetoksesta.

Halla pitää perusteluja erikoisina.

– Minkä takia me maksamme vakuutuksia, jos ne eivät korvaa vahinkoja? Mielestäni se, että auto häviää pihasta, on aika suuri vahinko. Ymmärrän, että heidän pitää olla tarkkoja, mutta miten ihmeessä minun oletetaan todistavan tämä varkaus.

Halla on ottanut tapauksen pohjalta yhteyttä Vakuutus- ja rahoitusneuvonta Fineen."

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/aff76ef6-b2a1-431c-87b9-e857b37f9883
71121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kauan sitten käräjöivät, kun oli varastettu ajonestolla varustettu Bemari. En muista mikä oli lopputulos, mutta vakuutusyhtiö oli sillä kansalla ettei autoa ole voitu varastaa.
Toinen puoli jutussa on se, että naisella lienee vähän vakuutuksia, ja se hankaloittaa tunnetusti korvauspuolta.

Äänestä

Näin ensinnäkin arvoton autohan tuo vanha punto on, että en näe miksi vakuutus ei halua sitä paria tonnia antaa. Toisekseen kyllä auton kun auton varastaa helposti sillaisella tonnin maksavalla obd tabletilla mitä korjaamotkin käyttää, vaikka sanoisin että tuo punto lähtee kyllä varmaa pelkästään ruuvarillakin käyntiin.

Äänestä

Samaa minäkin mietin että muutaman tonnin auton takia tulee nyt niin paha mainehaitta että irtisanotut vakuutukset tulevaisuudessa tekee jopa satojen tuhansien eurojen loven vakuutusmaksujen keräykseen kun satoja asiakkaita pakenee vastalauseena.

Ajonestolaite on vain tekninen laite, joka voidaan kyllä ohittaa oikeilla tiedoilla ja välineillä. Vaatii aidosti opiskelua, mutta se murtaminen on mahdollista. Samaan tapaan kuin valtavia kassakaappeja pidetään murtovarmoina niin tietyt kikat niihinkin pätee ammattivarkailla. Samaan tapaan myös tietokonejärjestelmiä murretaan eli hakkeroidaan vaikka pitäisi olla kovat suojaukset. Se että vedotaan "ei voi olla mahdollista" ei pidä paikkaansa, sillä pitkällä aikavälillä kyllä keinot keksitään.

Äänestä

Taustalla voi olla myös jotain, mikä olisi auton omistajalle epäedullista tuoda julki ja tämän jälkeen kaikki ymmärtäisi miksi korvausta ei makseta.

Äänestä

Artikkelissa olisi kyllä mahdollinen "kiusallinen" seikka kerrottu vakuutusyhtiön toimesta, koska muutenhan otetaan iso mainehaitan riski epäluotettavana vakuutusyhtiönä. Muutenkin tuskin lehteen olisi suostunut auton omistaja haastateltavaksi jos pelko että "kiusallinen" seikka tulee kuitenkin ilmi ja vielä julkisesti.

Äänestä

Olisin kiinnostunut rahoittamaan kyseisen oikeudenkäynnin POP-pankkia vastaan. Tällä on yhteiskunnan kannalta merkitystä, rapautuisiko varkausvakuutuksen tarkoitus. Olen satavarma, että hyvän juristin kanssa tämä tulee satavarmasti kotiin.

Äänestä

-25€ alennus POP Vakuutukseen koodilla MUEMSE

www.popvakuutus.fi/ref/MUEMSE

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tämä ei mene minun oikeustajuntaani, sillä artikkelissa Pop Vakuutus ei pystynyt myös itsekkään mitenkään todistamaan että omistaja olisi toiminut jotenkin huolimattomasti. 2008 vuosimallin Fiat Punto varastettiin kotipihasta ja päättivät evätä varkausvakuutuksen. Omistaja ihmettelee suuresti että miten se varkaus sitten pitäisi todistaa että olisi oikeutettu maksamaansa vakuutukseen?

Suosittelen vahvasti vaihtamaan yhtiötä autovakuutuksista. Jos tämä menee läpi (tulevassa oikeudenkäynnissä), niin muutkin vakuutusyhtiöt yhtyvät tähän. Varkausvakuutus onkin rahasampo kun ei tarvitse oikeasti korvata jos mitään näyttöä ei ole esim. valvontakameran kuvaa.

"Ei korvausta

Lopulta torstaina 28. heinäkuuta tuli päätös, jossa kerrottiin, ettei vakuutus korvaa tapaukseen liittyen mitään.

– Heidän mukaansa autossa oli ajonestolaite, jollaisia pystyy ohittamaan vain ammattilaisvarkaat, jotka eivät kiinnostu näin vanhoista autoista.

Auto oli hyväkuntoinen vuoden 2008 Fiat Punto, jota oli huollettu ja remontoitu.

Halla teki asiasta Facebook-päivityksen. Kommenteissa moni kertoi, että autovarkaat kiinnostuvat usein juuri vanhemmista autoista, koska niihin on helpompi päästä sisään.

Vakuutusyhtiö perusteli päätöstään myös sillä, että kummatkin avaimet olivat tallessa, jolloin todistusvastuu auton varastamisesta siirtyi Hallalle itselleen.

– Jos minulla ei olisi avaimia, niin vastaus olisi ollut, että oma vika. Nyt kun oli molemmat avaimet ja auto oli lukossa, niin yhtiön mukaan ainoa vaihtoehto on, että sinne on päästy avaimilla, jotka olivat minulla.

– Toisin sanoen vakuutusyhtiö syyttää minua epäsuorasti vakuutuspetoksesta.

Halla pitää perusteluja erikoisina.

– Minkä takia me maksamme vakuutuksia, jos ne eivät korvaa vahinkoja? Mielestäni se, että auto häviää pihasta, on aika suuri vahinko. Ymmärrän, että heidän pitää olla tarkkoja, mutta miten ihmeessä minun oletetaan todistavan tämä varkaus.

Halla on ottanut tapauksen pohjalta yhteyttä Vakuutus- ja rahoitusneuvonta Fineen."

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/aff76ef6-b2a1-431c-87b9-e857b37f9883

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu