Aika huvittavaa, että Suomessa ei olla käyty läpi sodan syytä oikeastaan millään tavalla. Sen sijaan kaikkea muuta turhaa Himarsin kykyjä jne kyllä herkutellaan.
Jos syytä ei käydä läpi ja vain sössötetään informaatiosodan vuoksi valheita, niin sama vastakkain asettelu jatkuu ilmaston tuhoutumiseen asti.
Iltapäivälehdet juuri julkaista "huippuyliopisto Yalen" tutkimuksen sanktioiden vaikutuksen Venäjän talouteen. Eli kotimaan media siis tutkii myös muita lähteitä, mutta valikoivasti, kun se sopii heidän propagandaan.
Sama Yalen huippuyliopisto teki vuoden vaihteessa kirjan, jossa kerrotaan 30 vuoden varoitukset Naton laajenemisesta itään. Samalla käydään läpi seikkaperäisesti syy Ukrainan kriisiin. Syy on Naton laajeneminen.
Siksi informaatiosota, koska eihän se voi olla syy. Mitään järkevää muuta syytä ei ole annettu. Selitellään vaan koomisesti, että Putin on hullu, venäläiset nyt vain ovat sellaisia ja muuta valetta. Pyytäkää medialta video debattia, jossa jenkki professorit, jotka sanoo Naton laajenemisen olevan syy vastaan Upin Mika Aaltola tai joku Kenraali Toveri, niin näet opin silmin kuinka Aaltolalta ja Toverilta loppuu faktat kesken.
Ohessa linkki Yale yliopiston kirjaan, jossa Naton laajeneminen on sodan syy. Myös muita professoreja löytyy Usasta, jotka yhtyvät tähän. Samoin Paavi, jonka viesti kattaa enemmän ihmisiä kuin länsimaiden itse selittämään tarina.
https://yalebooks.yale.edu/book/9780300268034/not-one-inch/
Naton laajeneminen oli syy Ukrainan sodalle
300
2876
Vastaukset
- Anonyymi
Ukrainan hölmöt vain käsikassara Biden Venäjälle hyökäyksessä!
- Anonyymi
Höpö, höpö! Trollit yrittävät viisastella täällä tietämättä asioitten oikeaa laitaa. Ukraina puolustaa itsenäisyyttään ja siihen ei olisi pitänyt olla Putinilla mitään sanottavaa, että naapuri maa haluaa määrätä itse asioistaan. Ei siihen Putinia tarvita.
sa itsenäisyyden
Turha täällä on mollata Zelenskyitä, hän tappelee maansa itsenäisyyden puolesta. Ei Ukraina halua olla Putinin käskyläisenä.
Hölmö on mielestäni Putin, joka haluaa pakottaa naapurinsa valtansa alle, mutta koko Ukrainan kansa on oman maansa itsenäisyyden kannalla.
Nato olisikin ollut hyvä suoja Ukrainalle, valitettavasti Ukraina ei ehtinyt hoitaa tuota asiaa. - Anonyymi
Ei Venäjällä ole mitään muuta syytä vastustaa Natoa, kuin että pelkää jäävänsä paitsioon eikä sillä sitten ole mahdollisuus hyökkäillä naapureittensa kimppuun roistojoukkojensa avulla.
Olisi Putinilta jäänyt yksi keino hämätä kansaansa huonosti hoidetun talouden vuoksi ja varastettujen omaisuuksien vuoksi. Pitää siis olla noita vasallivaltioita, jotta aina jonkun kimppuun tekee asiaa hyökätä. - Anonyymi
Ei USA edes ole sodassa mukana! Venäjä ALOITTI sodan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö, höpö! Trollit yrittävät viisastella täällä tietämättä asioitten oikeaa laitaa. Ukraina puolustaa itsenäisyyttään ja siihen ei olisi pitänyt olla Putinilla mitään sanottavaa, että naapuri maa haluaa määrätä itse asioistaan. Ei siihen Putinia tarvita.
sa itsenäisyyden
Turha täällä on mollata Zelenskyitä, hän tappelee maansa itsenäisyyden puolesta. Ei Ukraina halua olla Putinin käskyläisenä.
Hölmö on mielestäni Putin, joka haluaa pakottaa naapurinsa valtansa alle, mutta koko Ukrainan kansa on oman maansa itsenäisyyden kannalla.
Nato olisikin ollut hyvä suoja Ukrainalle, valitettavasti Ukraina ei ehtinyt hoitaa tuota asiaa.Epäiletkö ukrainalaiskenraalin valehtelevan, vai CIA:n entisen johta Leon Panettan vai eikö Aleniuksen teksti pidä mielestäsi paikkaansa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei USA edes ole sodassa mukana! Venäjä ALOITTI sodan!
Venäjä katsoo, että mekin olemme mukana Ukrainan sodassa, koska lähetimme sinne aseita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö, höpö! Trollit yrittävät viisastella täällä tietämättä asioitten oikeaa laitaa. Ukraina puolustaa itsenäisyyttään ja siihen ei olisi pitänyt olla Putinilla mitään sanottavaa, että naapuri maa haluaa määrätä itse asioistaan. Ei siihen Putinia tarvita.
sa itsenäisyyden
Turha täällä on mollata Zelenskyitä, hän tappelee maansa itsenäisyyden puolesta. Ei Ukraina halua olla Putinin käskyläisenä.
Hölmö on mielestäni Putin, joka haluaa pakottaa naapurinsa valtansa alle, mutta koko Ukrainan kansa on oman maansa itsenäisyyden kannalla.
Nato olisikin ollut hyvä suoja Ukrainalle, valitettavasti Ukraina ei ehtinyt hoitaa tuota asiaa.Huh huh mitä roskaa.
Slava Finlandija - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjä katsoo, että mekin olemme mukana Ukrainan sodassa, koska lähetimme sinne aseita.
Kokoomuksen Niinistö on sotahullu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Epäiletkö ukrainalaiskenraalin valehtelevan, vai CIA:n entisen johta Leon Panettan vai eikö Aleniuksen teksti pidä mielestäsi paikkaansa?
Kaikki valheet asian tiimoilta ovat lähtöisin Kremlistä! Johan se on emävale, ettei Venäjä käy hyökkäyssotaa Ukrainassa! Venäjä on hylkiövaltio, kuten Pohjois -Koreakin!
- Anonyymi
Ei täällä kukaan sinun paskavalheitasi usko, tuskin edes itsekään, pölkkypää!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjä katsoo, että mekin olemme mukana Ukrainan sodassa, koska lähetimme sinne aseita.
Siinähän katsoo. Muuta ei voi, kuin puristella niitä pulkannarujen päissä olevia solmuja, jotka meillä IHMISILLÄ tunnetaan käsittellä NYRKKI.
TIRSK!. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokoomuksen Niinistö on sotahullu.
Tasvallan Presidentti EI SUOMESSA, virassa ollessaan, EDUSTA MITÄÄN PUOLUETTA!.
Oisit stnan washout suorittanu EDES OSAN, oppivelvollisuudestas. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei täällä kukaan sinun paskavalheitasi usko, tuskin edes itsekään, pölkkypää!
No niin Viipurin voikin jo palauttaa se nyt vaan oli moka varastaa sitä.
Anonyymi kirjoitti:
Venäjä katsoo, että mekin olemme mukana Ukrainan sodassa, koska lähetimme sinne aseita.
reppanaryssä saa katsella mun puolesta vaikka omaan /creikäänsä. Kiinnostaa yhtä vähän, kuin kilo sian p***aa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö, höpö! Trollit yrittävät viisastella täällä tietämättä asioitten oikeaa laitaa. Ukraina puolustaa itsenäisyyttään ja siihen ei olisi pitänyt olla Putinilla mitään sanottavaa, että naapuri maa haluaa määrätä itse asioistaan. Ei siihen Putinia tarvita.
sa itsenäisyyden
Turha täällä on mollata Zelenskyitä, hän tappelee maansa itsenäisyyden puolesta. Ei Ukraina halua olla Putinin käskyläisenä.
Hölmö on mielestäni Putin, joka haluaa pakottaa naapurinsa valtansa alle, mutta koko Ukrainan kansa on oman maansa itsenäisyyden kannalla.
Nato olisikin ollut hyvä suoja Ukrainalle, valitettavasti Ukraina ei ehtinyt hoitaa tuota asiaa.Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin hän on opiskellut ja työskennellyt Harvardin yliopistossa. Sachs on toiminut useiden valtioiden ja kansainvälisten järjestöjen neuvonantajana.
https://youtu.be/aEHEw8JjD9M
Tämä aika mielenkiintoinen hanke. https://www.travelandtourworld.fi/news/article/ukraines-bold-1-2-billion-ski-resort-set-to-redefine-luxury-tourism-near-the-polish-border/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei USA edes ole sodassa mukana! Venäjä ALOITTI sodan!
Sotaa aloitettiin rakentamaan yli kymmenen vuotta sitten ja USA/CIA oli siinä mukana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tasvallan Presidentti EI SUOMESSA, virassa ollessaan, EDUSTA MITÄÄN PUOLUETTA!.
Oisit stnan washout suorittanu EDES OSAN, oppivelvollisuudestas.Kokoomuslainen on aina kokoomuslainen oli titteli mikä tahansa.
- Anonyymi
Ihmetyttää, ettei tätä asiaa saada sovittua.
Kumpi on tärkeämpää:
a) saada Ukraina Natoon
Vai
b) Eurooppa ilman energiaa, jolloin Euroopan talous tuhoutuu.
Se, että ihmisillä on pää täynnä tunteita Venäjän hyökkäyksen vuoksi ei muuta reaalimaailmaa mihinkään. Euroopalta loppuu energia ennen kuin Venäjältä fyrkat. Ja edessä on ilkeä kylmä talvi.
Mutta ei USA:ta kiinnosta neuvotella. Haluaa vain heikentää Venäjää. Kukaan ei puhu Ukrainasta ja heidän tuhosta yhtään mitään. Eikä sodan syystä.- Anonyymi
Höpö höpö. Ensin tekee tiukkaa, mutta kun Venäjän energiasta kerran päästään eroon, niin se oli siinä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö. Ensin tekee tiukkaa, mutta kun Venäjän energiasta kerran päästään eroon, niin se oli siinä.
Ja tuohon menee ööööööö tuota 20 vuotta?
Joo odotetaan vaan. Ei sovita, ei tietenkään.
Talvi tulee ja sopu tulee tai Euroopan hallitukset kaatuvat, kun kansalaisilla on kyllä tai kuolee kylmyyteen, koska itse teki energia sanktiot. Hienoa juttu. - Anonyymi
Putler-stallari Tarkkispoika luulottelee yhä, että Venäjä on AINOA energiantoimittaja muka koko maailmassa tai ainakin Euroopassa!
Kumpikin luulo on täysin väärä! Jatkossa EU ei osta enää energiaa Venäjältä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tuohon menee ööööööö tuota 20 vuotta?
Joo odotetaan vaan. Ei sovita, ei tietenkään.
Talvi tulee ja sopu tulee tai Euroopan hallitukset kaatuvat, kun kansalaisilla on kyllä tai kuolee kylmyyteen, koska itse teki energia sanktiot. Hienoa juttu.Talvi tulee ja siitä selvitään mainiosti ILMAN Venäjää! Nyt ja jatkossa! Venäjä voi/saa/pitää kusdkata energiansa Kiinaan ja Intiaan, joista saa 20-30 % paremman hinnan;-D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Talvi tulee ja siitä selvitään mainiosti ILMAN Venäjää! Nyt ja jatkossa! Venäjä voi/saa/pitää kusdkata energiansa Kiinaan ja Intiaan, joista saa 20-30 % paremman hinnan;-D
Saksassa ei paljoa naurata. Joko autotehtaat suljetaan tai ihmiset jäätyvät kotiinsa.
Mutta Ukraina vain Natoon. Se on tärkeämpää.
Samalla loppuu rahojen siirto Välimeren maihin ja EUn talous ja ilmasto tuhoutuu. Mutta ei se mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saksassa ei paljoa naurata. Joko autotehtaat suljetaan tai ihmiset jäätyvät kotiinsa.
Mutta Ukraina vain Natoon. Se on tärkeämpää.
Samalla loppuu rahojen siirto Välimeren maihin ja EUn talous ja ilmasto tuhoutuu. Mutta ei se mitään.Natsi-Venäjän raiskausarmeijaa ei tule tukea rahallisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putler-stallari Tarkkispoika luulottelee yhä, että Venäjä on AINOA energiantoimittaja muka koko maailmassa tai ainakin Euroopassa!
Kumpikin luulo on täysin väärä! Jatkossa EU ei osta enää energiaa Venäjältä!Ja Euroopan talous tuhoutuu nyt syksyllä ja talvella. Mutta uhoa riittää. Järkeä ei.
Sopimalla tämä tulisi ratkaista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö. Ensin tekee tiukkaa, mutta kun Venäjän energiasta kerran päästään eroon, niin se oli siinä.
Ja siitä päästään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tuohon menee ööööööö tuota 20 vuotta?
Joo odotetaan vaan. Ei sovita, ei tietenkään.
Talvi tulee ja sopu tulee tai Euroopan hallitukset kaatuvat, kun kansalaisilla on kyllä tai kuolee kylmyyteen, koska itse teki energia sanktiot. Hienoa juttu.Ei kuole kukaan kylmyyteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Talvi tulee ja siitä selvitään mainiosti ILMAN Venäjää! Nyt ja jatkossa! Venäjä voi/saa/pitää kusdkata energiansa Kiinaan ja Intiaan, joista saa 20-30 % paremman hinnan;-D
Näin on. Ihmiset selvisivät sotatalvistakin ,usein hatarissa mökeissä ,kantovedellä.
- Anonyymi
Ukraina ei ole menessä Natoon. Ei ole koskaan ollutkaan. Kysyi kerran ja ymmärsi kyllä, että ei ole natokelpoinen.
- Anonyymi
Tärkeintä on saada laajenemisintoinen venäjä lopettamaan toimensa.
Suomi olisi ollut paljastuneiden hourupäisten suunnitelmien mukaan seuraavaa "turvavyöhyke" venäjän pelkäämän lännen sisällä. Koska ei Natossa.
Joka päivä kannattaa lähettää toiveita, että Ukraina kestää.
Siksi Ukrainan asia on Suomen asia.
Slava Ukraini. - Anonyymi
USA ei ole sodassa venäjän kanssa, miksi helvetissä sen pitäisi neuvotella venäjän kanssa,ellei pyydetä rauhanneuvotteluihin ulkopuoliskesi operaattoriksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Euroopan talous tuhoutuu nyt syksyllä ja talvella. Mutta uhoa riittää. Järkeä ei.
Sopimalla tämä tulisi ratkaista.Venäjän talous laskettelee ensi talvena vuoren rinnettä alas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saksassa ei paljoa naurata. Joko autotehtaat suljetaan tai ihmiset jäätyvät kotiinsa.
Mutta Ukraina vain Natoon. Se on tärkeämpää.
Samalla loppuu rahojen siirto Välimeren maihin ja EUn talous ja ilmasto tuhoutuu. Mutta ei se mitään.Autotehtaita ei suljeta eikä kukaan jäädy!
Atoon vaan läbsi haluaa turvata sen itsenäisyyden ja estää Venäjän puuhaaman kansanmurhan!
EU tulee toimeen mainiosti ilman Venäjän energiaa! Venäjä tuhoutuu… sille ei voi mitään” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Euroopan talous tuhoutuu nyt syksyllä ja talvella. Mutta uhoa riittää. Järkeä ei.
Sopimalla tämä tulisi ratkaista.Putleria ei sopiminen kiinnosta! Hän HALUSI HYÖKÄTÄ!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Euroopan talous tuhoutuu nyt syksyllä ja talvella. Mutta uhoa riittää. Järkeä ei.
Sopimalla tämä tulisi ratkaista.Näin on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kuole kukaan kylmyyteen.
Kyllä kuolee, jos tulee kylmä talvi. Euroopassa seinien paksuudet voivat olla kovin ohuita ja lämmitys Britanniassakin osittain kuumavesipulloja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukraina ei ole menessä Natoon. Ei ole koskaan ollutkaan. Kysyi kerran ja ymmärsi kyllä, että ei ole natokelpoinen.
Kuukautta ennen hyökkäystä Putin vaati Ukrainaa allekirjoittamaan, että eivät tule koskaan menemään Natoon. Vasta nyt ovat luopuneet natohaaveistaan yhtenä osana rauhan ehtoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Euroopan talous tuhoutuu nyt syksyllä ja talvella. Mutta uhoa riittää. Järkeä ei.
Sopimalla tämä tulisi ratkaista.Terroristien, raiskaajien ja siviilien kiduttajien / murhaajien kanssa ei neuvotella.
-44.Div.- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putler-stallari Tarkkispoika luulottelee yhä, että Venäjä on AINOA energiantoimittaja muka koko maailmassa tai ainakin Euroopassa!
Kumpikin luulo on täysin väärä! Jatkossa EU ei osta enää energiaa Venäjältä!Ai jaa onpas kumma totta kai saa ostaa mutta kukkaro taitaa tyhjentyä aika nopeaan Jenkin persiiseen jenkki ei ole hyväntekijä se ottaa ja antaman tavaraa 100%:lla voitolla USA on maapallon suurin roistovaltio ja hyvinvoinnin täystuho VALTIO ja koko maapallon ilmaston lämpenemisen aiheuttaja,toivon että meteoriitti tai muu luonnonkatastrofit tuhoaisi tämän paska valtion maan päältä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kuole kukaan kylmyyteen.
Maksatkos sinä apina mummojen sähkölaskuja tai muidenkin kyllä tässä Eurooppa ampuu itseään päähän tässä Jenkin nuolu operaatiossaan ,onneksi on Venäjällä ydinaseita ,muutenhan tämä Jenkin rotta olis täällä hitlerinä,turhaan kuvittelee Suomenkin nilikit että tässä lähdetään uralille raja tekee noin vain ,eipä olis uskonut maastammekaan että vielä alettiin pelleilemään näiden tussareiden kanssa kansa kuolee kohta näläkään mutta hienot sotakoneet seisoo valmiina puolustamaan jenkkinaton ROSVOKOPLAA,JA VIELÄ PITI JENKIN MÄÄRÄYKSESTÄ NELJÄ SOTALAIVAA TILATA NÄIDEN KUSIPÄÄ KAIKKOSTEN TOIMESTA ETTÄ SAATAIS JENKKI TYYDYTETYKSI ,SAMA SE KUNHAN JENKKI ON TYYTYVÄINEN VITUN VÄLIÄ IHMISISTÄ
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putler-stallari Tarkkispoika luulottelee yhä, että Venäjä on AINOA energiantoimittaja muka koko maailmassa tai ainakin Euroopassa!
Kumpikin luulo on täysin väärä! Jatkossa EU ei osta enää energiaa Venäjältä!Juuri näin, sivistysmaailma katkoo kaikki siteet fasistiseen Venäjään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saksassa ei paljoa naurata. Joko autotehtaat suljetaan tai ihmiset jäätyvät kotiinsa.
Mutta Ukraina vain Natoon. Se on tärkeämpää.
Samalla loppuu rahojen siirto Välimeren maihin ja EUn talous ja ilmasto tuhoutuu. Mutta ei se mitään.Kukaan ei ole Ukrainaa työntämässä Natoon. Ukraina itsekin tietää, etteivät kelpaa.
Mutta kaikki sivistysvaltiot seisovat Ukrainan puolella natsimaisesti käyttäytyvää Venäjää ja sen örkkiarmeijaa vastaan.
Kehitysmaa Venäjä on vajonnut Hitlerin Saksan tasolle ja sehän tiedetään, kuinka naZeille käy loppupeleissä. Slava Ukraini! - Anonyymi
ÖYH! Kun lukee kommunistisen diktatuurin, Neuvostoliiton valheita, on helppo siirtyä fasistisen Venäjän historianvalheiden pariin! ÖYH!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Terroristien, raiskaajien ja siviilien kiduttajien / murhaajien kanssa ei neuvotella.
-44.Div.-Ei kaasuhana kiinni. Länsi hävisi.
Järkevää, mutta dorkailua riittää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö. Ensin tekee tiukkaa, mutta kun Venäjän energiasta kerran päästään eroon, niin se oli siinä.
Höpö,höpö, taidat olla varsinainen talousnero. Näin meidän hallituskin ajattelee, sen vuoksi olemme niin kusessa kuin olla voi ja ei kun pahenee.Ihmetellään vielä miksi bruttokansantuote ei kasva.
- Anonyymi
Naton laajeneminen oli tekosyy. Ei todellinen, joka oli imperialistinen alistaa Ukraina venäläiseen diktatuuriin. Läntistä demokratiaa ja kansan hyvinvointia ei voitu sallia. Tämä olisi murtanut venäjän nykyisen väkivaltaisen vallan käytön ja kansan ryöstön. Vrt. Virolaisten aikaansaannokset demokraattisena valtiona.
- Anonyymi
Miksi sitten Venäjä odottaa Krimin jälkeen 2014 peräti 8 vuotta, että Nato pystyy kouluttamaan ja aseistamaan Ukrainaa 8 vuoden ajan?
Ontto on teoriasi. Natoon laajeneminen on se syy. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi sitten Venäjä odottaa Krimin jälkeen 2014 peräti 8 vuotta, että Nato pystyy kouluttamaan ja aseistamaan Ukrainaa 8 vuoden ajan?
Ontto on teoriasi. Natoon laajeneminen on se syy.Putinin ahneus itäukrainan kaasuun/öljyyn. 8 vuotta varastaneet krimiltä ja mustaltamereltä ukrainan luonnonvaroja, mutta kun mikään ei rosvoille riitä. Siinä sodan syy!
Samalla saivat ukrainan terästeollisuuden ajettua alas joka paha kilpailija venäjälle. - Anonyymi
https://www.theguardian.com/commentisfree/2022/feb/28/nato-expansion-war-russia-ukraine
Tuossa kanssa brittiläiseb Guardianin juttu, jossa kerrotaan Naton laajenemisesta Ukrainaan. Ja asiasta on varoitettu 30 vuotta, että se johtaa sotaan.
Mutta ei sovi, koska Venäjä hyökkäsi ja Putin on KGB mies, niin kaikki huijaus menee Suomessa läpi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi sitten Venäjä odottaa Krimin jälkeen 2014 peräti 8 vuotta, että Nato pystyy kouluttamaan ja aseistamaan Ukrainaa 8 vuoden ajan?
Ontto on teoriasi. Natoon laajeneminen on se syy.Ei ollut, koska:
1. Ukrainalla ei ollut asiaa Naton jäsenmaaksi
2. Teoillaan Putler liitti Ruotsin ja Suomen Naton jäsenmaiksi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi sitten Venäjä odottaa Krimin jälkeen 2014 peräti 8 vuotta, että Nato pystyy kouluttamaan ja aseistamaan Ukrainaa 8 vuoden ajan?
Ontto on teoriasi. Natoon laajeneminen on se syy.Kahdeksan vuotta kulahti siihen, että Putlerin kaali pehmeni ja hän teki harkitsemattoman teon 24.2.2022!
- Anonyymi
Asiasta ollaan montaa mieltä ja tuskin Saksa, Ranska, Britannia, USA tai Paavi EDES TIETÅVÅT olevansa ”samaa mieltä” kuin Tarkkispoika😂
- Anonyymi
Ukrainan sodan syyt on selvitetty tälläkin palstalla lukemattomia kertoja. Natolla ei ollut siinä osaa eikä arpaa. Ukraina ei ollut liittymässä Natoon, koska se ei edes täyttänyt jäsenyyden ehtoja. Ikävä totuus on, että Putin on suunnitellut vuosikausia vanhojen Neuvostoliiton alueiden palauttamista Venäjän yhteyteen. Tämän tietävät kaikki Venäjä-asiantuntijat. Ne on katsos niitä, jotka seuraavat Venäjää paikan päällä. Puhuvat sujuvaa venäjää, tuntevat Venäjän johdon, poliitikot ja kansalaisyhteiskunnan. Sellaisia me käytämme Suomessa lähteenä.:)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.theguardian.com/commentisfree/2022/feb/28/nato-expansion-war-russia-ukraine
Tuossa kanssa brittiläiseb Guardianin juttu, jossa kerrotaan Naton laajenemisesta Ukrainaan. Ja asiasta on varoitettu 30 vuotta, että se johtaa sotaan.
Mutta ei sovi, koska Venäjä hyökkäsi ja Putin on KGB mies, niin kaikki huijaus menee Suomessa läpi.Lukutaito hoi! Nato ei ollut laajenemassa Ukrainaan, eikä Ukraina Natoon! Eikö sinne kalloon nyt mahdu, että Ukraina ei täyttänyt Naton jäsenyyden ehtoja? Ainoa, joka tässä yrittää laajentua, on Venäjä!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi sitten Venäjä odottaa Krimin jälkeen 2014 peräti 8 vuotta, että Nato pystyy kouluttamaan ja aseistamaan Ukrainaa 8 vuoden ajan?
Ontto on teoriasi. Natoon laajeneminen on se syy.Ei Naton laajeneminen ole mikään syy. Nato voi laajentua niin paljon, kuin siihen eri valtiot haluaa turvautua. Nato ei laajene hyökkäämällä ja valtaamalla alueita. Sellaiset valtiot jotka sitä tekevät, ovat pääasiassa diktatuureja, joita johtaa pikku miehet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lukutaito hoi! Nato ei ollut laajenemassa Ukrainaan, eikä Ukraina Natoon! Eikö sinne kalloon nyt mahdu, että Ukraina ei täyttänyt Naton jäsenyyden ehtoja? Ainoa, joka tässä yrittää laajentua, on Venäjä!!
Näin on.
- Anonyymi
No eihän se Nato edes laajentunut minnekään. Onpahan aika erikoisia syitä keksitty. Vasta nyt ovat Suomi ja Ruotsi hakemassa Natoon, kun venäjä OLI JO HYÖKÄNNYT.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lukutaito hoi! Nato ei ollut laajenemassa Ukrainaan, eikä Ukraina Natoon! Eikö sinne kalloon nyt mahdu, että Ukraina ei täyttänyt Naton jäsenyyden ehtoja? Ainoa, joka tässä yrittää laajentua, on Venäjä!!
Ei nämä nyt niin paljon tosiasioista ota selvää. Hirveän monet putinistit Suomessa luulevat, että Ukraina on liittynyt natoo ja se harmittaa venäjää.
Jos oli Natossa, niin eipä taitaisi paljon enää hyökkäillä siviilejä tappamassa Ukrainassa, koska silloin Nato olis tullut apuun, jos Ukraina olisi Natossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putinin ahneus itäukrainan kaasuun/öljyyn. 8 vuotta varastaneet krimiltä ja mustaltamereltä ukrainan luonnonvaroja, mutta kun mikään ei rosvoille riitä. Siinä sodan syy!
Samalla saivat ukrainan terästeollisuuden ajettua alas joka paha kilpailija venäjälle.Kukakohan keneltä haluaisi kaasua ja öljyä?
Venäjällä on maapallon laajimmat kaasukentät hyvälaatuista kaasua.
Venäjän kaasuvarannoista:
https://edition.cnn.com/videos/business/2022/03/17/natural-gas-russia-explainer-lon-orig.cnn - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lukutaito hoi! Nato ei ollut laajenemassa Ukrainaan, eikä Ukraina Natoon! Eikö sinne kalloon nyt mahdu, että Ukraina ei täyttänyt Naton jäsenyyden ehtoja? Ainoa, joka tässä yrittää laajentua, on Venäjä!!
Vuonna 2008 Bukarestissa USA pyysi Ukrainaa Natoon. Saksan ja Ranskan johtajat kauhistuivat tästä pelätessään sen raivostuttavan Venäjän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Naton laajeneminen ole mikään syy. Nato voi laajentua niin paljon, kuin siihen eri valtiot haluaa turvautua. Nato ei laajene hyökkäämällä ja valtaamalla alueita. Sellaiset valtiot jotka sitä tekevät, ovat pääasiassa diktatuureja, joita johtaa pikku miehet.
Ongelma on se, että Venäjä pitää Natoa hyökkäysliittona ja turvallisuusuhkana rajoillaan - etenkin Ukrainassa.
- Anonyymi
Eihän se Nato ollut edes laajenemassa, ennen kuin putler hyökkäsi. Ukrainalla ei ollut mitään mahdollisuutta edes hakea natoon, mutta kohta ovatkin sitten kaikki muut länsirajan valtiot natossa paitsi sylikoirra lukasenkan Belarus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.theguardian.com/commentisfree/2022/feb/28/nato-expansion-war-russia-ukraine
Tuossa kanssa brittiläiseb Guardianin juttu, jossa kerrotaan Naton laajenemisesta Ukrainaan. Ja asiasta on varoitettu 30 vuotta, että se johtaa sotaan.
Mutta ei sovi, koska Venäjä hyökkäsi ja Putin on KGB mies, niin kaikki huijaus menee Suomessa läpi.Guardian on kommunistien julkaisu, sitä ei kannata monestikaan ottaa kovin vakavasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ongelma on se, että Venäjä pitää Natoa hyökkäysliittona ja turvallisuusuhkana rajoillaan - etenkin Ukrainassa.
Ongelma on, vain ja ainoastaan, kremlin fasistijuntan pohjaton vallanhalu.
Kas kun ... koulukiusaajakin lopettaa toimensa just sillä hetkellä, kun leegonsa varisee pihamaalle.
-44.Div.- - Anonyymi
Naton laajeneminen on yksi sodan suurimmista syistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putinin ahneus itäukrainan kaasuun/öljyyn. 8 vuotta varastaneet krimiltä ja mustaltamereltä ukrainan luonnonvaroja, mutta kun mikään ei rosvoille riitä. Siinä sodan syy!
Samalla saivat ukrainan terästeollisuuden ajettua alas joka paha kilpailija venäjälle.Putinin ahneus Itäukrainan,, Puhelet tietämättömyyttäsi ihan pehmeitä. Venäjällä on näitä luonnonvaroja yllin kyllin omasta takaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukrainan sodan syyt on selvitetty tälläkin palstalla lukemattomia kertoja. Natolla ei ollut siinä osaa eikä arpaa. Ukraina ei ollut liittymässä Natoon, koska se ei edes täyttänyt jäsenyyden ehtoja. Ikävä totuus on, että Putin on suunnitellut vuosikausia vanhojen Neuvostoliiton alueiden palauttamista Venäjän yhteyteen. Tämän tietävät kaikki Venäjä-asiantuntijat. Ne on katsos niitä, jotka seuraavat Venäjää paikan päällä. Puhuvat sujuvaa venäjää, tuntevat Venäjän johdon, poliitikot ja kansalaisyhteiskunnan. Sellaisia me käytämme Suomessa lähteenä.:)
Sodan syitä , CIA masinoi ensin Ukrainaan USA mieleisen hallituksen. Sytytti samalla sisällissodan, minkä seurauksena Ukraina alkoi tappamaan Venäläisvähemmistöä itäukrainassa samalla rajoittaen Venäläiskulttuuria Ukrainassa. Esim, virastokieleksi Ukraina . Venäläismedia ,uutiset ym, kiellettiin. USA myönteisen hallituksen tarkoitus myöhemmin viedä Ukraina Natoon. Venäjän pääkaupunki Moskova lähellä Ukrainan rajaa. Ei koskaan tule Nato sinne rajalle, tai sitten tulee se kolmas ja ehkä viimeinen sota. Yhdysvallat on käyttänyt tätä samaa temppua n, 80 vuotta .Eli ensin pitää johonkin maahan josta USA lle on jotain hyötyä saada USA myönteinen hallitus, vaikka järjestämällä vallankaappaus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Naton laajeneminen ole mikään syy. Nato voi laajentua niin paljon, kuin siihen eri valtiot haluaa turvautua. Nato ei laajene hyökkäämällä ja valtaamalla alueita. Sellaiset valtiot jotka sitä tekevät, ovat pääasiassa diktatuureja, joita johtaa pikku miehet.
Ei Naton laaje,,,,, Mielestäsi Nato saa laajentua miten vaan, mutta mites tämä toisin päin, jos Kuuba tai joku väliamerikan maa haluaa tuekseen Venäjän tai Kiinan? Veikkaisin että alkaa sota välittömästi. Yhdysvallat , Venäjä, Kiina eivät tule olemaan ystäviä keskenään koskaan , sen vuoksi kaikki asiat pitäisi osata ajatella katsomalla molempiin suuntiin, niinhän liikenteessäkin tehdään.
- Anonyymi
Ukrainan pyrkimys,,, tässä tuli vähän asiaakin. Tästä asiasta voisi kirjoittaa varmaan jonkun romaanin, mutta toivottavasti näitä sodan syitä joskus tutkittaisiin kunnolla , eikä näitä aatteellisia höpinöitä, jotka ovat pelkästään Ukraina , USA myönteisiä. silloin mennään pahasti pieleen ja sodat tulevat jatkumaan, mikä ei hyväksi kenellekään , ei edes USA lle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vuonna 2008 Bukarestissa USA pyysi Ukrainaa Natoon. Saksan ja Ranskan johtajat kauhistuivat tästä pelätessään sen raivostuttavan Venäjän.
Vuonna 2008 Bukarestissa USA pyysi Ukrainaa Natoon . Hyvä , että edes joku muistaa asioita. Bukarestissa nuorempi Bush sanoi puheessaan Tervetuloa Natoon Ukraina ja Georgia. Nämä ovat aika karkeita lausuntoja Yhdysvalloilta Venäjälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän se Nato ollut edes laajenemassa, ennen kuin putler hyökkäsi. Ukrainalla ei ollut mitään mahdollisuutta edes hakea natoon, mutta kohta ovatkin sitten kaikki muut länsirajan valtiot natossa paitsi sylikoirra lukasenkan Belarus.
Nato on ollut laajenemassa kohti Venäjää , siitä lähtien kun se v, 1949 perustettiin. Poliittisen Natosta tekee sen perustuskirjaan tehty kirjoitus , mikä kertoo sen olevan kommunismin ja nykyisen Venäjän vastaiseksi tehty, siis entisen Neuvostoliiton.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Guardian on kommunistien julkaisu, sitä ei kannata monestikaan ottaa kovin vakavasti.
Taidat olla kommari itse, mutta Venäjä ei ole enää ollut kommunistinen vuodesta 1992.
- Anonyymi
Aloittajalta paha moka. Kutsui rauhanturvaerikoisoperaatiota sodaksi!
10-15v vettä ja leipää.- Anonyymi
Putleri allekirjoitti,heti teroristi hyökkäys Sotansa alussa.Lain valeuutisten levittämisestä.Joten silloin on välittömästi vangittava,koko Kremlin roistolauma ja heitettävä ikkunattomaan kellari tyrmää Pariksikymmeneksi vuoteksi.Hehän ovat törkeästi rikkoneet itse luomaansa lakia.Valeuutisten.tehdailusta.Väärien uutisten ja bropagannan levittämisestä.Venäjän kansalle.
- Anonyymi
Ajatelkaapa joskus oikein kunnolla trollit. Missä haluaisitte matkustella, mitä olisitte halunneet opiskella, mitä työtä tehdä.
Ajatelkaa kokonaisuutena koko elämäänne. Kaikki oli avoinna teille.
Mutta kaikki meni teiltä kiinni. Isänne ei ollut aito suomalainen vaan lada autosta haaveileva vassari joka uskoi Idän mahtiin.
Mutta hei, tsemiä tai jotain sellaista...- Anonyymi
Joo ei muuta kuin tsemppiä vaan.Itärajan takaiset trollit ja satiaisten kasvattajat.
- Anonyymi
Naton laajeneminen Ukrainaan olisi vienyt Venäjältä Sevastopolin tukikohdan Krimiltä, jossa olivat nyt vuokralla.
Ukraina on huomattavasti alikehittyneempi maa kuin Venäjä, eikä valmista mitään merkittävää. Molemmat korruptoituneita.
Ei Ukrainasta tule demokratiaa ainakaan 50 vuoteen, vaikka siitä yt epätoivoisesti yritetään tehdä Nato maata. Vertaa vaikka Unkari tai Puola, koko ajan ongelmia EUn demokratian kanssa.- Anonyymi
Alikehittyneisyys korruptio ja oligarki UKRAINASSA
ovat SATAPROSENTTISESTI RYSSSÄLÄISEN miehittäjäYHTEISKUNNAN TUOTETTA - Anonyymi
Puhut paskaa. Ukraina olisi noudattanut Sevastopolin vuokrasopimusta.
- Anonyymi
Ukraina on parempi demokratia kuin Unkari.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alikehittyneisyys korruptio ja oligarki UKRAINASSA
ovat SATAPROSENTTISESTI RYSSSÄLÄISEN miehittäjäYHTEISKUNNAN TUOTETTAMitä sitten. Se on maailma jossa elämme. Ei se ole sodan syy.
- Anonyymi
Kyllä se vasta ennen sotaa laati (ainoat Euroopassa) korruption vastaiset lait, myös päättäjäpotaita varten. Ukrainalla alkoi vain mennä liian hyvin, niin sekös putinia harmitti. Joku päivä ilkkuvat rossialla, miten eivät enää ukrainalaiset orpolapset syö macdonaldissa , kun he ovat ne pikaruokalat pommittaneet hajalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukraina on parempi demokratia kuin Unkari.
Kyllähän seon ollut ainaan melkoinen perseenreikämaa ja raakalaisineen ja varkaineen, kasakoita siis ...näitä ei tarvii paljon yllyttää, ukki tapasi näitä siellä raatteen tiellä ovat vielläin siellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alikehittyneisyys korruptio ja oligarki UKRAINASSA
ovat SATAPROSENTTISESTI RYSSSÄLÄISEN miehittäjäYHTEISKUNNAN TUOTETTA... sekä perintöä sen jo kertaalleen romahtaneen paskatunkion soorron ajoilta.
-44.Div.- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän seon ollut ainaan melkoinen perseenreikämaa ja raakalaisineen ja varkaineen, kasakoita siis ...näitä ei tarvii paljon yllyttää, ukki tapasi näitä siellä raatteen tiellä ovat vielläin siellä.
Eiköhän ne ole enemmän sellaisia ressukoita, jotka ovat oppineet vuosisatojen ajan olemaan edelleen nykyajan maaorjia. Tottelevat ruoskalla hallitsevaa hallitusta ja ovat kiitollisia jos leipäpala ja kuppi tsaijua on ruuaksi.
Voisi tietysti luulla, että ennen PUtinia olleena neuvostoaikana olisivat nähneeet, minkälaista on elämä vapaudessa, mutta kaipa nekin reissut oli vain eliitille jaossa.
- Anonyymi
Vain ja ainoastaan Naton laajenemis yritys oli syy Ukrainan sodalle
- Anonyymi
EI OLLUT! Itse asiassa Putlerin sota 24.2.2022 LISÄSI NATON LAAJENEMISTA!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
EI OLLUT! Itse asiassa Putlerin sota 24.2.2022 LISÄSI NATON LAAJENEMISTA!
Siis mitä tämä kommentti tarkoittaa? Mikä mielestäsi oli sodan syy? Jos et tiedä, vaikka seuraat asiaa, niin miksi on vaikeaa ymmärtää syytä? Koska syytä ei ole kerrottu. On vain pää täynnä tunteita, kun Venäjä hyökkäsi. Koska hyökkäsi, se on se syy. Paitsi ettei se ole, sen on seurausta. Mistä seurausta? Naton laajenemisesta.
Kotimaan media ei kerro. Koska se olisi ongelmallista Suomen ja USAn suhteille? - Anonyymi
Turha jatkaa sitä aivotonta jankkaamista. Nato ei ollut laajenemassa. Ukraina ei ollut liittymässä Natoon. Putin käytti Natoa vain tekosyynä sodalle, jota hän oli suunnitellut vuosikausia.
Venäjän taktiikkaan kuuluu näytellä neuvottelevansa, vaikka se on jo tehnyt oman päätöksensä. Se esittää aina silloin laittomia eli mahdottomia vaatimuksia. Ukraina ei ollut liittymässä Natoon, mutta Putin vaati Natoa lupaamaan, ettei se ota enää uusia jäseniä. Se olisi estänyt myös muiden eurooppalaisten valtioiden (ml. Suomi ja Ruotsi) liittymisen.
USA ja Nato eivät voineet Venäjän vaatimukseen suostua. Nato olisi silloin rikkonut omaa perussopimustaan. Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaan Naton jäsenyyttä voi hakea mikä tahansa ehdot täyttävä valtio. Venäjä tiesi tämän varsin hyvin. - Anonyymi
Kyllähän se oli toisin päin Venäjä on aloittanut terrorisoi min lähivaltioita vastaan ja vasta sen jälkeen alkoi Naton laajeneminen. Täytyy muistaa, että Venäjä on terrorisoinut lähialueita jo pitkään. Siis muitakin kuin Ukrainaa.
- Anonyymi
Sen Keminmaan ikioman "Paroni Von Münchausenin" perseilyille on se ja sama.
Ukko oli, vain ja ainoastaan ... narsistinen, oman edun tavoittelija ja nykyään vain ja ainoastaan POLIITTINEN MUUMIO!!!!!!!!
-44.Div.-
- Anonyymi
Tämähän on selvää kaikille, jotka vähänkin ymmärtävät sotilaallisista kuvioista. USA rakentaa omaa puolustustaan Venäjää vastaan. Nyt joukkoon saatiin (ellei Turkki estä) Suomi ja Ruotsi.
Suomen on todella kivaa olla eturintamassa sodassa Nato vastaan Venäjä.
Niin ikään USA kaluaa Venäjän pois energiamarkkinoilta. Hyvin sekin homma näyttää toimivan. Ja mikä miellyttävintä, me täällä Euroopassa saamme maksaa koko hinnan! Olkaamme siis onnellisisia puolustaessamme läpeensä korruptoitunutta Ukrainaa sodassa vastaan läpeensä korruptoitunutta Venäjää vastaan. Ja kaikki USAn tilipussiin! - Anonyymi
""Ohessa linkki Yale yliopiston kirjaan, jossa Naton laajeneminen on sodan syy. Myös muita professoreja löytyy Usasta, jotka yhtyvät tähän""
Höpöä. Kirja on sitäpaitsi kirjoitettu vuosia sitten ja julkaistu 2021
En viitsi kommentoida nyt enempää eli käyttää aikaa
tässä koska aloittaja ei tiedä asiasta mitään
Usa-satelliitin infrapunakuva Ukraina-kommandon tuhoamasta Putinstanim sotilaslentokentästä Krimillä
Musta = tuhottu
https://img.pravda.com/images/doc/4/8/481fcac-08790000-0a00-0242-45ab-08da7b8f54a6-w650-r0-s--2--original.jpg- Anonyymi
Kylmä sota päättyi kauan sitten, kirja on tehty 2021 ja siitä selviää syyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kylmä sota päättyi kauan sitten, kirja on tehty 2021 ja siitä selviää syyt.
Eikä ole. Tutkija on vuosia kerännyt siihen aineistoa mm. asuessaan Berliinissä. Tulokset on julkaistu 2021
- Anonyymi
Aivoton väite. Suomessa tunnetaan Ukraina paremmin kuin Yalen yliopistossa. Meillä on katsos omia asiantuntijoita paikan päällä. Olin itse Maidanilla, joten mulle on turha satuilla.
- Anonyymi
Repesin:)
- Anonyymi
Suomessa tiedetään hyvin, että natsi-Venäjä on fasistis-imperialistinen roistovaltio.
- Anonyymi
Ei mitään tekemistä Naton laajenemisen syyn kanssa.
- Anonyymi
Sodan syy, putler ja hänen fasisti hallintonsa joka on monessa toimessaan suoraan verrattavissa mussolinin tai hitlerin hallintoihin, yhtäläisyyksiä noihin löytyy häkellyttävän paljon.
Jo tuo putinin hallinnon julkituoma ukrainan koko kansan eliminointi yksi suurimpia.
Butshan raiskareiden ja teloittajien palkitsemiset julkisesti putinin suulla, hyvin tehdystä työstä vaikka tiesi amnestyn raporttien julki tuomat kauheudet.
Jos ukraina olisi luovuttanut heti kättelyssä ja antautunut diktaattori putlerin tahtoon, tuota sotaa käytäisiin nyt muualla, moldovassa, puolassa, balttiassa tai suomessa......
Sotahullu ja sotaa ihannoiva putin ei karvoistaan pääse.- Anonyymi
Teillehän sälytetään selitettäväksi sodan syyksi kremlistä harva se päivä uusi syy. Syyt vaihtuvat useammin kuin normaalisti kremlintrolli vaihtaa alushousujaan.
Ensin se oli venäläisvähemmistön suojelu.
Sitten usan ja ukrainan salaiset korona koelaboratoriot.
Sen jälkeen natsinatsinatsi hölynpöly.
Nyt nato.
Entäpä jos ottaisitte peilin käteen, voisiko olla mitenkään mahdollista että suurin syyllinen löytyy sieltä.
- Anonyymi
Pieni kysymys aloitteeseen. Mikä maa ylitti rajan toisen maan maaperälle?
Tämä on aloittaja joka sen teki .Eli hyökkäsi toiseen maahan on sodan aloittaja- Anonyymi
Turha yrittää naZeille selittää, ne on kaikki jäänyt vauvan asteelle, pitäisi saada rikkoa ja räyhätä ilam seuraamuksia.
- Anonyymi
Putinia vituttaa kuin pientä oravaa ilman käpyjä , kun sai toiminnallaan suomen ja ruotsin natoon.
Nato ei hyökkää yhtään mihinkään ja putler miettii kahdesti ennen kuin lähtee yrittämään tänne suuntaan venäjän laajentumista.- Anonyymi
Eurooppa on ilman energiaa. Valmista nyt sitten jotain. Lämmitä kotia. Tee ruokaa. Ei onnistu.
Ihan sama Venäjälle joku Suomi tai Ruotsi käytännössä ollut jo Nato maita vuosia. Harmittomia pikkumaita.
Mutta sodan syy, miksi sitä salataan? Miksei voi kertoa, että Naton laajeneminen nyt epäonnistui ja vaihtaa Nato johtajat ja tehdä sopimus. Miksi pitää ensin energian loppua ja Euroopan talouden tuhoutua?
HALOO! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eurooppa on ilman energiaa. Valmista nyt sitten jotain. Lämmitä kotia. Tee ruokaa. Ei onnistu.
Ihan sama Venäjälle joku Suomi tai Ruotsi käytännössä ollut jo Nato maita vuosia. Harmittomia pikkumaita.
Mutta sodan syy, miksi sitä salataan? Miksei voi kertoa, että Naton laajeneminen nyt epäonnistui ja vaihtaa Nato johtajat ja tehdä sopimus. Miksi pitää ensin energian loppua ja Euroopan talouden tuhoutua?
HALOO!Ehkä siksi, että se Nato ei ollut laajentunut minenkään. Ei ollut edes suunnitelmia ennen putlerin hyökkäystä.
Naton laajeneminen ei ole syy vaan seuraus.
- Anonyymi
ON jossain mielessä totta ETTÄ Venäjä tunnetaan parhaiten Suomessa Virossa Ruotsissa (vanha Venäjä) ja PUOLASSA, huomatkaa Puola siellä aloitettiin
sota kuin Suomessakin eli talvisota
putin hyökkäsi juuri nyt koska häntä potutti Ukrainan itsenäistymispäivä 30 vuottaa
ALUSSA VIITATTU Mary Elise Sarotte SANOO PUTININ SYYKSI HYÖKÄTÄ SEURAAVAA NYT että se on Nliiton romahduspäivän juhlaa EI MITÄÄN NATOONLIITTYMISTÄ
Sarotte 2022: """Joten minulle, tämän ajanjakson tutkijana, kun katsoin kalenteria, tajusin, että Neuvostoliiton romahtamisen 30-vuotispäivä oli tulossa - vuoden 2021 lopulla, eli viime joulukuussa.
Ja minulla oli sellainen aavistus, että hän voisi yrittää uudelleen juhlistaa sitä jollain tavalla, koska palatakseni kysymykseesi, se oli tietenkin myös Ukrainan itsenäisyyden 30-vuotispäivä.
Ja ilmeisesti Putin uskoo, että Venäjän ja Ukrainan välillä on tämä ainutlaatuinen suhde. Hän ei henkilökohtaisesti usko, että Ukraina ansaitsisi olla erillinen valtio tai erillinen kansakunta.
Putin ei usko, että venäläiset ja ukrainalaiset eroavat toisistaan. Nyt ilmeisesti ukrainalaiset ovat kiivaasti eri mieltä ja ovat valmiita kuolemaan tuon uskonsa puolesta erittäin rohkeasti. Mutta se oli - minusta näytti todennäköiseltä, että Putin jollakin tavalla tämän mallin mukaisesti juhlistaisi Neuvostoliiton romahtamisen ja Ukrainan väkivaltaisen menetyksen 30-vuotispäivää. Yllätyin, että hän on tehnyt tämän niin väkivaltaisesti, että se on kärjistynyt niin dramaattisesti""" - Anonyymi
Kasparovilta jyrkkä varoitus: Pysäyttäkää Putin nyt https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2014111018824066
8 vuotta sitten Kasparov jo tiesi tämän sodan olevan tulossa. Hän on viisas venäläinen! - Anonyymi
us. globalistit, cia, nato aloitti ristiretken itään.
Josta tuli ukrainan vietnam.
jota mekin nyt pakko-maksamme... - Anonyymi
Mitäs sinne Pietariin kuuluu?
Trollaus tuntuu jatkuvan.- Anonyymi
No niin tuntuu. Etkö muuta osaa?
- Anonyymi
Kumpi oli ensin, kana vai muna`? venäjä hyökkäsi Ukrainaan, nato laajenee.
- Anonyymi
Siis Mitä V1ttua?!?
Eikö trollin mielestä Venäjä raiskaa, silvo ja murhaa ukrainalaisia kristittyjä perheitä?
Kuka sitä on käskenyt tehdä niin?
Putin ja muu Kremlin sotarikollissakki, saattaapi olla että muutama trollikin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis Mitä V1ttua?!?
Eikö trollin mielestä Venäjä raiskaa, silvo ja murhaa ukrainalaisia kristittyjä perheitä?
Kuka sitä on käskenyt tehdä niin?
Putin ja muu Kremlin sotarikollissakki, saattaapi olla että muutama trollikin.Siis mitä v1ttua oikein räkätät? Ei ollut aiheena se, MITEN sotaa käydään, MITÄ siellä tapahtuu, vaan SODAN SYYT. Ymmärrätkö tuon tarkoituksen? Miksi osallistut näihin keskusteluihin, jos et edes suomen kieltä ymmärrä?
- Anonyymi
ALUSSA VIITATTU Mary Elise Sarotte Yale-kirja
Sarote on SUURI SUOMEN YSTÄVÄ ja julkaisee tiuhaan suomalaisia tietoja
Nato-liittymisestä jota hän kannattaa varauksetta - Anonyymi
Suomi tuhosi vuosikymmenten tulokset ulkopolitiikassa muutamassa kuukaudessa Paasikivi Kekkosen ja oikeiden suurmiesten elämäntyön ja kaiken huippu jotta nämä vuohakkeet ja kouhot, alistui muiden maiden ulkopoliitikan takia sotkemaan omansa, vtun pellet siis.., typeryys oli vielä niin läpinäkyvää typeryyttä jotta kaikki pyörsi puheensa ja sanansa ja uskovat kansan pitävän tämmöistä "sankarillisena" vetäkööt vtun päähänsä koko neitokööri eunukit ;) Putistelkaat ihan rauhassa olen olen ylpeä sukupolvista jotka säilytti itsenäisyyden ja rauhan, nämä bryselin ja jenkkilän lakeijat ei pystyneet säilyttämään edes valmiita hyviä olosuhteita, hävettää ihan ,putistakaa ryssitelkää ja tehkää itsenne tykö itsenne ;)
- Anonyymi
Kukapa mitä kammottavimpia sotarikoksia tehtailevan Venäjän kanssa haluaa pitää hyviä välejä?
Pohjois-Korea?
Niinpä. - Anonyymi
Ei ollut mitään tuloksia
PaasikiviKekkosen linja on suomalaisten höpötystä ei sitä Venäjällä noteerattu
Brezhnevin kontrollissa piti keskuskomitea ja politbyro joka oli Nliiton TODELLINEN hallitus
Nyt Venäjällä EI OLE TODELLISTA hallitusta ja Putin- terroristi määrää YKSINmurhat
Venäjällä ei enää ole taloutta vaan se on Kiinan jne energiavarasto
- Anonyymi
Tämmöinen julistus 10/2021 Washingtonista ja heti perään Venäjä hyökkäsi. Sattumaa?
https://www.state.gov/u-s-ukraine-charter-on-strategic-partnership/ - Anonyymi
Putinin mukaan sodan syy on Venäjän aikaisempien (Pietarin suuren aikaisten) rajojen palauttaminen.
Aikaisemmin hän väitti syyksi Ukrainassa tapahtuvaa kansanmurhaa ja denatsifikaatiota. - Anonyymi
Musta on valkoista, niinpä.
Kerrataan.
Nato perustettiin Venäjän uhkaa vastaan 1949 Stalinin Berliinin saarron takia Venäjän laajentumista vastaan. Tämä käynnisti kilpailun mikä johti NL hajoamiseen.
Putin vaati viime joulukuussa puolta Eurooppaa etupiiriinsä.
Tiesi ettei siihen suostuta, sai ”syyn” hyökätä Ukrainaan vaikka tiesi ettei entuudestaan sodassa oleva maa voi hakea Natoon.
Kesäkuussa Putin sanoi talousfoorumissa että heikommat maa ovat venäjän oikeudettomia siirtomaita. Niin, venäjällä on takana 300 vuotta valloitussotia.
Putin sanoo suoraan imperalistiset tavoitteet eli sodan syyn. Kuvitteli voivansa haastaa koko lännen, mikä oli valtava virhe ja hajottaa myös venäjän.
RIA novostissa on kuvaus siitä miten Venäjä on suorittamassa dentsifikaatiota, kuvaus on silkkaa vainoa ja kansan murhaa.
Venäjällä ei ole mitään oikeuksia naapureihin.
Vain ne ei-venäläiset kirjoittajat jakavat putinin kuvan siitä että suurvallat jakavat maat, ns ”realistinen” koulukunta.
Etupiirien aika on ohi Euroopassa ja venäjän kyvykkyyksillä ei sitä muuteta.- Anonyymi
Järkipuhetta!
- Anonyymi
BRICS -maat ON JÄNNÄ SANA MITÄ HYSTEERINENPUTIN KÄYTTÄÄ
sellaista liittoutumaa ei ole kuin Kremlin propagandassa
Sana on brittiläisen ekonomistin ja paronin James O'Neillin keksimä
alunperin BRIC ja siihen lisättiin myöhemmin S = Etelä-Afrikka
Mailla ei ole mitään yhteistä eikä esim. Etelä-Afrikka tule KOSKAAN
antamaan kultavarantojaan R:n siis Putinin valvontaan
C on lähes sodassa I:n kanssa
I ELI INTIA pitää sotaharjoitukset Nato-liittolaisemme USAn kanssa eli C ELI Kiinan on turha edes harkita
Sotaharjoitus pidetään Kiinan rajalla näköetäisyydellä jotta Xi näkee
faktat se on alueella, jossa Kiina on kiusannut Intiaa rajarikkomuksin
The United States is to take part in a joint military exercise with India less than 100 kilometers (62 miles) from the South Asian country's disputed border with China- Anonyymi
Alue on korkealla vuoristossa Kiinan rajalla ja harjoitus on parinviikon mittainen näyttävä Intian puolustuksen kehitysnäytelmä USAn tukemana lokakuussa 14 - 31.10.
https://www.outlookindia.com/national/-yudh-abhyas-india-us-scheduled-to-carry-out-mega-military-exercise-in-october-news-214069
- Anonyymi
Venäjällä ei ole huomattu miksi kummassa Natoon liittymiseen on halukkuutta Venäjää ympäröivissä maissa. Niinpä ollen Venäjä on entisestäänkin lisännyt halukkuutta liittyä Natoon.
- Anonyymi
Venäjän laajentumisyritykset oli syy Suomen Natoon liittymiselle.
- Anonyymi
Tuohon ei ole mitään lisättävää.
Naapurin puutarhatonttu oli paras myyntimies ja lobbari, suomen ja ruotsin NATO-jäsenyydelle.
-44Div.-
- Anonyymi
Sota maKSAA
Huonolta näyttää.
suomi on tukevasti nettomaksaja.
- rahat, työ, elintaso, investoinnit menee edelleen ulkomaille.
Ja meille tulee kustannuksia turvattomuuden rakentamisesta, kun tulee kehitysmaa väkeä täys ylläpito kela-lomille,.
Vaikka meillä on jo elätettävänä ek, mtk tuki nauttiojat ja asuntokeinottelu systeemit!!!!
Riedotus on länteen suomettunutta.
Vaikka menossa on us. naton "kristalliyö".
Jolla ohitetaan historia ja omat teot...
Unhoitetaan globalistien juonet!!
Nato-media mylly jauhaa Cia rahoitteisesti.- Anonyymi
Suomen Nato-jäsenyyden kautta saama turva toki maksaa, mutta ei suinkaan stallarin luulottelemia määriä ja SE ON VAIN RAHAA, joka sivuseikka itsenäisyydenrinnalla!
Venäjä aloitti sodan ja jäsenyys ESTÄÄ STALLARIN HAAVEET TOTEUTUMASTA! Suomea ei koskaan liitetä Venäjään!
Tottakai tiedotus ON LÄNSISUUNTAISTA, KOSKA ME OLEMME LÄNSIMAA! - Anonyymi
Eiks tuo Venäjän sota maksa Venäjälle mitään?
Ihan on ilmaisia venäläisnuorukaisten henget ja vammautumiset.
Ovatko nuo Venäjän trollitkin ihan idiootteja?
- Anonyymi
Kyllähän ne syyt tiedetään. Putin on itse ne kertonut. Suunnaton halu nousta historiaan suurena Tsaarina ja Neuvostoliiton kunnian palauttajana ja siihen kuuluu sieltä irtautuneiden maiden palauttaminen Neuvostoliittoon. Naton läheisyys ja uhka on vain tekosyy joka syötetään kotijoukoille ja propagandassa jne....
- Anonyymi
Oletteko huomanneet moninkertaisen sensuurin kaikissa medioissa?
Tällä ylläpidetään yksisuuntaista 'totuutta', muuta ei siedetä, eli ei edes kritiikkiä.
Siinä se demokratian käsite 'vapaus' on kyllä kärsinyt pahan inflaation. - Anonyymi
Oletteko oikeasti miettinyt mihin maailma venäjää tarvitsee? Jos otetaan pois kivihiili, öljy, maakaasu jotka fossiilisiapolttoaineita,mistä jo muutenkin yritetään eroon, niin mitä muuta venäjä tuottaa mitä välttämättä tarvitsemme????
Ladat, sinkkisankot, huono vodka......mitä muuta?
Ilman noita ainakin minä pysyn hengissä. - Anonyymi
putin on tunnettutaskuvaras ja ahneroisto ja amerikanvieralulla varasti kaiken
mm sormuksen
https://www.sportskeeda.com/nfl/icymi-joe-rogan-recalls-vladimir-putin-stole-patriots-owner-robert-kraft-s-super-bowl-ring- Anonyymi
No voi v...du oikeesti. Jaatko noita tännne oikeesti mielessä 100% luotto että kaikki uskoo. ÄÄLIÖ!
- Anonyymi
NATO propaganda kertoo vain venäläisten tappioista ,paljonkos on Ukrainan varmaankin sata miestä😂
- Anonyymi
Venäläisnatsit eivät kykene analyyttis-loogiseen ajatteluun.
Afrikkalaiskommareidenja arabiterroristien tasolla ovat älyllisesti.
Siksi eivät kykene ymmärtämään tekojensa seurauksia.
Venäjä on uusin kehittymättömyysmaa.
- Anonyymi
Miten se oli että raiskaus oli raiskatun syytä kun piti liian lyhyttä hametta? Ukrainan länsimyönteisyys ja kansalaisten vaarallisesti parantuva elämänlaatu ei vissiin miellyttänyt kremlinejä.
- Anonyymi
Venäjä ja Ukraina pitävät yhdessä sotaa yllä medialle että saataisiin suuremmat ihmisjoukot toistensa kimppuun. Näin ovat valtaapitävät aina toimineet. Ei ole sattumaa että saatiin nämä korotukset kaikkiin hintoihin 'tämän sodan' takia. Kaikki on valtionpäämiesten yhteistä suunitelmaa jota ohjataan taustalta.
- Anonyymi
Venäjä ylläpitää sotaa ja hyökkäsi, se on Ukrainassa.
- Anonyymi
Naton laajeneminen oli syy Ukrainan sodalle --- Sehän se!
- Anonyymi
Syy on se, että olemme halunneet ja Ukrainakin halusi natoon, eikä Venäjään. Halusi. Itse. Väkisin ei natoon viedä eikä mennä, nähtiinhän tuo. Venäjä haluaa pysäyttää ja pitää kaikki varpaillaan.
- Anonyymi
Ivan Rehovskij oli Venäjän spetsnaz-joukkojen komentajaeversi GRU 10. prikaatissa
https://vk.com/wall-104933948_81533?w=wall-104933948_81533
ja koki kohtalonsa Harkovan luona elokuun toisena päivänä - Anonyymi
Usa-satelliitin infrapunakuva Ukraina-kommandon tuhoamasta Putinstanim sotilaslentokentästä Krimillä
Musta = tuhottu
https://img.pravda.com/images/doc/4/8/481fcac-08790000-0a00-0242-45ab-08da7b8f54a6-w650-r0-s--2--original.jpg
Ukrainan tarkka tehoisku Venäjän ilmavoimien Sakin lentotukikohtaan miehitetyllä Krimillä lähellä Novofedorivkan kylää
Venäjän ilmavoimille aiheutui suurin samanaikaisen menetys sen olemassaolon aikana
Paineisku oli niin kova että 20-tonnin koneeet irtosivat maasta
Toisin sanoen kaikki tämän tukikohdan lentokoneet, myös vaikka jotkut näyttävät ehjiltä, on tarkastettava. Kun jokaisen yksikön suorituskyky tarkistetaan ja arvioidaan, prosessi ei tapahdu hrtkes, lyse on perusteellisesta katsastuksesta. Lisäksi varaosapuute on Venäjällä valtava - Anonyymi
Aina löytyy vastakkaisia mielipiteitä. Kaikenmaailman Salaliittohörhöjä jotka voivat olla myös Professoreita tai ties mitä "Keittiödosentteja". Kyllä ne koulutetutkin voi pimahtaa.
Naton laajeneminen ei ole millään tavalla syynä tähän sotaan. Venäjän vainoharhaisuus on se syy. En Paranoidinen Skitsofrenia Lännen uhan suhteen. - Anonyymi
VENÄJÄN TAPPAJAT MEINAS UKRAINASTA LISÄÄ ALAA JA HALLINTAA LENKITYSTÄ MAILMALLEEN
JA TÄTÄ OLIVAT VENÄJÄLLÄ SUUNITELLEET JO SEN 20-vuotta
VENÄJÄ TULEE TÄMÄN HYÖKÄYKSEN VIRHEARVIONSA TAKIN TÄYSIN SISÄISESTI LUHISTUMAAN - Anonyymi
Ukrainan sodan syy on se, että Venäjän kansaa tyrannisoi kommunistista natsiksi kääntynyt narsistinen hullu, joka kuvittelee olevansa Pietari Suuren kaltainen imperialisti, Putin Pieni!
Kaikki muut syyt ovat keksittyjä, valheellisia tekosyitä.- Anonyymi
Siinähän se! Kansa peloiteltu yli 20 vuotta jatnuneen valtakauden aikana pelkäämään milloinmitäkin.
Syötetty valheita valheiden perään jokaisesta infokanavasta.
Esimerkiksi tavallinen kansa venäjällä luulee että suomi on nälänhädässä ja kuolemassa nälkään.
Tottakai me olemme kun kreml on niin kansalleen
Totuutena kertonut.
Pelkäävä kansa tarrautuu vahvaan johtajaan ja putin saa tehdä rauhassa mitä rikollista tahansa. - Anonyymi
Pari päivää sitten rasistiset venäläisperheet pakenivat peloissaan pskat housuissa Krimiltä tukkien tiet kun Ukraina iski Sakun sotilastukikohtaan. Ahnret törkyperheet
Venäläiset perheet ovat varkaita jotka ovat vaurastuneet varastamalla suomalaisten asunnot ja talot Karjalassa ja Petsamossa. Rajansiirto EI vaikuta omistukseen eikä omistusmuutos sisälly rauhansopimukseen. Rysänperheet ovat vain ahneita varkaita - Anonyymi
Jos hyökkäystä naapuriin PERUSTELLAAN ”Naton laajenemisella”. Niin AINAKIN JOKU PÄÄTTÄVÄ PELKÄÄ!
Syy Ukrainan sodalle oli vain ja ainoastaan Putinin Venäjän haikailu neuvostoimperiumin aikaiseen suurvalta-asemaan. Venäjällä ei ole mitään todellisia Natoon liittyviä turvallisuusuhkia
Juu eivät saa. Kukaan ei oikeasti voi olla niin naiivi, että uskoo Moskovan masinoimiin "äänestyksiin".
- Anonyymi
Niillä "vaalien" äänestyslipuilla voi pyyhkiä takapuolensa. Muuta virkaa niillä ei ole.
-44.Div.-
- Anonyymi
Jokos ne Ukrainan edelliset presidentit ovat päässeet vankilasta vapaaksi?
- Anonyymi
Venäjänpskasakki juoksi pa koon. Pari päivää sitten rasistiset venäläisperheet pakenivat peloissaan pskat housuissa Krimiltä tukkien tiet kun Ukraina iski Sakun sotilastukikohtaan. Ahneetör kyperheet juoksivat. Ukraina-kommandon tuhoamasta Putinstanim sotilaslentokentästä Krimillä
Musta = tuhottu
https://img.pravda.com/images/doc/4/8/481fcac-08790000-0a00-0242-45ab-08da7b8f54a6-w650-r0-s--2--original.jpg - Anonyymi
Rys äperheet olivat makaamassa Ukrainalta miehitetyssä Krimissä läskipreseet leveänä rannalla ja lähtivät pakoon pelkurirosvot kun Ukr aina iski
- Anonyymi
Venäläi setperheet ovat var kaitajotka ovat vaurastuneet var astamalla suomalaisten asunnot ja talot Karjalassa ja Petsamossa. Rajansiirto EI vaikuta omistukseen eikä omistusmuutos sisälly rauhansopimukseen. Rysänperheet ovat vain ahneita ja asuvat varastamissaan asunnoissa
- Anonyymi
Nato laajeneen siksi että haetaan turvaa ympäristoön uhkaa vastaan Näin yksinkertaista se on Jos venäjä olisi turva niin liityttäisiin siihen, mutta kuten näemme se on uhka
- Anonyymi
Tuhoaminen ja asekauppa on Natolle tärkeämpää kuin sodan sovittelu ja lopetus.
- Anonyymi
Vaikka jätämme selvät provot sivuun, niin MINULLE ON TÄMÄNKIN JONON TEKSTEISTÄ valjennut että rysänhyysärit ovat pihalla olevia, jotka luulevat että köyhä alikehittynyt Venäjä jotenkin salaisesti pystyy rakentamaan raskasta teollisuutta tai hienoja juttuja vaikka kulutustava rat ovatpreseestä
VENÄJÄ ON PIKKURUINEN SURKEA TALOUS NOIN 10 PROSENTTIA EU-TALOUDESTA EIKÄ OSAA TEHDÄOIKEASTAAN YHTÄÄN MITÄÄNenää täysin pudonnut kelkasta ja tämä saattaa olla osasyy putinttappajan kateuteen hyökätä Urainaan ettei se pääse näyttämään kasvua Viron ja Puolan tavoin jotka vapautuivat rysäläisestä paineesta
VOITTEKO uskoa että rysäkuljettaa tällaisia betonibunkkereita suojaksi 2000-luvun digitaalisodassa mene ukko bunkkeriisi odottamaan kuolemaasi
https://pbs.twimg.com/media/FaJg4t8XwAMGms9?format=jpg&name=large - Anonyymi
Itsenäinen maa saa päättää mihin liittoihin kuuluu, Natoon tai muihin. Ei se kuulu Venäjälle mitenkään. Olisi itse anonut Natoon, olisi ehkä 2000-luvun alussa päässytkin. Sitten voisi estää muiden maiden liittymisen.
- Anonyymi
Itsenäiset maat saavat myös valita mistä ostaa öljynsä. USA uhkailee Afrikan maita. Ensin Lännen kolonisaatio, orjakauppa ja nyt tämä uhkaus.
Hyvin menee.
https://www.nytimes.com/2022/08/05/world/europe/us-africa-russia-sanctions.html
Suomen keskustelussa käytiin jo aikaa sitten läpi tuo perustelu, että sodan syy olisi muka NATO:n laajeneminen ja todettiin se valheeksi Putin kalsarimyrkyttäjän omien sanojenkin mukaan, joten siitä ei sittemmin ole juuri puhuttu.
- Anonyymi
MTV3 video kun venäläinen sotilas saa osuman niiden omasta dronesta ja toinen lähtee eikä auta toveriaan.
- Anonyymi
Koittakaa nyt kerran olemassa olon aikana tunnustaa ne omat synnit.
- Anonyymi
2/3 ihmisistä saa uutiset ilman informaatiosotaa. Siksi tietävät oikean syyn sodalle olevan Naton laajentumis yrityksestä Ukrainaan.
Ja siksi sanktiot eivät toimi. Myös puolueeton Sveitsi myy kaikkea Venäjälle.
Tämän tulisi kaikkien ymmärtää, eikä uskoa mitään muuta. 150000 Venäläistä sotilasta ei riitä edes pienen maan miehitykseen.Putin Kalsarimyrkyttäjä itse kertoo hyökkäyksensä syyksi sen, että Ukraina ei ole oikea maa ja ukrainalaiset ja venäläiset ovat muka samaa kansaa, joka pitää yhdistää. Tietenkin hänen oman valtansa alle. Sanktiot kyllä toimivat. Venäjän talous romahtaa tänä vuonna ja ensi vuonna enemmän.
Siinä olet oikeassa, että 150 000 venäläistä sotilasta ei riitä Ukrainan valloittamiseen, eikä edes 190 000 venäläistä sotilasta riittänyt siihen, vaikka Putin Kalsarimyrkyttäjä niin luuli vielä helmikuussa, koska aliarvioi ukrainalaisten maanpuolustustahdon ja yliarvioi oman armeijansa suorituskyvyn.
- Anonyymi
Eiköhän jokainen tervejärkinen itsenäinen ajattelija sen jo talvella huomannut, että sodan syttymisen pääpirut tulevat olemaan "ovenheiluttaja" Stroltenberg sekä historian surkein ulkoministeri koskaan Antony Plinketi-Plönketi, jonka täydellinen neuvottelu- ja keskustelukyvyn puute Venäjän edustajan kanssa on jotain aivan ennennäkemätöntä.
- Anonyymi
Sodan syypää on yksin venäjän seinähullu johto ei kukaan muu, ei Ukraina ei nato, ei kukaan muu.
Yksin Venäjä on syypää.
Kaikenlainen muu paskanjauhanta kuvottaa. - Anonyymi
Sodan päätyttyä Putinin sodasta tehdään toimintaelokuva, Putinia näyttelee Bruce Willis ja elokuvan nimi on tietenkin:
LIE HARD - Anonyymi
Syy Ukrainan sodalle on Putin. Tappi halusi jäädä historiaan Venäjän suurmiehenä joka kasvatti maan kokoa.
Ei siinä sen kummallisempia salaliittoja ole.
Keep it simple!Putin Kalsarimyrkyttäjä itse kertoo olevansa eri mieltä sotansa syystä: hän nimittäin kertoi, että hänen mielestään Ukraina ei ole oikea maa eivätkä ukrainalaiset oikea kansa, vaan että venäläiset ja ukrainalaiset muka ovat samaa kansaa, joka pitää yhdistää. Tietenkin hänen oman diktatuurinsa valtansa alle.
- Anonyymi
Putin häpeää myös sukuaan joka on Tverin karjalaisia eikä mitään tekemistä kenenkään tsaarin suvun kanssa.
- Anonyymi
"Naton laajeneminen oli syy Ukrainan sodalle"
Otsikon täydellinen virhe .
Jokainen voi nyt tosiasioiden perusteella huomata reaalimaailmassa sen että "venäjän hyökkäys Ukrainaan on ollut suurin syy Naton laajenemiselle "
Tuo on fakta- Anonyymi
Siis kysymys on siitä, ettei Nato laajene Ukrainaan. Se on sodan syy.
- Anonyymi
Jokainen voi nyt tosiasioiden perusteella huomata reaalimaailmassa sen että "venäjän hyökkäys Ukrainaan on ollut suurin syy Naton laajenemiselle "
Ei Moskovalle kuulu eikä pidä sekaantua toisten asioihin pysyköön omien rajojensa sisällä niin muutkin jotka kunnioittavat omia rajojaan ja itsemääräämisoikeutta perustuen kansainvälisiin lakeihin -Onko Venäjä tässä poikkeus saa tehdä mitä haluaa! Putin jos reilu mies olisi marssisi Haag- Tuomioistuimen ja Tuomareiden kuultavaksi- Siellä totuus vastaan valheet selvitellään se on varma- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen voi nyt tosiasioiden perusteella huomata reaalimaailmassa sen että "venäjän hyökkäys Ukrainaan on ollut suurin syy Naton laajenemiselle "
Ei Moskovalle kuulu eikä pidä sekaantua toisten asioihin pysyköön omien rajojensa sisällä niin muutkin jotka kunnioittavat omia rajojaan ja itsemääräämisoikeutta perustuen kansainvälisiin lakeihin -Onko Venäjä tässä poikkeus saa tehdä mitä haluaa! Putin jos reilu mies olisi marssisi Haag- Tuomioistuimen ja Tuomareiden kuultavaksi- Siellä totuus vastaan valheet selvitellään se on varma-Venäjä ei ole ratifioinut Rooman perussäännön sopimusta, niinkuin ei myöskään Israel ja sen suojelija Yhdysvallat.
ICC saa kaivella persettään ja haistella sormiaan.
- Anonyymi
Ei saatana sellaista syytä olekkaan,että pitää käydä hyökkäilemää. puolustus on ainut oikea asia,jos joku hullu hyökkää. Turha on paskaa tulla tänne jauhamaan.
- Anonyymi
Otappa ja meeppä kuule nato-Tiltu ja puollusta!
- Anonyymi
"Joten tarkoitus on vain estää Naton laajentuminen Ukrainaan. Ja siinä Venäjä jo on onnistunut. "
Minä kun luulin että sodan syyksi ilmoitettiin Ukrainan "natsien " tekemät "kansanmurhat ja siihen liittyen Ukrainan " juutalaisen "natsipresidentin kaataminen sekä maan miehittäminen ja natsien ajaminen maasta ?
Naton laajeneminen jos oli sodan syy sehän tarkoittaa että Suomeen on odotettavissa hyökkäys mutta kun tiedot kertonevat että venäjä on vähentänyt joukkonsa tyystin Suomen rajoilta vaikka se on pisin tuleva Natoraja ...erikoista .
Pahat kielet ovat kertoneet että Putinin henkilökohtainen haave liittää Ukraina venäjään olisi sodan oikea syy hänen on jopa kerrottu sanoneen että venäläisten ei vain oikeus vaan velvollisuus on palauttaa Pietari Suuren rajat venäjälle ...no onhan toisaalta Naton laajeneminen tällaiselle illuusiolle tietysti ongelma .
Eiköhän sotaan syyllinen löydy aina hyökkääjä valtiosta ei kenestäkään muusta ottaen huomioon senkin että euroopassa olevat natomaat olivat ajaneet armeijoitaan alas jo pitkän aikaa ei suinkaan varustautuneet mihinkään konfliktiin ...no venäjän kaikki yllättäneen valloitussodan takia on tässäkin nähty nyt suunnan muutos ja kaikki alkoivat varustamaan armeijoitaan . - Anonyymi
Onko sodan syy vielä jollekin epäselvä?
Naton laajeneminen itse Paavinkin mielestä.Näköjään Putin Kalsarimyrkyttäjälle on, koska hän väitti vielä viime kesänä, ettei Ukraina muka ole oikea maa ja että ukrainalaiset ja venäläiset muka ovat samaa kansaa, joka pitää yhdistää. Tietenkin hänen oman valtansa alle eikä niin, että Ukrainan demokratia leviäisi Venäjälle. Lisäksi Venäjän valtion TV:ssä on kerrottu monta kertaa, kuinka valtavasti Venäjän talous tulee hyöytymään Ukrainalta varastetuista alueista ja luonnonvaroista.
- Anonyymi
Neuvostoliiton hajottua 25 miljoona venäläistä jäi entisen Neuvostoliiton rajojen ulkopuolelle.
Näistä 12 miljoonaa asui Itä-Ukrainassa.
http://www.sgseura.fi/index.php/lisaeae-artikkeleita/160-pekka-visuri-3-4-2023-ukrainan-sodan-geopoliittiset-vaikutukset-uusi-maailmanjarjestys-hahmottumassa
Näin kertoo Pekka Visuri. Visuri toimii Maanpuolustuskorkeakoulun dosenttina. Hän on myös ollut Ulkopoliittisen instituutissa vierailevana tutkijana vuosina 1990–2003. Oppiarvoltaan Visuri on valtiotieteen tohtori ja sotilasarvoltaan eversti.- Anonyymi
Ei mikään oikeuta hyökkäämään itsenäiseen naapurimaahan ja tuhoamaan sitä maan tasalle tavoitteena kansanmurha.
- Anonyymi
"Neuvostoliiton hajottua 25 miljoona venäläistä jäi entisen Neuvostoliiton rajojen ulkopuolelle.
Näistä 12 miljoonaa asui Itä-Ukrainassa."
Ukrainasta saattoi ennen sotaa muuttaa pois ihan vapaasti.
- Anonyymi
Totta
- Anonyymi
Aika hauska ajatella että itsenäisten maiden puolustussopimukset omien turvallisuusetujen kannalta olisi venäjälle syy hyökätä näihin itsenäisiin maihin 😁
Mitähän venäläisten päässä oikein liikkuu ? mikähän venäläistä harmittaa siinä että nämä maat ovat sopimuksen vuoksi niin vahvoja ettei venäjä voi niihin hyökätä saati valloittaa niitä 😁
No Ukraina ei ollut tehnyt turvallisuuttaan takaavia puolustussopimuksia muiden itsenäisten länsimaiden kanssa venäjä hyökkäsi siihen ainoaan maahan joka ei ollut Natossa tämä kertoo lähinnä siitä että Natoon kuulumaton maa joutuu sotiin venäjän kanssa ei suinkaan Natoon kuuluva maa .- Anonyymi
No Ukraina ei ollut tehnyt turvallisuuttaan takaavia puolustussopimuksia muiden itsenäisten länsimaiden kanssa venäjä hyökkäsi siihen ainoaan maahan joka ei ollut Natossa tämä kertoo lähinnä siitä että Natoon kuulumaton maa joutuu sotiin venäjän kanssa ei suinkaan Natoon kuuluva maa .
JA MOSKOVA VÄITTÄÄ NATO ON UHKA VENÄJÄLLE- Siis miten meni niin kuin omasta mielestä-? Pistää lopulta miettimään kuka se uhka todella on- 🤏🤣✌
- Anonyymi
Turhaan nolorepemolo valehtelet.
Tossa vähän virallista tietoa asiasta.
( Venäjä käynnisti hyökkäyksen Ukrainaan 24. helmikuuta 2022. Ennen hyökkäystä Venäjä oli pitkään siirtänyt joukkojaan lähemmäksi Ukrainan rajaa ja pitänyt suuria sotaharjoituksia.)
Ulkoministeriö.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan
Venäjä aloitti 24.2.2022 laittoman hyökkäyssodan Ukrainassa.
Valtionnuevosto.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan - Valtioneuvosto
Venäjä aloitti 24.2.2022 YK:n peruskirjaa ja kansainvälistä oikeutta rikkovan hyökkäyksen Ukrainaan.Älä höpötä, tiltu. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan jo vuonna 2014 ja on sotinut siellä siitä lähtien:
Venäläinen sotilaskomentaja: Minä aloitin sodan Itä-Ukrainassa:
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000838688.html- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Älä höpötä, tiltu. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan jo vuonna 2014 ja on sotinut siellä siitä lähtien:
Venäläinen sotilaskomentaja: Minä aloitin sodan Itä-Ukrainassa:
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000838688.htmlKaikennäköisiin tarinoihin se nolorepemolo tietonsa nojaa.
Sadut ja tarinat ne on lapsille tärkeitä asioita. Pitää yrittää ymmärtää nolorepemoloakin. Anonyymi kirjoitti:
Kaikennäköisiin tarinoihin se nolorepemolo tietonsa nojaa.
Sadut ja tarinat ne on lapsille tärkeitä asioita. Pitää yrittää ymmärtää nolorepemoloakin.Tiltua harmittaa, kun Venäjän valheellista narratiivia rikollisen sodan oikeuttamiseksi ei uskota. Haha.
- Anonyymi
Valetta,kuin ryssien jutut kaikki. Kyllä syy on hullu Putin,mikä luuli saavansa Ukrainan,niin kuin Krimin ryösti,minkä nyt jo menetti.
- Anonyymi
Päinvastoinhan on asia
Venäjän hyökkäys Ukrainaan sai Suomen ja Ruotsin hakeutumaan Natoon - Anonyymi
päälle tunkeva nato-media on vaiennut monta asiaa. Lännen globalistien ristiretki itään on täysin vaiettu.
( nyt tehdyt mineraali-sopimukset us-ukr. - ne kertovat miksi länsi pyrki etenemään itään..).
- ja vastaavasti nato media on vain lika-törky syyllistänyt toista osapuolta.
Suomessakin on kansaa kiihoitettu valheilla ja herjaamisella.
Osa onkin höyrähtänyt, varsinkin yleistiedoiltaan vajavaiset ihmiset.
Ehkä ilmaa tulisi puhdistaa tuomitsemalla suurimmat nato, eu, us.dem öykkärit joukko-tuhonnan aiheuttamisesta.
Eräänlainen uusi nurnberg, jossa sotahullut laitetaan tuomiolle !- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Vain tiltut ovat sotahulluja.
Jos sota tulisi, niin kyllä nämä natokiimaiset saa luodin omiltaan selkäänsä. Miettikää kun, tai jos sota tulee. Joudut kävelemään selkä edellä sotaan, elä sillä ajatuksella ja aukaise se viinapullo ja ota ehtoolinen.
Anonyymi kirjoitti:
Jos sota tulisi, niin kyllä nämä natokiimaiset saa luodin omiltaan selkäänsä. Miettikää kun, tai jos sota tulee. Joudut kävelemään selkä edellä sotaan, elä sillä ajatuksella ja aukaise se viinapullo ja ota ehtoolinen.
Haha. Älä ole naurettava. Kyllä te Venäjän etuja ajavat ja sen puolesta valehtelevat tiltut olisitte ensimmäisiä kärsijöitä.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Haha. Älä ole naurettava. Kyllä te Venäjän etuja ajavat ja sen puolesta valehtelevat tiltut olisitte ensimmäisiä kärsijöitä.
Missä sellasia muka on?
Harhaluulot eli deluusiot ovat itsepäisiä, jäykkiä, outoja (eli ns. bisarreja) ja perusteettomia uskomuksia, joista henkilö pitää itsepäisesti kiinni, vaikka tosiseikat puhuisivat niitä vastaan. Jäykkinä ja itsepintaisina erilaiset harhaluulot saattavat hallita henkilön koko ajatusmaailmaa ja vaikeuttaa monin tavoin hänen sosiaalista toimintakykyään. Anonyymi kirjoitti:
Missä sellasia muka on?
Harhaluulot eli deluusiot ovat itsepäisiä, jäykkiä, outoja (eli ns. bisarreja) ja perusteettomia uskomuksia, joista henkilö pitää itsepäisesti kiinni, vaikka tosiseikat puhuisivat niitä vastaan. Jäykkinä ja itsepintaisina erilaiset harhaluulot saattavat hallita henkilön koko ajatusmaailmaa ja vaikeuttaa monin tavoin hänen sosiaalista toimintakykyään.Ai sinulla on sellaisiakin henkisiä ongelmia muiden lisäksi.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Ai sinulla on sellaisiakin henkisiä ongelmia muiden lisäksi.
No hopsan. Nato-Tiltu älähti kun pilkkakirves nasahti.
- Anonyymi
Minkälaisen puolustusliiton sitten haluat? Olisiko se siviilien suojaksi. Vai joku valtioklikki, jossa siviileistä viis.
- Anonyymi
Myös Yhdysvallat on todennut että Naton laajenemisyritys Ukrainaan oli juurisyy Ukrainan sodalle.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
USA:n nykyinen hallinto on epäpätevien roistojen ja valehtelijoiden käsissä.
Sitä on nyt liikkeellä. Sama epäluottamus tauti riivaa Nato-suomen hallintoa.
Suomen Kansa ei luota Nato-suomen regimeen. Anonyymi kirjoitti:
Sitä on nyt liikkeellä. Sama epäluottamus tauti riivaa Nato-suomen hallintoa.
Suomen Kansa ei luota Nato-suomen regimeen.Hallitus toki häviäisi vaalit, jos ne nyt järjestettäisiin, mutta ei järjestetä.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Hallitus toki häviäisi vaalit, jos ne nyt järjestettäisiin, mutta ei järjestetä.
Ukrainasta mallia! Orpo hallitus voi toki itse valita itsensä 4 seuraavaksi vuodeksi demoktraattisesti jatkokaudelle?
Naton sotalait keltävät itsevaltiaan Nato-suomen hallituksen vaihtumisen sotatilan aikana. Anonyymi kirjoitti:
Ukrainasta mallia! Orpo hallitus voi toki itse valita itsensä 4 seuraavaksi vuodeksi demoktraattisesti jatkokaudelle?
Naton sotalait keltävät itsevaltiaan Nato-suomen hallituksen vaihtumisen sotatilan aikana.Mitä sinä höpötät, tiltu?
Anonyymi kirjoitti:
Ukrainasta mallia! Orpo hallitus voi toki itse valita itsensä 4 seuraavaksi vuodeksi demoktraattisesti jatkokaudelle?
Naton sotalait keltävät itsevaltiaan Nato-suomen hallituksen vaihtumisen sotatilan aikana.Hevonpaskaa, tiltu.
- Anonyymi
Jos aloittaja vielä hoksaisi että Nato laajeni vasta sodan seurauksena Suomen ja Ruotsin liityttyä...
- Anonyymi
Naton laajeneminen oli syy Ukrainan sodalle. se on monelta asiantuntija taholla todeksi todistettu.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Hevonpaskaa, tiltu.
Nato-Tiltu syöpi vaan.
- Anonyymi
Tottahan kai aloitus on? Trump oli samaa mieltä.
Haha. Tietenkin Trumpushka oli samaa mieltä, koska hän on roisto ja valehtelija sekä Venäjän kätyri.
- Anonyymi
"Naton laajeneminen oli syy Ukrainan sodalle. se on monelta asiantuntija taholla todeksi todistettu."
Vain venäläinen "asiantuntija" on tuota mieltä eikä sitä ole mitenkään todistettu!
TODELLINEN SYY on Putlerin sotakiima ja i.perialismi ja usko siihen, että Venäjän armeija on yhä "sotakone" Stalinin ajan malliin! Kuluneet kolme vuotta ovat todistaneet, ettei se enää ole! - Anonyymi
Syynä oli kylläkin jälleen kerran Venäjän halu ryöstää lisää maata.
- Anonyymi
Ei niitä kiinnosta todelliset syyt kun eivät ymmärtäisi kuitenkaan
Tiltuille on ne kyllä kerrottu, mutta jostakin syystä tiltut haluavat elää vaiheessa.
- Anonyymi
Mielestäni kaverit saa itse valita se on reilua . Venäläiset ovat tarkkoja.
- Anonyymi
Venäjän tappamismieli tämän urkeihin hyökkäyksen aiheutti
Enisin valein ja näytelmin rajan ylityksiä ja sitten eikuin ihmisiä vain tappamaan raakimman jälkeen - Anonyymi
Mitenhän olisi noi Venäjän kielisten koulujen ja televisio lähetysten lopetusuhan vaikutus Venäjän kielisille alueille.
Saatoi aiheuttaa kansannousun näillä alueilla.Juuri Venäjän lähettämien venäjänkielisten propagandakanavien valheet lietsoivat Itä-Ukrainaan levottomuuksia.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Juuri Venäjän lähettämien venäjänkielisten propagandakanavien valheet lietsoivat Itä-Ukrainaan levottomuuksia.
"Juuri Venäjän lähettämien venäjänkielisten propagandakanavien valheet lietsoivat Itä-Ukrainaan levottomuuksia."
Sekö se oli se syy miksi ne piti lopettaa. Ja annettiikko venäjänkielisissä kouluissa väärää opetusta lapsille, kun nekin piti lopettaa. Anonyymi kirjoitti:
"Juuri Venäjän lähettämien venäjänkielisten propagandakanavien valheet lietsoivat Itä-Ukrainaan levottomuuksia."
Sekö se oli se syy miksi ne piti lopettaa. Ja annettiikko venäjänkielisissä kouluissa väärää opetusta lapsille, kun nekin piti lopettaa.Ne propagandakanavat lopetettiin vasta sen jälkeen, kun Venäjä jo oli hyökännyt Ukrainaan
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Ne propagandakanavat lopetettiin vasta sen jälkeen, kun Venäjä jo oli hyökännyt Ukrainaan
Höpö höpö. Venäjä hyökäsi Ukrainaan vuonna 2022.
Kanavat lopetettiin jo vuoden 2015 alussa. Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö. Venäjä hyökäsi Ukrainaan vuonna 2022.
Kanavat lopetettiin jo vuoden 2015 alussa.Venäjä hyökkäsi Ukrainaan jo vuonna 2014, ensin helmikuussa valtaamaan Krimin ja sitten 12.4.2014 itä-Ukrainaan aloittamaan tämän tähän asti jo kestäneen rikollisen sotansa.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan jo vuonna 2014, ensin helmikuussa valtaamaan Krimin ja sitten 12.4.2014 itä-Ukrainaan aloittamaan tämän tähän asti jo kestäneen rikollisen sotansa.
Turhaan valehtelet nolorepemolo.
Tässä virallista tietoa asiasta.
Ulkoministeriö
Venäjän hyökkäys Ukrainaan - Ulkoministeriö
2. huhtik. 2025 · Venäjä aloitti 24.2.2022 laittoman hyökkäyssodan Ukrainassa.
Valtioneuvosto
Venäjän hyökkäys Ukrainaan - Valtioneuvosto
Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Venäjä aloitti 24.2.2022 YK:n peruskirjaa ja kansainvälistä oikeutta rikkovan hyökkäyksen Ukrainaan. Suomi tuomitsee jyrkästi Venäjän sotilaalliset toimet … Anonyymi kirjoitti:
Turhaan valehtelet nolorepemolo.
Tässä virallista tietoa asiasta.
Ulkoministeriö
Venäjän hyökkäys Ukrainaan - Ulkoministeriö
2. huhtik. 2025 · Venäjä aloitti 24.2.2022 laittoman hyökkäyssodan Ukrainassa.
Valtioneuvosto
Venäjän hyökkäys Ukrainaan - Valtioneuvosto
Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Venäjä aloitti 24.2.2022 YK:n peruskirjaa ja kansainvälistä oikeutta rikkovan hyökkäyksen Ukrainaan. Suomi tuomitsee jyrkästi Venäjän sotilaalliset toimet …Venäjä aloitti sotansa jo 2014, kuten hyvin tiedät.
moloch_horridus kirjoitti:
Ne propagandakanavat lopetettiin vasta sen jälkeen, kun Venäjä jo oli hyökännyt Ukrainaan
Ei mikään maa salli hyökkääjän propagadakanavia alueellaan.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Venäjä aloitti sotansa jo 2014, kuten hyvin tiedät.
Ja niinhän siinä kävi taas.
Anonyymi kirjoitti:
Ja niinhän siinä kävi taas.
Niin jäit taas kerran valheestasi kiinni, venäläinen Venäjän tiltu Ikävä.Kyllä.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Niin jäit taas kerran valheestasi kiinni, venäläinen Venäjän tiltu Ikävä.Kyllä.
Seli seli nolorepemolo.
Kyseessä ei ole muu kuin heikko ja epävarma venäjä, jonka diktaattori kärsii akuutista napoleon kompleksista.
- Anonyymi
Venäjä voi päättää vain omasta liittymisestään Natoon. Ei sillä ole määräysvaltaa muihin maihin!
- Anonyymi
Kyllä aloittaja on aivan oikeassa, Nato aloitti Ukrainan sodan, tukemalla ja organisoimalla vuoden 2014 aseellisen Maidanin vallankaappauksen, josta sota sai alkunsa.
Ketjusta on poistettu 108 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1287837
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t414481törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/434028Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu4122093Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi781777- 351498
- 321497
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen1981294Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv121158Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt331127