Alfa tv:llä Laura Huhtasaarta pyydettiin nimeämään kolme arvostamaansa henkilöä. Hän nimesi vanhempiensa lisäksi kaksi Adventtikirkon pastoria. Laura kertoi avoimesti käyneensä lukiota Toivonlinnassa ja olleensa vuoden Mikronesiassa adventistien kanssa. Jos jän liittyisi jonkun kirkon jäseneksi, tämä seurakunta joutuisi nykyajassa vainotuksi.
Laura Huhtasaarelta kehuja Adventtikirkon pastoreille
35
55
Vastaukset
- Anonyymi
Eikös Laura ollut Nummelassa adventistien koulussa opetajana alaluokilla jonkun aikaa.
- Anonyymi
Kukas sen kissan hännän nostaa...
Julkkisten kaipuu on sairasta...- Anonyymi
Sen voisi nähdä kissan hännän nostamisena, jos aloittajana olisin tse adventisti ja palvelutyössä mukana, mutta kun en ole. Satuin ohjelman katsomaan ja vinkkasin vain, että pastoreita myös arvostetaan, vaikka vakaumuksen tähden tiettyä mustamaalaamista esiintyy. Yksittäisenä ihmisenä en nosta Laura Huhtasaarta muiden yläpuolelle enkä muitakaan julkkiksia erityisesti kaipaile.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

"Yksittäisenä ihmisenä en nosta Laura Huhtasaarta muiden yläpuolelle enkä muitakaan julkkiksia erityisesti kaipaile."
Hyvä niin. Adventtikirkossa monet nostavat julkkiksia aivan tarpeettomasti, varsinkin erästä Ellen Whiteä.
- Anonyymi
Huhtasaari on pelkkä huomion kipeä pölvästi, kuten kaikki jonkun lahkon aivopesemät idiootit.
- Anonyymi
Miltäs nuo sinun kommentisi kuulostaa ?
- Anonyymi
No ketkä pastorit nimesi? Videolinkkiä?
- Anonyymi
Tarkoitukseni ei ole nostaa ketään pastoria muiden yläpuolelle minkä vuoksi en nostanut nimiä esille. Ohessa kuitenkin linkki https://youtu.be/_swMphIO9hg
Löytyy puolivälin jälkeen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitukseni ei ole nostaa ketään pastoria muiden yläpuolelle minkä vuoksi en nostanut nimiä esille. Ohessa kuitenkin linkki https://youtu.be/_swMphIO9hg
Löytyy puolivälin jälkeen.Hyvin asiallinen on tämä Huhtasaari !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin asiallinen on tämä Huhtasaari !
Asiallinen? Heh, heh. Toisen työn kopioimalla sai maisterin paperit. Eli ei varasta kummempi.
Rehellisyys ei taida kuulua tuon seurakunnan hyveisiin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asiallinen? Heh, heh. Toisen työn kopioimalla sai maisterin paperit. Eli ei varasta kummempi.
Rehellisyys ei taida kuulua tuon seurakunnan hyveisiin?Huhtasaari ei ole adventisti, joten minkä seurakunnan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitukseni ei ole nostaa ketään pastoria muiden yläpuolelle minkä vuoksi en nostanut nimiä esille. Ohessa kuitenkin linkki https://youtu.be/_swMphIO9hg
Löytyy puolivälin jälkeen.Olisin mielelläni tavannut hänet parikymppisenä. Varmaankin hemaiseva kimuli siihen aikaan. Valitettavasti jokusen vuoden mua nuorempi, joten ei koskaan kohdattu. Nykyisin ei kiinnosta, varsinkaan sen takia, miten hän Suomea edustaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huhtasaari ei ole adventisti, joten minkä seurakunnan?
On hyvä,hakea pesäeroa nyt kun huonompi Huhtasaari tuli näkyviin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On hyvä,hakea pesäeroa nyt kun huonompi Huhtasaari tuli näkyviin.
Mitä tarkoitat tuolla huonommalla Huhtasaarella? Mitä nyt on tullut näkyviin? En ole tykännyt hänen tavastaan korottaa ääntä ja puhua päälle. Johtuu ilmeisesti hänen erityisopettaja- taustastaan, kun on joutunut paimentamaan tarkkislaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tarkoitat tuolla huonommalla Huhtasaarella? Mitä nyt on tullut näkyviin? En ole tykännyt hänen tavastaan korottaa ääntä ja puhua päälle. Johtuu ilmeisesti hänen erityisopettaja- taustastaan, kun on joutunut paimentamaan tarkkislaisia.
Oletuksia kaikki tyynni!
- Anonyymi
Huhtasaari nimesi adventtikirkon pastoreista juuri ne 2 pahimman luokan huijaria ja rahan perässä himoissaan juoksevaa sutta lammasturkeissaan. Niinhän se tietysti on, että susikin voi näyttäytyä viattomana lampaana, kun se pukee päällensä lammasturkin, että se voisi siten pettää koko lammaslauman.
- Anonyymi
Rahan perässä se Huhtasaarikin juoksee! Venäjämielisessä ryhmässä siellä Europarlamentissa istuu. Muka isänmaallinen! Suomi unohtuu kun raha puhuu!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rahan perässä se Huhtasaarikin juoksee! Venäjämielisessä ryhmässä siellä Europarlamentissa istuu. Muka isänmaallinen! Suomi unohtuu kun raha puhuu!
Valheenne ei hetkauta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valheenne ei hetkauta.
Kuka tässä valehtelee?
- Anonyymi
Ei se ole meidän syy, että me valehtelemme, vaan se syy on siinä, että meidät on koulutettu valehtelemaan ja me emme voisi toimia adventtikirkon pastoreina, ellemme valehtelisi. Palkanmaksun vuoksi meidän on pakko valehdella.
Pastorinne ja rehellinen sellainen. - Anonyymi
Noo oletkos sinä sitten synnitön ja virheetön ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noo oletkos sinä sitten synnitön ja virheetön ?
Olen täysin synnitön ja virheetön, koska Jumala katsoo minua Jeesuksen kautta ja hänen armonsa on pohjaton. Vaikka lankean 1000 kertaa päivässä, niin olen silti synnitön ja virheetön, koska pyydän päivän rötöksiäni anteeksi Jumalalta Jeesuksen kautta jo etukäteen ja myös silloin kun lankean ja siinä samassa olen synnitön ja virheetön kuten Jeesuskin on.
Vaikka olenkin viaton kuin kyyhkynen ja viekas kuin käärme, kun vaikkapa laadin lahjakirjoja ja testamentteja seurakuntiemme vanhusten kustannuksella, niin olen täysin puhdas, kuten Jeesuskin oli, koska Jeesus on jo sovittanut etukäteen kavalan luonteeni ja syntini.
Pastorinne ja vielä rehellinen sellainen. - Anonyymi

Pastorinne ja vielä rehellinen sellainen.Tiedätkö sinä kaiiki tuohon liittyvät asiat ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedätkö sinä kaiiki tuohon liittyvät asiat ?
Tiedän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedän.
Oletko keskustellut Sakari V tai Atte H kanssa tuosta asiasta ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se ole meidän syy, että me valehtelemme, vaan se syy on siinä, että meidät on koulutettu valehtelemaan ja me emme voisi toimia adventtikirkon pastoreina, ellemme valehtelisi. Palkanmaksun vuoksi meidän on pakko valehdella.
Pastorinne ja rehellinen sellainen.Valehtelet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen täysin synnitön ja virheetön, koska Jumala katsoo minua Jeesuksen kautta ja hänen armonsa on pohjaton. Vaikka lankean 1000 kertaa päivässä, niin olen silti synnitön ja virheetön, koska pyydän päivän rötöksiäni anteeksi Jumalalta Jeesuksen kautta jo etukäteen ja myös silloin kun lankean ja siinä samassa olen synnitön ja virheetön kuten Jeesuskin on.
Vaikka olenkin viaton kuin kyyhkynen ja viekas kuin käärme, kun vaikkapa laadin lahjakirjoja ja testamentteja seurakuntiemme vanhusten kustannuksella, niin olen täysin puhdas, kuten Jeesuskin oli, koska Jeesus on jo sovittanut etukäteen kavalan luonteeni ja syntini.
Pastorinne ja vielä rehellinen sellainen.Sinä et ole muuta kuin nettitrolli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko keskustellut Sakari V tai Atte H kanssa tuosta asiasta ?
Minua ainakin miellyttää Atte H selkeä tyyli käydä raamattua läpi. Adventtikirkossa raamatun opetus on paremmalla tolalla kun puhutaan ihan yksittäisten osioiden läpi käymisestä.
Toivonlinnan koulu käyttää nykyisin nimeä Suomen kristillinen yhteiskoulu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minua ainakin miellyttää Atte H selkeä tyyli käydä raamattua läpi. Adventtikirkossa raamatun opetus on paremmalla tolalla kun puhutaan ihan yksittäisten osioiden läpi käymisestä.
Toivonlinnan koulu käyttää nykyisin nimeä Suomen kristillinen yhteiskoulu."Minua ainakin miellyttää Atte H selkeä tyyli käydä raamattua läpi."
Ja milloinka hän olisi käynyt Raamattua läpi?
Kyllä he adventtikirkon pastorit ovat sellaisia veijareita, että he etsivät ainoastaan Raamatusta sellaisia kohtia, jotka voisivat jollain muotoa tukea adventismia. He vääntävät Raamattua tukemaan adventismin oppikyhäelmiä ja se ei todellakaan ole Raamatun läpikäymistä, vaan rusinoiden etsimistä sellaisesta pullasta, johon niitä ei ole laitettu. He vain pyrkivät rusinapullan saamaan maistumaan rusinallekin, mutta eivät siinä onnistu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minua ainakin miellyttää Atte H selkeä tyyli käydä raamattua läpi. Adventtikirkossa raamatun opetus on paremmalla tolalla kun puhutaan ihan yksittäisten osioiden läpi käymisestä.
Toivonlinnan koulu käyttää nykyisin nimeä Suomen kristillinen yhteiskoulu.Atte on yksi vähiten kiinnostavista puheiden pitäjistä.
- Anonyymi
Kyllä adventistit tutkivat Raamattua kokonaisvaltaisesti ja systemaattisesti ja heillä on vielä Ellenin antama suurennuslasi, jonka lävitse löytyy nekin tekstit, jotka tavalliselta lukijalta helposti vilahtavat ohi silmien. Adventistit ovat voittaneet valtakunnalliset Raamattutietokilpailutkin, johon ei jokainen pystykään.
- Anonyymi
Rauhoitukaapas lapset nyt ! vielä ehtii lenkille.
- Anonyymi
"heillä on vielä Ellenin antama suurennuslasi, jonka lävitse löytyy nekin tekstit, jotka tavalliselta lukijalta helposti vilahtavat ohi silmien. "
Niin ja se lasi onkin juuri se, minkä läpi ei Raamattua pidä tutkia. Se lasi määrää kirkon raamatuntulkinnat vaikka Raamatun pitäisi olla se, mikä määrää!! - Anonyymi
"Adventistit ovat voittaneet valtakunnalliset Raamattutietokilpailutkin, johon ei jokainen pystykään."
Kukas sen kissan hännän nostais.... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"heillä on vielä Ellenin antama suurennuslasi, jonka lävitse löytyy nekin tekstit, jotka tavalliselta lukijalta helposti vilahtavat ohi silmien. "
Niin ja se lasi onkin juuri se, minkä läpi ei Raamattua pidä tutkia. Se lasi määrää kirkon raamatuntulkinnat vaikka Raamatun pitäisi olla se, mikä määrää!!No no lapset lapset !
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123940MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar802049Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214908Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3818