abskessi märkäpaise

Hei !
Minulta leikattiin pahoin tulehtunut umpilisäke reilu kuukausi sitten. Leikkauksen jälkeisenä infektiona kehittyi alavatsaan abskessi( märkäpaise). Abskessin tyhjennystä ei onnistuttu tekemään turvallisesti, joten päädyttiin antibioottilääkitykseen. Kuumeilun ja kipujen vuoksi märkäpaise kuvattiin uudestaan, Se oli onneksi kuitenkin alkanut pienenemään reilusti. Nyt kuitenkin mietityttää voiko märkäpaise kutistua kokonaan pelkästään antibiooteilla. Erään lääkärin mukaan märkäpaise uusiintuu ilman tyhjennystä, toisen lääkärin mukaan tästä voi toipua ilman tyhjennystä. Kysyisinki onko kenelläkään tietoa tai omakohtaista kokemusta asiasta ? Olen huolestunut, sillä kivut jatkuvat lääkityksestä huolimatta.
3554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minulta leikattiin tuollainen abskessi alavatsasta, kirurgi sanoi leikkauksen jälkeen, että sinne voi hyvinkin tulla sellainen uudestaan.

Sanoi myös, että se oli voinut siellä kehittyä edellisestä leikkauksesta asti ( joka oli vajaa 7 vuotta aiemmin ).
Kuvissa ja labroissa ei pitkään aikaan näkynyt mitään, ennenkuin tilanne meni pahaksi.

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta. Toivottavasti olet toipunut leikkauksesta hyvin.
    Minulla tuntuu toipuminen edistyvän todella hitaasti.
    Saitko minkäänlaisia ohjeita millä voisi välttää märkäpesäkkeen uusiutumista? Pystyitkö jatkamaan elämää entiseen malliin ?
    Oma työnkuvani sisältää mm. paljon liikuntaa ,nyt mietityttää voiko liika fyysinen rasitus olla riskitekijä uusiutumiselle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta. Toivottavasti olet toipunut leikkauksesta hyvin.
    Minulla tuntuu toipuminen edistyvän todella hitaasti.
    Saitko minkäänlaisia ohjeita millä voisi välttää märkäpesäkkeen uusiutumista? Pystyitkö jatkamaan elämää entiseen malliin ?
    Oma työnkuvani sisältää mm. paljon liikuntaa ,nyt mietityttää voiko liika fyysinen rasitus olla riskitekijä uusiutumiselle.

    En usko, että paiseen syntyminen olisi mitenkään kiinni fyysisestä rasituksesta.
    Paisehan on usein bakteerin aiheuttama märkäpesäke, joka voi tulla periaatteessa lähes minne päin kehoa tahansa.

    En paiseen takia mitään ohjeita saanut, muuta kuin juuri se, että sanottiin sen voivan uusiutua.

    Minulla on vatsaa leikelty moneen kertaan muutenkin, elämäni ei tule koskaan palaamaan yhtä hyväksi kuin oli ennen ensimmäistä leikkausta.
    Jotenkuten on vain pärjäiltävä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hei !
Minulta leikattiin pahoin tulehtunut umpilisäke reilu kuukausi sitten. Leikkauksen jälkeisenä infektiona kehittyi alavatsaan abskessi( märkäpaise). Abskessin tyhjennystä ei onnistuttu tekemään turvallisesti, joten päädyttiin antibioottilääkitykseen. Kuumeilun ja kipujen vuoksi märkäpaise kuvattiin uudestaan, Se oli onneksi kuitenkin alkanut pienenemään reilusti. Nyt kuitenkin mietityttää voiko märkäpaise kutistua kokonaan pelkästään antibiooteilla. Erään lääkärin mukaan märkäpaise uusiintuu ilman tyhjennystä, toisen lääkärin mukaan tästä voi toipua ilman tyhjennystä. Kysyisinki onko kenelläkään tietoa tai omakohtaista kokemusta asiasta ? Olen huolestunut, sillä kivut jatkuvat lääkityksestä huolimatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu