Tavallinen flunssa

Tässä toista päivää kuumeessa ja yskässä makailen ja mietin onko järkeä? Onko sitten lääkäripulasta vai säästöistä kyse mutta terveysasemaltani ei flunssan vuoksi saa kuin terveydenhoitajalle ajan. Sairasloma tuleekin kyllä tarpeeseen mutta reseptiähän terveydenhoitaja ei varmaan voi kirjoittaa? Sanoi että jos ei kolmessa päivässä mene ohi niin kirjoitetaan lisää lomaa...

Ymmärrän kyllä että turhista lääkekuureista pyritään eroon, mutta vaikuttaa siltä että olen poissa töistä kolmen päivän sijaan kuusi. Mieheni oli kipeä viikko sitten eikä hänen oireensa loppuneet ennen yksityiseltä haettua kuuria, mikä nyt ei tietenkään välttämättä mitään todista mutta tulipahan mieleen...kai se luultavasti samaa tautia kuitenkin on, minun elimistöni pitäisi vain hoitaa homma kotiin ilman lääkekuurin apua. Ei näytä siltä että se olisi siltä osin yhtään sen kummallisempi kuin miehenikään elimistö. Tai sitten yksityiseltä varmasti saisi avun.

Ja voinhan minä tämän pitemmänkin kaavan mukaan tehdä mutta työnantajaltahan se on pois. Ja joojoo, olisi työterveydenhuoltokin olemassa, on vaan sen verran pitemmällä että ajattelin parantuvani paremmin jos en lähde huitelemaan ympäri maailmaa...Ja siksi toisekseen, en ole vielä ko. paikassa käynyt, onkohan sielläkään lääkäriä. (Mieheni työpaikassakin vain terveydenhoitaja näihin hommiin...)

Onko muualla näin, tai mitä muut on mieltä?
3264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Taidat olla tosi tunnollinen, kun et sairaslomaa malttaisi pitää...

Tuo lääkekuurin tarpeellisuus riippuu vähän esim. siitä, miten korkea kuume on. Itselläni oli viikon neljässäkymmenessä ja nukuin aina vuorokaudenkin putkeen. Lisäksi oli vaikea hengittää. Kun vihdoin sain ajan lääkärille, tämä määräsi vain Panadolia. Arveli viruksen aiheuttamaksi ja eihän siihen antibiootti pure. Kuume jatkui sitten toisen viikon, minkä jälkeen menin päivystykseen. (Viikkoa aikaisemmin ei huolittu edes päivystykseen.) Sieltä sain sitten antibiootin, joka kyllä alkoi tepsiä pian. Paino putosi taudin aikana tosi paljon, enkä ole ikinä ollut niin huonossa kunnossa.

Mutta mikäli ei ole todellista tarvetta, antibioottien käyttö on kyllä varsin arveluttavaa. Antibiootin määrääminen on aina arvaus. Useinkaan ei tutkita, mikä taudin oikeasti aiheuttaa, vaan määrätään lääkkeet summassa. Niinpä useinkaan lääkkeet eivät tepsi, vaan elimistön oma vastustuskyky voittaa taudin. Mutta näitähän on vaikea erottaa toisistaan. Vaikka lääkearvaus menisi oikein, niin silti bakteerit voivat olla sille vastustuskykyisiä ja taas paraneminen johtuu omasta vastustuskyvystä.

Kyllähän antibiootteja voisi kokeilla, mutta kun niihin liittyy sellainen ongelma itselle, että ne tuhoavat elimistöä taudinaiheuttajilta puolustavat hyvät bakteerit, jolloin helposti joutuu kierteeseen ja pian kuurin loputtua iskee uusi tauti, kun vastustuskyky on lamaannutettu. Kestää kuukausia, ennen kuin vastustuskyky on taas ennallaan. Aikoinaan vanhempani vaativat minulle pienimmässäkin nuhassa antibioottikuurin ja olin sitten vuosia korvatulehdus- ja flunssakierteessä. Nykyään tahtoo antibioottia seurata virtsatientulehdus. Antibiootin haittapuolista kertovat kuurin aikana tai jälkeen monilla ilmenevät mahavaivat ja hiivatulehdukset.

Että vältän kyllä antibiootteja viimeiseen asti, mutta jos tauti ei ota talttuakseen tai pahenee entisestää, niin kyllä lääkkeitä on saatava tai ainakin päästävä verikokeisiin ym. tutkimuksiin lääkityksen kannattavuuden tutkimiseksi. Päivystystä kannattaa kokeilla, jos muu ei auta...

Äänestä

ihmeelliseksi muuttunut, kun viikon flunssaan pitäisi lääkekuurit saada ja lääkärillekin vielä päästä. Kolmekymmentä vuotta sitten ihmisillä on vielä tervettä järkeä, eikä pienistä virustaudeista heti kiidetty lääkärin pakeille. Viikon flunssan on täysin normaalia, eikä siihen ole ihme droppia, kuumetta voi alentaa ja oloa lievittää apteekin käsikauppavalmistein ja kotikonstein.

Äänestä
  • aika pitkältä ajalta, En muista kenenkään koulustakaan olleen viikkoa pois ellei kyseessä ollut jotain erikoisempaa. No eipä tässä mitään, häpeän syvästi tyhmyyttäni ja kohtuuttomuuttani ja toivottavasti sinulle tuli parempi mieli kun pääsit osoittamaan minulle paikkani. Kiitos ja anteeksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ilman kuuria kirjoitti:

Tässä toista päivää kuumeessa ja yskässä makailen ja mietin onko järkeä? Onko sitten lääkäripulasta vai säästöistä kyse mutta terveysasemaltani ei flunssan vuoksi saa kuin terveydenhoitajalle ajan. Sairasloma tuleekin kyllä tarpeeseen mutta reseptiähän terveydenhoitaja ei varmaan voi kirjoittaa? Sanoi että jos ei kolmessa päivässä mene ohi niin kirjoitetaan lisää lomaa...

Ymmärrän kyllä että turhista lääkekuureista pyritään eroon, mutta vaikuttaa siltä että olen poissa töistä kolmen päivän sijaan kuusi. Mieheni oli kipeä viikko sitten eikä hänen oireensa loppuneet ennen yksityiseltä haettua kuuria, mikä nyt ei tietenkään välttämättä mitään todista mutta tulipahan mieleen...kai se luultavasti samaa tautia kuitenkin on, minun elimistöni pitäisi vain hoitaa homma kotiin ilman lääkekuurin apua. Ei näytä siltä että se olisi siltä osin yhtään sen kummallisempi kuin miehenikään elimistö. Tai sitten yksityiseltä varmasti saisi avun.

Ja voinhan minä tämän pitemmänkin kaavan mukaan tehdä mutta työnantajaltahan se on pois. Ja joojoo, olisi työterveydenhuoltokin olemassa, on vaan sen verran pitemmällä että ajattelin parantuvani paremmin jos en lähde huitelemaan ympäri maailmaa...Ja siksi toisekseen, en ole vielä ko. paikassa käynyt, onkohan sielläkään lääkäriä. (Mieheni työpaikassakin vain terveydenhoitaja näihin hommiin...)

Onko muualla näin, tai mitä muut on mieltä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu