Helsingillä on mahdoton tehtävä: Pitäisi korvata miljoona tonnia kivihiiltä vaihtoehdoilla, joita ei ole edes olemassa.
Laki kieltää kivihiilen käytön sähkön ja lämmön tuotannossa vuonna 2029. Helsingissä kivihiilen polttaminen on vain lisääntynyt.
Suurin lämmöntarve on aamuisin, kun ihmiset kääntävät suihkunsa auki yhtä aikaa. Samaan aika työpaikoilla toimistorakennuksissa yöksi alas säädetty lämpötila nostetaan takaisin peruslukemiin.
Kovimpien lämmityspiikkien aikana energiayhtiö Helen joutuu käynnistämään jatkuvasti toimivien voimalaitostensa rinnalle varalämpölaitoksia. Ne kaikki polttavat pääosin fossiilisia polttoaineita.
Tavallisesti varavoima tarkoittaa maakaasulaitosta. Kaikkein kylmimpinä pakkaspäivinä sekään ei riitä. Silloin käynnistetään öljyä polttava laitos.
Kaupungin omistama yhtiö polttaa tällä hetkellä enemmän kivihiiltä kuin yksikään muu energiayhtiö Suomessa. Sitä kuluu miljoona tonnia vuodessa.
Likaisinta on lämmitys. Helenin kaukolämmöstä reilut 60 prosenttia tuotetaan kivihiilellä.
Keskustassa kohoavien hiilikasojen häviäminen sinetöitiin tasan kolme vuotta sitten, kun kaupunginvaltuusto päätti Hanasaaren voimalaitoksen sulkemisesta vuoden 2024 loppuun mennessä.
Vielä haastavampi etappi häämöttää kuitenkin vuonna 2029, jolloin hallituksen esittämä kivihiilikielto tulee voimaan koko maassa. Silloin Helsingissä pitäisi laittaa lappu toisellekin, Salmisaaressa sijaitsevan kivihiililaitoksen luukulle.
Eduskunta hyväksynee hallituksen lakiesityksen ensi vuoden puolella. Laki kieltäisi kivihiilen käytön lämmön- ja sähköntuotannossa kokonaan.
Kaukolämpö tarkoittaa käytännössä kuuman veden siirtelyä pitkin maan alla kulkevia putkia. Mitä pidempi putki, sen suurempi lämpöhukka ja kovemmat kustannukset.
Esimerkiksi Helenin kaukolämpöverkossa pisin runkoputki on noin 25 kilometriä. Kovin paljon kauemmaksi sellaista ei kannata ulottaa, arvioi Janne Rauhamäki.
Siksi lämpöenergia täytyy tuottaa siellä, missä lämpöä myös kulutetaan: keskellä kaupunkia.
Helsingissä vapaata tonttitilaa uusille voimalaitoksille saa todella etsiä. Ja biolämpölaitosta varten sitä pitäisi löytyä erityisen paljon: puuhakkeella käyvä laitos vaatii jopa kahdeksan kertaa enemmän tilaa kuin kivihiiltä polttava laitos.
Tilantarve syntyy paitsi laitoksen suuremmasta koosta myös varastoinnista, sillä puupolttoainetta kuluu moninkertaisesti enemmän kuin hiiltä.
Yksi kuutio haketta riittää biolämpöalaitoksessa alle minuutin täyden tehon kaukolämmön tuotantoon. Vastaavalla määrällä kivihiiltä taas lämmittää lähes kymmenen minuuttia.
Ero näyttää rekkalasteissa mitattuna tältä: kymmenen rekkakuormallista puuhaketta vastaa energiasisällöltään yhtä kuormallista kivihiiltä.
Sen lisäksi puuhake on varastointiongelma itsessään. Hake täytyy tuoda voimalaan pienissä erissä, sillä jos se seisoo kasassa liian pitkään, syntyy lämpöä ja sen myötä palovaara.
Yhtä suurta hakekasaa uskaltaisi seisottaa lämpölaitoksen vieressä korkeintaan joitain viikkoja. Kivihiiltä taas makaa Hanasaaren voimalan edustalla tälläkin hetkellä koko talven varalle.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Helsinki maan tumma pilkku, niin kustannuksissa kuin saasteissakin.
Ratkaisu on olemassa ja sitä sanotaan ydinvoimaksi. Maailmalla rakennetaan koko ajan ydinvoimaa, eikä valmistumisissa ole sellaisia ongelmia, kuin Olkiluodossa. Pitää vaan valita osaava toimittaja, eikä mitään Siemensiä.
Vihreät olleet vastaan muunkin maan ydinvoimalle ja vesivoimalle, jotka runkoja sähkölle.
Likaisinta on lämmitys. Helenin kaukolämmöstä reilut 60 prosenttia tuotetaan kivihiilellä.
Sitä mahdoton korvata muulla mm hake varannot ei siihen riitä. Kunhan saadaan turvepeltoja auki 2 vuodesta eteenpäin, sekin pitäisi heti panna toimeen, kotimaista kasvavaa turvetta.