Liz Truss on tiettävästi viimeinen ulkopuolinen, joka tapasi Elizabethin tällä viikolla, ennen kuin kävi miten kävi. Olisiko tapaamisessa voinut tarttua joku aerosolina leviävä lentsu?
Tartuttiko Liz Truss Elizabethiin jonkun taudin?
Anonyymi
1977
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ellu lienee saanut neljä myrkkypiikkiä. Vähempäänkin kuolee.
Taisi olla sydänlääkitys kun kädet ja jalat oli aina täynnä mustelmia. Onneksi ei tarvinnut kitua päivätolkulla vaan meni nopeasti kuten Kuningatar.
Tuon ikäisen - ja nuoremmankin - iho on niin ohut, että mustelmia tulee jo sängyssä kääntyessä. Käden mustelma oli todennäköisimmin kanyylistä. Saan itse samanlaisia.
Voi varjele teidän salaliittohörhöjen kanssa! Koettakaa jo rauhoittua.
Melko tavallistahan vanhojen ihmisten kuolemassa on joutua ensin vuodeosastolle ja sitten kuolla "hitaasti". Elisabet II kuoli jotenkin yllättävän nopeasti, mutta samalla kuitenkin niin, että läheisimmät ehtivät kuolinvuoteen äärelle. Toisin sanoen lääkärit kykenivät ennustamaan, että nyt se on menoa.
Kuningattaren vointihan oli jo aiemmin huonontunut ja siksi poliitikkojen piti tulla Skotlantiin.
Miksei Elizabethia toimitettu ajoissa johonkin huippusairaalaan??
Voi hyvät hyssykät! Huippusairaalasta ei ole apua vanhuuteen kuollessa. Balmoralissa oli takuuvarmasti elvytys- ja lääkintävälineistöä. Ilmeisesti sydän vain petti, koska meni noin nopeasti. Ihanteellinen tapa kuolla pitkän elämän jälkeen.
Ei sellainen välineistö ole ole sama kuin sairaalassa, jossa häntä olisi voitu hoitaa. Päättikö perikunta toisin...
Elisabeth järkyttyi Trussin hallituskokoonpanosta niin että sai laakin
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ba2097b5-2098-4653-b387-0895abd967c6
Surkea huumorintaju.
Oliko Boris sittenkin liian virassa notkumassa
Voisiko Liisa käydä vierailulla Venäjällä?
No ei. Olet sekaisin kuin seinäkello!!
Elisabeth patterit loppui oli pitkään saattohoidossa
Boris kävi ennemmin Liz'ä jättämässä jäähyväiset.
Juu. Eihän 96 vuotias voi vanhuuden rappeutumiseen kuolla? Elisabeth alkoi heikentyä sairastettuaan koronan.
Oliko saanut rokotteen hiljattain?
Hyvä että ei ollut Sanna Marin joka näki Ellun vikana, koska silloin netti olisi täynnä öyhötystä siitä miten Marin kaiken muun kamalan lisäksi meni nyt tappamaan kuningattarenkin.
Salaliitto! Covid-rokotetta kantava Liz Truss saastutti koko linnan, Myös Charles III kuolee kohta myrkkyyn, jonka globalistien agentti Truss kuljetti kuningashuoneeseen.
Uusi kuningas venäjältä.