Olen kyllä kauhuissani samaa mieltä. Ei riitä, että osaa olla nättinä, Marin ja Tuppurainen.
Ja että vielä Kepukin, mutta sehän onkin jo toinen juttu.
alla lainauksia
"Ekonomistit ovat olleet pöyristyneitä hallituksen viime viikkoisen budjettiriihen päätöksistä. Ekonomisti Sanna Kurronen tiivisti tunnot Twitterissä näin: ”On aivan käsittämätöntä rahan hassaamista tämän hallituksen touhu. Aivan uskomatonta, näköalatonta tuhlausta. Jos näitä tunareita joku vielä keväällä äänestää, uskoni järjen voittoon Suomen talouspolitiikassa on loppu. Ne ovat sinun rahojasi, jota he siellä surutta jakavat.”
"Hallitus perustelee velkaantumista useilla peräkkäisillä kriiseillä. Ensin talouteen iski koronakriisi. Sen jälkeen Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, mikä on tyrehdyttänyt kaupankäynnin Venäjän kanssa, kiihdyttänyt inflaatiota ja aiheuttanut energiakriisin. Pääministeri Sanna Marin (sd) puhuu jopa ”sotataloudesta”, mikä tuntuu kyllä vahvasti liioitellulta. Suomen talous ei ole lähelläkään sotataloutta, eikä edes 1990-luvun kaltaista lamaa, jolloin pankkeja ja yrityksiä kaatui tiuhaan tahtiin ja työttömyysjonot pitenivät silmissä."
"Sanna Marinin hallitus jättää seuraajalleen karmean perinnön. Seuraaja joutuu tasapainottamaan julkista taloutta ja etsimään säästökohteita samaan aikaan, kun talouskasvu hidastuu ja väestön ikääntymisestä johtuvat menopaineet kasvavat."

Vastaukset 8
Vanhimmat
Oikeistolla oli 30 vuotta aikaa laittaa asiat kuntoon. Vaan ei, herrat suhmuroivat omat taskunsa täyteen ja jättivät kaikki asiat hoitamatta.
Sanna nyt paljon ekonomistien lässytyksestä piittaa. Tietää ja taitaa itse paremmin.
Ehkä biletyksen narkarien kanssa??
No ennen Marinin hallituskautta, velanotto oli saatu taittumaan.
Juurikin parjatun Sipilän hallituksen aikana.
No nyt sitten ollaan kahta kauheammassa suossa.
Noususuhdanteen aikaan ja mitä saatu, kaikki rempallaan.
Velkaa on otettu ennenkin, muttei näin holtittomasti ja mihin?
Ei uskalleta koskea rakenteisiin. Sen tulee tekemään muut.
Seuraava oikeistohallitus kyllä näyttää, miten ja mistä leikataan, jotta rikkaiden varallisuus kasvaa edelleen vähän verotettuja tai verottomana. Varallisuuserot ovat aina kasvaneet porvarihallitusten aikana eniten.
Sipilän porvarihallitus kasvatti ulkomaan velkaa ja leikkasi pienituloisilta, leikkasi koulutuksesta ja sai aktiivimallilla tulottomien määrän kasvuun ja myös kiky-sopimus kuritti pienituloisia, kun talkootyötä piti tehdä, vuosilomapäiviä vähennettiin ja palkkoja jäädytettiin
SOS-hallituksen toisesta = Sipilä (kepu), Orpo (kok) ja Soini (persut).
SOS = suunnat on sekaisin.
Suomeen tulisi muiden EU-maiden tapaan saada eläkekatto ja\tai eläkepalkkakatto. Lisäksi perusturvan taso tulisi saada EU-maiden tasolle. EU on Suomea useasti huomauttanut perusturvan heikosta tasosta, jota yhä edelleen leipäjonoilla korjataan.
Marinin hallitus on korjannut Sipilän hallituksen aktiivimallin ja myös Bernerin taksilaki on korjattu. Lukuisia Sipilän hallituksen keskeneräisiä hankkeita on viety loppuun vaikeina aikoina. Pandemian aikana hoidettiin rokotukset hyvin ja suojattiin muun muassa Suomen vanhukset korona-kuolemilta. Tartuntatautilaki korjattiin nopeasti ajan tasalle jne. Kansainvälisessä vertailussa Suomi pärjäsi erittäin hyvin.
Ukrainan sota toi uudet ongelmat, kun kaasun saanti Venäjältä tyrehtyi. Vuonna 2017, edellisen hallituksen aikana, Fortum osti saksalaisen Uniperin enemmistön, joka nykyään tekee tappiota jopa 100 miljoonaa päivässä...
Marinin hallitus on tehyt kaikkensa (myös pääministerin vuosiloman aikana) jotta suomalaisten Uniper-tappiot Fortumin takia jäisivät mahdollisimman vähäisiksi.
Marinin hallitus ei leikkaa pieni- tai keskituloisista. Valitettavasti eduskunnan porvarienemmistö estää helposti verotuksen uudistamisen siten, että veronkannon kriteerinä olisi VERONMAKSUKYKY ja oikeudenmukaisuus, joten varallisuuserot tulevat kasvamaan.
Nyt on toivoa siitä, että terveyserot tulevat pienenemään, kun hyvinvoitialueet saavat toimintansa kunnolla käynnistettyä.
Suomessa eduskunta päättää valtion budjetista hallituksen esityksestä. Toivottavasti hyvinvointiyhteiskunnan kehittäminen — ketään ei jätetä — on myös äänestäjille tärkeä kriteeri tulevissa vaaleissa, jotta heikoimmilta ei leikata eikä tulottomien lukumäärää kasvateta.
Ihan oikein ja niin sen pitää ollakin.
Sieltä leikataan, missä on leikattavaa.
Valtionhallinto ja rakenteet.
Työtä pelkäävät. elintapaelätettävät.
Mitään saamattomat tumpelot erityisavustajat
Yritysverotuksen uusinta
Verotuksen kohdentaminen
AY veronpiiriin ja kaikille ansioon suhteutettu työttömyys, porrastettuna.
Tukien arviointi
Asumistukien kasaantuminen gryndereille siivottava.
paljon muuta ..
Kova kovaa vasten.
Inflaatio ei pysähdy leikkaamalla ja tuo on kasvava ongelma.
Hetken se syö lainojan ,mutta pankit pyrkivät korjaamaan omista lähtökohdistaan tilannetta ,joka tietää korkojen nousua inflaatioon vastaten. Sidotut lainen korot ovat tuolloin etu. Kokolailla kovan inflaation seuraamukset voivat olla kuitenkin tuota kautta varsin tuhoisat ,kun lainan hoitokyky menetetään. Tuo olisi lähinnä 90 laman toisintoa.
Parasta mitä Suomelle voisi tapahtua on korkojen raju nousu ja velan saannin estyminen. Se pakottaisi hallituksen tekemään kansalaisille ikäviä päätöksiä. Sipilän hallitus oli sitten Ahon hallituksen ainoa joka edes yritti laittaa talouden kuntoon. En usko että tulevat vaalit muuttaa mitään. Kansalaiset eivät halua ikäviä päätöksiä vaan haluavat jatkaa velkarahalla elämistä, joten vaalitulos tulee olemaan sen mukainen.