Päämäärätietoisten miesten päämäärät

Ja mitä näitä sun juttujas on lukenut, niin sinun suurin oongelmasi tuntuu olevan pinnan alla kuitenkin kytevä voimakas kilpailuvietti. Sä vertaat itseäsi jatkuvalla syötöllä muihin ja pohdit mitä muut miettivät. Haluaisit itse kilpailla, mutta et koe kykeneväsi siihen. Vähän kuin kuntourheilija, jolla ei ole mahdollisuutta (eikä fyysisiä ominaisuuksia) aivan tolkuttomaan harjoitteluun, kokisi huonoa itsetuntoa, kun ei kykene tekemään maailmanennätyksiä.

Homma lähtee siitä, että hyväksyt itsesi ja selvität itse itsellesi mitä sinä haluat. Muihin vertaamalla ja muiden ajattelemisia miettimällä olo ei parane.

Jep, eikä tämä tietenkään ole ollut elämäni eka iso päämäärä eikä todellakaan viimeinenkään. Se että olen sivutoimiseksi luokiteltuna ja pienituloisen/ALV-velvollisuudettoman määritelmän täyttäen puuhastellut liki 12 vuotta työjuttuja toiminimeni kautta, samalla koulutustani vastaavaa työtä hakien ja kursseilta sairaalan päivystykseen päätyen, niin on tottakai omassa pikkuisessa mittakaavassaan vaatinut tietynlaista päämäärätietoisuutta ja siinäkin asiassa muuten aika paljon opportunismia. Monesti voitto tehdään ostohetkellä 🤷‍♂️ Sekä se, että vaikka toimisi täysin oikein, niin monesti joitakin asioita pitää osata suunnitella oikein, osata vaatia ammattilaisilta asioita, ja olla tekemättä sitä perusvirhettä että esittää asioiden tai oman fiiliksen olevan paremmalla tolalla kuin mitä ne oikeasti on.

Mun päämäärät työurani suhteen ei ole/olleet AMK-insinöörin työ eikä edes amistutkintoani vastaavat akkojen hommat, kun ei musta ollut niihin, ja yritystoiminnan laskelmat työmarkkinatukea täydentävänä lisätulona on tehty aikoinaan kahden hengen taloudessa asuessa. Eli siinä mielessä tämä oli omien rajojeni puitteissa melkoinen master plan, ja pitää ihan katsoa millainen oma vointi keskipitkällä aikavälillä on, mutta periaatteessa nyt ei ole niin tiukkoja kannustinloukkuja kaikkeen mahdolliseen kuin aiemmin.

Urheilusta sen verran, että kun nuorella aikuisiällä ajoin kartingia sen 12 kisaa, joista muistaakseni 9 vuosina 2010-2011 ja 3 vuosina 2012-2014 (1 kisa/ vuosi), niin kyllä mä 18-vuotiaana olin ehkä hitusen naiivi ja elättelin toiveita työurasta lajin parissa sen perusteella että ajan hyvin vaikkakin sinänsä pelkässä harrastelusarjassa. Vaikka en radalla niinkään loistanut, ja siinä Dan Wheldonia ja meitä yhdistänyttä mystistä kilpailunro. 77:aa sivuavassa ketjussa kerroinkin, että varsinkin 2010-2011 sain järkyttävästi romua aikaan, kilpakumppanin auton kippaamaan voltit, selvisin itse aina säikähdyksellä jne. niin silti toivoin ikäänkuin verkostoituvani itseäni parempien, vanhempien ja ansioituneimpien kuskien kanssa ja kun moni heistä touhusi lajiin liittyen yrittäjänä, niin oli mulla omiakin verkkoja silloin vesillä, mutta lopulta totesin vanhat ooppelit enemmän omaksi osaamisalueekseni. 😅 Mä otin lajin alkuun ehkä vähän turhankin tosissani, keräsin paineita, yliajoin shitboxiani, en raaskinut tai jaksanut reenata/testata, niin ei siitä hyvää jälkeä tullut. Noi kolme viimeistä kisaani otin paljon rennommalla mentaliteetillä, hyödynsin muiden epäonnea, kikkailin painoilla oikeissa erissä jne. ja nautin täysillä siitä kisapäivän tunnelmasta sekä faktasta että sain harrastaa hinkumaani lajia muutaman vuoden ajan. 😃

Sittemmin noi mun rallipeliharrastukseni on olleet sellaisia, että kaverini ei ole enää kiinnostunut näkemään kanssani kun olen hienosäätänyt identtisen rattini, pelin setuppini yms. ihan nextille levelille, tehnyt mielikuvaharjoituksia B:stä kartturina jne. mutta toisaalta nykyään on paljon sitä kautta gamertag-kavereita Espanjasta, Ranskasta ja Kanadasta asti. En mä itseäni e-urheilijaksi kehtaa kutsua, mutta keskivertoa paremmaksi simupelaajaksi todennäköisesti, ja se riittää mulle. Pääasia että on hauskaa, ja taito se on sekin hakeutua juuri oikeisiin klubeihin tai liigoihin missä pääsee välillä loistamaan, ei joudu täysin nolatuksi, eikä toisaalta vastustajina ole kuitenkaan mitään kakaroita gamepadilla TCS päällä 😅
Ylen dokkarissa oli hieno kohtaus, missä nuori lapsinäyttelijä ajaa vanhalla jäärata-autolla, kuva vaihtui nykyhetken ikäiseen Vataseen saman auton ratissa jäällä lapsenomainen ilo kasvoilla, ja joku naisääni sanoi "Aja sydämesi kyllyydestä. Aja hallinnan äärirajoilla. Mutta älä aja kovempaa, kuin mitä suojelusenkelisi lentää."
Myönnetään että tuossa kohtaa aloin itkemään, vaikka lähellä se kävi siinäkin kun itse maximum attack Markku Alen riisui aurinkolasinsa Toivosen kolaripaikalla ja pyyhki kyyneliään.

Anonyymi kirjoitti:

Ja mitä näitä sun juttujas on lukenut, niin sinun suurin oongelmasi tuntuu olevan pinnan alla kuitenkin kytevä voimakas kilpailuvietti. Sä vertaat itseäsi jatkuvalla syötöllä muihin ja pohdit mitä muut miettivät. Haluaisit itse kilpailla, mutta et koe kykeneväsi siihen. Vähän kuin kuntourheilija, jolla ei ole mahdollisuutta (eikä fyysisiä ominaisuuksia) aivan tolkuttomaan harjoitteluun, kokisi huonoa itsetuntoa, kun ei kykene tekemään maailmanennätyksiä.

Homma lähtee siitä, että hyväksyt itsesi ja selvität itse itsellesi mitä sinä haluat. Muihin vertaamalla ja muiden ajattelemisia miettimällä olo ei parane.

Lue lisää

Voit olla osittain oikeassakin, aloin kirjoittamaan pitkää vastaustani ennen kun olin lukenut tuon täydennyksen.

hondakuski kirjoitti:

Voit olla osittain oikeassakin, aloin kirjoittamaan pitkää vastaustani ennen kun olin lukenut tuon täydennyksen.

Elämässä on asioita, joihin pystyy vaikuttamaan. Sitten elämässä on myös niitä asioita, joihin ei pysty vaikuttamaan, Minä nopeammin lakkaa murehtimasta ja manaamasta niitä asioita, joihin ei pysty vaikuttamaan ja keskittyy vain niihin, joihin pystyy vaikuttamaan (jos haluaa), niin sitä paremmin ihminen voi. Surkuttelu ja itsesäälikin ovat ihan normaaleja tunteita, mutta pidemmässä juoksussa niistä on vain haittaa. Ihminen pelaa niillä korteilla, jotka hänelle on jaettu ja se ei siitä mihinkään muutu.

Anonyymi kirjoitti:

Elämässä on asioita, joihin pystyy vaikuttamaan. Sitten elämässä on myös niitä asioita, joihin ei pysty vaikuttamaan, Minä nopeammin lakkaa murehtimasta ja manaamasta niitä asioita, joihin ei pysty vaikuttamaan ja keskittyy vain niihin, joihin pystyy vaikuttamaan (jos haluaa), niin sitä paremmin ihminen voi. Surkuttelu ja itsesäälikin ovat ihan normaaleja tunteita, mutta pidemmässä juoksussa niistä on vain haittaa. Ihminen pelaa niillä korteilla, jotka hänelle on jaettu ja se ei siitä mihinkään muutu.

Lue lisää

Toi on ihan totta, en mä tule koskaan saamaan takaisin isovanhempieni säästämää pesämunaa, jota valitettavasti ei vauvaiässäni oltu merkitty virallisesti mulle kuuluvaksi, vaan äitini peri ne, ja pisti muutamassa vuodessa menemään. Tämä on siis ihan hiljattain kuulemani tieto sen lisäksi, että maa-alueiden ja kerrostaloasuntojen arvo olisi puolen miljoonan paikkeilla nykyrahassa, ja pääomatulojakin varmaan nettona yli tonnin niistä olisi saanut kuussa. Tarkkaa summaa tuosta "pesämunasta" näiden "normijuttujen" kuten kolmen asunnon lisäksi mä en tiedä, mutta kuulemma joskus 80-90 luvulla isoäitini nimi olisi vilahdellut jossain verokalenterilehdissä tms. tai mikä se verotietojen julkaisuformaatti nyt on silloin ollutkaan, mutta kuitenkin. Ei noista asioista varmaan koskaan pääse kokonaan yli ja jättää ne omanlaisensa jäljet, mutta olen mä oppinut niiden kanssa elämään. Ja nyt tämä kissankultainen kädenpuristus vakuutusyhtiön ja kelan suunnalta toki paikkaa noita traumoja jonkin verran ja tuntuu edes pieneltä voitolta/onnistumiselta. 😅

Hyvin sanottu tuo, että ihminen pelaa niillä korteilla jotka hänelle on jaettu. Niin mä oikeastaan olen tehnytkin koko aikuisikäni, tein tässäkin asiassa, ja aion tehdä tulevaisuudessakin. Mutta nekin kortit pitää osata pelata oikein 😁 Rohkenisin melkeinpä väittää, että jos 7 diagnoosini joukossa olisi masennus, niin se olisi ensinnäkin voinut aiheuttaa itselleni jotenkin välinpitämätöntä suhtautumista koko El Plania kohtaan, "ihan sama" asennetta lääkärien/kelan kanssa ja talouden raha-asioita kohtaan muutenkin. Tottakai eri ihmisten toimintakyky ja pelisilmä vaihtelee, samoin tuuri ja elämäntilanteet muutenkin, mutta noin yleisesti ottaen tämä meni omalta osaltani aivan eri tavalla kuin mitä tarinoita olen kuullut ihan jopa liikuntarajoitteisten henkilöiden pompottamisesta näissä asioissa.

hondakuski kirjoitti:

Jep, eikä tämä tietenkään ole ollut elämäni eka iso päämäärä eikä todellakaan viimeinenkään. Se että olen sivutoimiseksi luokiteltuna ja pienituloisen/ALV-velvollisuudettoman määritelmän täyttäen puuhastellut liki 12 vuotta työjuttuja toiminimeni kautta, samalla koulutustani vastaavaa työtä hakien ja kursseilta sairaalan päivystykseen päätyen, niin on tottakai omassa pikkuisessa mittakaavassaan vaatinut tietynlaista päämäärätietoisuutta ja siinäkin asiassa muuten aika paljon opportunismia. Monesti voitto tehdään ostohetkellä 🤷‍♂️ Sekä se, että vaikka toimisi täysin oikein, niin monesti joitakin asioita pitää osata suunnitella oikein, osata vaatia ammattilaisilta asioita, ja olla tekemättä sitä perusvirhettä että esittää asioiden tai oman fiiliksen olevan paremmalla tolalla kuin mitä ne oikeasti on.

Mun päämäärät työurani suhteen ei ole/olleet AMK-insinöörin työ eikä edes amistutkintoani vastaavat akkojen hommat, kun ei musta ollut niihin, ja yritystoiminnan laskelmat työmarkkinatukea täydentävänä lisätulona on tehty aikoinaan kahden hengen taloudessa asuessa. Eli siinä mielessä tämä oli omien rajojeni puitteissa melkoinen master plan, ja pitää ihan katsoa millainen oma vointi keskipitkällä aikavälillä on, mutta periaatteessa nyt ei ole niin tiukkoja kannustinloukkuja kaikkeen mahdolliseen kuin aiemmin.

Urheilusta sen verran, että kun nuorella aikuisiällä ajoin kartingia sen 12 kisaa, joista muistaakseni 9 vuosina 2010-2011 ja 3 vuosina 2012-2014 (1 kisa/ vuosi), niin kyllä mä 18-vuotiaana olin ehkä hitusen naiivi ja elättelin toiveita työurasta lajin parissa sen perusteella että ajan hyvin vaikkakin sinänsä pelkässä harrastelusarjassa. Vaikka en radalla niinkään loistanut, ja siinä Dan Wheldonia ja meitä yhdistänyttä mystistä kilpailunro. 77:aa sivuavassa ketjussa kerroinkin, että varsinkin 2010-2011 sain järkyttävästi romua aikaan, kilpakumppanin auton kippaamaan voltit, selvisin itse aina säikähdyksellä jne. niin silti toivoin ikäänkuin verkostoituvani itseäni parempien, vanhempien ja ansioituneimpien kuskien kanssa ja kun moni heistä touhusi lajiin liittyen yrittäjänä, niin oli mulla omiakin verkkoja silloin vesillä, mutta lopulta totesin vanhat ooppelit enemmän omaksi osaamisalueekseni. 😅 Mä otin lajin alkuun ehkä vähän turhankin tosissani, keräsin paineita, yliajoin shitboxiani, en raaskinut tai jaksanut reenata/testata, niin ei siitä hyvää jälkeä tullut. Noi kolme viimeistä kisaani otin paljon rennommalla mentaliteetillä, hyödynsin muiden epäonnea, kikkailin painoilla oikeissa erissä jne. ja nautin täysillä siitä kisapäivän tunnelmasta sekä faktasta että sain harrastaa hinkumaani lajia muutaman vuoden ajan. 😃

Sittemmin noi mun rallipeliharrastukseni on olleet sellaisia, että kaverini ei ole enää kiinnostunut näkemään kanssani kun olen hienosäätänyt identtisen rattini, pelin setuppini yms. ihan nextille levelille, tehnyt mielikuvaharjoituksia B:stä kartturina jne. mutta toisaalta nykyään on paljon sitä kautta gamertag-kavereita Espanjasta, Ranskasta ja Kanadasta asti. En mä itseäni e-urheilijaksi kehtaa kutsua, mutta keskivertoa paremmaksi simupelaajaksi todennäköisesti, ja se riittää mulle. Pääasia että on hauskaa, ja taito se on sekin hakeutua juuri oikeisiin klubeihin tai liigoihin missä pääsee välillä loistamaan, ei joudu täysin nolatuksi, eikä toisaalta vastustajina ole kuitenkaan mitään kakaroita gamepadilla TCS päällä 😅
Ylen dokkarissa oli hieno kohtaus, missä nuori lapsinäyttelijä ajaa vanhalla jäärata-autolla, kuva vaihtui nykyhetken ikäiseen Vataseen saman auton ratissa jäällä lapsenomainen ilo kasvoilla, ja joku naisääni sanoi "Aja sydämesi kyllyydestä. Aja hallinnan äärirajoilla. Mutta älä aja kovempaa, kuin mitä suojelusenkelisi lentää."
Myönnetään että tuossa kohtaa aloin itkemään, vaikka lähellä se kävi siinäkin kun itse maximum attack Markku Alen riisui aurinkolasinsa Toivosen kolaripaikalla ja pyyhki kyyneliään.

Lue lisää

Ja sen verran pitää vielä lisätä, että mä tavallaan kyllä mietin mitä ihmiset musta ajattelee, mutta ehkä vähän eri tavalla kuin moni muu, enkä anna näiden keskiluokkaisten normien/odotusten vaikuttaa ratkaisuihini elämässä vaan tavallaan seuraan kiinnostuneena muiden ihmisten reaktioita milloin mihinkin 😅 En tätäkään asiaa ajattele suoraan niin että kelpaanko naisille, tai oikeastaan tässä sopii pohtia onko miehen uraa tärkeimpänä asiana pitävät naiset edes tavoittelemisen arvoisia (=omaa tasoani) vaan ajattelen enemmän että tulenko tässäkin asiassa jälleen kerran täysin väärinymmärretyksi neroksi 😅 🙄 Vaikka ei toi nyt sinänsä mikään saavutus tai ylpeyden aihe ole tän ikäisenä, mut miten musta tuntuu että tulevaisuudessa eniten kuulee kommentteja ihmisiltä ketkä tekevät matalapalkka-alan töitä ja käteen voi pahimmillaan jäädä kuussa kaikkien asumiskulujen yms. jälkeen vähemmän kuin mulla 🙄 Mutta onko se mun vika, ja voisiko vaikkapa asuntovelattomuuttani, joustavaa aikatauluani ja liukuvaa/runsaahkoa vapaa-aikaani nähdä edes joskus positiivisessa valossa, ja varsinkin asumis/polttopuu/maaseutu -juttuja jonkinlaisena itseisarvona, äijien juttuna ja aikaansaannoksina kuten itse ne näen, eikä lähes poikkeuksetta turn offina 🙄

hondakuski kirjoitti:

Ja sen verran pitää vielä lisätä, että mä tavallaan kyllä mietin mitä ihmiset musta ajattelee, mutta ehkä vähän eri tavalla kuin moni muu, enkä anna näiden keskiluokkaisten normien/odotusten vaikuttaa ratkaisuihini elämässä vaan tavallaan seuraan kiinnostuneena muiden ihmisten reaktioita milloin mihinkin 😅 En tätäkään asiaa ajattele suoraan niin että kelpaanko naisille, tai oikeastaan tässä sopii pohtia onko miehen uraa tärkeimpänä asiana pitävät naiset edes tavoittelemisen arvoisia (=omaa tasoani) vaan ajattelen enemmän että tulenko tässäkin asiassa jälleen kerran täysin väärinymmärretyksi neroksi 😅 🙄 Vaikka ei toi nyt sinänsä mikään saavutus tai ylpeyden aihe ole tän ikäisenä, mut miten musta tuntuu että tulevaisuudessa eniten kuulee kommentteja ihmisiltä ketkä tekevät matalapalkka-alan töitä ja käteen voi pahimmillaan jäädä kuussa kaikkien asumiskulujen yms. jälkeen vähemmän kuin mulla 🙄 Mutta onko se mun vika, ja voisiko vaikkapa asuntovelattomuuttani, joustavaa aikatauluani ja liukuvaa/runsaahkoa vapaa-aikaani nähdä edes joskus positiivisessa valossa, ja varsinkin asumis/polttopuu/maaseutu -juttuja jonkinlaisena itseisarvona, äijien juttuna ja aikaansaannoksina kuten itse ne näen, eikä lähes poikkeuksetta turn offina 🙄

Lue lisää

Jaa, ehkä ikä korjaa sen, että jaksaa pohtia muiden miettimisiä. Valtaosalla ihmisistä ikä tekee sen. Nuorempana sitä jaksaa pohtia ja murehtia mitä muut miettivät. Vaan jossain kohtaa kolmenkympin jälkeen suurimmalla osalla käy niin, että tajuaa, että who fucking cares. Elämä eletään itselle, ei muille. Ja sekin sanonta on ihan totta, että nuoruus menee hukkaan nuorissa. Valtaosa ihmisistä, kun kuluttaa sen nuoruuden miettien ja murehtien muita ja suorittaen muille. Harva osaa jo nuoresta haistattaa pitkät muiden vaateille.

hondakuski kirjoitti:

Jep, eikä tämä tietenkään ole ollut elämäni eka iso päämäärä eikä todellakaan viimeinenkään. Se että olen sivutoimiseksi luokiteltuna ja pienituloisen/ALV-velvollisuudettoman määritelmän täyttäen puuhastellut liki 12 vuotta työjuttuja toiminimeni kautta, samalla koulutustani vastaavaa työtä hakien ja kursseilta sairaalan päivystykseen päätyen, niin on tottakai omassa pikkuisessa mittakaavassaan vaatinut tietynlaista päämäärätietoisuutta ja siinäkin asiassa muuten aika paljon opportunismia. Monesti voitto tehdään ostohetkellä 🤷‍♂️ Sekä se, että vaikka toimisi täysin oikein, niin monesti joitakin asioita pitää osata suunnitella oikein, osata vaatia ammattilaisilta asioita, ja olla tekemättä sitä perusvirhettä että esittää asioiden tai oman fiiliksen olevan paremmalla tolalla kuin mitä ne oikeasti on.

Mun päämäärät työurani suhteen ei ole/olleet AMK-insinöörin työ eikä edes amistutkintoani vastaavat akkojen hommat, kun ei musta ollut niihin, ja yritystoiminnan laskelmat työmarkkinatukea täydentävänä lisätulona on tehty aikoinaan kahden hengen taloudessa asuessa. Eli siinä mielessä tämä oli omien rajojeni puitteissa melkoinen master plan, ja pitää ihan katsoa millainen oma vointi keskipitkällä aikavälillä on, mutta periaatteessa nyt ei ole niin tiukkoja kannustinloukkuja kaikkeen mahdolliseen kuin aiemmin.

Urheilusta sen verran, että kun nuorella aikuisiällä ajoin kartingia sen 12 kisaa, joista muistaakseni 9 vuosina 2010-2011 ja 3 vuosina 2012-2014 (1 kisa/ vuosi), niin kyllä mä 18-vuotiaana olin ehkä hitusen naiivi ja elättelin toiveita työurasta lajin parissa sen perusteella että ajan hyvin vaikkakin sinänsä pelkässä harrastelusarjassa. Vaikka en radalla niinkään loistanut, ja siinä Dan Wheldonia ja meitä yhdistänyttä mystistä kilpailunro. 77:aa sivuavassa ketjussa kerroinkin, että varsinkin 2010-2011 sain järkyttävästi romua aikaan, kilpakumppanin auton kippaamaan voltit, selvisin itse aina säikähdyksellä jne. niin silti toivoin ikäänkuin verkostoituvani itseäni parempien, vanhempien ja ansioituneimpien kuskien kanssa ja kun moni heistä touhusi lajiin liittyen yrittäjänä, niin oli mulla omiakin verkkoja silloin vesillä, mutta lopulta totesin vanhat ooppelit enemmän omaksi osaamisalueekseni. 😅 Mä otin lajin alkuun ehkä vähän turhankin tosissani, keräsin paineita, yliajoin shitboxiani, en raaskinut tai jaksanut reenata/testata, niin ei siitä hyvää jälkeä tullut. Noi kolme viimeistä kisaani otin paljon rennommalla mentaliteetillä, hyödynsin muiden epäonnea, kikkailin painoilla oikeissa erissä jne. ja nautin täysillä siitä kisapäivän tunnelmasta sekä faktasta että sain harrastaa hinkumaani lajia muutaman vuoden ajan. 😃

Sittemmin noi mun rallipeliharrastukseni on olleet sellaisia, että kaverini ei ole enää kiinnostunut näkemään kanssani kun olen hienosäätänyt identtisen rattini, pelin setuppini yms. ihan nextille levelille, tehnyt mielikuvaharjoituksia B:stä kartturina jne. mutta toisaalta nykyään on paljon sitä kautta gamertag-kavereita Espanjasta, Ranskasta ja Kanadasta asti. En mä itseäni e-urheilijaksi kehtaa kutsua, mutta keskivertoa paremmaksi simupelaajaksi todennäköisesti, ja se riittää mulle. Pääasia että on hauskaa, ja taito se on sekin hakeutua juuri oikeisiin klubeihin tai liigoihin missä pääsee välillä loistamaan, ei joudu täysin nolatuksi, eikä toisaalta vastustajina ole kuitenkaan mitään kakaroita gamepadilla TCS päällä 😅
Ylen dokkarissa oli hieno kohtaus, missä nuori lapsinäyttelijä ajaa vanhalla jäärata-autolla, kuva vaihtui nykyhetken ikäiseen Vataseen saman auton ratissa jäällä lapsenomainen ilo kasvoilla, ja joku naisääni sanoi "Aja sydämesi kyllyydestä. Aja hallinnan äärirajoilla. Mutta älä aja kovempaa, kuin mitä suojelusenkelisi lentää."
Myönnetään että tuossa kohtaa aloin itkemään, vaikka lähellä se kävi siinäkin kun itse maximum attack Markku Alen riisui aurinkolasinsa Toivosen kolaripaikalla ja pyyhki kyyneliään.

Lue lisää

"akkojen hommat"

Naisia halventava ilmaisu ☝

- Sheena

Anonyymi kirjoitti:

"akkojen hommat"

Naisia halventava ilmaisu ☝

- Sheena

Mutta sen sisältämä sarkasmi toivottavasti hyvittää asian, sillä samaan hengenvetoon totesin itse olevani kykenemätön niihin töihin 😁

Juu, turha tässä itse on etukäteen maalailla piruja seinille, ja kyllähän tähän liittyy varmaan jonkinlaista painetta elää menetettyä nuoruutta nyt yksin asuessa, ilman viinapirua, pandemia-ajan jälkeen jne. 🙄 Vaikka sinänsä viihdynkin yksin, niin helposti tulee mitattua omaa "suosiotaan" sillä kuinka paljon muuta ovat aloitteellisia tai halukkaita näkemään sen 3 ehdotuksen jälkeen, jota olen pitänyt omalta osaltani rajanani kasvojeni säilyttämiselle.

Mutta tiedän sen jo ihan aiemmastakin ajasta ennen koronaa, että ei omat liukuvat työajat tai osittainen taloudellinen riippumattomuus (silloin äiti eli ja kaikki oli muutenkin halvempaa) automaattisesti tarkoita sitä, että sen kaiken "potentiaalin" saisi ulosmitattua selkeästi. Mielestäni monien ihmisten vuorotyö, tai lapsiperhearki rajoittaa kanssakäymisiä paljon ehdottomammin kuin omat työjuttuni, maaseudun juttuni yms. mutta toisaalta noissa ympyröissä monet ikäiseni verkostoituvat ja syntyy uusia aikuismaisempia kaverisuhteita. Näin ainakin olettaisin sen menevän 🙄

Ja toi lähti taas tolle vähän synkkyyden/mustan huumorin/taikauskon linjalle, mutta en mä siis ole uskossa, en kuulu kirkkoon, enkä usko mihinkään enkeliterapiajuttuihin noin lähtökohtaisesti 😁 Noi onnettomuudet on vain yksi osa kiinnostustani kilpa-autoilua kohtaan ja liittyy myös omiin käsittelemättömiin traumoihin. Mutta on siinä jotain shadya, että joku suojelusenkeli, en tiedä kuka, katsoi mun, Taglianin ja varmaan tuhansien muidenkin 77:jen perään pitkin vuotta 2011, mutta hylkäsi Wheldonin Vegasissa. Ja tähän kun vähän pragmaattisesti asetetaan eri enkelien touhut järkeville aikajanoille, niin vuoden 2011 jälkeen on käynyt tuuri tiilikaton läpi tippuessa, saunaan sammuessa, millisekuntien päässä peurakolarista, haimatulehduksessa, ikkunan läpi kaatuessa, ullakon portaita kieriessä pers edellä neljän hiirenloukun päälle jne. mitähän vielä 🙄 Enkä nyt suoraan sitä tähän laita, mutta äitini kuolinilmoituksessa muutamaa viikkoa ennen sitä haimatulehdustani, muistovärssy oli lyhyt, yksi kysymyksenomainen lause Scorpparien biisistä ja liittyy juurikin enkeleihin. Ja se todellakin tuli juuri oikeaan aikaan 🤯 Thanks Dan, appreciate it. 😎👍
Ja ei, edes mun huumorintaju ei ole niin kiero että kyseessä olisi ollut Wind of Change 😂

Mutta noin yleisesti ottaen en mä ole mitenkään masentunut, luovuttanut firman juttujen suhteen, etukäteen päättänyt uhriutua tms. vaan vähän inhorealisti kuten mulla on joskus tapana olla 😅 Omasta mielestäni melkoinen master plan höystettynä tuurilla sähkösopimusasioihin liittyen, mutta todella vaikea tarina "myydä" suurena onnistumisena ihan vaikka perus mun ikäiselle vastaantulevalle naiselle tinderissä puhumattakaan boomer-ikäisistä tuttavista ketkä monesti puhuvat energianhinnoista, jotkut niistä olettamistaan "pääomatuloistani", jotkut kyselee työstäni jne. 😂

Juu, turha tässä itse on etukäteen maalailla piruja seinille, ja kyllähän tähän liittyy varmaan jonkinlaista painetta elää menetettyä nuoruutta nyt yksin asuessa, ilman viinapirua, pandemia-ajan jälkeen jne. 🙄 Vaikka sinänsä viihdynkin yksin, niin helposti tulee mitattua omaa "suosiotaan" sillä kuinka paljon muuta ovat aloitteellisia tai halukkaita näkemään sen 3 ehdotuksen jälkeen, jota olen pitänyt omalta osaltani rajanani kasvojeni säilyttämiselle.

Mutta tiedän sen jo ihan aiemmastakin ajasta ennen koronaa, että ei omat liukuvat työajat tai osittainen taloudellinen riippumattomuus (silloin äiti eli ja kaikki oli muutenkin halvempaa) automaattisesti tarkoita sitä, että sen kaiken "potentiaalin" saisi ulosmitattua selkeästi. Mielestäni monien ihmisten vuorotyö, tai lapsiperhearki rajoittaa kanssakäymisiä paljon ehdottomammin kuin omat työjuttuni, maaseudun juttuni yms. mutta toisaalta noissa ympyröissä monet ikäiseni verkostoituvat ja syntyy uusia aikuismaisempia kaverisuhteita. Näin ainakin olettaisin sen menevän 🙄

Ja toi lähti taas tolle vähän synkkyyden/mustan huumorin/taikauskon linjalle, mutta en mä siis ole uskossa, en kuulu kirkkoon, enkä usko mihinkään enkeliterapiajuttuihin noin lähtökohtaisesti 😁 Noi onnettomuudet on vain yksi osa kiinnostustani kilpa-autoilua kohtaan ja liittyy myös omiin käsittelemättömiin traumoihin. Mutta on siinä jotain shadya, että joku suojelusenkeli, en tiedä kuka, katsoi mun, Taglianin ja varmaan tuhansien muidenkin 77:jen perään pitkin vuotta 2011, mutta hylkäsi Wheldonin Vegasissa. Ja tähän kun vähän pragmaattisesti asetetaan eri enkelien touhut järkeville aikajanoille, niin vuoden 2011 jälkeen on käynyt tuuri tiilikaton läpi tippuessa, saunaan sammuessa, millisekuntien päässä peurakolarista, haimatulehduksessa, ikkunan läpi kaatuessa, ullakon portaita kieriessä pers edellä neljän hiirenloukun päälle jne. mitähän vielä 🙄 Enkä nyt suoraan sitä tähän laita, mutta äitini kuolinilmoituksessa muutamaa viikkoa ennen sitä haimatulehdustani, muistovärssy oli lyhyt, yksi kysymyksenomainen lause Scorpparien biisistä ja liittyy juurikin enkeleihin. Ja se todellakin tuli juuri oikeaan aikaan 🤯 Thanks Dan, appreciate it. 😎👍
Ja ei, edes mun huumorintaju ei ole niin kiero että kyseessä olisi ollut Wind of Change 😂

Mutta noin yleisesti ottaen en mä ole mitenkään masentunut, luovuttanut firman juttujen suhteen, etukäteen päättänyt uhriutua tms. vaan vähän inhorealisti kuten mulla on joskus tapana olla 😅 Omasta mielestäni melkoinen master plan höystettynä tuurilla sähkösopimusasioihin liittyen, mutta todella vaikea tarina "myydä" suurena onnistumisena ihan vaikka perus mun ikäiselle vastaantulevalle naiselle tinderissä puhumattakaan boomer-ikäisistä tuttavista ketkä monesti puhuvat energianhinnoista, jotkut niistä olettamistaan "pääomatuloistani", jotkut kyselee työstäni jne. 😂