Suomi hävinnyt aina nokkapokkansa Venäjää vastaan

eikä tämä aika tee poikkeusta. Taas kerran Suomen poliittiset johtajat veikkasivat "väärää hevosta".
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Suomella ei ollut vaihtoehtoja sodassa.

Äänestä
  • Stalinistit oli eniten harhaisia.

    Äänestä

Venäjä on itse pilannut suhteensa länsimaihin rikollisella sodallaan.
Uskon että suhteet Venäjään kehittyy paremmaksi entiselle mallille kunhan Ukraina opettaa ensin venäjää ja tulee rauha.

Äänestä
  • Niinkö luulet, miksihän amerikan herrat on kirjoittanut sopimuksen kievissä aseiden levittämisestä ukrainaan, kyseinen paperi on kirjoitettu jo 29 elokuuta 2005!
    Minusta venäjäll on ollut liian hyvät hermot olisi pitänyt puuttua peliin heti silloin. Paperit käsittelee biolokisia aseita joten kukahan haluaa kyseisiä tuotteita naapuriin?
    Varsinkaan sotahullun amerikan johdolla!!!

    Äänestä

Ei voi hyväksyä mitään toisten maihin hyökkäyksiä. Mutta kristittyjen vainoaminen on myös väärin mutta muut uskonnot tekee.

Äänestä

Me EU maat puolustamme Ukrainan vapautta. Diktatuuria vastaan . Kuten Hitlerin pyrkimyxiä
Nyt Puten lätin laajenemis yrityksiä. Vapaa ja demokraattisten maiden liittoutuma Puten aggressio politiikkaa vastaan . Putte Kuule trolli Pietarissa lätissäsi pysykööt teidän kansa lätissäsi Puttelandiassa . Meidän Suomen maa teidän lätti . Näin se vaan menee trolli

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

eikä tämä aika tee poikkeusta. Taas kerran Suomen poliittiset johtajat veikkasivat "väärää hevosta".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu