Raamatun mukaan ihmiset (Adam&Eve) olivat aluksi vegaaneja ja söivät vain "siementä tekeviä kasveja ja siementä kantavat hedelmiä". Kuten kuitenkin tiedämme, niin kaikki eläimet (ml. ihminen) tarvitsee välttämättä B12-vitamiinia, jota ei kasveista saa, koska B12:tä tuottavat vain tietyt bakteerit ja arkeonit. Kaikki ravinnossa oleva B12 on alunperin bakteereista peräisin ja kulkeutunut ravintoketjussa eteenpäin.
Tästä seuraa kaksi visaista kysymystä:
1) Miten ihmiskunta selvisi ensimmäiset 2000 vuotta kun elivät vegaaneina?
2) Miten "älykästä" on suunnitella eläimet riippuvaiseksi yhdistestää, jota ne eivät itse pysty tuottamaan? Kemiallisestihan se ei ole kovin vaikea tuottaa, koska bakteeritkin siihen pystyvät.
Miten kreationismi selittää sen, että kaikki eläimet tarvitsevat B12-vitamiinia?
70
1182
Vastaukset
- Anonyymi
Se voi tietysti olla, että luominen ei mennyt ihan putkeen...
- Anonyymi
Koska kreationistit eivät voi edes harkita väitetyn luomisen pieleenmenoa, niin heidän sepitys tälläisille ongelmille on tietysti aina "rappeutuminen". Se on kreationistisessa pseudotieteellisessa apologetiikassa tieteishöpinää eli käytännössä taikasana mille tahansa väitetyn ID:n osoitetulle ongelmalle. Ja ironisesti se käytännössä osoittaa vain luomisen pieleenmenon, jos sellainen edes puolivakavasti otetaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Jos "rappeutuminen" on selitys, niin Luojan kaikkialla elonkehässä näkyvä taksonomia-pakkomielle näkyy myös tässä "rappeutumisessa".
Vertaansa vailla olevassa armossaan Jumala rapautti kaikilta eläimiltä (taksonominen kunta Metazoa) kyvyn tuottaa B12-vitamiinia, vaikka ne sitä välttämättä tarvitsevat. Sen sijaan bakteereille ja arkeoneille hän tämän kyvyn jätti, samoin kuin aitotumallisten kromalveolaatit kuntaan kuuluville eliöille (tosin niiden tuottama B12 ei toimi ihmiselle). Niinpä esimerkiksi malarioloinen (joka on kromalveolaatteihin kuuluva itiöeläin) pärjää - Jumalan kiitos - hyvin ilman ulkopuolista B12-vitamiinia.
Juamala rappeutti kyvyn C-vitamiinin tuottamiseen kädellisten tietyltä ryhmältä rikkomalla täsmälleen saman geenin täsmälleen samalla tavalla kaikilta tuohon ryhmään kuuluvilta. Tietyiltä marsun sukuisilta eläimiltä rapautettiin myös C-vitamiinin tuotanto, mutta koska Juimala rakastaa taksonomiaa yli kaiken, hän vertaansa turhaan hakevassa laupeudessaan rikkoi marsuilta eri geenin kuin kädellisiltä. Marsulla, pampajäniksellä, kapybaralla jne rikkimennyt geeni on tietenkin keskenään täsmälleen sama.
Kyllä rappeutuminenkin on Jumalan ihme! Eihän muuten voi olla sattumaa, että tällainen "rappeutuminen" noudattaa noin tarkasti taksonomisten ryhmien rajoja. Vai voiko sille olla joku muu selitys? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos "rappeutuminen" on selitys, niin Luojan kaikkialla elonkehässä näkyvä taksonomia-pakkomielle näkyy myös tässä "rappeutumisessa".
Vertaansa vailla olevassa armossaan Jumala rapautti kaikilta eläimiltä (taksonominen kunta Metazoa) kyvyn tuottaa B12-vitamiinia, vaikka ne sitä välttämättä tarvitsevat. Sen sijaan bakteereille ja arkeoneille hän tämän kyvyn jätti, samoin kuin aitotumallisten kromalveolaatit kuntaan kuuluville eliöille (tosin niiden tuottama B12 ei toimi ihmiselle). Niinpä esimerkiksi malarioloinen (joka on kromalveolaatteihin kuuluva itiöeläin) pärjää - Jumalan kiitos - hyvin ilman ulkopuolista B12-vitamiinia.
Juamala rappeutti kyvyn C-vitamiinin tuottamiseen kädellisten tietyltä ryhmältä rikkomalla täsmälleen saman geenin täsmälleen samalla tavalla kaikilta tuohon ryhmään kuuluvilta. Tietyiltä marsun sukuisilta eläimiltä rapautettiin myös C-vitamiinin tuotanto, mutta koska Juimala rakastaa taksonomiaa yli kaiken, hän vertaansa turhaan hakevassa laupeudessaan rikkoi marsuilta eri geenin kuin kädellisiltä. Marsulla, pampajäniksellä, kapybaralla jne rikkimennyt geeni on tietenkin keskenään täsmälleen sama.
Kyllä rappeutuminenkin on Jumalan ihme! Eihän muuten voi olla sattumaa, että tällainen "rappeutuminen" noudattaa noin tarkasti taksonomisten ryhmien rajoja. Vai voiko sille olla joku muu selitys?Räkäs läpsi,tytkimattomia ovat Jumalan tiet!
Sianusta sinullekin! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos "rappeutuminen" on selitys, niin Luojan kaikkialla elonkehässä näkyvä taksonomia-pakkomielle näkyy myös tässä "rappeutumisessa".
Vertaansa vailla olevassa armossaan Jumala rapautti kaikilta eläimiltä (taksonominen kunta Metazoa) kyvyn tuottaa B12-vitamiinia, vaikka ne sitä välttämättä tarvitsevat. Sen sijaan bakteereille ja arkeoneille hän tämän kyvyn jätti, samoin kuin aitotumallisten kromalveolaatit kuntaan kuuluville eliöille (tosin niiden tuottama B12 ei toimi ihmiselle). Niinpä esimerkiksi malarioloinen (joka on kromalveolaatteihin kuuluva itiöeläin) pärjää - Jumalan kiitos - hyvin ilman ulkopuolista B12-vitamiinia.
Juamala rappeutti kyvyn C-vitamiinin tuottamiseen kädellisten tietyltä ryhmältä rikkomalla täsmälleen saman geenin täsmälleen samalla tavalla kaikilta tuohon ryhmään kuuluvilta. Tietyiltä marsun sukuisilta eläimiltä rapautettiin myös C-vitamiinin tuotanto, mutta koska Juimala rakastaa taksonomiaa yli kaiken, hän vertaansa turhaan hakevassa laupeudessaan rikkoi marsuilta eri geenin kuin kädellisiltä. Marsulla, pampajäniksellä, kapybaralla jne rikkimennyt geeni on tietenkin keskenään täsmälleen sama.
Kyllä rappeutuminenkin on Jumalan ihme! Eihän muuten voi olla sattumaa, että tällainen "rappeutuminen" noudattaa noin tarkasti taksonomisten ryhmien rajoja. Vai voiko sille olla joku muu selitys?"Vai voiko sille olla joku muu selitys?"
On sille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Räkäs läpsi,tytkimattomia ovat Jumalan tiet!
Sianusta sinullekin!Kyllä-kyllä, mutta minkä jumalan mitkä tiet?
- Anonyymi
Miten tiede ylipäänsä selittää vitamiinit ja yhtään mitään? Yhtä hyvin voidaan uskoa tähän:
Aatami ja Eeva on tietysti syntyneet Neitsyen merkissä.
Astrologiassa vitamiinit ovat Neitsyt horoskooppimerkin vastuulla - koska vitamiinit ovat pienimpiä alkuaineita ja niiden assimilaatio ja synteesi kulkevat suoliston kautta. Merkurius antaa mahdollisuuden saada tietoa maailmasta ruoan kautta, Neitsyt on toinen tiedon merkki Kaksosten jälkeen, jossa tieto tulee hengityksen kautta. Slaavilaisessa mytologiassa - Neitsyt - äiti-maa, joka kätkee sisällään mahtavia voimia. Proserpiini - kreikkalaisessa mytologiassa - kuolleiden valtakunnan jumalatar, jonka Hades sieppasi. Proserpine viettää kolmanneksen elämästään maan alla ja kaksi kolmasosaa elämästään maan päällä. Tähtien atlasissa Neitsyen tähdistö on kuvattu pitelemässä piikkiä - merkki tulevasta elämästä. Tämän tähdistön päätähden nimi - Spica - tarkoittaa piikkiä. Koska piikki koostuu monista jyvistä,
Assimilaatiotapansa mukaan vitamiinit jaetaan kahteen ryhmään - vesiliukoisiin ja rasvaliukoisiin.
Planeetat on järjestetty vitamiinien mukaan oletettavasti seuraavasti:
1. Aurinko – A-vitamiini.
2. Kuu - B-vitamiinit.
3. Elohopea - C-vitamiini.
4. Saturnus - D-vitamiini.
5. Venus - E-vitamiini.
6. Mars - K-vitamiini.
7. Jupiter - R-vitamiinit.- Anonyymi
Jos antaa linkin olla
https://www.astrovera.com/articles/36/280-astrology-and-beauty-vitamins-and-astrology.html - Anonyymi
Linkissä kerrotaan, että Kalojen merkeissä, joka siis viimeinen 12 merkistä, on puutos C -vitamiinista. Todistaa hyvin sen, miksi Jeesus eli vain 33-vuotiaaksi, ja haihtui toisiin ulottuvuuksiin.
- Anonyymi
Jos tiede ei olisi löytänyt vitamiiniä et sinä eikä horoskooppihörhöt voisi puhua niistä mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tiede ei olisi löytänyt vitamiiniä et sinä eikä horoskooppihörhöt voisi puhua niistä mitään.
Niinkö? Maapallolla elää vieläkin heimoja, ilman tieteen antamaa vahvistusta vitamiinien olemassaolosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinkö? Maapallolla elää vieläkin heimoja, ilman tieteen antamaa vahvistusta vitamiinien olemassaolosta.
Hepä eivät sitten puhukaan vitamiineista.
- Anonyymi
Vitamiinit eivät ole alkuaineita.
- Anonyymi
Aloittaja kreatonistina voisi selittää ihan itse.
- Anonyymi
Ensiksikin maailmassa on valtava määrä kasvissyöjiä, jotka eivät edes tiedä mitään puutteesta. Hindut eivät syö lihaa.
Toiseksi ei ole totta että ihminen ei pystyisi valmistamaan B12 vitamiinia niinkuin monet eläimet. Tarvitaan vain terveellistä tuoreravintoa ja silloin maitohappobakteerirvaltaavat suoliston ja ne valmistavat B12 -vitamiinia.
Joten ihmisen alkuperäinen ravinto takasi myös tuon vitamiinin saannin. Nykyään monen suolisto on täynnä mädättäjäbakteereja ja ulostus haisee. Raakaravinnon nauttijien ulostus ei haise millekään.
Hapankaalissa käytetään maitohappobakteereja, ja siinä syntyy myös B12-vitamiinia.- Anonyymi
Ihmisen suolistossa ei synny B12-vitamiinia myöskään bakteerien toimesta. Kaikki pitää saadaa ravinnosta. Märehtijöiden suolistossa B12-vitamiinia syntyy siellä olevien bakteerien toimesta. Mikään eläin ei pysty itse tuottamaan B12-vitamiinia. B12-vitamiini on välttämätön, mutta sitä tarvitaan hyvin vähän puutosoireiden välttämiseen. Se, myös varastoituu tehokkaasti ja normaalin sekassyöjän elimistössä on 3-5 vuoden B12-varastot.
Intiassa uskonnollisista syistä "kasvissyöntiä" yleensä sisällyttävät dieettiinsä maitotuotteita. He voivat juoda lassi-juomaa, käyttää jogurttipohjaisia kastikkeita, paistaa pinaatinlehdet voissa jne.
New Scientist -lehdessä oli aikoinaan artikkeli, jossa kerrottiin intialaisista tiukan linjan kasvissyöjistä, jotka eivät nauttineet edes maitotuotteita, mutta pärjäsivät Intiassa ilman B12-vitamiinin puutosoireita. Kun näitä intialaisia muutti Britanniaan ja he jatkoivat tiukkaa diettiään, niin puutosoireita alkoi jonkin ajan kuluttua esiintyä. Kun asiaa tutkittiin, niin huomattiin, että intialainen riisi sisältää riittävästi hyönteisten (torakoiden jne) munia ja myös niiden osia, niin että riisiä pääravintonaan käyttävät saavat siitä minimimäärän B12-vitamiinia.
Hapankaalin hapatukseen käytettävät bakteerikannat EIVÄT tuota B12-vitamiinia. Helsingin yliopistossa kuitenkin tutkitaan voisiko fermentointiin käyttää bakteereita jotka pystyvät tuottamaan B12-vitamiinia. Ei siis tuota vielä, mutta ehkä tulevaisuudessa.
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/terveempi-maailma/fermentoinnilla-kasviperaisiin-elintarvikkeisiin-b12-vitamiinia-luonnollisesti - Anonyymi

https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/terveempi-maailma/fermentoinnilla-kasviperaisiin-elintarvikkeisiin-b12-vitamiinia-luonnollisestiKyllä oli huono selitys: Vai saavat Intialaiset torakan munista tarpeeksi B12-vitamiininsa!
Varmaan tutkijat saivat kerätä aika kasan torakanmunia. Todellisuudessa he olisivat väittäneet ihmisten saaneen vitamiininsa vaikka itikan pistoksesta, ettei tarvitsisi myöntää, että ihminen on tehty elämään tuoreella kasvisravinnolla.
Ja hapankaalista on löydetty B-vitamiinia! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä oli huono selitys: Vai saavat Intialaiset torakan munista tarpeeksi B12-vitamiininsa!
Varmaan tutkijat saivat kerätä aika kasan torakanmunia. Todellisuudessa he olisivat väittäneet ihmisten saaneen vitamiininsa vaikka itikan pistoksesta, ettei tarvitsisi myöntää, että ihminen on tehty elämään tuoreella kasvisravinnolla.
Ja hapankaalista on löydetty B-vitamiinia!Siis hapankaalista on löydetty B12 -vitamiinia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis hapankaalista on löydetty B12 -vitamiinia.
linkki?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä oli huono selitys: Vai saavat Intialaiset torakan munista tarpeeksi B12-vitamiininsa!
Varmaan tutkijat saivat kerätä aika kasan torakanmunia. Todellisuudessa he olisivat väittäneet ihmisten saaneen vitamiininsa vaikka itikan pistoksesta, ettei tarvitsisi myöntää, että ihminen on tehty elämään tuoreella kasvisravinnolla.
Ja hapankaalista on löydetty B-vitamiinia!Selitys hyönteisten osista intialaisen riisin seassa voi olla muuten huono, mutta kun se on totta. Joku selitys on oltava sillekin, että intiassa nämä tiukat kasvissyöjät eivät kärsineet B12-vitamiinin puutteesta, mutta Britanniassa alkoivat kärsiä.
B12-tarve vuorokaudessa 0,000002 grammaa. Se ei ole paljon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selitys hyönteisten osista intialaisen riisin seassa voi olla muuten huono, mutta kun se on totta. Joku selitys on oltava sillekin, että intiassa nämä tiukat kasvissyöjät eivät kärsineet B12-vitamiinin puutteesta, mutta Britanniassa alkoivat kärsiä.
B12-tarve vuorokaudessa 0,000002 grammaa. Se ei ole paljon.Totta vai joku uskoo siihen?
Mainitse joku tutkimus torakan munien määrästä ja niistä saatavasta B12-vitamiinista!
Tässä on yksi tutkimus siitä että viljaankin voi muodostua B12-vitamiinia.
Ja maitohappobakteereja jotka aiheuttavat B12- muodostumista, on vegaanien suolistossakin, jos syö raakaravintoa.
Kun Intialaiset tulevat Britanniaan, ruokavalio muuttuu länsimaiseen suuntaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta vai joku uskoo siihen?
Mainitse joku tutkimus torakan munien määrästä ja niistä saatavasta B12-vitamiinista!
Tässä on yksi tutkimus siitä että viljaankin voi muodostua B12-vitamiinia.
Ja maitohappobakteereja jotka aiheuttavat B12- muodostumista, on vegaanien suolistossakin, jos syö raakaravintoa.
Kun Intialaiset tulevat Britanniaan, ruokavalio muuttuu länsimaiseen suuntaan.Siis missä on se tutkimus?
- Anonyymi
> Miten kreationismi selittää sen, että kaikki eläimet tarvitsevat B12-vitamiinia?
Vaikeampi kysymys tuo on evoluutioteorian kannalta. Alussahan n voinut olla kasveja, joista on saanut B12-vitamiinia.
Mutta, helpoin ratkaisu tähän on maito, josta kyllä saa B12-vitamiinia, eikä lehmää tarvitse edes syödä.
https://fineli.fi/fineli/fi/elintarvikkeet/606- Anonyymi
Intiassa ajatuksenkulku kulkee juuri noin: "kasvissyöntiin" uskonnollisesta syistä sitoutuneet voivat juoda lassia, paistaa kasvikset voissa, käyttää jogurttia ruoanlaitossa, koska maidon takia lehmää ei tarvitse tappaa. Tämä on älyllistä epärehellisyyttä, koska maidontuotanto perustuu siihen, että lehmä vasikoi kerran vuodessa. ja kun lehmien määrä ei voi kaiken aikaa eksponentiaalisesti kasvaa, niin maidon tuotanto perustuu vasikoiden teurastamiseen.
Kuten kaikki elonkehän "älyttömyydet" myös eläinten riippuvuus muiden tuottamasta B12-vitamiinista on ymmärrettävää ja "järkeenkäypää" vain eläinten evoluutiohistorian valossa. Eläinkunnan yhteistä kantamuotoa ("urmetazoan") ei tunneta, mutta se tiedetään varmuudella, että se eli meressä ja suodatti ravintonsa merivedestä, kuten tämän päivän sienieläimet, laakkoeläin tai yksinkertaisimmat polyyppieläimet. Tämä ravinto sisältää paljon bakteereita, joissa on riittävästi B12-vitamiinia. Eli planktonia syöville meressä eläville eläimille B12-vitamiinia on jatkuvasti tarjolla eikä sen itse tuottamiselle ollut mitään tarvetta. Evoluutio ei ole kaukaa viisas eikä osaa peruuttaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Intiassa ajatuksenkulku kulkee juuri noin: "kasvissyöntiin" uskonnollisesta syistä sitoutuneet voivat juoda lassia, paistaa kasvikset voissa, käyttää jogurttia ruoanlaitossa, koska maidon takia lehmää ei tarvitse tappaa. Tämä on älyllistä epärehellisyyttä, koska maidontuotanto perustuu siihen, että lehmä vasikoi kerran vuodessa. ja kun lehmien määrä ei voi kaiken aikaa eksponentiaalisesti kasvaa, niin maidon tuotanto perustuu vasikoiden teurastamiseen.
Kuten kaikki elonkehän "älyttömyydet" myös eläinten riippuvuus muiden tuottamasta B12-vitamiinista on ymmärrettävää ja "järkeenkäypää" vain eläinten evoluutiohistorian valossa. Eläinkunnan yhteistä kantamuotoa ("urmetazoan") ei tunneta, mutta se tiedetään varmuudella, että se eli meressä ja suodatti ravintonsa merivedestä, kuten tämän päivän sienieläimet, laakkoeläin tai yksinkertaisimmat polyyppieläimet. Tämä ravinto sisältää paljon bakteereita, joissa on riittävästi B12-vitamiinia. Eli planktonia syöville meressä eläville eläimille B12-vitamiinia on jatkuvasti tarjolla eikä sen itse tuottamiselle ollut mitään tarvetta. Evoluutio ei ole kaukaa viisas eikä osaa peruuttaa.Tämä B12-vitamiini vaikuttaa kyllä erikoiselta. Wikipedia sanoo:
"...Useimmat aitotumaiset, joihin myös ihmiset ja kaikki muut eläimet kuuluvat, eivät tuota B12:tä, mutta tarvitsevat sitä elääkseen....Kasvit ja sienet eivät tarvitse tai tuota B12:tä ...Eläinperäiset ruuat eli lihat, maitotuotteet ja munat sisältävät B12-vitamiinia"
https://fi.wikipedia.org/wiki/B12-vitamiini
Mistä B12 tulee, jos eläimet, eikä kasvit tuota sitä?
Wikipedian mukaan:
"B12:tä tuottavat vain tietyt bakteerit ja arkeonit aerobisesti tai anaerobisesti omiin tarpeisiinsa"
Eli, riittäisi, että syö bakteereja, jotka tuottavat tuota. :D
Vielä hassumpaa on kun lukee tämän Wikipediasta:
"Koboltti on hivenaineena tärkeä monille eliöille, myös ihmiselle. Se on keskeinen komponentti B12-vitamiinissa. Vaikka B12-vitamiinia muodostuu paksusuolessa"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Koboltti
Melko ristiriitaista. Ehkä ei pidä liian vakavasti ottaa väitteitä siitä, että lihansyönti on välttämätöntä. :D - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä B12-vitamiini vaikuttaa kyllä erikoiselta. Wikipedia sanoo:
"...Useimmat aitotumaiset, joihin myös ihmiset ja kaikki muut eläimet kuuluvat, eivät tuota B12:tä, mutta tarvitsevat sitä elääkseen....Kasvit ja sienet eivät tarvitse tai tuota B12:tä ...Eläinperäiset ruuat eli lihat, maitotuotteet ja munat sisältävät B12-vitamiinia"
https://fi.wikipedia.org/wiki/B12-vitamiini
Mistä B12 tulee, jos eläimet, eikä kasvit tuota sitä?
