Sähkön tuotantokustannukset eivät nouse, hinta asiakkaille nousee - miksi?

Anonyymi

Sähkön hintanousu kuitenkin kummastuttaa, sillä sen tuottaminen ei ole kallistunut. Vaikka Suomessa yli 80 prosenttia sähköstä tuotetaan tuuli- ja ydinenergialla, nousee silti kaiken sähkön hinta, vaikka vain kaasutoimitukset ovat nyt kiven alla. Esimerkiksi vesi- tai ydinvoiman tuottaminen ei maksa sen enempää kuin ennenkään, mutta niidenkin myyntihinta on noussut.

Kaiken sähkön hinta nousee, koska sähköyhtiöt myyvät aina tuottamansa sähkön pörssiin, joka määrittelee niille oman hintansa ja myy siitä eteenpäin kuluttajille. Jos sähköyhtiöt myisivät sähkön suoraan kuluttajalle, ei pörssi määrittelisi sen hintaa.

Toisin sanoen kyse on silmänkääntötempun avulla tehtävästä tulonsiirrosta sähköyhtiöille. Valtio on ratkaissut asian rankaisemalla veronmaksajia entisestään kaiken muun velanoton päälle.

Epäkohtaan puuttumisen sijaan se on lahjoittanut esimerkiksi Fortumille miljardeja rahaa. Lisäksi valtio lupaa auttaa sähkölaskujen maksussa kansalaisia, mikä tarkoittaa lisätaakkaa jokaiselle veronmaksajalle pitkässä juoksussa.
Partisaani

Kyse on periaatteessa kapitalismin valuviasta. Kokoomuksen ym. äärioikeiston ajama Finanssikapitalismi päästetään rengin työstä isännäksi ja näpithän siinä palaa. Yrityksillä ja niiden ahnailla omistajilla ei ole moraalia tai yhteiskuntavastuun tunnetta "häpyä", vain pohjaton narsistinen voittojen tavoittelu, jopa vakavien maata ja EU-yhteisöä kohdanneiden kriisien aikana. Tienataan maksimaaliset voitot muiden kärsimyksellä.

Hallinnon pitäisi laittaa kampoihin esim. sähkön hintakatolla, vaikkapa ehdotettu 11 snt kWh ja Windfall-verolla (Windfall-voitto tai -tuotto tarkoittaa odottamatonta rahantuloa ilman voiton saajan merkittäviä toimenpiteitä).

Näyttää siltä että hallinosta on tullut hampaaton, kun talouselämän/elinkeinoelämän intresseistä on kyse ja tuli on päästetty irti. Finanssikapitalismi ohjaa hallintoa, kun hallinnon pitäisi pitää suitsia markkinavoimien vapaan mellastamisen estämiseksi.
Tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä, samoin markkinavoimat.

38

290

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kyse on massiivisesta huijauksesta jota ei paljasteta koska tämä pyramidihuijaukseen verrattavissa oleva järjestelmä rikastuttaa huipulla olevia sijoittajia ja poliitikot ovat tavalla tai toisella pelissä mukana.

      • Anonyymi

        Olen täysin samoilla linjoilla .....


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Koska suomalainen ei ikinä nouse vastarintaan, meitä voi kusta silmään rajattomasti.

      • Anonyymi

        Joo kyllä pitäis näissä tilanteissa rettelöidä kunnolla.


      • Anonyymi

        Kaikki tämä hulluus on Ukrainan vaatimusten seurausta , mihin ansaan USA ja Ukraina EU maat saivat.
        Nyt kärsii Eurooppa kun muut rikastuu Ukrainan oligarkkien etujen puolesta.


    • Anonyymi

      Höpöhöpö, markkinataloudessa toimii kysynnän ja tarjonnan laki. Tällä hetkellä se on epätasapainossa diktaattorin häiriköinnistä johtuen. Kaasun riittämättömyys nostaa sähkönkulutusta ja sen hintaa kun kysyntä ja tarjonta ei ole tasapainossa.

      • Anonyymi

        Ranskan tunarit voisivat tehdä sen ydinvoimalan valmiiksi.


    • Anonyymi

      Markus Rauramo on saanut bonukset joten Fortum ei tarvitse valtion apua. PERKELEEN ROSVOT

    • Anonyymi

      Tuossa se on sanottu:

      https://yle.fi/uutiset/74-20000121

      Syynä on 30 vuotta jatkunut hintakartelli jossa sähkön hinta on sovittu sellaiseksi että kaikkein kalleimmankin tuotantokustunnuksen omaava voimalaitos voisi tuottaa sähköä kannattavasti - tuota kutsutaan kartelliksi.

      Siis esimerkiksi minulla on makkaratehdas joka pystyy tuottamaan makkaroita 1 euron / kg hintaan, hyvällä kaverillani on myös makkaratehdas mutta hänen tehtaansa kykenee tuottamaan makkaroita 2 euroa / kg hinnalle, ei sitä halvemmalla. Sitten tehdään sopimus jossa sovitaan että minun tehdas ei myy halvemmalla kuin hintaan 3 euroa / kg jotta myös kaverin makkaratehdas pysyisi pystyssä. Tuollaisia kutsutaan kartelleiksi - luulisi kilpailulainsäädönnön jo kieltävän tuollaiset sopimukset.

    • Anonyymi

      Suomalaista kusimullia on helpoin kupata .

    • Anonyymi

      Sähköverkot kansalkistettava heti, ja sähköpörssi lakkautettava.
      Palattava vanhaan ja toimivaan systeemiin.....

      • Anonyymi

        Kuika kauas menneisyyteen ajattelit palata, palataanko kauramopiliin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuika kauas menneisyyteen ajattelit palata, palataanko kauramopiliin.

        Aikaan ennen eu.a riittää.


    • Anonyymi

      Kautta-aikojen huonoimmat johtajat valtion yhtiöissä ja Fortum ihan PASKA firma. Huippu paska ollu aina. Ainut hyvä mikä hyvä siinä firmassa on kohtuuttomat johtajan palkkiot.

    • Anonyymi

      Markkinataloudessa asiat menevät näin. Tarjonta ja kysyntä määräävät hinnat.
      Yritysten tarkoitus on tehdä mahdollisimman paljon voittoa.
      Siinä sitä onkin miettimistä.
      Ehkä pitäisi olla mukana edes hieman suunnitelmataloutta, vaikka se viittaakin entiseen Neuvostoliittoon.
      Markkinatalous on epäonnistunut siinä, ettei se salli lainkaan julkisen vallan ohjausta.

    • Anonyymi

      Ja miksi sähköyhtiöille kaikkien aikojen suurimpia voittoja tuottavassa tilanteessa hallitus on varannut niille 10 miljardia euroa hätärahoitusta?

      Hallituksen tyhjäpäiden logiikalla meidän pitäisi ryhtyä keräämään koko pitäjän väeltä avustuskolehtia naapurin seitsemän oikein lotossa voittaneelle, koska sillä on nyt niin paljon rahaa, ettei se lopu vaikka sitä kylän sadalle lampaalle syöttäisi.

    • Anonyymi

      Kymmeniä kertoja selostettu "merit order system" joka nostaa hinnat.

      Sähköä tarjotaan erilaisilla hinnoilla.
      Edullisimmista alkaen näillä täytetään kysyntä.

      Harmillisesti mukaan nyt on otettava kalliimmatkin tuotantotavat ja näiden mukaan tarvittavien kalleimpien hinta määrää pörssihinnan.
      Tarjonnan lisäämisellä saataisiin kalleimmat jäämään pois, mutta Marinin hallitusta ei kiinnosta sähkön hinnan alentaminen.

      • Anonyymi

        Systeemi toimii tehokkaasti hintoja nostaen, koska vihreät ovat saaneet estetyksi atomivoimaloiden rakentamiset.

        Mitoituspakkasella tarve on 15 100 MW, mutta tuotantoa on vain 12 300 MW
        Siis olisi oltava lisää edes 2800 MW lisätuotannon verran atomivoimaloita.
        Enempikin saisi olla, voisi myydä ulkomaille.


    • Anonyymi

      Viheridologia pumpannut energian hinnan ylös- Äänestäkää kys idiootteja niin saatte maksaa.

      • Anonyymi

        Vihreet haluaaki kallista energiaa ku sitä kulluu sillo vähempi ja suomen vihreet on sillon pelastanu koko maapallonki.


    • Anonyymi

      On täällä yksinkertaista porukkaa. Se on se ksysynnän ja tarjonnan laki. Tässä tapauksessa kysyntä ylittää tarjonnan ja hinta nousee. Ei tässä mitään salaliittoja sen kummemmin ole.

      • Anonyymi

        Merit-order-system on mätä.
        Kysynnästä muutama prosentti tyydytetään kalliisti kaasuvoimalalla.
        KAIKEN kysynnän pörssihinnaksi jää tuon kalleimman kustannus.

        Muut tuotantomuodot saavat tuotantokustannuksensa esim. kymmenkertaisina.

        Pörssihinnan sijaan pitäisi käyttäjiltä periä keskimääräinen hinta.


    • Anonyymi

      Koska kansan on maksettava uniber+ fortum😆

    • Anonyymi

      https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009060205.html

      "Ja siltä varalta, että EU kuitenkin lopulta päätyy pahentamaan energiakriisiä, Suomen ja muiden Pohjoismaiden olisi paras ainakin olla vahvistamatta sähkön siirtoyhteyksiä etelään.

      Sanottakoon vielä sivumennen, että siirtokaapelien vaikutukset Suomen sähkökriisiin ja epäsovinnainen ajatusleikki kaapelien katkomisella eivät ole vain yhden satunnaisen taloustoimittajan haahuilua.

      Ennakkoluulottomista talousanalyyseistään tunnettu Helsingin yliopiston apulaisprofessori ja GnS-Economics analyysiyhtiön toimitusjohtaja Tuomas Malinen esitti sattumoisin samanlaisia ajatuksia perjantaina julkaisemassaan Twitter-ketjussa."

    • Anonyymi

      Isot bileet Hesassa tänä viikonloppuna!

      Juu ilmoitan vaan että Hesassa on määrä pitää isot bileet tänä viikonloppuna! Koko Suomen kansa on tervetullut "hallitus vaihtoon" kemuihin ;=))

      https://jaakkokalevi.files.wordpress.com/2022/09/image-43.png

      Valitettavasti niin on myös Suomen armeija!

      https://jaakkokalevi.files.wordpress.com/2022/09/image-44.png

      Nyt on hyvä aika erota muuten reservistä lapsoset!

      https://jaakkokalevi.files.wordpress.com/2022/09/image-78.png

      Sanotaanko vaan että puolutusvoimien ylipääliköllä ei ole Suomen kansan etu ihan sydäntä lähellä!

      https://jaakkokalevi.files.wordpress.com/2022/09/image-67.png

    • Anonyymi

      Tavallinen pulliainen ei näistä herroista pääse eroon muuten kuin lopettamalla sähkön käytön tai vähentämällä sitä radikaalisti. Paluu 100 vuotta taaksepäin.

      • Anonyymi

        Sähkölaitokset poikottiin. öljylamput ja klapi uunit käyttöön.


    • Anonyymi

      Kysyntää on tarjontaa enemmän.
      Siksi hinta nousee.

      • Anonyymi

        Kartellista se johtuu


    • Anonyymi

      Vihreät taas...

      Meidän hallitus olis halunnu laittaa yhden ydinvoimalan verran tuotantoa tehoreserviin. Onneksi energiavirasto torppas hankkeen ja laitto kaikki voimalat jauhaan sähköä talveksi. Enempi tuotantoa tarkottaa pienempää hintaa ja tosin päin..

      • Anonyymi

        Putinistit taas...

        Putinistien epätoivoinen taktiikka on syyttää korkeista hinnoista "vihreää siirtymää", jotta Länsi-Eurooppa hidastaisi irrottautumista fossiilisista polttoaineista, jotka ovat Venäjän ainoa tulonlähde.

        Vihreä siirty ei ole syy riippuuvuuteen (venäläisestä) fossiilipolttoaineista, vaan vihreä siirtymä ja ydinvoima tulee olemaan ratkaisu.


    • Anonyymi

      Vaikka ei olisi leipää pöydässä, niin mää oon maailman onnellisin.

    • Anonyymi

      FortumIn tappio miljardit otetaan takasi sähkön hinnan korotuksilla ja kaikesta aina syytetään ukrainan sotaa. Valtion idiootti päättäjät tekee, nii tyhmiä kauppoja, että voi voi ja huh huh. Kansa maksaa viulut.

    • Anonyymi

      Suomessa on edelleen kunnallisia sähkölaitoksia jotka pystyvät myymään sähköä kunnan asukkaille hintaan 7 snt/kWh.
      Tämä siis on täysin mahdollista jos pidetään sähkö perustarpeena eikä sitä "vapauteta" markkinatalouden rahastettavaksi ja hurjien voittojen pelinappulaksi.

      • Anonyymi

        Tästä pitäisi tiedottaa että missä sähkön hinta on lähellä tuotantokustannuksia ja missä huijataan kansalaisia. Media eli sanomalehdet ja Tv-kanavat ovat ylihintaa perivien energiayhtiöiden puolella koska energian hintaeroista ja asumisen kustannuksista ei kerrota mitään vaikka ne vaikuttavat paljon enemmän elämään kuin sota.


    • Anonyymi

      EU EU EU EU EU EU EU. EU:sta kaikki paha johtuu.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Redrama tilittää itsemurha-suunnitelmastaan - Tämä sattuma pelasti: "Minulla oli ollut jo veitsi..."

      Räppäri on kertonut Instassa olevansa Minnesota-hoidossa päihderiippuvuuden takia. Vain elämää -ohjelmassa Redrama paljastaa, että päihderiippuvuus te
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      5017
    2. Nordstream sabotaasi todennäköisesti Yhdysvaltojen työtä

      Kuten koko Ukrainan sodan provosointi, niin jenkit ovat taas asialla. Kaikessa on lopulta kyse petrodollarin tuomasta valta-aseman säilyttämisestä kei
      Maailman menoa
      538
      2523
    3. Olit ihastunut minuun

      Tiedän sen vain.
      Ikävä
      87
      2110
    4. Nord Stream 1 -putki vuotaa kahdesta kohtaa - Saksa epäilee sabotaasia

      Saksa epäilee sabotaasia https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/de63783e-7ae3-489f-a086-607fe43ab42a Saksa epäilee tahallisuutta "Saksalaisen Der Tages
      Maailman menoa
      267
      1864
    5. 223
      1679
    6. Ensitreffit alttarilla: Kouvolan komistus Miikka yllättää Henni-vaimon: "Sie oot toivonut sitä..."

      Miikka ja Henni on kyllä söpö pari. Onhan siinä romantiikkaa, kun Miikka hurauttaa "valkealla ratsullaan", valkealla pakettiautolla, hakemaan tuoretta
      Ensitreffit alttarilla
      5
      1538
    7. Martina ei osaa kirjoittaa

      Jälleen upea taidonnäyte tämän peruskoulun rimaa hipoen läpäisseen Martinan kirjoitustaidosta. Eilen stoorissa kulmienvärjäys ja teksti: näillä kelpaa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      356
      1372
    8. Nalle mä rakastan sua :)

      Oon hehkulamppu ja haluun sut ja sua :) Sua parempaa ei oo eikä tuu :)
      Romantiikka
      283
      1193
    9. Kenellä on suurin motiivi sabotoida Nord Streamin kaasuputkea..

      Muistin virkistämiseksi..... https://www.savonsanomat.fi/uutissuomalainen/3180533
      Maailman menoa
      181
      995
    10. Ketkä räjäyttivät Nord Stream I ja II kaasuputket?

      Suomessa jo "tiedetään" syyllinen, jos kuuntelemme hurjimpia syytöksiä - jopa 'Mainilan laukaukset' |1 ovat nousseet esille --- .. muualla EU-Euroopa
      Maailman menoa
      250
      964
    Aihe