USA:lla on 21 Stealth-pommikonetta. Jokainen kone maksaa 14,5 miljardia markkaa.
Rahalla, joka käytettiin tuottamaan nuo 21 pommikonetta, olisi kustannettu nälkäänäkevien terveydenhuolto koko maailmassa kahdeksi vuodeksi. Se olisi pelastanut niiden 30 000 alle viisivuotiaan hengen, jotka päivittäin kuolevat aliravitsemukseen ja helposti hoidettavissa oleviin sairauksiin.
Sotaan riittää aina rahaa!
21
1018
Vastaukset
- miksu-one
varsinkin kun ne koneet ovat aivan turhia!
en kyllä ymmärrä, miksi ne ovat niin sairaan kalliita. eihän niiden tekeminen hirveästi työllistä.
kyllä täytyy USA:n aseteollisuuden vetää välistä melkoiset katteet ja ehkä samalla valtion.
mutta kuitenkin USA voisi antaa 3 hävittäjän tulot maailman kärsivien auttamiseksi.- Jan-Erik
Koneetko turhia ? Perustele hiukan.
Huipputekniikka maksaa,ja toisin kuin väität,se myöskin työllistää. Aseteollisuus kuten muukin 'vetää' aina välistä tietyn provision -se kai päivänselvää.
USA muuten antaa eniten kehitysapua maailman valtioista, jopa vihollisilleen kuten esim. P-Korealle. Antaa myöskin apua kansojen demokratiakehitykselle,kuten Irakissa on onnistuttu yli 30v:n diktatuurin jälkeen.
Olisiko Halosen miinakiellosta seuranneet kustannukset pitänyt lähettää kehitysapuna jonnekin Afrikkaan,vai antaa niille tuhansille suomalaisille jotka joutuvat työttömiksi Halosen Ottawan sopimuksen allekirjoittamisen seurauksena.
- Nyt kävi niin,että menetämme valtavasti rahaa,ja itärajamme on lähes auki imperialistiselle Venäjälle.
Afrikkaan on syydetty jo lähes 100v rahaa ja muuta apua,mutta se on ollut turhaa,kun sikäläisillä ns. kulttuuriin ei kuulu mm. työnteko,eikä demokratia.
Jos halutaan auttaa esim.Afrikkaa,niin sinne on rahan ja ruoan sijasta lähetettävä kuokkia ja kortonkeja.
Sano yksikin niin köyhä Afrikan maa jolla ei olisi varaa sotia ?
Köyhien auttaminen pitää olla kaikkien asia,eikä vain USA:n,ja samalla auttamisen pitäisi olla pyyteetöntä,eikä niin kuten NL/Venäjän minimaalinen apu ennen,johon sidottiin oppi kommunismista..jne. - huu
Jan-Erik kirjoitti:
Koneetko turhia ? Perustele hiukan.
Huipputekniikka maksaa,ja toisin kuin väität,se myöskin työllistää. Aseteollisuus kuten muukin 'vetää' aina välistä tietyn provision -se kai päivänselvää.
USA muuten antaa eniten kehitysapua maailman valtioista, jopa vihollisilleen kuten esim. P-Korealle. Antaa myöskin apua kansojen demokratiakehitykselle,kuten Irakissa on onnistuttu yli 30v:n diktatuurin jälkeen.
Olisiko Halosen miinakiellosta seuranneet kustannukset pitänyt lähettää kehitysapuna jonnekin Afrikkaan,vai antaa niille tuhansille suomalaisille jotka joutuvat työttömiksi Halosen Ottawan sopimuksen allekirjoittamisen seurauksena.
- Nyt kävi niin,että menetämme valtavasti rahaa,ja itärajamme on lähes auki imperialistiselle Venäjälle.
Afrikkaan on syydetty jo lähes 100v rahaa ja muuta apua,mutta se on ollut turhaa,kun sikäläisillä ns. kulttuuriin ei kuulu mm. työnteko,eikä demokratia.
Jos halutaan auttaa esim.Afrikkaa,niin sinne on rahan ja ruoan sijasta lähetettävä kuokkia ja kortonkeja.
Sano yksikin niin köyhä Afrikan maa jolla ei olisi varaa sotia ?
Köyhien auttaminen pitää olla kaikkien asia,eikä vain USA:n,ja samalla auttamisen pitäisi olla pyyteetöntä,eikä niin kuten NL/Venäjän minimaalinen apu ennen,johon sidottiin oppi kommunismista..jne.tykki vai sorvi?
Lentokoneella et tee mitään tuottavaa, mutta lääketehtaalla teet!!!
Kaivoja, vai pommikuoppia??? - Kustannuslaskija
Koneiden yksikköhinta selittyy yksinkertaisesti sillä, että se pitää sisällään myös stealth-tekniikan kehittämiskulut. Kun sitten tuollaisen huippukalliin R&D projektin kulut yhdistetään tuotannon kiinteisiin kuluihin ja jaetaan pienelle määrälle koneita niin saadaan juuri tuollainen hirmuhinta per kone. Tuotekehitys on tuollaisessa huipputeknologiassa se kallein osuus ja suuri valmistusmäärä laskee tietty yksikköhintaa
- Jan-Erik
huu kirjoitti:
tykki vai sorvi?
Lentokoneella et tee mitään tuottavaa, mutta lääketehtaalla teet!!!
Kaivoja, vai pommikuoppia???Eikö sinustakin tunnu enänpikin kuin oudolta että Afrikassa ei tapahdu mitään kehitystä valtavista ja vuosikymmeniä kestäneistä panostuksista/avustuksista huolimatta?
Ei kaivon kaivaminen ole miedän tehtävä, välineet sen kaivamiseen voisimme toki antaa.
Ikävä tosiasia on kuitenkin että sotien kautta myöskin lääketeollisuus on kehittynyt.
YL. tuottavuus ja materiaalinen kasvu vaatii hyviä liikenneyhteyksiä, joista myöskin lääketeollisuus on riippuvainen. Elämme symbioosissa suhteessa kaikkeen,näin se vaan on. - huu
Kustannuslaskija kirjoitti:
Koneiden yksikköhinta selittyy yksinkertaisesti sillä, että se pitää sisällään myös stealth-tekniikan kehittämiskulut. Kun sitten tuollaisen huippukalliin R&D projektin kulut yhdistetään tuotannon kiinteisiin kuluihin ja jaetaan pienelle määrälle koneita niin saadaan juuri tuollainen hirmuhinta per kone. Tuotekehitys on tuollaisessa huipputeknologiassa se kallein osuus ja suuri valmistusmäärä laskee tietty yksikköhintaa
nostaakin sitten vielä kaikki ihmishenget ja rakennukset ja laitteet, mitä niillä "hävitetään"!!!
- rauhanmies
huu kirjoitti:
tykki vai sorvi?
Lentokoneella et tee mitään tuottavaa, mutta lääketehtaalla teet!!!
Kaivoja, vai pommikuoppia???että miekat auroiksi? Onhan tuosta puhuttu iät ja ajat mutta jostain syystä se miekka vain on aina kelvannut ihmisille vähintään yhtä hyvin kuin se aurakin...
- huu
Jan-Erik kirjoitti:
Eikö sinustakin tunnu enänpikin kuin oudolta että Afrikassa ei tapahdu mitään kehitystä valtavista ja vuosikymmeniä kestäneistä panostuksista/avustuksista huolimatta?
Ei kaivon kaivaminen ole miedän tehtävä, välineet sen kaivamiseen voisimme toki antaa.
Ikävä tosiasia on kuitenkin että sotien kautta myöskin lääketeollisuus on kehittynyt.
YL. tuottavuus ja materiaalinen kasvu vaatii hyviä liikenneyhteyksiä, joista myöskin lääketeollisuus on riippuvainen. Elämme symbioosissa suhteessa kaikkeen,näin se vaan on.emme saa edes perusasioita kuntoon, että sellainen symbioosi!!!
- huu
rauhanmies kirjoitti:
että miekat auroiksi? Onhan tuosta puhuttu iät ja ajat mutta jostain syystä se miekka vain on aina kelvannut ihmisille vähintään yhtä hyvin kuin se aurakin...
harvojen hyöty asettuu helpostikin kansakuntien hyödyn edelle!
Iranistakin haetaa öljyä harvojen hyödyksi, ja me kaikki maksamme sodan öljyn hinnan nousuna! - Jan-Erik
huu kirjoitti:
emme saa edes perusasioita kuntoon, että sellainen symbioosi!!!
Esim. Neuvostoliitossa, ja kaikissa kommunistisissa maissa puuttuivat mainitsemasi perusasiat,ja senlisäksi myöskin ihmisen perusoikeudet vapaaseen ajatteluun,yksillöllisyyteen..jne.
Kyse ei siis aina sodista,vaan useimminkin vääristä ja sairaista ismeistä ja aatteista. - huu
Jan-Erik kirjoitti:
Esim. Neuvostoliitossa, ja kaikissa kommunistisissa maissa puuttuivat mainitsemasi perusasiat,ja senlisäksi myöskin ihmisen perusoikeudet vapaaseen ajatteluun,yksillöllisyyteen..jne.
Kyse ei siis aina sodista,vaan useimminkin vääristä ja sairaista ismeistä ja aatteista.mikä oli kommunismin tarkoitus, voidaan nähdä, että se on epäonnistunut käytännössä:
Sitä ei ole ollut vielä missään eikä koskaan!!!
Kuuba on ehkä lähinnä sitä, mutta ei sielläkään ole mihkään hyvinvointiin päästy jenkkien(kapitalismin) taloussaarron vuoksi!
Venäjällä oli vallalla stalinismi joka on suoraa verrattavissa kapitalismiin!
Ismeistä ja aatteista olet oikeassa: ei ole maanpäällä ismiä, eikä lähi-idästä ole tullut uskontoa, joilla olisi jotain hyvää aikaan saatu! - Jan-Erik
huu kirjoitti:
mikä oli kommunismin tarkoitus, voidaan nähdä, että se on epäonnistunut käytännössä:
Sitä ei ole ollut vielä missään eikä koskaan!!!
Kuuba on ehkä lähinnä sitä, mutta ei sielläkään ole mihkään hyvinvointiin päästy jenkkien(kapitalismin) taloussaarron vuoksi!
Venäjällä oli vallalla stalinismi joka on suoraa verrattavissa kapitalismiin!
Ismeistä ja aatteista olet oikeassa: ei ole maanpäällä ismiä, eikä lähi-idästä ole tullut uskontoa, joilla olisi jotain hyvää aikaan saatu!Kannattaako sellaista aatetta/ismiä kokeilla jossa ihminen on koekaniini,kuten Neuvostoliitossa ja Kinassa. Satoja miljoonia syyttä murhattuja !
Turha sitä on panna kapitalismin niskoille,vaikka äärikapitalismi olekkaan mikään autuaaksi tekevä vaihtoehto. Kuitenkaan en yhdistä kapitalismia kommunismiin,vaikka se sinusta ent. kommarista lohdulliselta tuntuisikin. Kommunismi ja natsismi taas ovat kuin veljekset - aate lähes sama,nimi vain eri. Kansallis-sosialismi on sosialismia,kuten sosialismin korein aste olisi kommunismi,jos se olisi utopiastaan, mahdollsta. Mutta se on vain utopiaa.
Heh..jos Kuuba on lähinpänä kommunismia(heh..taas toi kapitalistien saarto), niin eipä kyllä kinnosta - ei ihmispalvonta ja ajatteleun,ym. vapauksien kieltäminen.
Länsimainen sivistyksemme,ja kaikki kehitys hyvine ja huonoine puolineen tulee nimenomaan juutalais-kristillisestä perustastamme.
Ihmeelliseltä tuntuu siten väitteesi: "mitään tullut lähi-idästä,uskontoa tai mitään, jolla olisi jotain hyvää aikaan saatu" .
En toki väitä että olisit aina väärässä,mutta suosittelen jo pikkuhiljaa silmien avaamista muuallekin ,ja nähdä maailmaa muutenkin kuin aatteen sitomana - vapaana ! Kannattaa kokeilla :) - huu
Jan-Erik kirjoitti:
Kannattaako sellaista aatetta/ismiä kokeilla jossa ihminen on koekaniini,kuten Neuvostoliitossa ja Kinassa. Satoja miljoonia syyttä murhattuja !
Turha sitä on panna kapitalismin niskoille,vaikka äärikapitalismi olekkaan mikään autuaaksi tekevä vaihtoehto. Kuitenkaan en yhdistä kapitalismia kommunismiin,vaikka se sinusta ent. kommarista lohdulliselta tuntuisikin. Kommunismi ja natsismi taas ovat kuin veljekset - aate lähes sama,nimi vain eri. Kansallis-sosialismi on sosialismia,kuten sosialismin korein aste olisi kommunismi,jos se olisi utopiastaan, mahdollsta. Mutta se on vain utopiaa.
Heh..jos Kuuba on lähinpänä kommunismia(heh..taas toi kapitalistien saarto), niin eipä kyllä kinnosta - ei ihmispalvonta ja ajatteleun,ym. vapauksien kieltäminen.
Länsimainen sivistyksemme,ja kaikki kehitys hyvine ja huonoine puolineen tulee nimenomaan juutalais-kristillisestä perustastamme.
Ihmeelliseltä tuntuu siten väitteesi: "mitään tullut lähi-idästä,uskontoa tai mitään, jolla olisi jotain hyvää aikaan saatu" .
En toki väitä että olisit aina väärässä,mutta suosittelen jo pikkuhiljaa silmien avaamista muuallekin ,ja nähdä maailmaa muutenkin kuin aatteen sitomana - vapaana ! Kannattaa kokeilla :)juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa?
Vast: Juutalaisten vahva panos kaikkien synnyssä
Siinähän synnyttivät juutalaiset keskenään ikuiseen keskinäiseen taistoon kykenevät ristiriitaiset ja alkeellisen sairaalloiset ajatusmallit; mitään hyvää ei niiden avulla maailmaan tullut!
Yhteistä näille raakalaisuskonnoille on sekin asia, että ne on kaikki suurelta osin kopioitu heettiläisten, babylonoialaisten ja egyptiläisten vanhoista tarustoista!
Stalinismi,natsismi ja kapitalismi-siinä kolme tosiystävää!!! - Lesko.Fernando
Jan-Erik kirjoitti:
Kannattaako sellaista aatetta/ismiä kokeilla jossa ihminen on koekaniini,kuten Neuvostoliitossa ja Kinassa. Satoja miljoonia syyttä murhattuja !
Turha sitä on panna kapitalismin niskoille,vaikka äärikapitalismi olekkaan mikään autuaaksi tekevä vaihtoehto. Kuitenkaan en yhdistä kapitalismia kommunismiin,vaikka se sinusta ent. kommarista lohdulliselta tuntuisikin. Kommunismi ja natsismi taas ovat kuin veljekset - aate lähes sama,nimi vain eri. Kansallis-sosialismi on sosialismia,kuten sosialismin korein aste olisi kommunismi,jos se olisi utopiastaan, mahdollsta. Mutta se on vain utopiaa.
Heh..jos Kuuba on lähinpänä kommunismia(heh..taas toi kapitalistien saarto), niin eipä kyllä kinnosta - ei ihmispalvonta ja ajatteleun,ym. vapauksien kieltäminen.
Länsimainen sivistyksemme,ja kaikki kehitys hyvine ja huonoine puolineen tulee nimenomaan juutalais-kristillisestä perustastamme.
Ihmeelliseltä tuntuu siten väitteesi: "mitään tullut lähi-idästä,uskontoa tai mitään, jolla olisi jotain hyvää aikaan saatu" .
En toki väitä että olisit aina väärässä,mutta suosittelen jo pikkuhiljaa silmien avaamista muuallekin ,ja nähdä maailmaa muutenkin kuin aatteen sitomana - vapaana ! Kannattaa kokeilla :)"Heh..jos Kuuba on lähinpänä kommunismia(heh..taas toi kapitalistien saarto), niin eipä kyllä kinnosta"
Jos Suomi olisi ollut 50 vuotta kauppasarrossa ja eristyksissä, niin kyllä täälläkin olisi elintaso aika alhainen.
Sanoi se Edu, lauluntekijä.
Useimmalla lantilla on se kääntöpuolensa.
Näillä suurien ja mahtavien eskalaatiopyrkimykselläkin. Nimittäin:
Sodanvastainen liikehdintä on noussut uuteen kukoistukseen ikään kuin globaalissa mitassa.
Tosin äskeisten Englannin vaalien haastattaleissa
ilmeni, ettei jengiä haitannut
enää Irakin tapahtumat.
Sodankäynnin "puhtautta" oikein ison ompun malliin: kerätään aseet pois ennen
massiivista offensiivia!!!
Melkein kuin potkisi jo maahan kaadettua!
Kuitenkin wanhan sotilassuvun jätejoonasta ilahduttaa GWB:n vierailu NL.n nöyryyttämissä
pikkuvaltioissa, Balteissa ja Kaukasialla.
Ei silti, että omatkaan jäljet eivät hajahtaisi "vanhalle kaiteelle".- mirham
ei ole ikinä nähnyt lamaa...
- Jan-Erik
Kai tiedät että aseteollisuuden kautta on tehty suurimmat keksinnöt,joita on sovellettu siviilikäyttöön myöhemmin hyvällä menestyksellä.
- huu
Jan-Erik kirjoitti:
Kai tiedät että aseteollisuuden kautta on tehty suurimmat keksinnöt,joita on sovellettu siviilikäyttöön myöhemmin hyvällä menestyksellä.
>>Kai tiedät että aseteollisuuden kautta on tehty suurimmat keksinnöt,joita on sovellettu siviilikäyttöön myöhemmin hyvällä menestyksellä.
- realisti
huu kirjoitti:
>>Kai tiedät että aseteollisuuden kautta on tehty suurimmat keksinnöt,joita on sovellettu siviilikäyttöön myöhemmin hyvällä menestyksellä.
Mistäs meinasit aloittaa?
- Jan-Erik
huu kirjoitti:
>>Kai tiedät että aseteollisuuden kautta on tehty suurimmat keksinnöt,joita on sovellettu siviilikäyttöön myöhemmin hyvällä menestyksellä.
Siviilissä kuolevat kaikki,mutta sodassa ei :) .
Jos viitsit tsekata mitäkautta useimmat keksinnöt on sovellettu siviilikäyttöön,niin huomaat että kyse on sotateollisuudesta.
Mitä mainitset tossa lopussa,niin tottahan se on,ja toivottavaa,mutta tuntien ihmisen luontaisen pahuuden ja ahneuden,niin aika toivottomalta näyttää... ...tietenkin pitää olla optimistinen,mutta ei tyhmän idealistinen kuitenkaan. - huu
Jan-Erik kirjoitti:
Siviilissä kuolevat kaikki,mutta sodassa ei :) .
Jos viitsit tsekata mitäkautta useimmat keksinnöt on sovellettu siviilikäyttöön,niin huomaat että kyse on sotateollisuudesta.
Mitä mainitset tossa lopussa,niin tottahan se on,ja toivottavaa,mutta tuntien ihmisen luontaisen pahuuden ja ahneuden,niin aika toivottomalta näyttää... ...tietenkin pitää olla optimistinen,mutta ei tyhmän idealistinen kuitenkaan.Kaikki työpaikat katoavat ja työt automatisoidaan!
Lopullinen hyöty on ainakin tällä hetkellä vain harvojen hyöty!
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs541698- 161544
- 1741386
- 821383
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli3021306- 201255
Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla
Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti98975Ollaanko me tyhmiä mies?
Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä61958Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.
Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää33923- 347845