MRNA-teknologian ennustetut haittavaikutukset näkyvät jo.

Nyt kerrotaan, että on tulossa entistä kovemman luokan flunssaa ja influenssaa. Tämän väitetään johtuvan siitä, että rajoitteet ovat estäneet flunssa- ja influenssavirusten leviämisen, jonka vuoksi nyt taudit sairastetaan kovemmilla oireilla.

Tämä on kuitenkin itsensä pussinperälle puhumista, sillä jos rajoitteet ovat torjuneet flunssavirusten ja influenssavirusten leviämisen, miten rajoitteet ovat kuitenkin päästäneet koronavirukset läpi? Lääketieteellinen ja looginen mahdottomuus. Tietenkin kaikki virukset, myös flunssa ja influenssavirukset, ovat levinneet, koska ei ole ollut virusten leviämistä estäviä rajoitteita ja tämän lisäksi on vielä tehtailtu viruslinkoja passitouhuilla.

Mistä on oikeasti kyse? Korruptoituneesta informaation muotoilusta, jolla johdetaan huomio pois immuunipuolustukselle vahingollisesta mRNA-teknologiasta. Koska ko. teknologia on vahvistetusti heikentänyt monen rokotetun immuunipuolusta, he voivat sairastua mihin tahansa tautiin entistä herkemmin ja entistä kovemmilla oireilla. Ei ole mitään superinfluenssaa, vaan supertunaroitu immuunipuolustus, jolle heppoinenkin virus saattaa olla kova vastus.

Rokottamattomat voivat oikeasti olla tyytyväisiä päätökseensä. Ihan sama mitä piikkikiihkoilijat vinkuvat.

https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/f8eb1a70-f0ed-4862-a0fb-82125c06c0a0
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Piikityksillä heikennetään ihmisen oma immuniteetti ja sen takia influenssat ym, ilmaantuvat yhä helpommin …..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nyt kerrotaan, että on tulossa entistä kovemman luokan flunssaa ja influenssaa. Tämän väitetään johtuvan siitä, että rajoitteet ovat estäneet flunssa- ja influenssavirusten leviämisen, jonka vuoksi nyt taudit sairastetaan kovemmilla oireilla.

Tämä on kuitenkin itsensä pussinperälle puhumista, sillä jos rajoitteet ovat torjuneet flunssavirusten ja influenssavirusten leviämisen, miten rajoitteet ovat kuitenkin päästäneet koronavirukset läpi? Lääketieteellinen ja looginen mahdottomuus. Tietenkin kaikki virukset, myös flunssa ja influenssavirukset, ovat levinneet, koska ei ole ollut virusten leviämistä estäviä rajoitteita ja tämän lisäksi on vielä tehtailtu viruslinkoja passitouhuilla.

Mistä on oikeasti kyse? Korruptoituneesta informaation muotoilusta, jolla johdetaan huomio pois immuunipuolustukselle vahingollisesta mRNA-teknologiasta. Koska ko. teknologia on vahvistetusti heikentänyt monen rokotetun immuunipuolusta, he voivat sairastua mihin tahansa tautiin entistä herkemmin ja entistä kovemmilla oireilla. Ei ole mitään superinfluenssaa, vaan supertunaroitu immuunipuolustus, jolle heppoinenkin virus saattaa olla kova vastus.

Rokottamattomat voivat oikeasti olla tyytyväisiä päätökseensä. Ihan sama mitä piikkikiihkoilijat vinkuvat.

https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/f8eb1a70-f0ed-4862-a0fb-82125c06c0a0

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu