Unelmien kuolema sukupolvia eteenpäin

Anonyymi

Ihminen kuuntelee äidin sydämenlyöntejä kohdussa ja alkaa unelmoida jostain ihanasta elämästä, tulevaisuudesta, vaikka ne ovatkin vasta kaukaisia haaveita, joilla ei vielä ole edes sanoja ja tieto elämästäkin on vielä kovin hämärä; kuulee vain äidin rauhoittavat sydämenlyönnit, kaikki on hyvin. Yhtäkkiä kaikki särkyy ja elämä päättyy, ei tuon kehittyvän lapsen toiveesta, vaan toisten tekemien päätösten tähden.

600 000 suomessa äidin kohdussa kehittyvää lasta ei koskaan saanut nähdä auringon valoa, ei taivasta, ei yön kirkkaita tähtiä; heistä olisi voinut tulla Suomen hyvinvoinnin rakentajia monissa eri ammateissa, heistä olisi voinut tulla Suomen talouden turvaajia, veronmaksajia valtiolle ja kunnille. Sairaanhoitajia, lähihoitajia, muita sosiaalialan tekijöitä, lääkäreitä, kirurgeja, lääketieteen tutkijoita ja kehittäjiä, opettajia, ammattiopettajia, yliopiston ja korkeakoulujen opettajia, professoreita, poliiseja, palomiehiä, pelastajia, tuomareita, lakimiehiä ja -naisia, insinöörejä, it-alan erityisosaajia, lastentarhan opettajia ja –hoitajia, ammattimiehiä ja –naisia, ehkä poliitikkoja ja ehkä jopa presidenttikin, ehkä kansainvälisiä tehtäviä hoitavia, tutkijoita ja tieteen tekijöitä, yrittäjiä, jotka olisivat voineet työllistää satojatuhansia työntekijöitä Suomessa ja luoda hyvinvointia laajalti Suomessa asuville, taiteen tekijöitä, laulajia ja soittajia, jotka olisivat tehneet Suomea tunnetuksi ympäri maailman, elokuvan tekijöitä ja näyttelijöitä, jotka olisivat tuoneet iloa koko kansalle ja jopa koko maailmalle. Heidän unelmansa murskattiin jo äidin kohdussa, he eivät olleet elämän arvoisia. Eikä vain heidän elämänsä unelmat särkyneet, vaan myös tulevien sukupolvien unelmat särkyivät, he eivät saaneet kokea rakkauden ihanuutta eikä sitä hetkeä, kun heidän perheeseen syntyy uusi vauva, joka lasketaan äidin rinnoille elämään tutustumaan, he eivät saaneet toteuttaa unelmiaan isoisän ja isoäidin onnesta, kun lastenlapset tulevat syliin ja näkee sukupolvien jatkuvan.

Abortissa ei sammu vain yhden ihmisen elämän unelmat, vaan myös tulevien sukupolvien unelmat. Heidän kyyneleensä kohoavat taivaaseen ja he kysyvät: mitä pahaa minä jo äidin kohdussa olin tehnyt, että en saanut elää ja toteuttaa unelmia? Lohduttajiksi ei yksikään ihminen pysty, heidän itkuaan ja kysymyksiään ei yksikään ihminen kuule, mutta on yksi, joka kuulee ja itkee heidän kanssaan, itkee ja suree, että miksi ihminen ei kunnioita elämää, vaikka on itse elämän lahjaksi saanut?

15

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomi olisi kyennyt elättämään heidät kaikki ja he olisivat nyt pelastaneet Suomen valtion ja kuntien talouden.

      Äidit voisivat antaa lapsensa pois, jos eivät jaksa ottaa lasta itselleen. Tuhannet ja taas tuhannet suomalaiset haluaisivat lapsen, mutta eivät voi saada lasta.

      Valtio voisi järjestää sitten muille äitien pois antamille lapsille hyvän hoidon ja koulutuksen.

      Suomi ei ole kehitysmaa, joka ei olisi heistä kyennyt pitämään huolta. Nyt he pitäisivät huolta Suomen valtion ja kuntien taloudesta.

      Tämä 600 000 menetettyä veronmaksajaa on valtaisa tappio ja menetys todellakin Suomelle.

    • Anonyymi

      Terveet äidit olisivat kyllä voineet nuo lapset synnyttää ja antaa pois, ei heitä olisi tarvinnut tappaa jo äidin kohdussa.

      Lapsen oikeuksien julistus: 'tarvitsee sen vuoksi sekä ennen syntymäänsä että syntymänsä jälkeen erityistä turvaa ja huolenpitoa'

      Suomi ei tällaisia YK julistuksia kunnitoita - miksi ei?

      • Anonyymi

        Rautatiet asemalle viemään ruokaa omilla rahoillasi narkomaaneille. Heti. Lapset on huumeissa Jumalan lahja.


    • Anonyymi

      YK julistus myöntää, että äidin kohdussa kehittyvä sikiö on jo ihminen ja häntä koskevat ihmisoikeudet.

      Suomi ei noita ihmisoikeuksia kunnioita - miksi ei?

      • Anonyymi

        Lahjaksi olette saaneet lahjaksi antakaa. Käy siunaamaan käy siunaamaan sun lahjaksi sun lapsesi. Terveisin Vapaakirkon noitajengi tuska festivaaleilla.


    • Anonyymi

      Ei helvetissä. Ihanaa syntyä kiusattavaksi raiskattavaksi joku hakkaa joku ryöstää joku huijaa.Joku varastaa tavarat joku vaatteet ja syöttää karkeilla hampaat rikki.Pettää ja petkuttaa.Syyttää väärin laittaa saatanalle kiusaa kiduttaa ilkeyttä tuomitsee ja vielä väärin.Syyttäjä syyttää uskonnot syyttää.Kiitos oli ihanaa.Loppuelämä kusivaipoissa sinullekin.( Vauva ei kuule naisen sydäntä yhtään ei ole vielä korvat ja kuulo kehittynyt siinä vedessä missä kelluu).

    • Anonyymi

      Ei nyt tuu mieleen monenkaan unelmat olisi toteutunut jo alakoulussa kiusattu raiskattu huumattu juotettu huijattu ei edes ammattia saanut opiskella mitä halusi kun muut...ja ulkomaalaiset raiskari huijaajat päälle vielä. Tänne ne unelmat tulee toisilta varastamaan ne unelmat. Uskontolahkoissa lyödään päähän syytetään huumeita varastetaan. Viedään tavarat myyntiin. Mikä unelma?

    • Anonyymi

      Lapset on Jumalan lahja siksi niitä pitää piiskata hakata ruoskia hirttää tappaa raiskata koska lahjalle saa tehdä mitä tykkää.

      • Anonyymi

        Jumala Elias antoi lahjaksi poikansa vaan miten kävi ,tappoivat hänet. Niin käy lahjoille pahojen takia.


    • Anonyymi

      Turha ja tunteisiin vetoamista yrittävä aloitus. Sikiö ei tiedä maailmasta mitään alkuvaiheessa. Ehkä joskus puolenvälin paikkeilla voi sanoa, että joku aavistus voi olla jostain, mutta ei sitäkään vielä voi sanoa tulevaisuudesta unelmoimiseksi.
      Pelkkiä refleksejä, tuntee tärinää, kuulee esim musiikkia mutta kokee senkin joksikin tärinäksi tms, ei takuulla tiedä onko beethoven vai beatles tai räppäri.
      Syke on ainoa minkä jotenkin tunnistaa, ja pitää sitä turvallisena taustana.
      Mutta alussa on pelkkä solujen järjestynyt liittouma.

    • Anonyymi

      Kuolemantuomio abortintekijöille!

    • Anonyymi

      Paljon ihmisiä varmaan, jotka ei edes olisi halunneet syntyä, tämmöiseen riistomaailmaan?

    • Anonyymi

      Olisitko sinä halunnut tulla abortoiduksi?

      • Anonyymi

        Kukaan ei siis halunnut!


    • Anonyymi

      Suomi näkee nyt sen aborttien kirouksen, kun yli 600 000 on poissa luvuista, jotka nyt tekisivät työtä ja maksaisivat niitä yhteisiä kustannuksia veroina kunnille ja valtiolle ja olisivat valtaisa ostajajoukko yrityksille.

      He olisivat jo ehtineet synnyttää itsekin jo uusia lapsia Suomeen, joten tuo menetys suurenee koko ajan, kun tulevat sukupolvet jäävät heidän osaltaan tekemättä ja syntymättä.

      Äitien ei olisi tarvinnut heitä pitää, he olisivat voineet antaa ne lapset pois.

      Synnytyspalkkio olisi kyllä nyt paikallaan, jotta Suomi ei kokonaan katoa maailmankartalta. Syntyvyys laskee yhä kiihtyvällä vauhdilla ja se tarkoittaa tulevaisuudessa vähemmän niitä synnyttäjiä, joten siltä osin väestön lasku kulkee alamäkeä kiihtyvällä vauhdilla.

      Se tarkoittaa myös sitä, että niitä veronmaksajia on entistä vähemmän, jotka voisivat huolehtia niistä yhteisistä kuluista, jotka veroilla katetaan.

      Suomi on siis todella surkeassa kierteessä. Eläkeläisiä entistä enemmän ja työtätekeviä entistä vähemmän,

      Siinä on aborttien kirousta kylliksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Marin syyttää nyt viranomaisia siitä että itärajaa ei saada suljettua

      https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009088673.html Aina löytyy syyllinen muualta Marinin mielestä.
      Maailman menoa
      440
      6400
    2. Erika Vikman avoimena bilettämisestä kameroiden sammuttua: "Itse en olisi selvinnyt..."

      Erika Vikman paljastaa, bilettikö vaiko ei yön pikkutunneilla Vain elämää -ohjelman kuvauksissa muiden artistien kanssa. Kuvaukset loppuvat n. klo 24
      Kotimaiset julkkisjuorut
      32
      5213
    3. Mitä jos Putin ja Venäjä onkin oikeassa?

      Mitä jos Ukrainan länsimielit sittenkin kaltoin kohtelivat itäukrainan venäjänkielistä ja mielistä väestöä kuten esim, Oliver Stonen dokumentti Ukr
      Maailman menoa
      696
      2336
    4. 36-vuotiaalle Marinille laitettu "holhooja" joka vahtii hänen tekemisiään

      eli sitä, että nyt ei mennä bilettään ja sekoileen, jotta ei kohuja tulisi kun vaalitkin lähenee. Onhan se jotenkin hupaisaa, että 36-vuotias perheen
      Maailman menoa
      352
      2189
    5. Auttaako mustasukkaiseksi tekeminen?

      Mitä sillä saavuttaa tai yrittää saavuttaa?
      Ikävä
      128
      864
    6. En tahdo kuolla Putinin takia, video voi järkyttää herkkiä katsojia

      Video voi järkyttää herkkiä katsojia En tahdo kuolla Putinin takia https://youtu.be/v4hQi-gs3AY
      Maailman menoa
      162
      815
    7. Sofian maineella on vaikea löytää uutta lompakkoa

      Mutta pakko hänen on yrittää koska työnteko ei maistu. Tänään taas baarikierros josko saisi jonkun satimeen.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      90
      803
    8. Mikko Koivun petturuudelle kova hinta

      Kaunis Helena saa miljoonia dollareita ja Mikko pojalle nauravat kaikki.. Tämä on ilon päivä 😁
      Kotimaiset julkkisjuorut
      74
      779
    9. Voiko kirjoituksen perusteella rakastua?

      Haluaisin tietää mitä mietitte, voiko toiseen rakastua pelkän kirjoitustavan perusteella? Tietämättä toisen ulkonäköä?
      Ikävä
      78
      704
    Aihe