”Kysymys Jeesuksen persoonasta oli jo ensimmäisten vuosisatojen kristittyjen keskuudessa polttava. Juuri se nousi esiin, kun kirkko taisteli harhaoppeja vastaan.
– Tämä kysymys on edelleen ratkaisevan tärkeä, jos kirkko haluaa olla kristillinen kirkko, piispa sanoi.
– Kun tunnustamme uskovamme Jeesukseen, on määriteltävä, millaiseen Jeesukseen uskomme. On eri asia uskoa Jeesukseen pelkkänä suurena humanistina tai lähimmäisenrakkauden opettajana kuin uskoa Jeesukseen, joka on iankaikkinen Jumala ja syntiemme sovittaja, Häkkinen eritteli.
Hän jatkoi, että kristilliselle pelastusopille on olennaista ymmärtää ”Jeesuksen merkitys Jumalan Poikana ja tosi ihmisenä yhdessä persoonassa ja kahdessa luonnossa”.
– Jos Jeesus ei olisi Jumalan Poika, hän ei voisi olla meidän Pelastajamme, Vapahtajamme ja Herramme siinä merkityksessä kuin kristinusko opettaa.
Oppi on tärkeä
Jeesuksen persoona ja muut keskeiset uskonopin totuudet on Häkkisen mukaan määritelty oikein kirkon kolmessa uskontunnustuksessa.
– Ne kuvaavat sitä, mikä kristilliselle uskolle on yhteistä ja luovuttamatonta. Niissä kaikissa korostuu, että oppi Jeesuksesta on tärkeää.
– Myös kristillisiin kirkkoihin tulee helposti omatekoisia käsityksiä Jeesuksesta, jotka poikkeavat Raamatun ilmoituksesta. Tämä uhka on ajankohtainen meidänkin kirkossamme, Häkkinen sanoi.
Hän siteerasi Athanasioksen uskontunnustusta, joka löytyy Tunnustuskirjoista, mutta jota ei kirkossa juuri kuulla: ”Sen, joka tahtoo pelastua, on ennen kaikkea pysyttävä yhteisessä kristillisessä uskossa. Sitä on noudatettava kokonaisuudessaan ja väärentämättä. Joka ei niin tee, joutuu epäilemättä iankaikkiseen kadotukseen.”
– Suoraa puhetta, johon nykyisenä moniarvoisuutta, relatiivisuutta ja kaiken hyväksyttävyyttä korostava aikana on helppo loukkaantua, piispa kommentoi.
”Emme tarvitse vierasta opetusta”
Häkkinen jatkoi vielä, että oppi Kristuksen persoonasta on niin tärkeä sen vuoksi, että siinä on kyse pelastuksesta.
– Jeesus itse opetti, että hän on ainoa tie Isän Jumalan yhteyteen. Siksi Jeesus on VIP, very important person! Tässä on myös kristinuskon ainutlaatuisuus.
– Nykyisenä hengellisesti sekavana aikana emme tarvitse kristinuskolle vieraiden opetusten ja käytäntöjen tuomista seurakuntiimme ja kirkkoomme, Häkkinen lisäsi.
– Sen sijaan tarvitsemme sitäkin enemmän Jumalan sanan opetusta ja sen entistä syvempää ymmärtämistä ja vastaanottamista. Tarvitsemme sitä, miten muuttumaton kristinuskon sanoma voidaan tuoda ymmärrettävästi ja vastaanotettavasti jokaisen ihmisen ulottuville.
Muuttumaton sanoma tiivistyy Jeesukseen.
– Hän on minun Vapahtajani ja sinun Vapahtajasi, ei vain yleisesti maailman Vapahtaja.
– Hän armahtaa ja antaa synnit anteeksi, ei siksi, mitä sinä olet tehnyt, saanut aikaan tai ansainnut, vaan siksi, että hän rakastaa sinua. Siksi myös sinä olet VIP, Jeesukselle hyvin tärkeä ihminen, Häkkinen vakuutti.”
Näin viisaasti piispa Häkkinen puhui hengellisillä syventymispäivillä.
Omatekoiset käsitykset Jeesuksesta ovat uhka evlut kirkolle
11
50
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvää sanaa.
- Anonyymi
Viisaat sanat luterilaiselta piispalta.
- Anonyymi
Totuudesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan solidaarisuuden osoittamisesta niille, jotka muinoin tuomitsi monenlaiset salaiset virtaukset Kristuksen nimessä, jotka virtaukset uhkasivat kirkon omaa käsitystä.
Traditiossa pitäytyminen on pelastuksen ja sielun sekä Hengen kannalta tärkeää. Mutta liha, mieli ja Totuus eivät silloin ole enää tärkeitä kaikilta osin.
Uskon päämäärä on sielujen pelastus.
Liha, mieli ja Totuus eivät johda pelastukseen , sovitukseen vaan jopa Gehennaan. Silti on niitä jotka ovat totuudessa tinkimättömiä.- Anonyymi
Profeetta Daniel kertookin että Kansan oikeita opettajia pitkään vaivataan tulella, miekalla ja kidutuksilla. Ei ole siis vaaratonta olla oikea opettaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Profeetta Daniel kertookin että Kansan oikeita opettajia pitkään vaivataan tulella, miekalla ja kidutuksilla. Ei ole siis vaaratonta olla oikea opettaja.
Maailma on aina vihannut Jumalan omia.
- Anonyymi
Kunpa noin ajateltaisiin enemmän.
- Anonyymi
Varsinkin evlut papeista.
- Anonyymi
Lutterin kirkko on aina vainonnut uskovia tässäkin maassa.
tavalla tai toisella - Anonyymi
Lutterin kirkolle on tärkeää vain se, että kirkon julistama luterilaisnen traditio pysyy voimassa eikä sille ole vaihtoehtoja.
yksilön sielu on paljon keveämpi kuin sen rahapussi. - Anonyymi
jeesus sanoi sitä ja tätä vai sanoiko ???
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885091- 141751
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631626Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271497Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91463Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit501147Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249302969- 195941
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7820