Kremlin tiedoittaja Dmitri Peskovin suulla, että Venäjä voisi olla valmis rauhanneuvotteluihin. ILtasanomat.
Venäjä valmis rauhanneuvotteluihin
Anonyymi
986
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tiedottaja Paskovilla pieni ehto: Ukrainan on antauduttava ja sallittava koko maansa miehittäminen.
USA ja Iso-Britannia eivät halua rauhaa Ukrainaan, rauhaa Euroopassa, vaan eskaloida sotaa lähettämällä aseita.
USA sekaantui Ukrainan asioihin.
USA:n sota Venäjää vastaan 1992 julkilausuman mukaan:
"Asepoliittinen laajentuminen
esiteltiin Paul Wolfowitzin helmikuussa 1992, vain muutama kuukausi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, julkaisemassa Yhdysvaltojen sotapoliittisessa julkilausumassa.
Tuolloin hyväksytty ja siitä lähtien noudatettu USA:n suuri imperialistinen strategia koski Yhdysvaltojen asepoliittista etenemistä ja sijouttumista nykyistä Venäjää edeltäneemlle, entisen Neuvostoliiton alueelle sekä entisen Neuvostoliiton vaikutuspiiriin kuuluneelle alueelle.
USA oli 2014 osallisena syrjäyttämässä Ukrainan demokraattisesti valitun presidentin saadakseen Paul Wolfowitzin julkilausuman taakse houkutelluksi toisen presidentin.
Siksi USA ja Iso-Britannia ovat estäneet kaikki pyrkimykset rauhanneuvotteluihin. USA:n presidentti Joe Biden esti neuvottelut tietoisena, että sota syttyy. Myös Ukrainan presidentti Zelenskyi tiesi, että sota syttyy, mutta ei kertonut sitä kansalle, mistä kansa on ollut raivoissaan:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/zelenskyin-hurja-paljastus-suututtaa-ukrainassa-presidentti-tiesi-venajan-hyokkayksesta-jo-ennen-sotaa/8491594?mtv_ref=twb_uutiset_uusimmat
MTV 8.3.2022:
"Zelenskyi: Ukraina voi luopua Nato-jäsenyyden tavoittelemisesta – kyseessä yksi Venäjän rauhanehdoista
Ukrainan pyrkimys Naton jäseneksi.
JA Naton itälaajentuminen [UHKA Venäjälle: USA:n asevoomien sijoittuminen Venäjän strategisten kohteiden lähelle, kuten Murmansk, Pietari, Kaliningrad, Moskova, Sevastopol] ovat olleet Venäjän ilmoittamia syitä hyökätä Ukrainaan. [Eksistentiaalinen uhka].
Zelenskyi sanoi myös olevansa avoin "kompromisseihin" liittyen Itä-Ukrainan separatistialueiden Donetskin ja Luhanskin statusten ratkaisemiseksi. Venäjä haluaa Ukrainan tunnustavan alueiden itsenäisyyden.
Näitä näennäistasavaltoja ei ole tunnustanut kukaan muu kuin Venäjä. Mutta me voimme keskustella ja löytää kompromissin siitä, kuinka nämä alueet voivat jatkaa olemassaoloaan, Zelenskyi sanoi haastattelussa AFP:n mukaan.".
Osana USA:n haluamaa Paul Wofowizin julistuksen mukaista proxy-sodan politiikkaa länsi on tietoisesti yrittänyt estää vakavien neuvottelujen aloittamisen.
commondreams.org
"Ukrainan johtava länsimielinen sanomalehti Ukrayinska Pravda kertoi hiljattain [30.5.2022], että Boris Johnson itse ilmestyi Kiovaan toukokuun alussa lähes varoittamatta ja kehotti Zelenskyä olemaan neuvottelematta Putinin kanssa.
"Jos te olette valmiita allekirjoittamaan joitakin takuusopimuksia hänen kanssaan, me emme ole", Johnson sanoi ja vaati sen sijaan, että nyt olisi aika "painostaa häntä". Johnson vahvisti myöhemmin Ranskan presidentille Emmanuel Macronille, että hän oli "kehottanut olemaan neuvottelematta Venäjän kanssa ehdoilla, jotka antaisivat uskottavuutta Kremlin väärälle kertomukselle hyökkäyksestä *** .". [Macron on aiemmin pyrkinyt neuvottelemaan rauhasta].
*** Länsi Biden ja Johson ym. eivät itse ei kerro tituutta USA:n Paul Wolfowizin sota- ja asepoliittisesta julistuksesta vuonna 1992. Eikä George W. Bushin lietsonnasta Bukarestissa 2008. Eikä USA:n osallisuudesta syrjäyttää demokraattisesti valittu Ukrainan presidentti 2014.
USA:n SOTA UKRAINASSA; Paul Wolfowizin impperialistisen julistuksen mukaisesti.
Lainaus
"Ukrainan sodasta puhuttaessa on aluksi tunnustettava, että kyseessä on proxy-sota.
Tältä osin kukaan muu kuin Leon Panetta, joka toimi CIA:n johtajana ja sitten puolustusministerinä Barack Obaman hallinnon aikana, myönsi hiljattain, että Ukrainan sota on Yhdysvaltojen "proxy-sota", vaikkakin se myönnetään harvoin.
Selkeästi sanottuna Yhdysvallat (koko Naton tukemana) käy pitkää sijaissotaa Venäjän kanssa, ja taistelukenttänä on Ukraina.
Yhdysvaltojen rooli tässä käsityksessä, kuten Panetta vaati, on toimittaa yhä enemmän ja enemmän aseita yhä nopeammin ja nopeammin Ukrainan toimittaessa taistelut ulkomaisilla palkkasotureilla tuettuna.".
John Bellamy Fosterin 31. maaliskuuta 2022 Tricontinental: Institute for Social Researchin neuvoa-antavalle komitealle pitämän esitelmän tekstistä lyhyt lainsus/ postattu 9.4.2022 mronline.org -sivustolle.
Joo, Peskovilla on tapana aloittaa asiansa, kuin hän tarkoittaisi sitä, ja sitten sivulauseessa lyö sellaiset ehdot, että tyhmäkin tajuaa, että hän ei oikesti ole tosissaan.
"Olemme valmiita välittömään tulitaukoon, heti kun Ukrainan armeija laskee aseensa ja tunnustaa venäjän oikeuden Krimiin ja kaikkiin venäjän valloittamiin alueisiin ja lisäksi vetäytyy koko Donbasin ja Luhanskin alueelta"
Niin, toisen valtion alueilta. Onko tämä 'rauhanneuvottelu'? Mielestäni se olisi se, että Venäjä vetäisi joukkonsa ja pysyisi omassa maassan. Kukaan ei halua tulla sinne eikä kukaan heitä uhkaa. Putin tosin pelkää omaa kansaansa, mutta ei kai se ole meidän asiamme?
Voima ei pysähdy ennen kuin se kohtaa vastavoiman.
Tuon neuvottelutarjouksen tarkoituksena on säilyttää putinin valta-asema jonkinmoisen kunniallisen aselevon myötä. Ehdot todennäköisesti kohtuuttomat Ukrainalle. Aivan selvä kremlin asettama miina, johon ei tule suostua.
Venäjä yrittää epätoivoisena rauhanneuvotteluja kun sille on selvinnyt, että sotilaallisesti sillä on enää vain hävittävää.
Ukrainan ei tietenkään pidä suostua Venäjän ehtoihin, jotka ovat joka tapauksessa kohtuuttomia ja sellaisia, ettei ukrainalaisille tulisi mieleenkään suostua.
"Suostumme rauhaan kunhan saamme eliminoida koko Ukrainan hallinnon ja kaikki ukrainalaiset jotka ovat isänmaallisia, eli joita pidämme natseina. Lisäksi haluamme liittää kaikki Ukrainan maa-alueet Venäjään ja lopettaa Ukrainan valtiona."
Ukrainahan on ilmoittanut, että ei mitään neuvotteluja, ennekuin Putinin murhaajat on ajettu ulos Ukrainasta viimeistä iivanaa myöten.
Pitäisin nyt itärajaa aivan erityisen tarkkaan silmällä. Sekä kaikkia joukkojen siirtoja rajan läheisyydessä....