Venäjällä oli tapana miehittää alue ja antaa sen johtopaikat syntyperäisille venäläisille.
Paikalliset asukkaat eivät saaneet hyviä työpaikkoja syntyperänsä ja kielensä takia.
On ihan ymmärrettävää, että siirtomaiden menettäminen korpesi venäläisiä.
Paikalliset asukkaat eivät saaneet hyviä työpaikkoja syntyperänsä ja kielensä takia.
On ihan ymmärrettävää, että siirtomaiden menettäminen korpesi venäläisiä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Eikä ne siitä imperialismista ole edes pyrkimässä eroon, päinvastoin. Ikuiset alisuorittajat pitää itseään herrakansana, apukoulun priimuksena.
Me täällä Lännessä emme koskaan ole päässeet eroon kylmän sodan ja imperialismin ajatusmailmasta ja toimintamalleista.
Gorbatshov pääsi niistä irti mutta koska me täällä Lännessä emme halunneet päästää niistä irti ja tavoitella rauhaa, niin Gorbatshov menetti vallan ja petetyksi tulleeksi itsensä kokeva iso osa Venäjän kansaa nosti valtaan Putinin, kostajan. Ukrainan sota on suoraa seurausta meillä täällä Lännessä vallitsevasta imperialistisesta kylmän sodan ajatusmallista.
Me täällä Lännessä edelleen pyrimme levittämään oman yhteiskuntamallimme kaikkialle maailmaan ja pyrimme määrittelemään sen, miten muiden tulee elää. Toisin sanoen teemme sitä, mitä teimme jo kylmän sodan aikaan ja mitä vanha Neuvostoliitto ennen Gorbatshovia osaltaan teki.
Kuvaavaa on, että meillä täällä Lännessä ollaan jo uutta kylmää sotaa käynnistämässä Kiinaa vastaan. Lännen sotilasliitto NATOn kokouksissa on ollut mukana Itä-Aasian länsimaisia maita. Lännen imperialismi ei tunne rajoja. Tavoite on alistaa koko maailman läntisen maailmanjärjestyksen alle.
Apukoulun priimus..heh..
Samaa mieltä venäläisten vallan alle ei pidä joutua,,se olisi painajainen
Neuvostoliitto / venäjä, potentiaaliin nähden maailman heikoin valtio.
Ei sentään heikoin.
Voisihan nuo vielä ydinaseita käyttää.
Aamulla Ylellä kaksi moskovalaista baabuskaa haukkui Gorban, koska hän tuhosi NL/Venäjän suuruuden.
No no, kyllä Ronnie Reaganille pitäisi myös antaa isot "haukkumiset", ei saa syrjiä :D
Neuvostoliiton tuhosi Jeltsinin juonittelut.
Pohjimmiltaan Neuvostoliiton kuitenkin tuhosi se, että Lännen vastaus Gorbatshovin hyväntahdon- ja rauhaneleeseen (Varsovan liiton käytännössä lakkauttaminen ja Saksojen yhdistyminen) oli nauraa räkäisesti, sylkeä eleen rauhanaloitteen päälle ja julistaa että Länsi muka ”voitti” kylmän sodan.
Gorbatshovin arvovalta Neuvostoliitossa mureni ja juonittelijat kaappasivat vallan.
Gorbatshov oli ainoa poliitikko, joka kykeni irtaantumaan kylmästä sodasta.
Me täällä Lännessä emme ole koskaan lopettaneet kylmää sotaa. Olemme tulleet jo niin sokeiksi, ettemme näe, että kaikki nämä vuodet olemme käyneet kylmää sotaa. Me täällä Lännessä emme missään vaiheessa ole kyenneet irtautumaan imperialistisesta ajattelusta, että koko maailma pitäisi saattaa läntisen yhteiskuntamallin mukaiseksi, Lännen ylivallan alle.
Meidän oman sotaisuutemme seuraukset näkyy nyt Ukrainassa. Oman sotaisuutemme ja petollisuutemme takia Gorbatshov syrjäytettiin. Valtaan nousi juopotteleva Jeltsin. Venäjän kansa alkoi halveksua petollista Länttä, mikä näkyy Putinin kansansuosiona. Jeltsinistä poiketen Putin ei ole juoppo vaan kostaja.
Mutta kaikki lähti liikkeelle siitä, että Gorbatshov teki myönnytyksiä osoittaakseen haluavansa rauhaa, mihin Länsi vastasi haukkumalla Gorbatshovin tyhmäksi kun antoi viholliselleen al laajentua. Ukrainassa soditaan nyt, koska me täällä Lännessä emme ole koskaan olleet valmiita lopettamaan kylmää sotaa.
Onko se kansanluonne siellä valloitushaluista vai mistä tämä johtuu?
Siltä kaikkinensa vaikuttaa. Kansa ei koskaan laita tällaisia sotia vastaan jossa hyökätään pienemmän kimppuun.
Vähemmistö osa on sodan vastainen mutta heidät on vaiennettu.
Kansa siellä ymmärtää, että heistä ei ole mihinkään maailman mittakaavassa. Siksi pitää ainakin yrittää tuhota kyvykkäämpiä ihmisiä.
Valloitushalu täällä Lännessä on suurempi.
Me täällä Lännessä elämme yhä imperialistisen kylmän sodan ajatusmailmassa. Me yhä elämme uskomuksessa, että meidän yhteiskuntamallimme pitää levittää kaikkialle maailmaan ja kaikkien pitää elää meidän määrittelemiemme sääntöjen mukaan.
Aikoinaan Neuvostoliitto yritti samaa. Gorbatshov lopetti kylmän sodan Neuvostoliitosta mutta Länsi ei koskaan lopettanut kylmää sotaa Lännestä vaan imperialismi jäi elämään. Sen seurauksena Gorbatshov syrjäytettiin ja nyt naapurissa on uusi Neuvostoliitto, joka alkoi muotoutua hiljalleen jo Jeltsinin aikana. Gorbatshov tiputti aseet mutta Länsi ei, vaan löi aseensa pudottanutta. Siitä tuli niin paljon pahaa verta idän ja lännen välille, että Putinin valtaannousulle oli punainen matto valmiina.
Ukrainan sota on suora seuraus siitä, että Länsi ei koskaan suostunut lopettamaan poliittisen järjestelmänsä ja sotilasjärjestönsä laajentamista, vaikka Neuvostoliitto lopetti.
Me täällä Lännessä emme koskaan päässeet eroon kylmän sodan ja imperialismin ajatusmalleista.