JSN: missä saa kuvata ja ketä

Anonyymi

3

93

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen on Suomen rikoslaissa rangaistavaksi säädetty teko, josta voi seurata sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen syyllistyy levittämällä sellaisia toisen yksityiselämään kuuluvia tietoja, joiden leviäminen voi aiheuttaa kärsimystä sille, jota tieto koskee. Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen on sisältörikos, jossa rikos tehdään saattamalla tietoa julkisuuteen.
      Tällaisten tekojen säätämisellä rangaistavaksi halutaan suojella yksityiselämän suojaa, joka on turvattu perustuslain 10 §:ssä. Rikos eroaa kunnianloukkauksesta siten, että siinä on kysymys oikeellisen tiedon levittämisestä, kun taas kunnianloukkauksessa on ensisijaisesti kyse valheellisen tiedon levittämisestä. Politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa toimivan henkilön yksityiselämästä saa kuitenkin ilman lupaa levittää myös sellaisia tietoja, jotka voivat aiheuttaa tietojen kohteelle kärsimystä.

      Rikoksesta käytetään usein virheellistä nimitystä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen. Nimitys on virheellinen, koska tekoon ei syyllisty levittämällä loukkaavaa tietoa vaan levittämällä tietoa yksityiselämää loukkaavalla tavalla. Virheellinen kirjoitusasu on päätynyt jopa hovioikeuden päätöksiin. Käytännössä muun kuin suoranaisesti yksityiselämään liittyvän tiedon levittämisestä syyttäminen voisi tämän lain perusteella tulla kyseeseen vain poikkeustapauksissa. Tällainen tilanne saattaisi olla esimerkiksi se, että joku tarkoituksellisesti levittäisi muuta tietoa sellaisessa asiayhteydessä, että siitä ilmeisen perustellusti olisi pääteltävissä tai muuten ymmärrettävissä toisen henkilön yksityiselämän suojan piiriin kuuluva seikka.

      Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen on asianomistajarikos. Valtakunnansyyttäjä voi kuitenkin määrätä syytteen nostettavaksi, jos rikos on tapahtunut joukkotiedotusvälinettä käyttäen ja erittäin tärkeä yleinen etu vaatii syytteen nostamista.

      Säännös tuli ensimmäisen kerran rikoslakiin vuonna 1974 (laki 908/1974) ja sille annettiin kutsumanimeksi Lex Hymy, koska säännöstä perusteltiin Hymy-lehden sopimattomaksi katsotulla kirjoittelulla. Lex Hymy tarkoittaa rikoslain silloiseen 27 lukuun lisättyä pykälää 3 a yksityiselämän loukkaamisesta, ja säännös tuli voimaan 1. tammikuuta 1975.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2022/08/25/mita-jai-uutisoimatta/

      Media on menettänyt kaiken kunnioituksensa, mutta tällä hetkellä toimittajien osaaminen, tietotaito ja kirjoitustaito sekä uutisoinnin taso on alittanut riman, josta ei tavalliset ihmiset pidä ollenkaan. Useat henkilöt kertovat, että eivät katso enää Suomessa tuotettuja uutisia, eivätkä lue Seiskan tasosia iltapäivälehtiä ja Hesarin nettiverionkin lopettavat, paperilehti oli jo lopetettu. Pelkkää hömppää, roskaa ja nyt hallituksen, pääministerin ja politiikkojen ajojahtia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4158
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3127
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe