Helluntailaisten usko on käännyttämällä aikaansaatua uskoa

Helluntailaiset on omaan lahkouskoonsa käännyttäjiä. Helluntailaisten usko on käännyttämällä aikaansaatua uskoa.

Matt. 23:15

"Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Käännyttämällä aikaansaatu helluntailaisten usko ei pese syntejä pois. Helluntailaiset joutuvat omilla parannuksen teoillaan yrittämään ansaita sitä pelastusta ja anteeksiantoa koko elämänsä ajan.

Jaak. 2:20

Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?

Äänestä

Netissä erä hypnoosiin erikoistunut lääkäri kauhisteli uskonlahkojen käännytystoimintaa, kun maallikot käyttää hypnoosin tekniikoita sanomansa julistamisessa, mutta heiltä puuttuu kokonaan terveydenhoion ammattitutkinto.
Siinä aiheutetaan ihmisille iso terveydellinen riski.

Äänestä
  • Yhteiskunna pitäisi arvioida uudestaan uskonnonvapauslain sisältö ja merkitys ja uskonlahkojen aiheuttamat lieveilmiöt ja kansanterveyden ja terveyden hoidon kuormittavuus, koska isoitta sairaaloissa on kokonaisia Jeesus-osastoja ja uskontojen uhrien palvelut ovat kuormitettuja lahkojen toiminnan vuoksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Helluntailaiset on omaan lahkouskoonsa käännyttäjiä. Helluntailaisten usko on käännyttämällä aikaansaatua uskoa.

Matt. 23:15

"Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu