Onko kellään kokemusta uusista drovelis pillereistä? Ilmeisesti ovat vasta tulleet markkinoille. Itse aloitan kyseiset pilsut nykyisen kierron loputtua, joten olisi mielenkiintoista kuulla onko muilla ollut vaikutusta esim rasvoittuvaan ihoon tmv.
drovelis e-pillerit
26
12592
Vastaukset
- Anonyymi
Itse aloitin juuri pari viikkoa sitten kyseiset pillerit. Minulla rasvoittuva akneen taipuvainen iho, joten mielenkiinnolla odotan miten vaikuttaa ihoon.
- Anonyymi
Itse aloitin kaksi viikkoa sitten. Vaihdoin kierukasta suoraan drovelikseen. Eka viikko oli tosi voimakasta ahdistusta, ja mielialat heitteli. En tiedä johtuiko stressistä vai vaan ihan siitä että hormonit kehossa epätasassa. Nyt puolivälissä liuskaa huomaan että hiukset rasvoittuu ja muutama pieni näppy ilmestynyt kasvoihin. Minulla ei juurikaan ole finnejä mutta tosi paljon couperosaa ja punoitusta.
Halusin vaihtaa kierukan pois ja kokeilla jotain antiandogeenistä pilleriä sillä kärsin tosi voimakkaasta hiustenlähdöstö. Alkaa epätoivo iskeä ja katsotaan saako tämä pilleri mitään aikaan.
Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia, ilmeisesti ihan uusi pilleri kyseessä. - Anonyymi
Ketjun aloittaja täällä päivittelee. Itselläni on nyt ensimmäisen laatan aikana ollut pientä tiputteluvuotoa lähes kokoajan. Ihon kunto on mennyt kyllä parempaan suuntaan. Finnejä ei ole pahemmin tullut ja ihon rasvoittuminen on selkeästi vähentynyt. Aiemmin naamaa sai puuteroida tunnin välein, mutta nyt en joudu päivän aikana korjaamaan meikkiä ollenkaan.
Seksihalut ovat myös vähentyneet hieman, mikä tietysti on varmaan ihan luonnollista kun ovulaatiota ei tule (en aiemmin käyttänyt hormonaalista ehkäisyä). Olisin kyllä tähän merkkiin ihan tyytyväinen mikäli tiputtelu vain loppuisi ja halut eivät ainakaan tästä enempää laskisi. - Anonyymi
Aloitin Droveliksen toukokuussa. Haittavaikutuksena alaraajakivut. Iho on parempi. Ennen oli paljon leukafinnejä, nyt ei ollenkaan.
- Anonyymi
Drovelista syöty nyt kolme laattaa ja olen ihmetellyt, kun päivien 19-21 kohdalla on tämän ja edellisen kierron aikana ollut tiputteluvuotoa. Sitten tiputtelu taas loppuu ja vuoto alkaa normaalisti 26 päivä 2. lumepillerin jälkeen. Yhtään pilleriä en ole unohtanut. Mietin, että eikö tässä ns. vuotokontrolli riitä itselle. Onko muilla mitään vastaavaa?
- Anonyymi
Onko lisää kokemuksia Droveliksesta?
- Anonyymi
Olen käyttänyt Drovelista vasta kaksi liuskaa. Aiemmin käytössä Yaz useamman vuoden ajan, joka aiheutti loppuvaiheessa hyvin kuivia limakalvoja ikävine lieveongelmineen sekä haluttomuutta. Ensivaikutelmina Droveliksesta painon nousua sekä reippaasti näppylöitä kasvoihin, mikä ei ole kivaa enää 40 lähestyessä. Yaz on tehnyt tyhjennysvuodoista hyvin niukat, välillä jopa pari vuotta pysyivät pois. Nyt tyhjennysvuoto Droveliksella kesti kaksi päivää. Toivon että tämäkin valmiste pitäisi tyhjennysvuodot niukkoina, kärsin ilman pillereitä kovista kuukautiskivuista, ja ainakin ensimmäinen tauon pohjalta näyttäisi toimivan siihen myös. Limakalvojen kuivuuteen tuntuu myös parannusta tulleen.
Haluttomuuteen ei ole mitään vaikutusta ollut, ja jos painoasia ei tasaannu, jää kyllä kokeiluksi nämäkin. Hieman kyllä ihmettelen ikäni, rajoilla olevan bmi ja verenpaineen vuoksi, miksi gyne nämä minulle määräsi, koska määräsi myös varuille Slindat mikäli verenpaineet kohoavat yhtään...- Anonyymi
Määräsi ne koska on lääke firmojen talutusnuorassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Määräsi ne koska on lääke firmojen talutusnuorassa.
Näin ajattelen myös, että jotain sidonnaisuuksia varmaan oli. Uusi lääke jolla pitäisi olla pienempi riski veritulppaan, koska lääkkeessä keltarauhashormoonityyppi, jota ei aiemmin ole ehkäisyvalmisteessa käytetty. Tätä seurataan nyt käyttäjäkokemuksilla. Positiivista sentään, että limakalvojen kuivuus on helpottanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin ajattelen myös, että jotain sidonnaisuuksia varmaan oli. Uusi lääke jolla pitäisi olla pienempi riski veritulppaan, koska lääkkeessä keltarauhashormoonityyppi, jota ei aiemmin ole ehkäisyvalmisteessa käytetty. Tätä seurataan nyt käyttäjäkokemuksilla. Positiivista sentään, että limakalvojen kuivuus on helpottanut.
Drospirenonia on kyllä ollut jo aikaisemmin, esimerkiksi Yaz-pillereissä.
- Anonyymi
Itse olen syönyt drovelista nyt vajaat kaksi liuskaa. Muuten olen ollut ihan tyytyväinen, mutta kärsin jatkuvasta tiputteluvuodosta. Milloinkohan loppuu? Vai loppuuko ollenkaan? Alkaa tiputtelu pikkuhiljaa jo haittaamaan arkeakin.
- Anonyymi
Mulla neljäs liuska meneillään. Meinasin jo kahden jälkeen luovuttaa. Tuli aivan jäätävän runsaat menkat, kivut kesti viikon, tissit on niin herkät, että juokseminen haastavaa, sekä mahallaan nukkuminen, myös naamaan tuli isoja finnejä. Nyt kuitenkin oireet tasaantuneet ja ajattelin jatkaa kokeilua.
- Anonyymi
Minulla samankaltaisia oireita. Eka tiputteluvuoto kesti 7pv ja kipuja oli. Nyt tasaantuneet, kun on jo 4.liuska meneillään, mutta rinnat on arat ja kipeät. Mieliala parantunut verrattuna aiemmin käyttämiini Qlaira-pillereihin.
- Anonyymi
Ootko huomannu et ois tullu mitää kuivuutta tonne alapäähän ku ennen mulla oli dienorette mistä tällästä tuli
- Anonyymi
Minun piti vaihtaa pillerimerkkiä juurikin yllä mainittujen tiputteluongelmien takia. Kerran puolen vuoden aikana pillerit piti vuodon poissa koko liuskan ajan, muuten vuoto alkoi pahimmillaan jo toisella viikolla ja kesti lumepillereihin asti. Limakalvot kuivuivat myös itselläni parin viimeisen käyttökuukauden aikana..
- Anonyymi
Söin 6 liuskaa. Iho ei parantunut, tiputteluvuotoa ei ollut. Lopetin sivuvaikutusten takia: haluttomuus, genitaalialueen kivut (limakalvojen kuivuus).
- Anonyymi
Minulla myös toinen liuska menossa. Ei huomattavia sivuvaikutuksia ja mieli tasainen.
Itselläni akneiho, ei ole tullut näppyjä ja mielestäni ihon talineritys vähentynyt jonkun verran, kuten joku muukin kommentoi.
Painoa ehkä tuli aluksi hiukan, nyt kuitenkin kääntynyt hiukan ruokahaluttomuuden puolelle.
Ei siis huonoa sanottavaa. - Anonyymi
Itsellä aloitettiin painonhallinta ajatuksella Dienoretestä, eli ei kerryttäisi niin paljoa nestettä, kuin edeltävät pillerit. Nyt kolme liuskaa syönyt ja reilu 5kg noussut paino tuona aikana. Myös endometrioosin hoitoon nämä ja tiputteluvuotoa miltein viikoittain. Limakalvot kuivuu, sekä hiustenlähtöä on. Aika karseet pillerit kyllä, vaihdan takaisin dienoretteen.
- Anonyymi
No ei varmaan kannata muutaman näpyn takia mentaalipuoltaan pistää sekaisin.
- Anonyymi
Ihmeen vähän ilmoittavat sivuvaikutuksia nuo lääkefirmat verrattuna siihen mitä käyttäjät sitten raportoivat.
Drovelis on uusi, joten siitä ei tietoa ole vielä paljon ehtinyt kertyä, haitoista mahdollisista.
https://www.telegraph.co.uk/health-fitness/body/contraceptive-pill-what-you-need-know-daughter/ - Anonyymi
Oon syönyt nyt reilut 2vko drovelista. Edelliset oli tasminetta ja vaihdoin suoraan tähän.
Vuotanut olen viikon, hirveät alavatsakivut. En oikein tiedä pitäisikö syödä laatta loppuun ja pitää tyhjennysvuoto vai mitä. Ihan kammottava kipu. Haluttaisi pitää jo nyt tyhjennysvuoto, että alkaisiko sen jälkeen pitämään vuodon aisoissa..
Ajattelin syödä drovelista vähintään 3kk kokeillakseni sen toimivuutta ja jos ei natsaa, niin palaan vanhaan takaisin. Ainakaan toistaiseksi ei vakuuta.. toki vaihdosta varmaan johtuu tämä vuoto. - Anonyymi
Mulla 5. laatta menossa. Menkat hyvin niukat (pillereiden ansiosta, luomusti menkat runsaat ja kivuliaat), kestävät n. 2 vrk. Naama vähän ehkä rasvoittunut, mutta ei häiritsevästi. Rinnat ajoittain arat (dienorettejen kanssa oli jatkuva ongelma). Näiden kanssa en ole kärsinyt myöskään haluttomuudesta taikka kuivuudesta, jotka aiempien pillereiden kanssa olleet ongelmina.
- Anonyymi
Olen itse syönyt nyt drovelis pillereitä kohta puoli vuotta. Aluksi haitta vaikutuksia näkyi ihossa. Finnejä paljon. Hiukset lähtee myös reippaalla määrällä päästä. Itse syön 3 listaa peräkkäin ja pidän tauon. Jokaisen tauon kohdalla kuukautiset "pitkittyy", melkein koko 1 listan verran tiputtelee vaihtelevasti ja määrällisesti vaihdellen myös. Lääkärissä suosittelivat kokeilemaan tauotta näitä pillereitä, en jaksa uskoa että vuoto häiriöt asettuu. :( taitaa vaihtoon mennä nämäkin.
- Anonyymi
Olen syönyt nyt 6vk näitä ja mulla auttoi todella paljon mielialaan. PMS oireet helpotti näillä. Ainut miinus oli et tuli 3 viikon menkat ekan kuun aikana ja kauheesti finnejä tullu leukaan.. mut toivon että ne tästä tasottuis pikku hiljaa.
- Anonyymi
Minulla toinen liuska juuri alkanut. Ensimmäiset pari viikkoa mielialat vaihteli todella rajusti mutta se helpotti ekan liuskan loppu puolella. Ei vaikutusta ihoon tai painoon, mutta jatkuva tiputtelu vuotoa, rintojen arkuutta ja kuukautiskipuja nyt jo kolmatta viikkoa 😩
- Anonyymi
Mulla on nyt 2 liuskaa syötynä. Ekan liuskan ajan oli koko ajan tiputtelu vuotoa, mutta ensimmäiset pillerit mitkä vei ”menkka”kivut pois kokonaan. Iho ei oo tykännyt, kaikkialla kipeitä finnejä sekä seksi alkanut sattumaan. En tiiä pitäiskö tässä vaan hyväksyä kohtalonsa ja jatkaa näillä eteenpäin vai sekottaa taas pakka kokonaan ja alottaa uudet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926476Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652029- 1801780
- 1191251
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141235Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681153Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71126RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521015Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962