Hillary Clinton tukee Sannaa ja kannustaa juhlimaan kunnolla

Anonyymi

Vaan äläpä Sanna fani liikaa innostu, lue ensin kuka Sannaa kannustaa ja millaiseen hänen miehensä on aikoinaan yhdistetty, pressa clinton siis, mies jonka nahkafagottia soitteli kesäapulainen valkoisessa talossa.

1984
Evans-Pritchardin paljastamassa DEA:n raportissa viitataan informaattoriin, joka väittää, että Arkansasin avainhenkilö ja Clintonin tukija "salakuljettaa kokaiinia Kolumbiasta, Etelä-Amerikasta kilpahevosten sisällä Hot Springsiin".

1986
Journalisti Evans-Pritchard kuvailee tämän ajanjakson Arkansasia "huumeiden jälleenlaivauksen pääpisteeksi" ja "vaarallisen lähellä siitä, että siitä tulee "narkotasavalta" - eräänlainen mini-Columbia Yhdysvaltojen rajojen sisällä. " On olemassa "kokaiiniepidemia, joka saastuttaa poliittisen vallan ylhäältä alas", ja juhlia, "joissa kokaiinia tarjoiltiin kuin alkupaloja ja seksi oli rehottavaa." Clinton osallistuu joihinkin näistä tapahtumista.

1990
Sharlene Wilson kertoo Arkansasissa huumeita tutkivalle Yhdysvaltain suurelle valamiehistölle, että hän tarjosi Clintonille kokaiinia tämän ensimmäisen kauden aikana ja että kun kuvernööri oli niin aineissa, hän putosi roskikseen. Liittovaltion huumetutkinta suljetaan muutaman päivän kuluessa hänen lausunnostaan. Wilson pakenee kauhuissaan osavaltion syyttäjästä - entisestä rakastajastaan ja Clintonin liittolaisesta Dan Harmonista. Lopulta Harmon itse pidättää hänet ja lähettää hänet 31 vuodeksi vähäisestä huumerikoksesta. Hän on edelleen vankilassa.

"Clintonin käräyttänyt Wilson pakenee kauhuissaan osavaltion syyttäjästä - entisestä rakastajastaan ja Clintonin liittolaisesta Dan Harmonista. Lopulta Harmon itse pidättää hänet ja lähettää hänet 31 vuodeksi vankilaan vähäisestä huumerikoksesta. Hän on edelleen vankilassa."

Näin ne ongelmat on ennenkin lakaistu maton alle

Meiltä ne kieltää huumeet, mutta ite käyttävät, on se niin väärin, Sanna tee jotain, vapauta huumeet!!!

28

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tehdään suomesta huumeparatiisi, mahtava matkailuvaltti, rahaa tulee ja turisteja piisaa, maailman ainoa maa jossa saa käyttää huumeita vapaasti, ne jotka ei halua käyttää, ne joutuu tekee töitä.

      • Anonyymi

        Omien sanojensa mukaan Bill Clinton poltti jointtia mutta ei vetänyt henkeen-
        ja USAn presidentin sanaan voi luottaa.


    • Anonyymi

      Olisikohan hän tukenut jos kyseessä olisi ollut Kokoomuslainen, mitä luulette?

      • Anonyymi

        Siis jos olis käyttänyt vain alkoholia, ei, kyllä Hillary heräs kun kuuli kokaiinin liittyvän tapaukseen, tietää millaista se on.

        Jos et saanu kiinni niin lue aloitus kunnolla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis jos olis käyttänyt vain alkoholia, ei, kyllä Hillary heräs kun kuuli kokaiinin liittyvän tapaukseen, tietää millaista se on.

        Jos et saanu kiinni niin lue aloitus kunnolla.

        Ei nyt ehdi, täytyy mennä nukkumaan että jaksaa aamulla klo 5 herätä menemään töihin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei nyt ehdi, täytyy mennä nukkumaan että jaksaa aamulla klo 5 herätä menemään töihin.

        Hillary ja Sanna on samassa jamassa- molemmat sai Putinin vihat päälleen kun alkoivat Venäjän mahtimiehelle kukkoilemaan- Sanna alkoi NATOttamaan Suomea ja Putin valjasti kokoomus-mediansa Sannan kimppuun kokovuorokautisella seurannalla ja jopa hakkeroimalla yksityisiä aineistoja?

        Hillaryn Putin passitti ulos pressavaaleista ja nosti Trumpin USAn pressaksi kaikkien yllätykseksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei nyt ehdi, täytyy mennä nukkumaan että jaksaa aamulla klo 5 herätä menemään töihin.

        Lue huomenna


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue huomenna

        Kokaiini-kokoomus jaksaa koksun voimalla.


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Kirjoittaisit kunnon suomea tai laittaisit alkuperäisen lähteen, jos tuo on vaan huono käännös.
      Ei taida suomen kieli olla äidinkielesi.

    • Anonyymi

      Clinton body count.

    • Anonyymi

      Heissä on paljon samaa onneksi Hillarystä ei tullut koskaan pressaa, hän tainnut koskaan toipua liian innokaasta Bilistään, katkeran oloinen nainen, yrittääkö hän vaikuttaa nyt suomen sisäiseen politiikkaa jotenkin?

      • Anonyymi

        Demarit ovat kieroa porukkaa.


      • Anonyymi

        Hillary on lepso tai ainakin bi..joten ei ihme että fanittaa toista samanlaista.


    • Anonyymi

      Kyllä maailma on mennyt sairaaksi naisten saatua valtaa.

      • Anonyymi

        Vaikka olen itse nainen enkä edes hirveän vanha olen useamman kerran sanonut ettei naisille johtopaikkoja ikinä enää, se ei vaan toimi. Hävettää oma sukupuoli näiden yli-ikäisten teinien ja heruttelijoiden takia! Eduskunnassa olevat naiset ovat esimerkki minkälaisia naisten EI pitäisi olla jos haluavat tulla otetuksi vakavasti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka olen itse nainen enkä edes hirveän vanha olen useamman kerran sanonut ettei naisille johtopaikkoja ikinä enää, se ei vaan toimi. Hävettää oma sukupuoli näiden yli-ikäisten teinien ja heruttelijoiden takia! Eduskunnassa olevat naiset ovat esimerkki minkälaisia naisten EI pitäisi olla jos haluavat tulla otetuksi vakavasti.

        Noin se on, en ole koskaan aiemmin kuullut että ministerit olisivat olleet ympäripäissään ravintoloissa nauttimassa mietoja alkoholijuomia, kyllä he hoitivat työnsä asianmukaisesti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin se on, en ole koskaan aiemmin kuullut että ministerit olisivat olleet ympäripäissään ravintoloissa nauttimassa mietoja alkoholijuomia, kyllä he hoitivat työnsä asianmukaisesti.

        Aivan, eivät miedoilla lätränneet vaan vetivät tiukkaa viinaa ja kunnolla.


    • Anonyymi

      Putin on antanut avustusta putinistikerholle, kun ovat nyt ahkerasti spämmäämässä joka keskutelupalstalla. Muutamn kymmenen joukko ilmestyi tuosta vaan. Hyödyllisiä idiootteja riittää, mutta siinäpä spämmäävät.
      VKK Valta kuuluu Kremlille. Vapauden puolesta ja muut putinistipuolueet
      ...................
      Venäjän propagandalle nollatoleranssi, välttäkää kuin ruttoa.

      • Anonyymi

        vituttaako se kun ei pysty kusettaa kuin mummoja?


    • Anonyymi

      Muistaakseni Bill Clintonkin oli tanssi-ihmisiä, se oli hienoa aikaa.

      • Anonyymi

        Bil on vietaillut kesärannan bordellissa


    • Anonyymi

      Trumpin tuki puuttuu vielä.

    • Anonyymi

      Avointa oikeudenmukaista johtajuutta.t Sanna.

    • Anonyymi

      Kaikki hypridi vaikkuttaminen pitää ottaa tosissaan, tuli se lännestä tai idästä.

    • Anonyymi

      Lähettäi Hillary huumeita, amfetamiinia, kokaiinia ja hassista lisää lahjaksi.

    • Anonyymi

      Hillary alkaa pehmetä päästään.

    • Anonyymi

      Marinin jauhojengillä on yhteydet Nacciin. Samaa verkostoa ovat. Monikaan ei ole tajunnut, miten lähellä oli kauaskantoisiin vahinkoihin johtava skandaali. Vaikka Marinin testin tiedetään olleen pelkkä näytös, se silti pelasti Marinin ja samalla monen muunkin persnahan.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      62
      5992
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      24
      3774
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      232
      2076
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1830
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1269
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1256
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1049
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1000
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      929
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      878
    Aihe