Kauhua Lahden sairaalassa

Niin, ja tikkienkin väitettiin olevan itsestään sulavia, joten ovat jalassa vielä tänäänkin.
Potilasohjeistuksena annettiin tyhjä paperi.

Jotain itsemurha-ajatuksia-aiheuttavia lääkkeitä antoivat myös. Noita sai vanhuskin, koska tuskaantui. Itse tunsin, että vain kemiallista ja rauhoittelin..
Lasillisen pohja oli itsellä täynnä kapseleita, jotka eivät kuuluneet kipulääke-luokkaan..

No niin, minäkin jouduin Helsingissä yllättäen viime syksynä päivystykseen ja siitä aikanaan osastolle josta sitten jalkaleikkauksiin. Vertaanpa omaa hoitoani siihen mitä kerroit.

Päivystyksessä jouduin roikkumaan lähelle kahta vuorokautta ja syömättä koko ajan kun odotettiin että pitääkö leikata kun sen vuoksi ei saa syödä. Kun sitten vihdoinkin varhain aamulla pääsin osastolle, sain kupin teetä ja leipäviipaleen leikkeleellä kun tiedettiin etten joudu heti leikkauspöydälle. Sitten taas jatkettiin "nälkäkuuria" leikkausaikaa odotellessa. Suihkuunkin pääsyä odottelin ja kun olin vihdoinkin sinne menossa, hoitaja tulikin leikkausvaatteiden kanssa ja mentiin vauhdilla leikkaussaliin. Pari leikkausta siinä viikon aikana tehtiin ja väliajat makailin huoneessa jossa huonekaverit (miehiä ja naisia, itse olen nainen) vaihtui lähes päivittäin. Onneksi enemmistö kohtuullisen hiljaisia yöllä. Joskus aiemmin on ollut puolikuuro mummo joka kuunteli puhelimen kaiuttimella äänikirjoja.

Kyllähän tuo leikkaussalihenkilökunta on normaalistikin melkoisen tarkasti suojautunutta, joka on vaan eduksi potilaan kannalta (säilyy bakteeritartunnoilta). Nyt vielä korona-aika on korostanut tätä suojautumista. Omat leikkaukseni onnistui (sillä kerralla) kohtuullisen hyvin vaikka ongelmat uusiutuikin muutamaa kuukautta myöhemmin ja taas leikattiin, nyt sentään tulin kotoa määräaikana leikkausosastolle.

Kun kotiutumisaikani lähestyi, "fyssari" kävi parina päivänä tarkistamassa miten pärjään leikatulla jalallani ja antamassa ohjeita kotihoitoon. Itsekin yllätyin että sairaalasta ei enää saa apuvälineitä kuten joitakin vuosia aiemmin sain tekonivelleikkauksessa. Fyssarin ohjeiden mukaan soitin ohjeet pojalleni mistä noutaa pyörätuolin, kyynärsauvat ja vessarenkaan käsinojin. Hän haki ne sitten valmiiksi kotiini ja oli vieläpä odottamassa kun invataksi kuskasi minut pyörätuolilla kotiin. Eli nykyisin potilaan pitää toimia aika oma-aloitteisesti ja apuvoimiakin olisi hyvä saada kotiin (ellei sitten siirretä johonkin laitokseen toipumaan).

Ehkäpä olisin saanut kotiapua jos olisin sellaista tarvinnut, mutta pärjäsin aika hyvin pyörätuolilla ja kyynärsauvoilla liikkuen (onneksi asunto "pyörätuolikelpoinen"). Ruokaa tilasin netin avulla (puhelimellakin olisi saanut) läheisestä Prismasta siihen saakka kun pääsin taas itse liikkumaan. Samoin lääkkeet YA:sta. Omassa tapauksessani minulla oli jo "miehen iässä" oleva juoksupoika tuomassa tilatut ruokalaatikot ja lääkekassit kotiin, ne olisi tuotu kyllä muutamalla eurolla kotiinkin kauppiaan toimesta. Tilaamaan jouduin kun olin yllättäen joutunut päivystyksen kautta sairaalaan, enkä siis voinut varautua ennakkoon. Panadol Fortella joudun kaikkia kipujani hoitamaan kun muun lääkityksen vuoksi muut on kielletty (niitäkin tuli tilattua 100 kpl purkki sinne YA:n kassiin).

Kyllä tuo sairaalahomma ja toipumiset vaatii nykypäivänä aika paljon tietoa ja taitoa sekä terävää päätä. Tällaiselle vasta puolivälissä kaheksaa kymppiä olevalle mummollekin oli pään raapimista, vaikka muuten pärjäilen vielä hyvin omillani. Vanhemmille ja vähän "harvapäisemmille" tilanne voi olla aivan ylipääsemätön ja kotihoito on vaikeaa ellei ole omaisia auttamassa.

Järkyttävää. Olemme monen kerroksen väkeä nykyisin terveydenhoitohenkilöille. Oma kuntani alkoi ylikävellä hoitosuunnitelmani, kun täytin 70v. En ole enää heille ollenkaan tärkeä, en kai olemassakaan.

Muistan erään kerran, kun vanha äitini joutui jalkaleikkaukseen, ikää oli hänellä silloin jo lähempänä 80 vuotta. Vanhukselle yritettiin syöttää väkisin mielialalääkkeitä, koska hoitajat eivät halunneet kuulla kysymyksiä kivuista ja toipumisesta. Kuulemma vanhuksella oli "vikaa korvien välissä" kun alkoi hankalaksi. Eli puolusti oikeuksiaan olla toipuva potilas. Äitini heitti pillerit pitkin seiniä.

Nyt omassa kunnassani on jätetty heitteille 75-vuotias pitkäaikaissairas. Vaikka on häätö asunnosta, ei järjestetä uutta kotia mistään. Vanhus on ilman mukavuuksia, ei sähköä eikä lämmitystä. Huoli-ilmoituksia on tehty, sosiaalitoimeenn on otettu yhteyttä. Ketään ei kiinnosta, kukaan ei auta. Miten tämäkin on mahdollista!

Kyllä aiinä taas hoitoa haukutaan , ja helppo nähdä kirjoituksestasi todellista syyt mitä tulee hoitoon ja lääkkeisiin.
Asia on niin että lääkärit tekevät työnsä , jota potilas ei aina ymmärrä, ja sitten on niin että yritetään saada potilas jaloilleen niin nopeasti kun; mahdollista , sillä paikalleen jähmettymistä vältetään parannus vaiheessa .
Aitten et voi verrata kenenkään toisen potilaan lääkkeitä itseesi , koska sama lääke saatttaa olla erisairauksiin vaikuttava.
Joten sinä olet nähnyt asiat omalla tavallasi , lääkäri omallaan

Ihme kun minulle ei ole koskaan tapahtunut mitään ikäviä kokemuksia hoito alalta .
Muutamia leikkauksia on tehty ja aina olen ollut tyytyväinen hoitoon, Ässillä en ole mennytkään sairaalaan aiinä luulossa että se olisi jokin täysihoitola vaan itse auttaa itseään parhaiten kun tekee asioita mitä kykenee tekemään.
Ja sama asia lääkityksen kanssa , olen popsinut ne lääkkeet joita lääkäri määrä. Ilman että itse alkaisin tekemään diagnoosia että mikä muka on väärä lääke,

Oli ajat, kun kunnialliset vedettiin metsiin ja metsistä otettiin kunniattomat heidän tilalleen - alkemistit ilman biologiaa.