Oikeusmurha: Parkkipate voitti epämääräisellä kuvalla

https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/1eff9879-28e2-42d4-88af-f68b6f0b89d1

Todella epämääräinen kuva kävi todisteeksi oikeudessa. Kaukaa otettu, sivusta oudossa kulmassa, ilman valaistusta, tuskinpa olisi perus parkkikiekonkaan aika näkynyt.

Kyllä minusta pitäisi terve järkikin sanoa että jos on pimeää/hämärää niin sitten käytetään vaikka lamppua tai puhelimen valoa, eihän tavallista parkkikiekonkaan aikaa näy hyvin jos sitä katsoo hämärässä/pimeässä varsinkaan sivusta oudosta kulmasta usean metrin päästä ilman lisävalaistusta.

Yksityiset parkkifirmat pitäisi kieltää, varsinkin tämä Parkkipate on koko ajan otsikoissa ja oikeudessa aivan syystäkin.
1073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Yhteen aikaan seurasin usein toimiston ikkunasta tommosen ParkkiPate tyypin touhua, kävi samalla parkkipaikalla useita kertoja päivässä, piti huolen ettei ulkopuoliset ja luvattomat pysäköi meidän paikoille. Teki vain työtänsä ja hyvin tekikin, ilman vahtimista kaikki aikuiset ihmiset ei sääntöjä noudata se on niin nähty.

Väärin pysäköiviä sakotti ja varmasti niitä vitutti. Kukapa sitä vapaaehtoisesti sakkoja haluaa maksaa jos on tieten tahtoen sääntöjä rikkonut 😂😂😂

Äänestä
  • Mutta kyllä esim.virastoissa asioimisessa pitäisi olla aikaa parkkeerata ilmaiseksi sen ajan mitä se ottaa ,ihmisten on saatava asiansa hoidettua joka tapauksessa,ei yhteiskunnalla ole oikeutta rajoittaa sitä millään muotoa tai ainakaan sakottaa siitä jollain parkkisakoilla. Muu mielivaltainen pysäköinti on sitten taas asia erikseen ja sakotettavaa kyllä.

    Äänestä

  • Oliko kiva kirjoittaa trolliviesti, Saapa hieman kiusata!
    Kiusaaminen on kivaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oliko kiva kirjoittaa trolliviesti, Saapa hieman kiusata!
    Kiusaaminen on kivaa!

    Tyyppi istuu koneella 24/7 ja ottaa negatiivisen kannan kaikkeen. Suurennuslasilla katsoen näkyy, ettei parkkikiekossa ole aikaa näkyvissä.

    Äänestä

näkyyhän tuosta kuvasta kelllonaika, 9:30, onko ne sokeita siellä oikeudessa?

Äänestä
  • Se taitaa olla kuvituskuva.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se taitaa olla kuvituskuva.

    kuvituskuva? Kyllä kai se on se kuva mikä oikeudessa on näytetty.

    Äänestä

Kuvasta huomaa, että se on otettu oikein tahallaan venkoillen sellaisesta kulmasta ettei kiekon lukemasta saa välttämättä kunnolla selvää, jos ei halua saada.

Itse asiassa vastaavanlaisella tavalla on mahdollista olla näkemättä lukemaa, vaikka kysymys olisi täysin asiallisesti asetetusta mekaanisesta muovisesta kiekosta.

Tämä on omiaan osoittamaan millaisella laittomuudella Parkkipate toimii.

Äänestä

Se nyt on vaan tyhmää maksaa noita "sakkoja"...jotka on siis valvontamaksuja, liikkuvat tuossakin maksujen määräyksessä lain rajoilla.

Äänestä

Kannattaa ottaa aina omat kuvat joissa näkyy päivä ja kello kun jättää auton parkkiin, siis varsinkin mikäli ei ole täysin varma oikeudestaan parkkeerata juuri kyseiseen paikkaan, se kiekkokaan ei aina pelasta. Kaikilla on kännykässä kamera, varsin pieni vaiva tuosta olisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/1eff9879-28e2-42d4-88af-f68b6f0b89d1

Todella epämääräinen kuva kävi todisteeksi oikeudessa. Kaukaa otettu, sivusta oudossa kulmassa, ilman valaistusta, tuskinpa olisi perus parkkikiekonkaan aika näkynyt.

Kyllä minusta pitäisi terve järkikin sanoa että jos on pimeää/hämärää niin sitten käytetään vaikka lamppua tai puhelimen valoa, eihän tavallista parkkikiekonkaan aikaa näy hyvin jos sitä katsoo hämärässä/pimeässä varsinkaan sivusta oudosta kulmasta usean metrin päästä ilman lisävalaistusta.

Yksityiset parkkifirmat pitäisi kieltää, varsinkin tämä Parkkipate on koko ajan otsikoissa ja oikeudessa aivan syystäkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu