Radiossa parhaillaan vuolaasti kiistetään hoitavien lääkäreiden toteamus, että sairastuneista 90 prosenttia on ollut homomiehiä.
SETA suuttui homorokko-totuuksista
Anonyymi
15255
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
"Ihokosketustartuntaa" jankuttaa SETA.
Ehkä tai ehkä ei mutta hoidetuista kerätyt tiedot ovat kiistattomat.
AIDS tekoäly tauti.
Minusta on mukavaa, että on olemassa tuollaisia apinarokkoja jotka iskevät juuri henkisesti sairaisiin kuten homostelijoihin. Kyllä se luonto tunnistaa evoluution harhapolut.
Niin, ihmisen ulosteet ovat otollinen kasvualusta tautien aiheuttajille. Siksi ihmisen paskaa tai virtsaa ei iki-aikoihin ole käytetty ruoka-kasvien lannoitteena, kokemuksesta oli ammoin opittu että se on vaarallista.
Aivan. Jotkut keittivät pontikkaakin ihmispaskalla käytetystä rankista. Aika näky, kun kööri on paskantanu vuorotellen rankkitynnyriin. Sitten nuuskitaan viikko, että milloin se on valmista tiputettavaksi:)
Tämä etenee aivan samaa rataa kuin noin v.1983 HIV/AIDS eteni. Homot levittävät tautia nytkin, ja lopulta se leviää ihmisiin, monia eri reittejä pitkin. Aivan selvästi apinarokko tarttuu paljon herkemmin kuin AIDS jonka pääasiallinen tarttumisreitti on persereikäpenetraatio, homojen luovuttama veri oli myös vakava levityskanava.
Tarkottaako tuo SETA , että ovat sekotautisten agitaattoreita.
Apinarokko ei ole homotauti. Virukselle kelpaa kuka tahansa. Ihminen tai eläin. Se tulee ennen pitkää leviämään myös muuhun väestöön.
Näin uutisen että homoparin koira oli saanut tartunnan suolistoonsa. Haavoilla yms.
Niin, homoseksuaalisuuden ja muun sodomian lisäksi tunkeutuminen peniksellä eläinten persereikään on myös ollut rangaistava rikos, koska kokemuksesta oli ammoin opittu, että penetraatio eläimeen on myös monien järkyttävien sairauksien leviämismekanismi. Nykyään eläimiin sekaantumisen kriminalisointi on kuitenkin lopetettu joissakin maissa, ilmeisesti sekin tasa-arvon toteutumiseksi.
Niitä, jotka kärsivät homoseksuaalisuudesta tai kiduttavat eläimiä peniksillään, selvästi vaivaa naisviha (feminofobia), eivät siksi kykene/yllä normaaliin, biologian mukaiseen, parisuhteeseen.
Raamatun sanoin: homot ovat saaneet sen palkan, mikä saaman piti".
ahh
SETA ulos kouluista
7.62mm pedociliiniratkaisu lastenraiskausmyönteisille.
Yksi oudoimmista realiteeteista on pedofiilit jtk raiskaavat lapsosia oma oksenus suussaan ainoastaan noustaakseen rappariasteissa mm. politikoiksi.
Eli antipedofilia pedofiilit.
Kovaa katseltavaa kun sotatoimialuietten HVT-kidutuskuulusteluissa murtuvat ja totuus tuleekin julki miten paljon itseään voivat inhotakaan.
Ainut asia mikä voi olla siinä ja siinä, on se voiko tuollainen enää pelastaa sielunsa.
Kun kuitenkin katuu ja kääntyy. Ja hyläten sekoilunsa voi jopa alkaa vaihtaa valheelliset satanisminsa Kristiuskon autenttisuuteen.
Toivottavasti pelastuisivat. Niin huono juttu IKUINEN Helvetti oikeasti on
säälittävää väkeä. likasta