Wikipedian mukaan:
"B12:tä tuottavat vain tietyt bakteerit ja arkeonit aerobisesti tai anaerobisesti omiin tarpeisiinsa"
Eli, riittäisi, että syö bakteereja, jotka tuottavat tuota. :D
Vielä hassumpaa on kun lukee tämän Wikipediasta:
"Koboltti on hivenaineena tärkeä monille eliöille, myös ihmiselle. Se on keskeinen komponentti B12-vitamiinissa. Vaikka B12-vitamiinia muodostuu paksusuolessa"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Koboltti
Melko ristiriitaista. Ehkä ei pidä liian vakavasti ottaa väitteitä siitä, että lihansyönti on välttämätöntä. :DMärehtijöillä tilanne on selvä: niiden vatsojen/suolen mikrobisto (bakteerit ja arkeonit) tuottavat B12-vitamiinia. Ilmeisesti joillain muillakin kasvissyöjillä (hevonen?) suoliston bakteeristo tuottaa B12-vitamiinia. Sekasyöjien (tai petojen) suolistobakteeristolla tätä kykyä ei yleensä ole (ei ole tarvetta) ja ihmisellä on diagnisoitu B12-vitamiinin puutosoireita, joten ihmisen suolistofloora ei (ainakaan useimmilla) pysty tuottamaan B12-vitamiinia.
B12 on keskeinen hermoston toiminnalle ja puutos tuottaa vahinkoa jo ennen kuin selvät helposti diagnisoitavat oireet näkyvät (lihasten kontrollin häiriöt, näköhäiriöt jne). Oireiden ilmaantumista hidastaa se, että B12 varastoituu erinomaisesti. Normaalia sekaravintoa syövän ihmisen B12-varastot riittävät 3-5 vuodeksi. Vitamiini on välttämätön, eikä sen kanssa ei kannata leikkiä, vaan sen saannista kannattaa pitää huolta. Jos ei syö mitään eläinperäistä, niin sitten kannattaa ottaa B12 pilleripurkista.
Eläinperäisistä ravintoaineista kala on parempi lähde kuin nisäkkään tai linnin liha. Yksi silakkapihviateria sisältää B12-vitamiinia parin, kolmen viikon tarpeiksi. Nilviäiset (simpukka, mustekala) on vielä parempi lähde eli B12 takia ei tarvitse syödä edes selkärankaisia.
Kuten todettu Helsingin yliopisto tutkii miten fermentointi (myös leivän hapatus) voisi tuottaa oikeilla bakteerikannoilla B12-vitamiinia, mutta tämä työ on vielä kesken. Jatkossa siis voi olla mahdollista, että oikeanlaisilla bakteereilla tuotetun hapanleivän tai hapankaalin syönnillä voi saada tarvittavan B12-vitamiinin.
- Anonyymi
Kretionisteilla on patenttivastaus kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin:GDI!
Ja kuten tiedetään,vastaus joka selittää kaiken,ei oikeasti selitä mitään. <<1) Miten ihmiskunta selvisi ensimmäiset 2000 vuotta kun elivät vegaaneina?>>
Voi olla, että ihmiset tuotti B12-vitamiinia itse tai ennen vedenpaisumusta maassa oli enemmän bakteereja jotka tuotti B12-vitamiinia.- Anonyymi
Vedenpaisumus on taru, Raamatun kuvaama tapahtuma on fysikaalisesti mahdoton. Ellei sitä kerrottaisi Raamatussa, hartaat kristitty toteaisivat sen huuhaaksi. Käsitys, että ennen vedenpaisumusta ihmiset ja eläimetkin olisivat olleet vegaaneja, on yhden kohdan yksisilmäistä ylitulkintaa.
- Syntiinlankeemustarussa Jumala teki Aadamille ja Eevalle vaatteet nahasta.
- Tarussa Kainista ja Abelista Abel oli lampuri ja uhrasi Jahvelle "lampaidensa esikoiskaritsoja ja niiden rasvaa". Anonyymi kirjoitti:
Vedenpaisumus on taru, Raamatun kuvaama tapahtuma on fysikaalisesti mahdoton. Ellei sitä kerrottaisi Raamatussa, hartaat kristitty toteaisivat sen huuhaaksi. Käsitys, että ennen vedenpaisumusta ihmiset ja eläimetkin olisivat olleet vegaaneja, on yhden kohdan yksisilmäistä ylitulkintaa.
- Syntiinlankeemustarussa Jumala teki Aadamille ja Eevalle vaatteet nahasta.
- Tarussa Kainista ja Abelista Abel oli lampuri ja uhrasi Jahvelle "lampaidensa esikoiskaritsoja ja niiden rasvaa".<<Vedenpaisumus on taru, Raamatun kuvaama tapahtuma on fysikaalisesti mahdoton. >>
Ei siinä ole mitään mahdotonta. Riittää että maapallon akseli kääntyy muutama kymmenen astetta, niin että etelänapa sulaa ja aiheuttaa maailmanlaajuisen tulvan.
<<- Syntiinlankeemustarussa Jumala teki Aadamille ja Eevalle vaatteet nahasta.>>
Se on vain kuvainnollista ja tarkoittaa, että Jumala teki ihmisille fyysiset kehot jossa on nahkaa. Ennen sitä me oltiin henkiolentoja.- Anonyymi
Trexnonar kirjoitti:
<<Vedenpaisumus on taru, Raamatun kuvaama tapahtuma on fysikaalisesti mahdoton. >>
Ei siinä ole mitään mahdotonta. Riittää että maapallon akseli kääntyy muutama kymmenen astetta, niin että etelänapa sulaa ja aiheuttaa maailmanlaajuisen tulvan.
<<- Syntiinlankeemustarussa Jumala teki Aadamille ja Eevalle vaatteet nahasta.>>
Se on vain kuvainnollista ja tarkoittaa, että Jumala teki ihmisille fyysiset kehot jossa on nahkaa. Ennen sitä me oltiin henkiolentoja.Vedenpaisumus on taru ja mahdottomuus. Vaikka kaikki jäätiköt sulaisi, niin suurin osa nyt kuivasta maasta jäisi edelleen meren pinnan yläpuolelle. Mistä lisävesi tuli ja mihin se meni? Toinen asia on, että Etelämäntereen tai Grönlannin jäätiköt eivät sula kuukausissa eikä edes vuodessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vedenpaisumus on taru ja mahdottomuus. Vaikka kaikki jäätiköt sulaisi, niin suurin osa nyt kuivasta maasta jäisi edelleen meren pinnan yläpuolelle. Mistä lisävesi tuli ja mihin se meni? Toinen asia on, että Etelämäntereen tai Grönlannin jäätiköt eivät sula kuukausissa eikä edes vuodessa.
Vedenpaisumukselle on muitakin selityksiä. Esimerkiksi jos suuri meteori puhkaisisi maan kuoran vaikka Tiibetin kohdalta ja vaeltaisi syvälle maankuoren läpi, vääntäen samalla kalliokerrokset syrjälleen (horsti), niin se voisi aiheuttaa paineaallon, joka työntäisi napa-alueita ulospäin muutaman prosentin verran. Seurauksena maapallon pyörimisliikkeestä tuo vesi napojen lähistöltä tulvisi pian lähemmäEi tarvitse edes veden nousta monta kilometriä, niin rankkasateet, maavyöryt ja tulvat tekisivät elämän mahdottomaksi. Vaikka selviäisi tulvalta, kuka olisi varannut elintarvikkeita yhdeksi vuodeksi, mistä saisi lämpöä, mistä saisi suojaa? Hyvin pian ihmiset tuhoutuisivat luonnonvoimien kourissa.
Jos vielä oletamme että maa ei ollut alun perin täynnä korkeita vuoria, niin vedenpaisumus kuulostaa jopa järkevältä, veden tarvitsi vain pyyhkäistä ihmiset pois maan päältä ja tehdä maa karuksi, jotta ihmisillä tulisi olemaan täysi työ saada ruokaa, eikä jäisi aikaa pahantekoon.
On myös mahdollista ja jopa todennäköistä, että maa jossain nousi tai laski jonkin verran. Siitä ovat todisteena kalojen fossiilit autiomaissa ja jopa vuorten rinteillä. Toisaalta on löytynyt ihmisten tekemiä rakennelmia syvältä valtameristä (UNDERWATER CITIES)
Joten vedenpaisumus on parempi selitys kuin esimerkiksi akuutti jääkausi, joka jäädytti mammutit, ennenkuin auringonkukat olivat ehtineet sulaa vatsassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vedenpaisumukselle on muitakin selityksiä. Esimerkiksi jos suuri meteori puhkaisisi maan kuoran vaikka Tiibetin kohdalta ja vaeltaisi syvälle maankuoren läpi, vääntäen samalla kalliokerrokset syrjälleen (horsti), niin se voisi aiheuttaa paineaallon, joka työntäisi napa-alueita ulospäin muutaman prosentin verran. Seurauksena maapallon pyörimisliikkeestä tuo vesi napojen lähistöltä tulvisi pian lähemmäEi tarvitse edes veden nousta monta kilometriä, niin rankkasateet, maavyöryt ja tulvat tekisivät elämän mahdottomaksi. Vaikka selviäisi tulvalta, kuka olisi varannut elintarvikkeita yhdeksi vuodeksi, mistä saisi lämpöä, mistä saisi suojaa? Hyvin pian ihmiset tuhoutuisivat luonnonvoimien kourissa.
Jos vielä oletamme että maa ei ollut alun perin täynnä korkeita vuoria, niin vedenpaisumus kuulostaa jopa järkevältä, veden tarvitsi vain pyyhkäistä ihmiset pois maan päältä ja tehdä maa karuksi, jotta ihmisillä tulisi olemaan täysi työ saada ruokaa, eikä jäisi aikaa pahantekoon.
On myös mahdollista ja jopa todennäköistä, että maa jossain nousi tai laski jonkin verran. Siitä ovat todisteena kalojen fossiilit autiomaissa ja jopa vuorten rinteillä. Toisaalta on löytynyt ihmisten tekemiä rakennelmia syvältä valtameristä (UNDERWATER CITIES)
Joten vedenpaisumus on parempi selitys kuin esimerkiksi akuutti jääkausi, joka jäädytti mammutit, ennenkuin auringonkukat olivat ehtineet sulaa vatsassa."pian lähemmäEi tarvitse edes" Tietokonevirhe, olisi pitänyt olla: ...tulvisi pian lähemmäksi päiväntasaajaa".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vedenpaisumukselle on muitakin selityksiä. Esimerkiksi jos suuri meteori puhkaisisi maan kuoran vaikka Tiibetin kohdalta ja vaeltaisi syvälle maankuoren läpi, vääntäen samalla kalliokerrokset syrjälleen (horsti), niin se voisi aiheuttaa paineaallon, joka työntäisi napa-alueita ulospäin muutaman prosentin verran. Seurauksena maapallon pyörimisliikkeestä tuo vesi napojen lähistöltä tulvisi pian lähemmäEi tarvitse edes veden nousta monta kilometriä, niin rankkasateet, maavyöryt ja tulvat tekisivät elämän mahdottomaksi. Vaikka selviäisi tulvalta, kuka olisi varannut elintarvikkeita yhdeksi vuodeksi, mistä saisi lämpöä, mistä saisi suojaa? Hyvin pian ihmiset tuhoutuisivat luonnonvoimien kourissa.
Jos vielä oletamme että maa ei ollut alun perin täynnä korkeita vuoria, niin vedenpaisumus kuulostaa jopa järkevältä, veden tarvitsi vain pyyhkäistä ihmiset pois maan päältä ja tehdä maa karuksi, jotta ihmisillä tulisi olemaan täysi työ saada ruokaa, eikä jäisi aikaa pahantekoon.
On myös mahdollista ja jopa todennäköistä, että maa jossain nousi tai laski jonkin verran. Siitä ovat todisteena kalojen fossiilit autiomaissa ja jopa vuorten rinteillä. Toisaalta on löytynyt ihmisten tekemiä rakennelmia syvältä valtameristä (UNDERWATER CITIES)
Joten vedenpaisumus on parempi selitys kuin esimerkiksi akuutti jääkausi, joka jäädytti mammutit, ennenkuin auringonkukat olivat ehtineet sulaa vatsassa."Jos vielä oletamme että maa ei ollut alun perin täynnä korkeita vuoria, niin vedenpaisumus kuulostaa jopa järkevältä,"
Olet niellyt hölmöimmät jutut, ja nyt toistelet niitä vailla kosketusta todellisuuteen. Jos kuvittelisimme vioristoje pikakohoamisen, niin samalla voisimme kuvitella, miten Nooakin höyrystyi pois. Miksi ihmeessä pitää toistaa noinkin typeriä kuvitelmia. Miksi ette vain sano jumalanne taikoneen vedet maan päälle ja pois? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vedenpaisumukselle on muitakin selityksiä. Esimerkiksi jos suuri meteori puhkaisisi maan kuoran vaikka Tiibetin kohdalta ja vaeltaisi syvälle maankuoren läpi, vääntäen samalla kalliokerrokset syrjälleen (horsti), niin se voisi aiheuttaa paineaallon, joka työntäisi napa-alueita ulospäin muutaman prosentin verran. Seurauksena maapallon pyörimisliikkeestä tuo vesi napojen lähistöltä tulvisi pian lähemmäEi tarvitse edes veden nousta monta kilometriä, niin rankkasateet, maavyöryt ja tulvat tekisivät elämän mahdottomaksi. Vaikka selviäisi tulvalta, kuka olisi varannut elintarvikkeita yhdeksi vuodeksi, mistä saisi lämpöä, mistä saisi suojaa? Hyvin pian ihmiset tuhoutuisivat luonnonvoimien kourissa.
Jos vielä oletamme että maa ei ollut alun perin täynnä korkeita vuoria, niin vedenpaisumus kuulostaa jopa järkevältä, veden tarvitsi vain pyyhkäistä ihmiset pois maan päältä ja tehdä maa karuksi, jotta ihmisillä tulisi olemaan täysi työ saada ruokaa, eikä jäisi aikaa pahantekoon.
On myös mahdollista ja jopa todennäköistä, että maa jossain nousi tai laski jonkin verran. Siitä ovat todisteena kalojen fossiilit autiomaissa ja jopa vuorten rinteillä. Toisaalta on löytynyt ihmisten tekemiä rakennelmia syvältä valtameristä (UNDERWATER CITIES)
Joten vedenpaisumus on parempi selitys kuin esimerkiksi akuutti jääkausi, joka jäädytti mammutit, ennenkuin auringonkukat olivat ehtineet sulaa vatsassa.Huuhaa-selityksiä riittää. Kosketusta todellisuuteen ei vain näillä todellisuudella ole.
Vedenpaisumus on taru. Se on voinut saada alkunsa jostain paikallisesta tulvasta, jota on paisuteltu sukupolvien myötä. Yksi mahdollinen alkukohta on ollut jääkauden jälkeen tapahtunut merenpinnan nousu, joka aiheutti mm. Mustanmeren altaan täyttymisen kun Bosporin salmi murtui. Alavia merenrantoja on voinut joutua meren alle tuolloin aika nopeasti, koska meren pinta ei noussut tasaista vauhtia.
Mitään globaalia vedenpaisumusta ei ollut. Mikään ei viittaa siihen. Himalaja on poimuvuoristo eikä siellä ole mitään meteorin tekemää reikää. Poimuvuoristo taas tarkoittaa sitä, että se on syntynyt kun Intian mannerlaatta on painunut vasten Euraasian mannerlaattaa ja rypistänyt niiden välissä olleen merenpohjan vuoristoksi. Tämän takia Himalajalla on merieläinten fossiileja. Siellä on mm. fossiloituneita useiden metrien paksuisia koralliriuttoja, joiden syntymiseen menee satoja tai tuhansia vuosia. Siihen ei riitä vuoden tulva. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vedenpaisumukselle on muitakin selityksiä. Esimerkiksi jos suuri meteori puhkaisisi maan kuoran vaikka Tiibetin kohdalta ja vaeltaisi syvälle maankuoren läpi, vääntäen samalla kalliokerrokset syrjälleen (horsti), niin se voisi aiheuttaa paineaallon, joka työntäisi napa-alueita ulospäin muutaman prosentin verran. Seurauksena maapallon pyörimisliikkeestä tuo vesi napojen lähistöltä tulvisi pian lähemmäEi tarvitse edes veden nousta monta kilometriä, niin rankkasateet, maavyöryt ja tulvat tekisivät elämän mahdottomaksi. Vaikka selviäisi tulvalta, kuka olisi varannut elintarvikkeita yhdeksi vuodeksi, mistä saisi lämpöä, mistä saisi suojaa? Hyvin pian ihmiset tuhoutuisivat luonnonvoimien kourissa.
Jos vielä oletamme että maa ei ollut alun perin täynnä korkeita vuoria, niin vedenpaisumus kuulostaa jopa järkevältä, veden tarvitsi vain pyyhkäistä ihmiset pois maan päältä ja tehdä maa karuksi, jotta ihmisillä tulisi olemaan täysi työ saada ruokaa, eikä jäisi aikaa pahantekoon.
On myös mahdollista ja jopa todennäköistä, että maa jossain nousi tai laski jonkin verran. Siitä ovat todisteena kalojen fossiilit autiomaissa ja jopa vuorten rinteillä. Toisaalta on löytynyt ihmisten tekemiä rakennelmia syvältä valtameristä (UNDERWATER CITIES)
Joten vedenpaisumus on parempi selitys kuin esimerkiksi akuutti jääkausi, joka jäädytti mammutit, ennenkuin auringonkukat olivat ehtineet sulaa vatsassa."mahdollista ja jopa todennäköistä, että maa jossain nousi tai laski jonkin verran. "
Tollainen jossittelu ja jahkailu ei todellakaan kuulu Raamatun tutkisteluun,joka on ABSOLUUTTISTA ja MUUTTUMATONTA Jumalan sanaa!
Joka liittää Raamatun sanaan semmoista kuin "ehkä,mahdollisesti,saattaisi" on astunut pitkän askelen SAATANAN käskyläiseksi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"mahdollista ja jopa todennäköistä, että maa jossain nousi tai laski jonkin verran. "
Tollainen jossittelu ja jahkailu ei todellakaan kuulu Raamatun tutkisteluun,joka on ABSOLUUTTISTA ja MUUTTUMATONTA Jumalan sanaa!
Joka liittää Raamatun sanaan semmoista kuin "ehkä,mahdollisesti,saattaisi" on astunut pitkän askelen SAATANAN käskyläiseksi!1 Sam 13:1 Saul oli ollut vuoden kuninkaana.... Katso vähän eri kielisiä käännöksiä, niin huomaat eroavaisuuksia.
Kääntäjät eivät ole halunneet kertoa, että alkutekstistä puuttuu yksi sana: " Saul oli ..... vuotta vanha tullessaan kuninkaaksi".
Vuorisaarnassa Jeesus varoittaa käyttämästä kenestäkään sanaa RAKA, mutta kukaan ei tiedä mitä tuo sana merkitsi Jeesuksen aikana, kenties pölkkypää, tollo, tai jotain muuta loukkaavaa. Suomen kieleen on valittu ilmaisu "tyhjänpäiväinen.
Ilmestyskirjan viimeisessä luvussa julistetaan autuaiksi ne "jotka pitävät käskyt", mutta toiset käännökset sanovat " pesevät vaatteensa"
Joten Raamattu sisältää kylliksi totuutta jotta voimme löytää pelastuksen, mutta emme voi väittää että kaikki olisi täydellistä!
Ja ihmisille on annettu äly tutkia asioita ja koettaa löytää järjellisiä selityksiä
Miten on, löydätkö järjellisen selityksen sille että monet uskovat jumalattomien kärsivän ikuisesti, kun Mal.4:1-3 kertoo että jumalattomat palavat tuhkasksi, jonka päällä pelastetut tulevat kävelemään? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1 Sam 13:1 Saul oli ollut vuoden kuninkaana.... Katso vähän eri kielisiä käännöksiä, niin huomaat eroavaisuuksia.
Kääntäjät eivät ole halunneet kertoa, että alkutekstistä puuttuu yksi sana: " Saul oli ..... vuotta vanha tullessaan kuninkaaksi".
Vuorisaarnassa Jeesus varoittaa käyttämästä kenestäkään sanaa RAKA, mutta kukaan ei tiedä mitä tuo sana merkitsi Jeesuksen aikana, kenties pölkkypää, tollo, tai jotain muuta loukkaavaa. Suomen kieleen on valittu ilmaisu "tyhjänpäiväinen.
Ilmestyskirjan viimeisessä luvussa julistetaan autuaiksi ne "jotka pitävät käskyt", mutta toiset käännökset sanovat " pesevät vaatteensa"
Joten Raamattu sisältää kylliksi totuutta jotta voimme löytää pelastuksen, mutta emme voi väittää että kaikki olisi täydellistä!
Ja ihmisille on annettu äly tutkia asioita ja koettaa löytää järjellisiä selityksiä
Miten on, löydätkö järjellisen selityksen sille että monet uskovat jumalattomien kärsivän ikuisesti, kun Mal.4:1-3 kertoo että jumalattomat palavat tuhkasksi, jonka päällä pelastetut tulevat kävelemään?>> Joten Raamattu sisältää kylliksi totuutta jotta voimme löytää pelastuksen, mutta emme voi väittää että kaikki olisi täydellistä!
Raamattu vilisee päättömyyksiä. Millä perusteella juttu pelastuksesta olisi poikkeus? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vedenpaisumukselle on muitakin selityksiä. Esimerkiksi jos suuri meteori puhkaisisi maan kuoran vaikka Tiibetin kohdalta ja vaeltaisi syvälle maankuoren läpi, vääntäen samalla kalliokerrokset syrjälleen (horsti), niin se voisi aiheuttaa paineaallon, joka työntäisi napa-alueita ulospäin muutaman prosentin verran. Seurauksena maapallon pyörimisliikkeestä tuo vesi napojen lähistöltä tulvisi pian lähemmäEi tarvitse edes veden nousta monta kilometriä, niin rankkasateet, maavyöryt ja tulvat tekisivät elämän mahdottomaksi. Vaikka selviäisi tulvalta, kuka olisi varannut elintarvikkeita yhdeksi vuodeksi, mistä saisi lämpöä, mistä saisi suojaa? Hyvin pian ihmiset tuhoutuisivat luonnonvoimien kourissa.
Jos vielä oletamme että maa ei ollut alun perin täynnä korkeita vuoria, niin vedenpaisumus kuulostaa jopa järkevältä, veden tarvitsi vain pyyhkäistä ihmiset pois maan päältä ja tehdä maa karuksi, jotta ihmisillä tulisi olemaan täysi työ saada ruokaa, eikä jäisi aikaa pahantekoon.
On myös mahdollista ja jopa todennäköistä, että maa jossain nousi tai laski jonkin verran. Siitä ovat todisteena kalojen fossiilit autiomaissa ja jopa vuorten rinteillä. Toisaalta on löytynyt ihmisten tekemiä rakennelmia syvältä valtameristä (UNDERWATER CITIES)
Joten vedenpaisumus on parempi selitys kuin esimerkiksi akuutti jääkausi, joka jäädytti mammutit, ennenkuin auringonkukat olivat ehtineet sulaa vatsassa."Toisaalta on löytynyt ihmisten tekemiä rakennelmia syvältä valtameristä (UNDERWATER CITIES)"
Palstalla on pyydetty tarkkaa sijaintitietoa, joka voidaan välittää meriargeologeille. Varmasti nimittäin kiinnostaa tuollaiset kohteet oikeita argeologeja. Sitä ei ole vain saatu, koska tuo on ihan photoshopattua hömppää.
Muusta. Maa tosiaan nousee esimerkiki Merenkurkussa senttiluokkaa vuodessa, tosin yhä hitaammin, kun maankuori alkaa jääkauden jäljiltä olla oiennut. Sen sijaan supernopea vuoristojen ilmaantuminen geologisesti hetkessä on tarinaseppojen keksimään lorua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Toisaalta on löytynyt ihmisten tekemiä rakennelmia syvältä valtameristä (UNDERWATER CITIES)"
Palstalla on pyydetty tarkkaa sijaintitietoa, joka voidaan välittää meriargeologeille. Varmasti nimittäin kiinnostaa tuollaiset kohteet oikeita argeologeja. Sitä ei ole vain saatu, koska tuo on ihan photoshopattua hömppää.
Muusta. Maa tosiaan nousee esimerkiki Merenkurkussa senttiluokkaa vuodessa, tosin yhä hitaammin, kun maankuori alkaa jääkauden jäljiltä olla oiennut. Sen sijaan supernopea vuoristojen ilmaantuminen geologisesti hetkessä on tarinaseppojen keksimään lorua.Tarinasepot ovat myös keksineet luonnonlain, jonka mukaan Himalaja kohoaa, koska Intia painuu sen alle!
Eikö järki sano, että Himalaja painaa enemmän kuin Intia samaa pintayksikköä kohden. Seurauksena sula magma nostaisi kevyemmän Intian mantereen ylöspäin ja Himalaja painuisi itse alaspäin.
Käyttäkää vähän järkeänne, älkääkä sentään kaikkea uskoko. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarinasepot ovat myös keksineet luonnonlain, jonka mukaan Himalaja kohoaa, koska Intia painuu sen alle!
Eikö järki sano, että Himalaja painaa enemmän kuin Intia samaa pintayksikköä kohden. Seurauksena sula magma nostaisi kevyemmän Intian mantereen ylöspäin ja Himalaja painuisi itse alaspäin.
Käyttäkää vähän järkeänne, älkääkä sentään kaikkea uskoko.Kaltaisesi "ajattelijat" ovat parasta lääkettä sairauteen nimeltä uskonnot. Teitä kun lukee ja kuuntelee, niin johtopäätös on selvä: erikoinen jumala kun sen kannattajat ovat täysiä pösilöitä. :)
- Anonyymi
Trexnonar kirjoitti:
<<Vedenpaisumus on taru, Raamatun kuvaama tapahtuma on fysikaalisesti mahdoton. >>
Ei siinä ole mitään mahdotonta. Riittää että maapallon akseli kääntyy muutama kymmenen astetta, niin että etelänapa sulaa ja aiheuttaa maailmanlaajuisen tulvan.
<<- Syntiinlankeemustarussa Jumala teki Aadamille ja Eevalle vaatteet nahasta.>>
Se on vain kuvainnollista ja tarkoittaa, että Jumala teki ihmisille fyysiset kehot jossa on nahkaa. Ennen sitä me oltiin henkiolentoja."Ei siinä ole mitään mahdotonta. Riittää että maapallon akseli kääntyy muutama kymmenen astetta, niin että etelänapa sulaa ja aiheuttaa maailmanlaajuisen tulvan."
Ei riitä. Raamatun tulvasadussa esitetään, että korkeimpien vuortenkin huiput peittyivät veteen. Etelämantereen mannerjäätikön sulaminen nostaisi kyllä merenpintaa kymmeniä metrejä, mutta tämähän ei mitenkään riittäisi korkeimpien, 8 km ylittävien huippujen peittämiseen. Ja geologinen evidenssi osoittaa, etteivät nämä huiput ole voineet kohota olemaan vasta uskotun tulvan jälkeen.
Sitä paitsi maapallon kiertoakselin kallistuminen kymmeniä asteita olisi melkoinen juttu liikemäärän säilymisen kannalta. Meillä on osoitettavasti ollut Kuu kiertolaisena jo pitkään, eikä tämän vuorovaikutuksen olemassaolo salli tuollaisia pikakiepsahduksia. Mikä ylipäätään olisi aiheuttanut niin voimakkaat massojen siirtymiset maapallon sisällä, että kiertoakseli olisi käyttäytynyt noin kaoottisesti?
"Se on vain kuvainnollista ja tarkoittaa, että Jumala teki ihmisille fyysiset kehot jossa on nahkaa. Ennen sitä me oltiin henkiolentoja."
Raamatussa ei sanota noin, vaan olet itse repäissyt tuon joko omasta perseestäsi, tai jonkun toisen perseestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vedenpaisumukselle on muitakin selityksiä. Esimerkiksi jos suuri meteori puhkaisisi maan kuoran vaikka Tiibetin kohdalta ja vaeltaisi syvälle maankuoren läpi, vääntäen samalla kalliokerrokset syrjälleen (horsti), niin se voisi aiheuttaa paineaallon, joka työntäisi napa-alueita ulospäin muutaman prosentin verran. Seurauksena maapallon pyörimisliikkeestä tuo vesi napojen lähistöltä tulvisi pian lähemmäEi tarvitse edes veden nousta monta kilometriä, niin rankkasateet, maavyöryt ja tulvat tekisivät elämän mahdottomaksi. Vaikka selviäisi tulvalta, kuka olisi varannut elintarvikkeita yhdeksi vuodeksi, mistä saisi lämpöä, mistä saisi suojaa? Hyvin pian ihmiset tuhoutuisivat luonnonvoimien kourissa.
Jos vielä oletamme että maa ei ollut alun perin täynnä korkeita vuoria, niin vedenpaisumus kuulostaa jopa järkevältä, veden tarvitsi vain pyyhkäistä ihmiset pois maan päältä ja tehdä maa karuksi, jotta ihmisillä tulisi olemaan täysi työ saada ruokaa, eikä jäisi aikaa pahantekoon.
On myös mahdollista ja jopa todennäköistä, että maa jossain nousi tai laski jonkin verran. Siitä ovat todisteena kalojen fossiilit autiomaissa ja jopa vuorten rinteillä. Toisaalta on löytynyt ihmisten tekemiä rakennelmia syvältä valtameristä (UNDERWATER CITIES)
Joten vedenpaisumus on parempi selitys kuin esimerkiksi akuutti jääkausi, joka jäädytti mammutit, ennenkuin auringonkukat olivat ehtineet sulaa vatsassa.Sinulle on kerrottu jo sata kertaa miksi nuo sinun vedenalaiset kaupunkisi ja muut huuhaateoriasi eivät ole mitään muuta kuin naurettavaa lässytystä luonnontieteellisten käsitysten rinnalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Toisaalta on löytynyt ihmisten tekemiä rakennelmia syvältä valtameristä (UNDERWATER CITIES)"
Palstalla on pyydetty tarkkaa sijaintitietoa, joka voidaan välittää meriargeologeille. Varmasti nimittäin kiinnostaa tuollaiset kohteet oikeita argeologeja. Sitä ei ole vain saatu, koska tuo on ihan photoshopattua hömppää.
Muusta. Maa tosiaan nousee esimerkiki Merenkurkussa senttiluokkaa vuodessa, tosin yhä hitaammin, kun maankuori alkaa jääkauden jäljiltä olla oiennut. Sen sijaan supernopea vuoristojen ilmaantuminen geologisesti hetkessä on tarinaseppojen keksimään lorua.Semmoista tieteenalaa ei tosin ole olemassa kuin "argeologia". On kyllä arkeologiaa ja geologiaa, mutta ne ovat kaksi eri asiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarinasepot ovat myös keksineet luonnonlain, jonka mukaan Himalaja kohoaa, koska Intia painuu sen alle!
Eikö järki sano, että Himalaja painaa enemmän kuin Intia samaa pintayksikköä kohden. Seurauksena sula magma nostaisi kevyemmän Intian mantereen ylöspäin ja Himalaja painuisi itse alaspäin.
Käyttäkää vähän järkeänne, älkääkä sentään kaikkea uskoko."Tarinasepot ovat myös keksineet luonnonlain, jonka mukaan Himalaja kohoaa, koska Intia painuu sen alle!"
Jep, sinä itse varmaan keksit tuon tai uskot jotain toista idioottia, joka on keksinyt tuon. Luonnontieteellisen käsityksen mukaanhan Intia ei painu Himalajan alle. Jos olisit jotain muuta kuin tarinaseppo, niin selvittäisit mistä oikeasti on kyse. Se ei ole paljon vaadittu normaalijärkiselle ihmiselle, joka osaa käyttää yleissivistystä ja tiedonhakumenetelmiä.
"Eikö järki sano, että Himalaja painaa enemmän kuin Intia samaa pintayksikköä kohden."
Ei. Pelkkä järki ei riitä päättelemään tuollaisia asioita. Järjen lisäksi vaaditaan empiiristä tutkimusta, ja tieteellistä ymmärrystä kulloisestakin aihepiiristä. Tässä tapauksessa järjen lisäksi tarvitaan geologiaa. Sinulla ei tosin ole järkeä, etkä ymmärrä geologiasta mitään.
"Seurauksena sula magma nostaisi kevyemmän Intian mantereen ylöspäin ja Himalaja painuisi itse alaspäin."
Näin ei seuraisi ylempänä kuvittelemastasi asiantilasta. Himalajan ja Intian massojen spekulointi on tyhjänpäiväistä. Geologisesti kyse on siitä, että Intian litosfäärilaatan törmääminen Euraasiaan laattaan aiheuttaa Intian ja Himalajan alueiden maankamaran paksuuntumista ylityöntöinä ja poimuttumisina. Himalaja kohoaa siksi, että maankamara joutuu kohoamaan myös ylöspäin. Se myös paksuuntuu alaspäin, painuen vaippaan. Magma ei nosta mantereita mihinkään. Sen aiheuttama noste voi paikallisesti kohottaa maankuorta, kuten pullistuttaa tulivuoren rinteitä tai aiheuttaa muutoin tasaisempaan maankamaraan doomeja.
"Käyttäkää vähän järkeänne, älkääkä sentään kaikkea uskoko."
Sinä et ole mikään sanomaan täällä kenellekään yhtään mitään järjenkäytöstä. Et ole kirjoittanut tänne kommenttia, joka ei olisi täynnä silkkaa paskanjauhantaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tarinasepot ovat myös keksineet luonnonlain, jonka mukaan Himalaja kohoaa, koska Intia painuu sen alle!"
Jep, sinä itse varmaan keksit tuon tai uskot jotain toista idioottia, joka on keksinyt tuon. Luonnontieteellisen käsityksen mukaanhan Intia ei painu Himalajan alle. Jos olisit jotain muuta kuin tarinaseppo, niin selvittäisit mistä oikeasti on kyse. Se ei ole paljon vaadittu normaalijärkiselle ihmiselle, joka osaa käyttää yleissivistystä ja tiedonhakumenetelmiä.
"Eikö järki sano, että Himalaja painaa enemmän kuin Intia samaa pintayksikköä kohden."
Ei. Pelkkä järki ei riitä päättelemään tuollaisia asioita. Järjen lisäksi vaaditaan empiiristä tutkimusta, ja tieteellistä ymmärrystä kulloisestakin aihepiiristä. Tässä tapauksessa järjen lisäksi tarvitaan geologiaa. Sinulla ei tosin ole järkeä, etkä ymmärrä geologiasta mitään.
"Seurauksena sula magma nostaisi kevyemmän Intian mantereen ylöspäin ja Himalaja painuisi itse alaspäin."
Näin ei seuraisi ylempänä kuvittelemastasi asiantilasta. Himalajan ja Intian massojen spekulointi on tyhjänpäiväistä. Geologisesti kyse on siitä, että Intian litosfäärilaatan törmääminen Euraasiaan laattaan aiheuttaa Intian ja Himalajan alueiden maankamaran paksuuntumista ylityöntöinä ja poimuttumisina. Himalaja kohoaa siksi, että maankamara joutuu kohoamaan myös ylöspäin. Se myös paksuuntuu alaspäin, painuen vaippaan. Magma ei nosta mantereita mihinkään. Sen aiheuttama noste voi paikallisesti kohottaa maankuorta, kuten pullistuttaa tulivuoren rinteitä tai aiheuttaa muutoin tasaisempaan maankamaraan doomeja.
"Käyttäkää vähän järkeänne, älkääkä sentään kaikkea uskoko."
Sinä et ole mikään sanomaan täällä kenellekään yhtään mitään järjenkäytöstä. Et ole kirjoittanut tänne kommenttia, joka ei olisi täynnä silkkaa paskanjauhantaa.Eipä tuo sinun kommenttisi niin järkevältä vaikuttanut: Mantereiden liike-energia on nolla, välimatka on nolla, jolloin työntöteho on myös nolla. Aina sitä voi kuvitella kaikenlaista. Ei edes Mt. Everestin korkeudesta olla varmoja, miten sitten voisi väittää tietävänsä mantereen siirtyvän jonkun sentin vuodessa? Satelliittien kiertorata voi muuttua muutaman sentin vuodessa, jolloin arvoja ei voi edes vertailla!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä tuo sinun kommenttisi niin järkevältä vaikuttanut: Mantereiden liike-energia on nolla, välimatka on nolla, jolloin työntöteho on myös nolla. Aina sitä voi kuvitella kaikenlaista. Ei edes Mt. Everestin korkeudesta olla varmoja, miten sitten voisi väittää tietävänsä mantereen siirtyvän jonkun sentin vuodessa? Satelliittien kiertorata voi muuttua muutaman sentin vuodessa, jolloin arvoja ei voi edes vertailla!
Ihan aikuisten oikeesti nyt? Ootko oikeesti noin tyhmä, vai esitätkö vain?
Anonyymi kirjoitti:
"Ei siinä ole mitään mahdotonta. Riittää että maapallon akseli kääntyy muutama kymmenen astetta, niin että etelänapa sulaa ja aiheuttaa maailmanlaajuisen tulvan."
Ei riitä. Raamatun tulvasadussa esitetään, että korkeimpien vuortenkin huiput peittyivät veteen. Etelämantereen mannerjäätikön sulaminen nostaisi kyllä merenpintaa kymmeniä metrejä, mutta tämähän ei mitenkään riittäisi korkeimpien, 8 km ylittävien huippujen peittämiseen. Ja geologinen evidenssi osoittaa, etteivät nämä huiput ole voineet kohota olemaan vasta uskotun tulvan jälkeen.
Sitä paitsi maapallon kiertoakselin kallistuminen kymmeniä asteita olisi melkoinen juttu liikemäärän säilymisen kannalta. Meillä on osoitettavasti ollut Kuu kiertolaisena jo pitkään, eikä tämän vuorovaikutuksen olemassaolo salli tuollaisia pikakiepsahduksia. Mikä ylipäätään olisi aiheuttanut niin voimakkaat massojen siirtymiset maapallon sisällä, että kiertoakseli olisi käyttäytynyt noin kaoottisesti?
"Se on vain kuvainnollista ja tarkoittaa, että Jumala teki ihmisille fyysiset kehot jossa on nahkaa. Ennen sitä me oltiin henkiolentoja."
Raamatussa ei sanota noin, vaan olet itse repäissyt tuon joko omasta perseestäsi, tai jonkun toisen perseestä.<<Ja geologinen evidenssi osoittaa, etteivät nämä huiput ole voineet kohota olemaan vasta uskotun tulvan jälkeen.>>
Mikä geologinen evidenssi tarkalleen ottaen? Mt. Everestin huipulta on löydetty simpukoita, ne on evidenssiä tulvasta.
<<Mikä ylipäätään olisi aiheuttanut niin voimakkaat massojen siirtymiset maapallon sisällä, että kiertoakseli olisi käyttäytynyt noin kaoottisesti?>>
Ehkä joku suuri taivaankappale lensi lähellä maata ja sen painovoima vaikutti kiertoakseliin. Voi olla myös, että ihmiset teki jotain syntistä taikaa tai teknologiaa maapallolla, mikä sai akselin kääntymään.
<<Raamatussa ei sanota noin, vaan olet itse repäissyt tuon joko omasta perseestäsi, tai jonkun toisen perseestä.>>
Se on aika tavallinen tulkinta. Raamattu ei ole mikään kirjaimellinen kirja, se on täynnä vertauskuvallisia tarinoita ja asioita.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan aikuisten oikeesti nyt? Ootko oikeesti noin tyhmä, vai esitätkö vain?
Olipa todella järkevä vastaus. Yleensä evoluutionistit aloittavat haukkumisella, eivätkä kysymyksellä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olipa todella järkevä vastaus. Yleensä evoluutionistit aloittavat haukkumisella, eivätkä kysymyksellä!
Mielestäsi se, että toteaa täyden tomppelin tyhmäksi, on haukkumista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä tuo sinun kommenttisi niin järkevältä vaikuttanut: Mantereiden liike-energia on nolla, välimatka on nolla, jolloin työntöteho on myös nolla. Aina sitä voi kuvitella kaikenlaista. Ei edes Mt. Everestin korkeudesta olla varmoja, miten sitten voisi väittää tietävänsä mantereen siirtyvän jonkun sentin vuodessa? Satelliittien kiertorata voi muuttua muutaman sentin vuodessa, jolloin arvoja ei voi edes vertailla!
>> Mantereiden liike-energia on nolla, välimatka on nolla, jolloin työntöteho on myös nolla.
On mantereilla liike-energiaakin, E = ½mv², mutta niitä liikuttaa vaipan jähmeän kivisulan virtaukset. Mantereiden liike on mitattavissa oleva asia. Sen takia on jouduttu päivittämään GPS-järjestlmän paikkatietoja. Islannissa Pohjois-Amerikan ja Euroopan loittonemisen voi todeta ihan mittanauhalla mittaamalla
https://fi.wikipedia.org/wiki/Koordinaattijärjestelmä#Maailmanlaajuiset_ja_alueelliset_koordinaattijärjestelmät.
>> Ei edes Mt. Everestin korkeudesta olla varmoja, miten sitten voisi väittää tietävänsä mantereen siirtyvän jonkun sentin vuodessa?
Jos korkeus mitataan kalliosta, tai epävakaasta lumipeitteestä, saadaan hyvin erilaisia tuloksia. Lisäksi koko vuoristo kohoaa vajaan sentin vuodessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> Mantereiden liike-energia on nolla, välimatka on nolla, jolloin työntöteho on myös nolla.
On mantereilla liike-energiaakin, E = ½mv², mutta niitä liikuttaa vaipan jähmeän kivisulan virtaukset. Mantereiden liike on mitattavissa oleva asia. Sen takia on jouduttu päivittämään GPS-järjestlmän paikkatietoja. Islannissa Pohjois-Amerikan ja Euroopan loittonemisen voi todeta ihan mittanauhalla mittaamalla
https://fi.wikipedia.org/wiki/Koordinaattijärjestelmä#Maailmanlaajuiset_ja_alueelliset_koordinaattijärjestelmät.
>> Ei edes Mt. Everestin korkeudesta olla varmoja, miten sitten voisi väittää tietävänsä mantereen siirtyvän jonkun sentin vuodessa?
Jos korkeus mitataan kalliosta, tai epävakaasta lumipeitteestä, saadaan hyvin erilaisia tuloksia. Lisäksi koko vuoristo kohoaa vajaan sentin vuodessa.Nopein mannerlaatta on Australia ja siellä GPS-koordinaattien korjaustarve on suurinta.
https://www.nationalgeographic.com/science/article/australia-moves-gps-coordinates-adjusted-continental-drift
Aika patologista denialismia, kun mannerlaattojen mitattava liikekin halutaan kieltää, kun se ei sovi omiin tulkintoihin "pyhistä kirjoituksista".
Kuten kirjoitit Islannissa on "sauma" jonka leviämisen voi mitata mittanauhalla, jos ei muuten usko. Kaliforniassa on toinen samanmoinen. - Anonyymi
Trexnonar kirjoitti:
<<Ja geologinen evidenssi osoittaa, etteivät nämä huiput ole voineet kohota olemaan vasta uskotun tulvan jälkeen.>>
Mikä geologinen evidenssi tarkalleen ottaen? Mt. Everestin huipulta on löydetty simpukoita, ne on evidenssiä tulvasta.
<<Mikä ylipäätään olisi aiheuttanut niin voimakkaat massojen siirtymiset maapallon sisällä, että kiertoakseli olisi käyttäytynyt noin kaoottisesti?>>
Ehkä joku suuri taivaankappale lensi lähellä maata ja sen painovoima vaikutti kiertoakseliin. Voi olla myös, että ihmiset teki jotain syntistä taikaa tai teknologiaa maapallolla, mikä sai akselin kääntymään.
<<Raamatussa ei sanota noin, vaan olet itse repäissyt tuon joko omasta perseestäsi, tai jonkun toisen perseestä.>>
Se on aika tavallinen tulkinta. Raamattu ei ole mikään kirjaimellinen kirja, se on täynnä vertauskuvallisia tarinoita ja asioita."Mikä geologinen evidenssi tarkalleen ottaen?"
Laattatektoniset ilmiöt, kiviaineksen deformaation ja metamorfoosin ajalliset ja energeettiset edellytykset, remanentti magnetismi, absoluuttiset ja suhteelliset iänmääritysmenetelmät, rakennegeologia yms. seikat ja se mitä niistä tiedetään, osoittavat Himalajan ylängön kohonneen muutamien kymmenien miljoonien vuosien aikana Intian litosfäärilaatan törmätessä Euraasian laattaan.
"Mt. Everestin huipulta on löydetty simpukoita, ne on evidenssiä tulvasta."
Edellä mainittu törmäys on johtanut siihen, että törmäävien laattojen välisiä merisedimenttikiviä on ylityöntynyt toistensa päälle, kohoten muinaisesta merestä vuorenrinteiksi. Alueen fossiilit eivät ole näyttöä tulvasta, vaan laattatektoniikasta.
"Ehkä joku suuri taivaankappale lensi lähellä maata ja sen painovoima vaikutti kiertoakseliin. Voi olla myös, että ihmiset teki jotain syntistä taikaa tai teknologiaa maapallolla, mikä sai akselin kääntymään."
Naurettavia ad hoc -spekulaatioita, joille ei ole mitään näyttöä, ja joita ei tarvita selittämään mitään. Maapallon kiertoakselin stabiilisuus ja Kuun kiertolaisuus liittyvät toisiinsa, ja tästä yhteisvaikutuksesta on näyttöä geologisessa rekordissa. On turhaa keksiä jotain höpöselityksiä tämän lisäksi.
"Se on aika tavallinen tulkinta. Raamattu ei ole mikään kirjaimellinen kirja, se on täynnä vertauskuvallisia tarinoita ja asioita."
Tästä olemme samaa mieltä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä tuo sinun kommenttisi niin järkevältä vaikuttanut: Mantereiden liike-energia on nolla, välimatka on nolla, jolloin työntöteho on myös nolla. Aina sitä voi kuvitella kaikenlaista. Ei edes Mt. Everestin korkeudesta olla varmoja, miten sitten voisi väittää tietävänsä mantereen siirtyvän jonkun sentin vuodessa? Satelliittien kiertorata voi muuttua muutaman sentin vuodessa, jolloin arvoja ei voi edes vertailla!
"Mantereiden liike-energia on nolla, välimatka on nolla, jolloin työntöteho on myös nolla."
Olivatpa nuo lapsellisia, teekkaripilailumaisia väitteitä. Mantereet todistetusti liikkuvat toisiinsa nähden, joten niillä on liike-energiaa. Ne törmäävät toisiinsa, törmäys jatkuu, ja mantereiden massat liikkuvat toisiinsa nähden erinäisin hierroin ja siirroksin. Pisteet liikkuvat toisiinsa nähden erinäisin välimatkoin.
"Aina sitä voi kuvitella kaikenlaista."
Kuten itse kuvittelit edellä typeriä juttujasi.
"Ei edes Mt. Everestin korkeudesta olla varmoja, miten sitten voisi väittää tietävänsä mantereen siirtyvän jonkun sentin vuodessa? Satelliittien kiertorata voi muuttua muutaman sentin vuodessa, jolloin arvoja ei voi edes vertailla!"
Satelliittien kiertoratamuutokset voidaan mitata, senkin pölvästi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mantereiden liike-energia on nolla, välimatka on nolla, jolloin työntöteho on myös nolla."
Olivatpa nuo lapsellisia, teekkaripilailumaisia väitteitä. Mantereet todistetusti liikkuvat toisiinsa nähden, joten niillä on liike-energiaa. Ne törmäävät toisiinsa, törmäys jatkuu, ja mantereiden massat liikkuvat toisiinsa nähden erinäisin hierroin ja siirroksin. Pisteet liikkuvat toisiinsa nähden erinäisin välimatkoin.
"Aina sitä voi kuvitella kaikenlaista."
Kuten itse kuvittelit edellä typeriä juttujasi.
"Ei edes Mt. Everestin korkeudesta olla varmoja, miten sitten voisi väittää tietävänsä mantereen siirtyvän jonkun sentin vuodessa? Satelliittien kiertorata voi muuttua muutaman sentin vuodessa, jolloin arvoja ei voi edes vertailla!"
Satelliittien kiertoratamuutokset voidaan mitata, senkin pölvästi.Pölvästi tietää että satelliittien kiertoradan voi mitata, mutta mittausta ei voi tarkistaa. Ja älä yritä väittää että satellitit menisivät sentilleen samalla etäisyydellä vuodesta toiseen.
Siksi mittauksetkin voi perustaa teoriaan, ja valita sopiva mittaustulos, jotta ei tarvitse muutella teorioita.
Ja Everestin korkeutta ei tiedetä täsmälleen vieläkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pölvästi tietää että satelliittien kiertoradan voi mitata, mutta mittausta ei voi tarkistaa. Ja älä yritä väittää että satellitit menisivät sentilleen samalla etäisyydellä vuodesta toiseen.
Siksi mittauksetkin voi perustaa teoriaan, ja valita sopiva mittaustulos, jotta ei tarvitse muutella teorioita.
Ja Everestin korkeutta ei tiedetä täsmälleen vieläkään.Luulet siis, että mittaus olisi vain absoluuttinen ja se perustuisi satelliitille kerran määritettyyn ratakorkeuteen. Katsos kun se sateliitti voi mitata siitä vierestä vaikkapa referenssipisteet ihan muutamaa sekuntia ennen. Selvitäpä itsellesi miten gps:ään perustava mittaus toimii ennen kuin esität lisää omia mittausteknisiä ihmeellisyykdiä ja vielä melko arrogantisti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luulet siis, että mittaus olisi vain absoluuttinen ja se perustuisi satelliitille kerran määritettyyn ratakorkeuteen. Katsos kun se sateliitti voi mitata siitä vierestä vaikkapa referenssipisteet ihan muutamaa sekuntia ennen. Selvitäpä itsellesi miten gps:ään perustava mittaus toimii ennen kuin esität lisää omia mittausteknisiä ihmeellisyykdiä ja vielä melko arrogantisti.
GPS-systeemiä pitää päivittää jatkuvasti jotta se näyttäisi edes suunnilleen tarkasti.
Itse olen huvikseni ohi kulkiessani katsonut yhden nuotiopaikan sijainnin gps:ällä eri päivinä, ja joko nuotiopaikka siirtyy yön aikana, tai sitten GPS näyttää eri sijaintia eri päivinä. Ei juuri koskaan ole edes kahta päivää samassa kohden.
Yksi ongelma on sekin, että atomikellot tahtovat olla hiukan edellä avaruudessa, ja pitää sitäkin aina lorjata. Ja satelliitteja pitää hiukan tarkistaa, että pysyvät radallaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
GPS-systeemiä pitää päivittää jatkuvasti jotta se näyttäisi edes suunnilleen tarkasti.
Itse olen huvikseni ohi kulkiessani katsonut yhden nuotiopaikan sijainnin gps:ällä eri päivinä, ja joko nuotiopaikka siirtyy yön aikana, tai sitten GPS näyttää eri sijaintia eri päivinä. Ei juuri koskaan ole edes kahta päivää samassa kohden.
Yksi ongelma on sekin, että atomikellot tahtovat olla hiukan edellä avaruudessa, ja pitää sitäkin aina lorjata. Ja satelliitteja pitää hiukan tarkistaa, että pysyvät radallaan."Yksi ongelma on sekin, että atomikellot tahtovat olla hiukan edellä avaruudessa, ja pitää sitäkin aina lorjata. Ja satelliitteja pitää hiukan tarkistaa, että pysyvät radallaan."
kauheeta miten paljon ongelmia!
Eiköhän hylätä nämä gps ja satelliitit ja palataan 2000 vuotta taaksepäin paikanmäärityksessä ja ajanlaskussa!
Oltais ihan niinku Raamatussa sanotaan!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Yksi ongelma on sekin, että atomikellot tahtovat olla hiukan edellä avaruudessa, ja pitää sitäkin aina lorjata. Ja satelliitteja pitää hiukan tarkistaa, että pysyvät radallaan."
kauheeta miten paljon ongelmia!
Eiköhän hylätä nämä gps ja satelliitit ja palataan 2000 vuotta taaksepäin paikanmäärityksessä ja ajanlaskussa!
Oltais ihan niinku Raamatussa sanotaan!!Idioottimainen vastaus!
GPS on hyvä, mutta se ei ole niin tarkka, että sillä voisi mitata mantereiden liikkeitä tai liikkumattomuutta.
Jos sinun on vaikeaa tätä käsittää, se on sinun ongelmasi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
GPS-systeemiä pitää päivittää jatkuvasti jotta se näyttäisi edes suunnilleen tarkasti.
Itse olen huvikseni ohi kulkiessani katsonut yhden nuotiopaikan sijainnin gps:ällä eri päivinä, ja joko nuotiopaikka siirtyy yön aikana, tai sitten GPS näyttää eri sijaintia eri päivinä. Ei juuri koskaan ole edes kahta päivää samassa kohden.
Yksi ongelma on sekin, että atomikellot tahtovat olla hiukan edellä avaruudessa, ja pitää sitäkin aina lorjata. Ja satelliitteja pitää hiukan tarkistaa, että pysyvät radallaan.Ihanko olet puhelimen gps:llä nuotiopaikkaa katsonut? Hommaa kuule ammattitasoinen GPS niin saat pysymään nuotiosi muutaman sentin tarkkuudella samassa paikassa.
ps. Kertomasi nuotion paikannus on muuten hyvä esimerkki siitä, miksi kannattaa selvittää asiaa vaikkapa kirjoista enemmin kuin keksiä kaikki itse. Toki omaksi huviksi voi katsoa, minkä laatuinen gps piiri puhelimessa on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihanko olet puhelimen gps:llä nuotiopaikkaa katsonut? Hommaa kuule ammattitasoinen GPS niin saat pysymään nuotiosi muutaman sentin tarkkuudella samassa paikassa.
ps. Kertomasi nuotion paikannus on muuten hyvä esimerkki siitä, miksi kannattaa selvittää asiaa vaikkapa kirjoista enemmin kuin keksiä kaikki itse. Toki omaksi huviksi voi katsoa, minkä laatuinen gps piiri puhelimessa on.Voin omastakin kokemuksesta sanoa, ettei puhelimen GPS-seuranta ole täysin luotettava. Itse käytän Google Mapsin sijainninseurantaa liikunnan (kävely ja pyöräily) määrän mittaamiseen ja toisinaan paikoituksessa tapahtuu isojakin hyppäyksiä sinne sun tänne. Esimerkiksi kesken kävelylenkin reitti saattaa teleportata parin kilometrin päähän keskelle järveä ja siitä hetken kuluttua takaisin tielle. Joten jos kännykän gepsillä nuotiopaikan sijainti heittelee se ei ole gepsin vika.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pölvästi tietää että satelliittien kiertoradan voi mitata, mutta mittausta ei voi tarkistaa. Ja älä yritä väittää että satellitit menisivät sentilleen samalla etäisyydellä vuodesta toiseen.
Siksi mittauksetkin voi perustaa teoriaan, ja valita sopiva mittaustulos, jotta ei tarvitse muutella teorioita.
Ja Everestin korkeutta ei tiedetä täsmälleen vieläkään."Pölvästi tietää että satelliittien kiertoradan voi mitata, mutta mittausta ei voi tarkistaa."
Esität turhaan typerää saivarteluasi kun et ymmärrä mitään tekniikasta, joka on käytössä, etkä myöskään ymmärrä tästä asiayhteydestä mitään oleellista. Seuraava kommenttisi osoittaa, että oletkin vielä enemmän pihalla kuin aluksi luulin:
"Ja älä yritä väittää että satellitit menisivät sentilleen samalla etäisyydellä vuodesta toiseen."
Tietenkään asia ei perustu moisiin luuloihin. Kykenet vain olkinuken nylkyttämiseen.
"Siksi mittauksetkin voi perustaa teoriaan, ja valita sopiva mittaustulos, jotta ei tarvitse muutella teorioita."
Sanahelinän esittämisen sijaan osoita lässyttämättä ja pelleilemättä mikä on nyt se oikea ongelma mittaamisessa.
"Ja Everestin korkeutta ei tiedetä täsmälleen vieläkään."
Määrittele täsmällisyys ja osoita mikä on vaadittu täsmällisyys tässä asiayhteydessä. Täytyyhän sinun nimittäin olla joko idiootti tai tyhjänjauhaja jos et nyt jo myönnä, ettei Mt. Everestin korkeutta tarvitse tietää täsmälleen kun konteksti on se, että topografian suuruusluokka jo kertoo, että maapallolle olisi pitänyt jostain taikoa 2-3 nykyisen valtameren verran vettä lisää, jotta Mt. Everest korkeimpana huippuna olisi peittynyt tulvasadun mukaisesti. On siis varsin epäoleellista onko Mt. Everest muutaman metrin tai sadan tai edes kilometrin tarkkuudella minkä korkuinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nopein mannerlaatta on Australia ja siellä GPS-koordinaattien korjaustarve on suurinta.
https://www.nationalgeographic.com/science/article/australia-moves-gps-coordinates-adjusted-continental-drift
Aika patologista denialismia, kun mannerlaattojen mitattava liikekin halutaan kieltää, kun se ei sovi omiin tulkintoihin "pyhistä kirjoituksista".
Kuten kirjoitit Islannissa on "sauma" jonka leviämisen voi mitata mittanauhalla, jos ei muuten usko. Kaliforniassa on toinen samanmoinen.Tässä on hyvä esimerkki, että teekkaripilailijatasoiset trollit rupesivat saivartelemaan GPS:stä, vaikka perehtymällä itse kontekstin kannalta muuhunkin oleelliseen tietoon olisi voitu heti jo jättää koko saivartelu sikseen. Tiedetään laattatektonisia paikkoja, joista liike voidaan tsekata helposti muutenkin. Mutta kun joidenkin pitää päteä ja vääntää pätemisen ja vääntämisen vuoksi, niin sitten pätevät ja vääntävät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Pölvästi tietää että satelliittien kiertoradan voi mitata, mutta mittausta ei voi tarkistaa."
Esität turhaan typerää saivarteluasi kun et ymmärrä mitään tekniikasta, joka on käytössä, etkä myöskään ymmärrä tästä asiayhteydestä mitään oleellista. Seuraava kommenttisi osoittaa, että oletkin vielä enemmän pihalla kuin aluksi luulin:
"Ja älä yritä väittää että satellitit menisivät sentilleen samalla etäisyydellä vuodesta toiseen."
Tietenkään asia ei perustu moisiin luuloihin. Kykenet vain olkinuken nylkyttämiseen.
"Siksi mittauksetkin voi perustaa teoriaan, ja valita sopiva mittaustulos, jotta ei tarvitse muutella teorioita."
Sanahelinän esittämisen sijaan osoita lässyttämättä ja pelleilemättä mikä on nyt se oikea ongelma mittaamisessa.
"Ja Everestin korkeutta ei tiedetä täsmälleen vieläkään."
Määrittele täsmällisyys ja osoita mikä on vaadittu täsmällisyys tässä asiayhteydessä. Täytyyhän sinun nimittäin olla joko idiootti tai tyhjänjauhaja jos et nyt jo myönnä, ettei Mt. Everestin korkeutta tarvitse tietää täsmälleen kun konteksti on se, että topografian suuruusluokka jo kertoo, että maapallolle olisi pitänyt jostain taikoa 2-3 nykyisen valtameren verran vettä lisää, jotta Mt. Everest korkeimpana huippuna olisi peittynyt tulvasadun mukaisesti. On siis varsin epäoleellista onko Mt. Everest muutaman metrin tai sadan tai edes kilometrin tarkkuudella minkä korkuinen.Taas joku laittanut kommentin, jossa ei ole mitään selvitetty, ainoaa omaa tietämättömyyttä peitelty.
Esimerkiksi Islannissa on muutaman metrin rako. Onko se tullut hetkessä, vai onko kyse mannerlaatojen siirtymisestä? Jos vastaus on jälkimmäinen, miksi se on vain muutaman metrin, kun Brasilia on muka samalla ajalla seilannut Afrikasta asti? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas joku laittanut kommentin, jossa ei ole mitään selvitetty, ainoaa omaa tietämättömyyttä peitelty.
Esimerkiksi Islannissa on muutaman metrin rako. Onko se tullut hetkessä, vai onko kyse mannerlaatojen siirtymisestä? Jos vastaus on jälkimmäinen, miksi se on vain muutaman metrin, kun Brasilia on muka samalla ajalla seilannut Afrikasta asti?En tiedä mitä rakoa tarkoitat, mutta vastaus on kyllä. Muutaman metrinkin rakoja voi syntyä maanjäristyksissä hetkessä ja silloin kyseessä on loittonevien mannerlaattojen siirtyminen. Laatat liikkuvat koko ajan ja rajavyöhykkeille syntyy jännityksiä. Ellei jännitys pääse purkautumaan tasaisesti se purkautuu maanjäristyksenä.
Etelä-Ameriikka ja Afrikka alkoivat erkaantumaan 130 miljoonaa vuotta sitten. Islanti on tuliperäinen saari, jonka ensimmäiset osat nousivat merestä vasta 16-18miljoonaa vuotta sitten. Ei siis samalla ajalla.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mannerliikunnot#Mannerten_liikkeen_mittaaminen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas joku laittanut kommentin, jossa ei ole mitään selvitetty, ainoaa omaa tietämättömyyttä peitelty.
Esimerkiksi Islannissa on muutaman metrin rako. Onko se tullut hetkessä, vai onko kyse mannerlaatojen siirtymisestä? Jos vastaus on jälkimmäinen, miksi se on vain muutaman metrin, kun Brasilia on muka samalla ajalla seilannut Afrikasta asti?On ironista, että kuvittelet latelevasi täällä arivoita muiden tietämättömyydestä, vaikka olet täysin pihalla peruasioista itse. Miksi kuvittelet, että laattatektoniikan, globaalin ilmiön täytyisi tuottaa kaikkialla täsmälleen saman tahtiin syntyviä rakoja? Etkö tajua, että litosfäärilaatat ovat vaihtelevan muotoisia ja kokoisia, ja ne liikkuvat toisiinsa nähden vaihtelevilla tavoilla ja nopeuksilla, esim. kiertyen niin, että tietyssä pisteessä raon kasvu on nopeampaa kuin jossain toisessa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas joku laittanut kommentin, jossa ei ole mitään selvitetty, ainoaa omaa tietämättömyyttä peitelty.
Esimerkiksi Islannissa on muutaman metrin rako. Onko se tullut hetkessä, vai onko kyse mannerlaatojen siirtymisestä? Jos vastaus on jälkimmäinen, miksi se on vain muutaman metrin, kun Brasilia on muka samalla ajalla seilannut Afrikasta asti?Mistä olet saanut päähäsi, että Islannissa esiintyvä rako jotenkin edustaisi samanaikaista siirtymää kuin koko Atlantin leveys? Etkö tajua, että se Islannissa nyt esiintyvä laattaraja on tämänhetkinen rako juuri siinä paikassa ja, että se samainen rako jatkuu halki Atlantin keskiselänteen? Ei sinun pidä verrata sitä raon kohtaa Islannissa koko Atlantin rantojen reunoihin, esim. Etelä-Amerikkaan ja Afrikkaan, vaan siihen samaiseen rakoon joka löytyy pitkin keskiselännettä. Olet käsittämättömän pihalla.
- Anonyymi
Eikö ole jo selvää, että mitkään eläimet eivät itse valmista B-12 vitamiinia.
Bakteerit tekevät työn.
Jos ihminen syö eläinkunnan tuotteita, nuo bakteerit eivät viihdy suolistossa, jolloin ei myöskään kehity tuota vitamiinia.
Jos taas on kasvissyöjä ja käyttää paljon raakaravintoa, nuo bakteerit viihtyvät myös ihmisen suolistossa ja valmistavat B-12 vitamiinia.
Sama asiahan tapahtuu kun valmistaa hapankaalia. Bakteerit tekevät vitamiineja.- Anonyymi
"Eikö ole jo selvää, että mitkään eläimet eivät itse valmista B-12 vitamiinia. Bakteerit tekevät työn."
Tämä on ollut alusta asti selvää.
"Jos ihminen syö eläinkunnan tuotteita, nuo bakteerit eivät viihdy suolistossa, jolloin ei myöskään kehity tuota vitamiinia."
Myös monet B12-vitamiinia tuottavat eläimet syövät eläinkunnan tuotteita, vahingossa vähintään. Tämä ei estä niitä tuottamasta kyseistä vitamiinia. Vitamiinin tuottamattomuus niillä, jotka eivät sitä tuota, ei johdu siitä, että ne ylipäätään syövät eläinkunnan tuotteita vaan siitä, että niillä on erilainen ruoansulatus ja ravinto konsanaan.
"Jos taas on kasvissyöjä ja käyttää paljon raakaravintoa, nuo bakteerit viihtyvät myös ihmisen suolistossa ja valmistavat B-12 vitamiinia."
Sinulta on kysytty monta kertaa jo, että missä on näyttö tälle väitteellesi, mutta kiertelet ja kaartelet ja jankkaat, mutta et esitä sitä. Mikä sinua vaivaa?
"Sama asiahan tapahtuu kun valmistaa hapankaalia. Bakteerit tekevät vitamiineja."
Mutta se sama asia ei tapahdu missä tahansa olosuhteissa eikä vain sillä perusteella, että syökö raakaravintoa. Edustat ehdotuksinesi itse asiassa vaarallista terveyshuuhaata, johon lankeamalla joku helppouskoinen voi sairastuttaa itsensä peruuttamattomasti. Olet täysin vapaa tärvelemään oman elämäsi typerillä harhauskomuksillasi, mutta on valitettavaa, että viattomat sivullisetkin voivat kärsiä silkkaa tietämättömyyttään. Tämän takia sinun väitteitäsi epäillään täällä ja vaaditaan näyttöä. Ja kun et sitä näyttöä toistuvista pyynnöistä huolimatta pysty esittämään, näemme, että jauhat paskaa etkä tiedä mistä puhut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 292394
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3702002M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti181494Pelkään suunnattomasti
Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k52892Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik
Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed10871Mies, etko ole miettinyt
että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?52783- 54711
- 18710
- 25689
- 135623