Ei, miksi siis sannan pitäisi ? Koska nainen ? okei...
Kekkonenkin joi, joutuiko eroamaan ?
Anonyymi
2662
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Kekkonen sentään puolusti kansallisvaltiotamme.
Hänellä oli sydän Suomessa toisin kuin demareilla. Oman kansan etu-ajattelu kuulemma on vahingollista.
Kekkonen hoiti työnsä silloin kun valtakunnan etu niin vaati. Hän keskeytti lomansa jos tilanne vaati. Mitä tekee Sanna? Vaikka valtakunnan suurin taloudellinen tappio tuli, hän vain jatkoi lomaansa Italiassa. Törkeää välinpitämättömyyttä.
Kyllä, Hän keskeytti lomansa valtiovieraulun lomassa saatuaan itse tilaamansa nootin, ja siirtyi pikaisesti takaisin Suomeen varmistamaan uudelleenvalintansa.
Ihan hyvä valinta olikin, vaikka jotkut nirppanokat siitä edelleen jaksavat valittaa. hannu Rautkalliokin, joka siitä ensimmäisenä kirjoitti tutkijana ja ulkomaisten dokumenttien valossa totesi, että Kekkonen oli selvästi erittäin vallanhaluinen poliitikko, mutta ei mistään löydy merkkiäkään, että hän olisi koskaan "myynyt" Suomen. Päin vastoin, hän ilmeisesti perusteli vallanhalunsa itselleen juuri siten kuin hänestä annettu propagandistinen kuvakin sen teki: vain minä pystyn pitämään maan itsenäisenä, joten minun on saatava valta.
Sitä emme tiedä, oliko hän oikeassa. Sen tiedämme, että ainakaan hän ei ollut väärässä.
Ja Rautkalliio ei ollut mikään K-linjan mies. Kekkonen oli aktiivisesti mukana prosessissa, jossa Hannun isä tuomittiin sodan aikana tehdyistä ihmisoikeusrikoksita. Rautkallion suku suhtautui hyvin epäilevästi Kekkoseen ja siksi Hannu olikin sitten heti kun se oli mahdollista tutkimassa Kekkosen konsteja ja totesi, että Kekkonen oli erittäin konstikas mies.
Kieltämättä myös Sanna Marinin kuvankauniin kuoren alla piiiee piinkova poliitikko, joka haluaa myös valtaa. Se on tullut esiin aiemminkin. Eikä se ole ongelma, jos voimme todeta, että hän käyttää valtaa tavalla, joka hyödyttää meitä kaikkia. Muutamissa asioissa hänen johtamansa hallitus onnistui aika hyvin, mutta tökkimistäkin oli, minkä Marin on itsekin myöntänyt.
Saasn nähdä, miten tilanne kehittyy.
Mutta kun oman kansan etu-ajattelu on haitallista kuulemma.
Tämä on mottona demareilla.
Eikös Kekkoselle myös tuotu naisia viihdykkeeksi sulostuttamaan kosteita juhlia?
Jos nyt Marin ottaa yksityisissä juhlissa vähän viinaa ja tanssii, niin ei siinä ole mitään pahaa, mutta vaikuttaa pahasti siltä että siellä on vedetty vähän muutakin kuin viinaa ja se on jo huonompi juttu.
Ai vähän? Ämmä oli ollut räkäkännissä seiskan mukaan jatkoilla.
No ei ole ensimmäinen ministeri joka ollut räkäkännissä.
Eikä edes ensimmäinen pääministeri, joka on ollut räkäkännissä virkansa aikana.
Tietenkin tässä on YYA-ajan jälkeen eletty jo 30 vuotta aikaa, jolloin johtajisto on reilusti vähentänyt päihteiden käyttöään. Sitä en taviksena tiedä, onko se niin loppunut kuin julkisuuteen on annettu kuvaa. tuskin.
Käykö nyt sitten niin, että Sannan sukupolvi tuo remukulttuuria taas takaisin Suomen johtoon? Otanta on kyllä toistaiseksi aika pieni. Video oli tarkoituksella tehty provosoivaksi, joten kuka tietää, millaisia hissukoita siinä hilluneet todellisuudessa ovat.
Nyt ei ole kyse Kekkosesta, vaan Marinista.
Onkos heissä jotain eroa? Marinilla on hiukset päässä ainakin, Kekkoselta ne lähtivät hyvin varhain.
Hiljaisesti kuppia ottamalla on pikkuisen eri asia kuin huumehöyryisten parissa lanneta vatkaten ja pornotähden lailla ilmehtien.
Eikö nyt ole kyse jostakin jauhosta, eikä kossusta?
Kokkisodan jatkot.
tää on nyky aikaa kun videota kuvaa jokainen kaikkialla kaikesta ja kamera on joka vehkeen lisänä..
eihä tuos mitää outoa
Just näin.
Tytöillä on eri oikeudet bilettämiseen. Boomerit, nyt suut suppuun, ottakaa Marinista mallia senkin seniilit.
Marinin liikunnallisuus, joka näkyy myös sekä kauniina vartalona että notkeana liikehdintänä videolla, on ehdottomasti asia, josta mummosta vaariin kannattaa kaikkien kansalaisten ottaa mallia.
Jos pystyy siihen ilman päihteitä, niin Pekka Puskakin kiittää.
Nyt olisi syytä ottaa verikokeet ja hiusnäytteet ettei ole käyttänyt huumeita ja sannahan luonnollisesti suostuu tähän vapaaehtoisesti koska kyseessä on koko maan turvallisuus?🤔🤨🙄
entä se kun juuri heinäkuu oli tutkimus että alle 40 v alkoholi erittäin vaarallista? ja kyseessä kun heikompi sukupuoli joka vielä PÄÄTTÄJÄ.. heh.. lisäksi sinne kesärantaa päässyt henkilötietoja tarkistamatta monta autollista ties ketä..
uskomatonta.. raha mennyt moneen turhaan juttuu
summatkaa näitä asioita yhteen ja edelliset jutut ja kaikki alkoi maski huijarin puolustamisesta.. sekin nuori jantteri..
"sopiihan ne muuhun käyttöön!" hehe
eduskunta ed joulu luottamuksen tuolle hallitukselle joka suorastan vilisee huonoja, esim vankeustuomittu kaikkonen, erotettu paatero jne. uusi vihreä oksa.. jne
Ja raiskaaha suomalainenki? okei...
Kekkonen joi sivistyneesti eikä pyörinyt huumehörjen seurassa.
Oli varmasti sivistynyttä juoda pontikkaa ryssien kanssa saunassa