Puut ovat eläviä olentoja

Nykymetsätalous on paljolti sitä, että...

- aluksi istutetaan avomaalle puulapsia vieri viereen. Osan tappaa halla, osan taudit, osan sorkkaeläimet, mutta moni puulapsonen selviää teini-ikään. Niin moni selviää, että ihminen tulee ja harventaa viattomien puunuorten katrasta. Tämä ensiharvennus on pahaa sortokautta, pahaa sortokautta. No, sitten ovatkin puut jo nuoria aikuisia. Taas tulee paha harventaja ja vie monen terveen puunuoren hengen. Sitten jää puista enää harvakseltaan kasvavaa lajiköyhän maa-alueen törröttäjää. Huono on heidän toisilleenkaan huudella kun välimatkat ovat useita useita metrejä. Lopuksi tulee ihminen ja murhaa kaikki ylväänä seisovat keski-ikäiset puuaikuiset. Jäljelle jää vain autius, joka kohta jo täytetään uusilla puutaimilla. Mutta missä luuraavat vanhat ja viisaat puut, ne, jotka aikoinaan kertoilivat puuvesoille opettavaisia tarinoita ja ruokkivat heidän tiedonnälkäänsä laajemminkin. Aivan, kuvatussa kierrossa ei puiden anneta vanhentua. Jos ihminenkin ymmärtäisi työntää silppuriin epäkelvot ja vanhuudesta vääristyneet ihmisensä, olisi ihmisenhoito tehokkaampaa ja tuottavampaa kuin nykyinen.

Vitaalinen luonto on kuitenkin elinehtomme ja humanismi sisällämme käskee säästämään vanhat ihmiset. Usein ne kyllä varastoidaan omiin sijoituspaikkoihinsa, ennen nekin jatkoivat eloaan aina viimemetreille perheidensä parissa, joissa saattoi asustaa neljäkin sukupolvea toinen toistaan tukien. Se osa etenevästä luontokadosta joka on ihmisen aiheuttamaa, se osa uhkaa jo olemassaoloamme. Hoidettu metsä avohakkuineen toimikoon tässä selkeänä esimerkkinä siitä, miten luontoa ei pidä raiskata, sitä pitää hoivata ja siihen ihmisellä on kyky, mutta ei vielä riittävästi halua eikä ymmärrystä.

On tullut katseltua metsiä vähän muissakin maissa. Hyvällä omallatunnolla voin vakuuttaa, että missään ei kaadeta sellaisi tikkuja kuin Suomessa, eikä missään maassa muussa maassa kehdattaisi sellaisia tikkukuormia ajaa maanteillä, kuin Suomessa ajetaan.