Jätevesijärjestelmän valvonta

Anonyymi

Jätevesijärjestemän valvonta tuli kunnan toimeksi, mutta Pirkanmaalla on kunta, jossa pohjavesialueella oleva kiinteistö ei ole tehnyt kyseistä muutosta, eikä kunta ole kuulemma vielä toiminut velvollisuutensa mukaisesti, vaikka on kuulemma saanut vihjeen nimettömänä kyseisestä kiinteistöstä. Kiinteistössä asutaan ja on asuttu ennen jätevesijärjestelmän voimaanastumista ja asutaan nytkin- omistajan ikä ei oikeuta saada järjestelmään mitään muutoksia-.Kukahan valvoo ja tarttuu asiaan ja vaatii kuntia tekemään tehtävänsä tässäkin asiassa kohdellen asukkaitaan oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti asetusten ja saatujen tehtäviensä suorittamisessa. Vaikka tehtävä ei ole ehkä miellyttävä, mutta se on velvollisuus hoitaa työnsä kunnolla.

1

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Paskalaissa on porsaan ja emakon mentäviä reikiä. Jos omistaja väittää olemassa olevan järjestelmän täyttävän määräykset ja hänellä on siitä vaikka ruutupaperille ährätty suunnitelma esittää, niin asiaan voi olla yllättävän vaikea puuttua.
      Jos paperilla väittää esimerkiksi, että maahan on kaivettu asianmukainen imeytys tai suodatuskenttä, niin väitteen todenperäisyyttä on aika vaikea tarkastaa. Ei jätevesiasiat sentään niin säänneltyjä ole, että asiasta pitäisi olla kuitti sertifioidulta asennusliikkeeltä.
      Eikä tässä välttämättä stasi-henkisillä ilmiantajillakaan ole välttämättä faktat suorassa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      101
      9578
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      76
      4957
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      55
      4682
    4. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      9
      2421
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      105
      1642
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      45
      1458
    7. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      56
      1387
    8. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      49
      1341
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1296
    10. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      65
      1291
    Aihe