Perussuomalaiset ja kokoomus aiheuttivat koko Uniper-kriisin

Uniper ostettiin edellisen hallituksen aikana, ja ketkäs siinä istuivatkaan. No persuthan ne ja koksut. Ketkäs muut voisikaan olla asialla silloin, kun asioita ollaan sotkemassa ja aiheuttamassa vahinkoa koko Suomelle.

Peitelläkseen töppäilynsä jälkiä persut ja kokkelit koittavat nyt ulvoa sitä, että pääministerin olisi sunnuntaina aamuyöllä pitänyt hoitaa persujen ja koksujen useamman vuoden aikana sössimä asia kuntoon.

Kysyinkin, millaisen sopimuksen hallituksen toiminnasta valittavat olisivat solmineet? Suomi pudotti omistusosuuttaan ja saa kuitenkin jotain rahaa, Saksa hoitaa kustannukset jatkossa. Mihin te itse olisitte saaneet Saksan suostumaan?
153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Fortum alkoi havitella Uniperia 2017 syys-lokakuussa joten syytöksesi ovat täysin aiheettomia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Uniper ostettiin edellisen hallituksen aikana, ja ketkäs siinä istuivatkaan. No persuthan ne ja koksut. Ketkäs muut voisikaan olla asialla silloin, kun asioita ollaan sotkemassa ja aiheuttamassa vahinkoa koko Suomelle.

Peitelläkseen töppäilynsä jälkiä persut ja kokkelit koittavat nyt ulvoa sitä, että pääministerin olisi sunnuntaina aamuyöllä pitänyt hoitaa persujen ja koksujen useamman vuoden aikana sössimä asia kuntoon.

Kysyinkin, millaisen sopimuksen hallituksen toiminnasta valittavat olisivat solmineet? Suomi pudotti omistusosuuttaan ja saa kuitenkin jotain rahaa, Saksa hoitaa kustannukset jatkossa. Mihin te itse olisitte saaneet Saksan suostumaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu