Persut ovat kansanvihollisia ja valeoppositio

Persut ovat kansan vihollisia. Kun tulee tilinteon hetki saavat maistaa omia lääkkeitään. Suomivihamielisten puolue pitää lakkauttaa yleisvahingollisena.

Vuosi ei ole vielä lopussa mutta jo nyt persut voi nimetä vuode turhakkeeksi. Valeoppositio. Purra ei eroa mitenkään punikki-Marinista.

ÄÄNESTÄ VKK:n EHDOKKAITA, JOS AJATTELET SUOMEN ETUA!
852
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

VKK ei koskaan tule saamaan sellaistaa asemaa, että lakkauttaisi yhtään mitään.

Äänestä

PS pelastaa Suomen

Äänestä

Persut ovat vain pahainen häirikkö Suomessa, heitä ei kannata eikä tarvitse noteerata mitenkään.

Äänestä

Ensi keväänä Anon poliittinen ura on ohi. Loppulisesti.

Äänestä
  • VKK voittaa vaalit, ellei tulosta manipuloida

    Äänestä

Ei Viherpunavasemmistolainen ymmärrä mitään, kun ei seuraa mitään koskaan, vain sokkona laumansa perässä köpöttää menemään minne se ikinä vie ja käy aina äänestämässä samaa puoluetta, kun on niin aina tehnyt, ja vanhemmat tekivät, ei voi muuta.

Tyhjiä ja typeriä paikkansa pitämättömiä lauseita tänne pukkaa, kun ei mitään sokko mistään tiedä, matkii kuin papukaija vain muita.

Onneksi on PS, joka on aina oman kansan asialla.

Äänestä
  • Pienet puolueet eivät pärjää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pienet puolueet eivät pärjää.

    Ei VKK:kaan. Ei maasta pieni ponnista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Persut ovat kansan vihollisia. Kun tulee tilinteon hetki saavat maistaa omia lääkkeitään. Suomivihamielisten puolue pitää lakkauttaa yleisvahingollisena.

Vuosi ei ole vielä lopussa mutta jo nyt persut voi nimetä vuode turhakkeeksi. Valeoppositio. Purra ei eroa mitenkään punikki-Marinista.

ÄÄNESTÄ VKK:n EHDOKKAITA, JOS AJATTELET SUOMEN ETUA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu