Eu haluaa suojella ympäristöä Suomessa enemmän kuin muissa maissa asukaslukuun suhteutettuna. Ja maksattaa sen suomalaisilla itsellään. Kuitenkin eteläisemmät maat ovat hyödyntäneet ja tuhonneet suurimman osan omista metsistään. Eikö muiden maiden pitäisi nyt kustannuksellaan ennallistaa tuhoamansa metsäalueet? Mutta he eivät halua maksaa joten he määräävät Suomen tekevän sen puolestaan. Eikä siinä mitään mutta se joka pyytää ja jolle tulee hyötyä pitäisi myös maksaa. Suomelle ja Suomen metsänomistajille sellainen korvaus, että suojelu on yhtä kannattavaa kuin metsän muu käyttö. Tuntuisi oikeudenmukaiselta. Mutta näinhän ei kaikki Suomessakaan ajattele. Ne jotka eivät mitään omista haluavat puuttua siihen jota muilla on. Jopa asuinpaikan haltijat haluavat määrätä mitä naapuritontilla saa tehdä. Kuitenkin he ovat sellaiseen paikkaan muuttaneet jossa on naapurin maata lähellä. Kaikillahan on mahdollisuus ostaa maata talolleen niin paljon ja niin syrjässä, ettei tarvitse naapurin tekemisiä kytätä. Suomessa kyllä tilaa riittää.
Kuka maksaa ympäristönsuojelun?
Anonyymi
0
136
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai1019578Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki764957Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.554682Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j92421Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1051642- 451458
Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota561387Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.491341Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441296Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?651291