Sari Essayh oikealla asialla kun haluaa selvityksen

siitä onko Marin aiheuttanut kansallisen turvallisuusuhan.

"– On hyvä, että pääministeri on oma-aloitteisesti pitänyt tiedotustilaisuuden medialle, mutta julkisuudessa olleiden tietojen perusteella on aiheellinen huoli siitä, onko pääministerin virkatehtävien hoito ja päätöksentekokyky aiheuttanut kansallista turvallisuusuhkaa tai heikentänyt pääministerin itsensä turvallisuutta, Essayah sanoo tiedotteessa."

Hyvä selvittää.
24<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Umpityhmät työttömät demarit puolustaa marinia, vaikka tämä narkkaisi.

Äänestä
  • Niin juuri.

    Äänestä

  • Ja raivona sotkee persut kaikkeen mukaan.

    Äänestä

Samaa mieltä Essayjan kanssa.

Äänestä

Väärin. pitäisi painostaa poliisia tutkimaan onko Pääministerin. juhlissa käytetty huumeita. Kaikki muu on joutavaa jaarittelua, millä aidosti tärkeä asia halutaan unohduttaa.

Äänestä
  • Poliisin pitäisi siis lähteä tutkimaan sitä, että joku on sanonut jossain juhlissa yhden epämääräisen ja erittäin tulkinnavaraisen sanan?

    Yleensä poliisitutkintaan vaaditaan edes jonkinlainen rikosepäily tai todisteita rikoksesta. Mitään sellaisia ei tässä tapauksessa ole. Ei ole mitään todisteita huumeista eikä niiden käyttämisestä, ei mitään rikollista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Poliisin pitäisi siis lähteä tutkimaan sitä, että joku on sanonut jossain juhlissa yhden epämääräisen ja erittäin tulkinnavaraisen sanan?

    Yleensä poliisitutkintaan vaaditaan edes jonkinlainen rikosepäily tai todisteita rikoksesta. Mitään sellaisia ei tässä tapauksessa ole. Ei ole mitään todisteita huumeista eikä niiden käyttämisestä, ei mitään rikollista.

    Jos teet rikoksen, kannattaa olla Mariinan läheisyydessä, ei tapahdu mitään tutkintoja ja pissanäytekin vaihdetaan poliisin omaan näytteeseen, ihan vaikka varmuuden vuodeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos teet rikoksen, kannattaa olla Mariinan läheisyydessä, ei tapahdu mitään tutkintoja ja pissanäytekin vaihdetaan poliisin omaan näytteeseen, ihan vaikka varmuuden vuodeksi.

    Sinä sen sanoit.

    Äänestä

Oma-aloitteinen kysymystenvälttelytilaisuus ei ediskunnan edessä toistu.
Sanomiset kirjoitetaan muistiin.

Äänestä

Essayah hakee poliittisia irtopisteitä. Lainsäätäjänä hän tietää, että Suomen turvallisuus on kunnossa, vaikka Marin rentoutuisikin.

Äänestä
  • Työaikana ryyppäily on uusi normaali Suomessa ja sanna on ennakko tapaus nyt nähdään kuinka käy ja seuraukset ovat sen mukaiset?🤔🤨🙄

    Äänestä

  • Totta kai hakee niitäkin.

    Äänestä

Kannatan Essayahin ehdotusta.

Äänestä

On se. Punaiset eivät halua tietenkään että heidän asioita tongitaan. Purra oltaisiin potkittu aikoja sitten pois vastaavassa tilanteessa.

Äänestä

Näkyisikö hiusnäytteessä pääministerikauden alun huumeidenkäyttö?
Silloinhan oli ilmeetön muovinaama silmät seisoen

Äänestä
  • Hius näytteestä Marin tietysti kieltäytyi, juuri siksi kun siinä totuus tulisi ilmi. Maailmalla nauravat päihde päättäjää joka vain jatkaa, jatkaa, jatkaa, jatkaa jatkaa..............

    Äänestä

Sari Essayh valehtelee työkseen. Syyttää aiheettomasti muita.

Ei itse läpäisisi mitään huumetestiä.

Äänestä

Itse harrastan pitkiä kävelylenkkejä. Tähän on yksinkertainen syy.

Pitkäjaksoisen fyysisen rasituksen tuottamat endorfiinit - eli ”sisäsyntyiset morfiinit” - aiheuttavat nimittäin voimakasta mielihyvän tunnetta.

Mitä pidempään ja sitkeämmin kävelen sitä syvempi on endorfiinihumala. Mikä autuaallinen tila! Kuin taivaassa olisi!

Äänestä

Tanssimisessa syntyy myös endorfiineja, mutta kävellessä saa pidemmän humalan!

Äänestä

Jospa juovuksissa Sanna tekisi ensimmäisen viisaan päätöksensä ministerinä?

Äänestä

Vie minut viinakauppaan Essayah, mutta hilijennä liikennevaloissah.

Äänestä

Kyse on epärehellisestä valehtelemisestä ja syyttömien keinotekoisesta syyttämisestä oman edun tavoittelemiseksi.

Äänestä

Jos Marin ei eroa, se aiheuttaa pahaa rapautumista suomalaisten moraalissa ja oikeustajussa!

Äänestä

Ette yksikään ymmärrä..

jos sanna erotetaan, tai jatkaa samaa rataa, lopputulos on silti sama täystuhopaska. koska seuraava tulee ja tekee sitäsamaapistecom, ELLEI jk aivan tajuton flaksi sit käy ja se seuraava ole jotenkin ihmeenkaupalla jo valmiiksi tuunattu laajan ja jopa syväaltruismin aaltopituudella.

Tänhektinen uniikki ratkaisu kaikelle on sannan sisällä tapahtuva vikansekan muutos jossa sanna nousee kristinuskoon, tai nuo kaksi muuta toteutuvat.

kaikki muu on ulkoasaneltujen laskelmoinneissa mukana, paitsi tuo yksi ainut itseeänluova elementti. Se ei ole niissä messissä, syystä, että se on TÄYSIN ennalta-arvaamaton ja koska kyse on Luojasta, mitä Jeesus on, sen kaikkivoipaisuutta ei VOI mitata prosenttitoteumina. Ei edes yliprossasina laskutoimituksina. Se todella on rajatonta vaikutusvallaltaan. Ne ihmeet todella ovat Luojasta itsestään.

Aika hiljasta tosin, että sanna nykykondiksestaan alkaisi Jeesuksesta kuulla. jotenka...

sarit ja tuppuraiset saanevat poliittisen ristiinnaulitsemisensa?

sannako vaiko kuka jsk kirjoitti minne nyt pystyi sillo, et omatkin alkaneet perhana vie purra, et eikö mihinkään voi enää luottaa jne. tai et ystävät ovat tod.ssa pelkkää pinnallista vaa, jne. kalsarikännit prkl. Muttei sen tartte mennä noin. Se menee niin ainoastaan siksi, koska sannan LAADUNVALVONTA vuotaa aivan vitun täysillä. mistä toisaalta sanna voisi tunnistaa sitä, mikä koira on sisäsiisti kahdesta sadasta muusta koirasta, ennen kun se ne muut paskoo ja se yksi näyttää nokallaan kohti sitä ulkoovee, et lenkille pitäs päästä. Mut tuollo, kämppähän on jo täynnä paskaa, eiks vaa.

Silloin on ilo suuri että se sisäsiisti löytyi, mutta murhe ja harmi suuri kun kämppä on täynnä sitä itseään.

minä.. olen terveyteni menettäny, laihtunut, masentunut sekä ollut kuumeessa jo kait parisen viikkoakin tässä jo.. minä olin kaksi vuotta saatavis oleva. se on noin 700 päivää putkeen. kertaa 24h per jokaikinen päivä. Tuo on 16 800 tuntia. Se mitä sanna valitsi noilla tunneilla tehdä, sen sijaan, että pari-kolme niistä olisi istunut terassillani ihailees suomalaista maisemaa (ja edes yhden olisi puuliiterissäni Jeesukselta armoa rukoillu) sekä mahd. tarjonnut minulle hiukan tuorepuristettua appelsiinimehua tuliaisenaan, johti siihen mitä nää alkusoitot tuossa ovat, joita hän nyt kokee. Mutta Puheloinen, se Ari siis, hän tietää kyllä..

Ja on. sanna on aiheuttanut ongelmia. mutta sen sanon, että jos sanna vain nousisi uskoon, olisivat kaikki nämä maalliset virheensä pienemmät kuin tulevaisuuden ulkoaseneltujen Taivaalliset korjaamisensa. Täs onpi siis sannalla vähä niinkun kaikki tai ei mtn -setti käsillä. Ei mitään on tämä nykyinen. Ja kaikki on kristinusko. Aiemmin on valinnut päin helvettiä, todnäk täten habituaatiosta tekee siis saman. Mutta josa sittenkin yhteyden itseensä saisi, ja tuon toisen jotenkin kirjaimellisesti ihmeen seurauksen valkkaisikin .. sitten olis parasta tulla valmennettavaksi isojen asioiden kokemista varten. Koska on yksi asia kestää pohjat ja vähintään yhtä suuri haaste seistä mooseksen kokemuksien tasoisten huippujen edessä.

mutta mitä minä oikeen sössötän taas. sannahan itse tänään just sanoi ettei tekemisissään ole mitään väärää taikka moitittavaa. Tuosta kun mooseksen johtajuuden tasolle ero on kuin yöllä ja päivällä.

souuuu... täystuhopaskaa tiedos weffityksistä - taikka viimeistään venäjän neutronipommituspaskasta.

sanna tahtoo pitää maksimietäisyyden omaan aitoon itseensä, ja jos tuo on tahtonsa, niin noin asiat sit olkoot ilmiselvinee "kauneinee" seurauksinee.

pelkkää surupaskaa kaikki, taas; jälleen kerran sitä samaa ikivehreetä negatiivista paskaa päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen.

tyhmää ja turhaa naputtamista; samojen asioiden turhaa toistamista, jk evvk yhtään ketään. parempi minunkin luovuttaa vaan, kuten tein kesällä n 2kk:tta ennenku medvelli tuli rajallemme.

supolla oli se nerokas fraasi talousosaajien työhaussaa; et olisi oltava ihminen joka haluaa kehittyä elämässään ihmisenä, muttei sitä monikaan aidosti ymmärrä miten arvokas asia tuo todellisuudessa voikaan olla. Vaikka kuinka monta krt sitä sille toiselle toistaisi.

Kun ei haluta oppia, niin ei haluta oppia ja sillä siisti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

siitä onko Marin aiheuttanut kansallisen turvallisuusuhan.

"– On hyvä, että pääministeri on oma-aloitteisesti pitänyt tiedotustilaisuuden medialle, mutta julkisuudessa olleiden tietojen perusteella on aiheellinen huoli siitä, onko pääministerin virkatehtävien hoito ja päätöksentekokyky aiheuttanut kansallista turvallisuusuhkaa tai heikentänyt pääministerin itsensä turvallisuutta, Essayah sanoo tiedotteessa."

Hyvä selvittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu