, niin hän ei sallisi taloonsa murtauduttavan. ( Luuk. 12:39)
Tällä vertauksella varkaasta Herra Kristus tarkoittaa sitä mahdollisuutta, että me emme olisi valmiit hänen saapuessaan. Hän olettaa, että jos tietäisimme hänen tulonsa ajan, niin me varmasti valvoisimme. Meidän on syytä aina olla valmiit. Ymmärrämme, että Herra itsekin tätä tarkoittaa, kun hän sanoo: »Niin olkaa tekin valmiina, sillä millä hetkellä ette luule, Ihmisen Poika tulee.»
Ensiksikin näemme, että tämä Kristuksen puhe kumoaa sen unelman, että hänen näkyväinen saapumisensa vain aloittaa uuden ihanamman maailman ajan maan päällä, eikä tarkoita viimeistä tuomiota. Sellainen saapuminenhan ei olisi vaarallinen niin kuin varkaan tulo.
Herra itse sanoo, että kun hän tulee korkeudessaan, on hän tuomitseva kaikki ihmiset. Vanhurskaat hän kutsuu siihen valtakuntaan, joka on valmistettu maailman luomisesta asti, mutta muut joutuvat iankaikkiseen tuleen. Alusta asti ovat apostolitkin sanoneet: »Astunut, taivaisiin, josta hän on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleitta.»
Vaikka monet hurskaat tai hyvää tarkoittavat tulkitsijat selittävätkin vastoin Jeesuksen omia sanoja, että kun hän ilmestyy pilvissä, hän tulee toimittamaan viimeistä tuomiota, niin älkäämme välittäkö heidän tulkinnastaan, sillä se ei vastaa Kristuksen selviä sanoja.
Samoin tämä meidän tekstimme osoittaa vääräksi monien kevytmielisten ajatuksen, että ellei ihminen eläessään suhtaudu oikealla tavalla Jumalaan, niin hän voi sen tehdä kuoltuansa. He ajattelevat, että henkimaailmassakin on armonaikansa.
Jos niin olisi, ei Kristus erikoisesti painottaisi sitä, että meidän pitää olla valmiit, kun hän tulee. Silloin Raamatun sanat: »Tänään, tänään, jos kuulette Herran äänen – tänään on otollinen aika, nyt on autuuden päivä», eivät mitään merkitsisi.
Kristus opettaa siis, että kun hän tulee joko kuolemassa tai itse näkyväisenä ilmestyessään, on armonaika lopussa, silloin on vain ratkaiseva tuomio ja iankaikkisuus jäljellä. »Olkaa siis valmiit, kun Ihmisen Poika tulee.» Hän sanoo: »Valmiit hänen kanssaan astumaan hääsaliin.»
Ne, jotka silloin eivät ole valmiit, joilla ei ole öljyä lampuissaan, vaan vasta silloin koettavat hankkia, jäävät iäksi ulkopuolelle. Niin Herra opettaa Matteuksen evankeliumissa (25:1-12). Ja ne neitsyet huudahtivat anoen: »Herra, Herra avaa meille!» Mutta armon aika oli nyt lopussa. Sen takia Herra lisääkin: »Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä, jolloin Ihmisen Poika tulee».
Onko siis totta, mitä Herra sanoo, että se ihminen, joka ei ole valmis hänen saapuessaan, kokonaan on menettänyt kaiken autuuden mahdollisuudenkin? Mitä tahansa meidän sokea järkemme asiasta ajattelisikaan, niin on Herra, ikuinen tuomari, kuitenkin niin sanonut.
Ketä uskoisimme, ellemme juuri häntä? Mutta silloinhan ei hetkeäkään voi olla valmistumattomana - ei hetkeksikään saa nukahtaa, jos tietää, ettei ole Jumalan suosiossa!
Ajattele, jos kuolema sinut yllättää, sillä sehän tulee usein kuin varas yöllä! Ehkä silloin et ajoissa herää ja niin joudut onnettomana iäisyyteen! Sanat eivät riitä julkilausumaan sellaisen kohtalon kauheutta! Ikuisesti kadotettu! Tästä Kristus meitä varoittaa.
Ja millä tavalla hän neuvoo meitä välttämään tällaisen kohtalon? »Olkaa valmiit,» hän sanoo, »ja valvokaa!» Mutta millä tavalla sitten ihminen voi olla valmis? Herran omat sanat opettavat meitä, miten meidän on suhtauduttava häneen ja miten meidän on hoidettava sieluamme voidaksemme tulla autuaiksi? Emme saa olla vaatteitta, vaan meidän on pukeuduttava »häävaatteisiin».
Hyvin tärkeä on se ilmoitus, että niidenkin joukossa, joita eivät maalliset asiat ole sitomassa, on sellaisia, jotka joutuvat lopulta ulkoisimpaan pimeyteen! Ja se tapahtuu siksi, että he luulevat voivansa tulla toimeen ilman Kristuksen vanhurskautta ja evankeliumin sanaa. Ellet ole »tehnyt liittoa kuoleman kanssa ja sovintoa helvetin kanssa» on sinun tarkoin harkittava näitä Herran sanoja ja kysyttävä itseltäsi: Kuulunko minä siihen joukkoon?
Onko Kristus minun elinehtoni? Onko minulle tarpeen hänen sovituksensa ja vanhurskautensa, niin että en ainoastaan ymmärrä ja tiedä, että niin on oleva, vaan että todella elän siitä, ja että tietoisuus syntitaakastani pakottaa minut pesemään vaatteeni Karitsan verellä»? Jos, rakas ystäväni, niin tunnet, niin kumarru Jumalan eteen kiittämään, sillä silloin varmasti olet puettu »häävaatteisiin».
( C.O.Rosenius)
Mutta tietäkää se, että jos perheenisännällä olisi tiedossaan millä hetkellä varas tulee...
13
96
Vastaukset
- Anonyymi
Kristuksen suun HENKÄYS eli Profeetta Isa tulee melko pian. Hän kukistaa antikristuksen ja nostaa ristiltä fragmentteja Luojasta takaisin taivaaseen kirkkauteen. 2025-2033.
Mutta Ihmisen Pojan valtakunta pitäisi perustaa uudelleen 2780 jKr.
Kirkkaudessa kymmenien tuhansien pyhien kanssa Kristus tulee 4000-4300 jKr.
Tässä on kolme tulemusta, jotka soveltuu melko täysin raamatun teksteihin. Mutta Isä saattaa muuttaa asioita ja tulla KUIN VARAS YÖLLÄ. Sillä saatana on valppaana maan päällä ansoineen vangitsemassa ja tuhoamassa pyhiä heti kun näkee merkkejä tulemuksesta.- Anonyymi
Mutta Isä saattaa muuttaa asioita ja tulla KUIN VARAS YÖLLÄ.
haista JO ÖRKKI :)
Isä saatta muuttaa asioita..
On nää lahkolaiset kaheleita:) heistä on kiva peloitellla ja kun itse paskakasat muollaavat kirjoituksia.
Miten voit olla noin tyhmä:))))))))))))))))))))))
Herra Jeesus Kristus opetuslapsilleen:
36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
37 Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.
38 Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin,
39 eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.
40 Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
41 Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
42 Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.
43 Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan.
44 Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.
45 Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa?
46 Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!
47 Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi.
48 Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy',
49 ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa,
50 niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa,
51 ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."
( Matt. 24)- Anonyymi
S-Seutulainen, oletko nyt aivan varmasti valmis? Riittääkö kolme vesitippaa ja papin loitsut?
- Anonyymi
Tulee kuin varas? Ehkä yllätyksellisyys, vaikka Nooa saarnasi, rakensi arkkia, ja kaikki oli nähtävillä, se arkin sulkeminen toi yllätyksen.
Kun se vesi, mikä oli elävää, alkoi täyttää maata - se tuli kuolemaksi.
tätähän se on. Pelastuksen arkki, sijaisuhri, Golgatan veren pelastava voima, se on näkyvillä, mutta sitä pilkataan. Kun etsikko on ohi, arkki pysyy suljettuna.
Huuda Häntä avuksesi nuoruutesi päivänä, ennenkuin pahat päivät koittavat.
Moni urautuu maailmaan ja pilkan tielle, ja kohtaa pilkkaajana suljetun oven. Pyhä Hengen pilkkaa ei anneta anteeksi, ei täällä - eikä tuonpuoleisuduessa ja Pyhä Henki juuri kirkastaakin Golgatan uhrin merkitystä sijaisena.
Ennemmin sitä kannattaa tässä ajassa mennä katsomaan ja oppimaan tie - jota käydä.
Arkin ovi on avoin, kelle se on avoin. Riippuu siitä omasta sydämestä. - Anonyymi
s -sutulainen on just lahkolainen saatana.Ihan just kuin 1300 lvulta !:))
Elät roskakasa,kuin Espanjan inkvisioto ajalla.
Kiesus miten typerä ihminen olet,kirjoitat mitä kirjoitat ihan roskaa.
Et ymmärrä lahkolainen !
- Anonyymi
Mark.13:33-37 Olkaa varuillanne, valvokaa ja rukoilkaa, sillä ette tiedä, milloin se aika tulee. On niinkuin muille maaille matkustaneen miehen: kun hän jätti talonsa ja antoi palvelijoilleen vallan, kullekin oman tetävävänsä, käski hän myös ovenvartian valvoa. Valvokaa siis, sillä ette tiedä, milloin talon herra tulee, ilamyöhälläkö vai yösydännä vai kukon laulun aikaan vai varhain aamulla, ettei hän, äkkiarvaamatta tullessaan, tapaisi teitä nukkumasta. Mutta minkä minä sanon sen kaikille: valvokaa. Luuk.21:34-36. 1Tess.5:4-10
- Anonyymi
1Tess.5:1-13 Mutta aikakausista ja määrahetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa; sillä te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä. Kun he sanovat: Nyt on rauha, ei hätää mitään, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas; sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia. Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit. Sillä ne, jotka nukkuvat, ne yöllä nukkuvat, ja jotka juovat itsensä juovuksiin, ne yöllä juovuksissa ovat. Mutta me, jotka olemme päivän lapsia, olkaammme raittiit, ja olkoon ja olkoon pukunamme uskon ja rakkauden haarniska ja kypärämme pelastuksen toivo. Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on kuollut meidän edestämme, että me, valvoimmepa tai kukumme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan. Sentähden hehoittakaa toisianne ja rakentakaa toinen toisianne, niinkuin teetekin. Mutta me pyydämme teiltä, veljet, antamaan tunnustuksenne niille, jotka tekevät työtä teidän keskuudessanne ja ovat teidän johtajanne Herrassa ja neuvovat teitä, sekä pitämään heitä erinomaisen rakkaina heidän työnsä tähden. Eläkää rauhassa keskenänne. 2Piet.3:10-13 Mutta Herrra päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla , ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, jotka siihen on tehty, palavat. Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaista tulekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumallisuudessa, teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudessa sulavat! Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu. Ilm.16:15 Katso, minä tulen niinkuin varas, autuas se, joka valvoo ja pitää vaatteista vaarin, ettei hän kulkisi alastonna eikä hänen häpeätänsä nähtäisi.
- Anonyymi
Ilm.20:11 Ja minä näinh suuren valkean valtaistuimem ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä sille sijaa löytynyt. Ilm.20:11 Jaminä näin suuren valkoisen valtaistuimen ja sillä istujan, Hänen edessään maa ja taivas pakenivat, eikä heille löytynyt paikkaa. Jes.65:17-25 Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu; vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä mitä minä luon. Katso, iloksi minä luon minä Jerusalemin, riemuksi sen kansan. Minä iloitsen Jerusalemista ja riemuitsen kansastani; eikä siellä enää kuulla itkun ääntä eikä valituksen ääntä. Ei siellä ole lasta, joka eläisi vain muutaman päivän, ei vanhusta, joka ei täyttäisi päiviensä määrää; sittä nuori kuollee satavuotiaana, ja vasta satavuotiaana synnintekijä joutuu kiroukseen. He rakentavat taloja ja asuvat niissä, he istuttavat viinitärhoja ja syövät niiden hedelmät; he eivät rakenna muitten asua, eivätkä istuta muiden syödä; sillä niinkuin puitten päivät ovat, niin ovat elinpäivät minun kansassani. Minun vallittuni kuluttavat itse kättensä työn. He eivät tee työtä turhaa eivätkä lapsia synnytä äkkikuoleman omiksi, sillä he ovat Herran siutattujen siemen, ja heidän vesansa ovat heidän tykönänsä. Ennenkuin he huutavat, minä vastaan, heidän vielä puhuessaan minä kuulen. Susi ja lammas käyvät yhdessä laitumella, ja leijona syö rehua niinkuin raavas, ja käärmeen ruokana on maan tomu; ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sanoo Herra. Jes.11:6-10
- Anonyymi
Eli jos uskoo Jeesukseen on uudestisyntynyt ja kastettu, niin pelastuksen voi menettää jos ei valvo?
- Anonyymi
Näinhän se on. Vanhurskautta ei enää lueta, jos palaa maailmaan. Näinhän se kirjoitus raamatussa kertoo
- Anonyymi
KATSO PELKURI,KUN ET LUOTA KRISTUKSEN SANAAN!
On hieno kirjoittaa vaikka mitä paskaa!
Miksi lahkolainen peloittelee muita ihmisiä?
Jumalan poika on sanonut,hänen uskovat pelastuu mutta amerikan tai muut lahkolaiset aina saatanat vääntää jotain pelkotiloja raamatun säkein.
Turpaan pitäs antaa tollaiselle saastaiselle pelottelijalle..mikä ei uSKO RAKKAUTTEEN ! - Anonyymi
1Tim.2:5-7 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisen välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa, ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu - minä puhun totta, en valhettele - pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa. Ap.t.9:15.13:2. 22:21
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti38540630Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1189164Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos316130Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös224808Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi623895Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta543730Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D783357- 372940
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192468Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!192292