Laitetaanpa tänne helluntalaispuoelle ajatusta.

Anonyymi

Eikös olekin jotain tietynlaista "jaloutta" meissä tehdä hieman syntiä!
Siinä on sitä ihmisyyttämme, siinä meidän ihmisyydellämme on arvo, enkeleitäkin suurempi. Tämä ponnahtaa esiin.
Eikös vain? Enkelit ovat palvelevia henkiä, mutta mitä ME olemme sitten, kun me emme enkeleiden tapaan ole vain lähettiläitä, toimenkuvallaan tuomassa ja viemässä sanomia.
Mepä olemme Jumalan työnä - lunastettuja, Kristuksen kalliilla verellä. Ei vedellä, vaan verellä.

Eli jaloutemme astuukin siinä esiin, jota vesipesulliset eivät hokaakaan.
Tässä hieman tölmäsen teittiä, että arvotan sen minuuden vedestä – vereen.
Saamme nyt olla yhteydessä tuonpuoleisuuteen. Ja se Henki meissä saa tehdä tahtomisen ja tekemisen -lunastettuna. SE nääs onkin Jumalan työ. Ei lihassa, manaamassa ulkoisesti vain jotain uskontunnustuksen hokemaa, sunnuntaitarinaa, jouluvauvajuttuja, pakanallisesti esitettynä, vaan todellista elämää.
Se ihmisen sisäinen muutoksen saanut elämä - on arvo Kristuksessa - eli synnin tähden on tämä lunastus olemassa. Se on se muutosvoima - kun Lunastaja astuu kuvaan. so. Jumalantyö.
Olemme armahdettuja ihmisiä, muutettu opetuslapsiksi, [opetus”lapsilla” on Isä ] opetuslapsina-aikuisia tietenkin ymmärrykseltä, että käsittää, että Jumalan lain päämäärä on rakkaus. Sitä Isä opettaa.
Saadaan olla Jumalan kanssa yhteydessä Ylipappimme kautta, tämän lunastaja välimiehemme johdolla.
Sinne mentiin /mennään ahtaanportin kautta. ja se toi yhteyden - olla myös halullisesti yhteydessä ihmisiin. Ei maallisen mielen mukaan, vaan sellaisena, minkä Jumala rakentaa meistä.
Siinä ollaan perheenä - puolison ja lastemme, sekä ystävien ympäröimänä. Siinäpä sitä hiotaan toinen toistamme. Suhde siitä rakentuu - sekä testataan sitä, kuinka kiinnostus on meissä toisiamme kohtaan. Rakentuuko meissä se Jumalallinen Henki ja Hengen kautta meidän henki, ihmisyytemme. Onko uskomme Siinain kultaisenvasikan uskoa, Egyptin epäjumaliin, monijumalaiseen näköisoppeihin, vai onko uskomme-henki Kristuksessa ja Hänen voimastaan rakentumassa Jumalan "lain", sen rakkauden lain suuntaan, jossa samanmielisyys on kasvamassa, Hänen valkeutensa valaisemassa polussa.
Eli kerraten: Se synti – so. Jumalan lain rikkominen, Sanan määritelmänä.
Tämä saakin meissä kilvoittelu- moottorin käyntiin. Löydetään meistä ihminen, se sielu, ei kone, eikä eläimen mallinen, vaan - rakastava persoonallisuus. ....
Jumalan rakkaus oli, että Hän ensin rakasti meitä, siitä se meidän jalous lähtee Hänen kauttaan liikkeelle, kun taistelemme syntiä vastan Hänen Henkensä voimassa.

Koettelee, mutta ei hylkää Herra.

Rakkaus näkyy liittosuhteessa, olemalla ja elämällä sanoin ja teoin elämäntiellä. Se on VEREN viitoittama tie. Veri sai aikaan lunastuksen ja tämän liittosuhteen.

Tässä on tämä luomisen mielenkiintoinen puoli. Vapaus.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      >>>>"ei vedellä vaan verellä"<<<<

      "ei AINOASTAAN vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se , joka todistaa, sillä
      Henki on totuus."
      Sillä kolme on , jotka todistavat, Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat"
      1 Joh: 5: 6-8

      ei siis Jeesuksen "verta" erotettuna erikseen huudeta, vaan: " ja ne kolme yhdessä ovat" 1 Joh: 5: 8

    • Anonyymi

      Paljonko sulla on vielä promilleja ? Aika pitkälle pyhään niitä on ? Osaan lukea hyvin sinua. Sitä tavallista.

      • Anonyymi

        mitäs promillet Raamatun sanaan liittyy !!

        helluntailaiset kun ei voi Raamatun sanaa vastaan puolustella RAAMATUN sanalla !
        niin ainoa mihin helluntailaiset pystyy on joku juopumus, päihtymys, ivaaminen, panettelu, eikä AINOATAKAAN Raamatun sanaa . . .

        toisekseen viini on täysin Raamatullista : D

        "ja viinin, joka ilahuttaa ihmisen sydämen" Ps. 104: 15

        helluntai-alkoholisteille se viini ei nyt kuitenkaan sovi, helluntailaiset kun ovat
        juoneet "kiintiönsä täys" . . .


    • Anonyymi

      Aloitus on omituista teologiaa.
      Tuo ei ole ainakaan lutherilaisuutta.

      Pintaraapaisua luterilaisuudesta, kyllä, mutta kuitenkaan sitä oikeinymmärtämättä. Tarkemmin lukien vaikuttaa joltain helluntailais-lumemessiaaniselta höpötykseltä, mutta silti varsin tietoisesti ja harkiten.

      Kaikkea sitä "saakin" lukea.

      >>Olemme armahdettuja ihmisiä, muutettu opetuslapsiksi, [opetus”lapsilla” on Isä ] opetuslapsina-aikuisia tietenkin ymmärrykseltä, että käsittää, että Jumalan lain päämäärä on rakkaus. Sitä Isä opettaa.<<

      - "Olemme armahdettuja ihmisiä", mutta emme lain kautta kuten ed. kirjoittaja väittää, vaan Uudessa Liitossa: uskon kautta Jeesukseen.

      - Kristinusko ei opeta, että ihmisiä "muutettaisiin opetuslapsiksi".
      - Opetuslapsilla ei ole isää, vaan opettaja, jolla on Isä.
      - Opetuslapseus sinänsä ei ole ikäkysymys ("aikuisuus")
      - Ja nyt sitten hypätäänkin kohtaan "Jumalan laki"...
      - "Rakkaus" ei ole lainteko, joka ansioittaisi vanhurskauteen, eli Jumalalle kelpaavaksi.

      Kristillinen rakkaus on eräs(sen kielilläpuhuvan Pyhän Hengen) hedelmistä, ei suoritus lain käskyjen mukaan. Tähän kuuluu myös "rakkaus totuuteen".

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6679
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4320
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2740
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2070
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1613
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1427
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1104
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1061
    Aihe