Ristinsovitus ei ole mikään automaatio

Anonyymi

Jeesus sovitti ristinpuulla maailman synnit, mutta se kollektiivinen sovitus pitää vielä saada henkilökohtaiseksi sovitukseksi jokaiselle ihmiselle erikseen.

Jumalan sana lupaa antaa kasteessa Jeesuksen kuoleman eli veren sovituksen ja uskonlahjan Hengen ihmiselle henkilökohtaiseksi sovitukseksi, ikään, sukupuoleen, rotuun, syntien paljouteen katsomatta. Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun. Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista ihmisistä syntisiä, sanoo Jumalan sana.

Raamatun mukaan kaikki tähän maailmaan syntyvät ihmiset ovat Adamin synnistä osallisisia ja siksi kaikki ihmiset tarvitsevan ristin sovituksen Hengen lahjoineen henkilökohtaiseksi sovitukseksi.

" Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

"Meillä on sama uskon Henki, josta on kirjoitettu: "Minä uskon, ja siksi puhun."

27

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Luterilainen kirkko sovittaa isien ja Aadamin synnit loitsujen kera pakanallisessa sakramentissä.

      • Anonyymi

        Sinut on helluntailaisena demonisoitu vihaamaan luterilaisia.
        Tätä sanotaan vaaralliseksi lahkolaisuudeksi.

      • Anonyymi

        kristinusko , katolilaisuus , ortodoksisuus ollut Suomessa jo ennen Lutheriakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinut on helluntailaisena demonisoitu vihaamaan luterilaisia.
        Tätä sanotaan vaaralliseksi lahkolaisuudeksi.

        Luterilaisuus on vaarallinen katolisen kirkon saksalislahko. Luterilaisen ovat murhannet kymmeniä miljoonia, aloittaneet sotia ja olleet osalliisa kansanmurhissa ja holokaustissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luterilaisuus on vaarallinen katolisen kirkon saksalislahko. Luterilaisen ovat murhannet kymmeniä miljoonia, aloittaneet sotia ja olleet osalliisa kansanmurhissa ja holokaustissa.

        ... sanoo ateisti

        Uudestikastajat haluavat tappaa uskovia

    • Anonyymi

      Kasteessa pestään kaikki syntisyys ja syntivelka Adamin synnistä lähtien pois ja ihminen liitetään Kasteessa Kristuksen ruumiin jäseneksi. Perisynissä katkennut Hengen yhteys Jumalan kanssa palautetaan ihmiselle lahjaksi Kristittyjen kasteessa (ei lahkokasteissa)

      • Anonyymi

        JKR 1.Piet.3:
        21. Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt pelastaa teidätkin kasteena, joka ei ole ruumiin lian poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta
        Joh. 20:23; Ap. t. 3:19; Ap. t. 24:16; 1. Tim. 1:19; Hepr. 9:14
        {KR lihan saastan. Kasteen merkitys ja tarkoitus toteutuu, kun kastettu henkilö katuvana pyytää hyvää omaatuntoa anteeksiantamuksen kautta Jeesuksen veressä, ottaa sen vastaan evankeliumin päästösanasta ja sitten Jumalan armon avulla kilvoittelee säilyttääkseen loukkaamattoman omantunnon Jumalan ja ihmisten edessä.

    • Anonyymi

      Luterilainenen kirkko on Jumala, joka pesee pois Aadamin synnit, kolme vesitippaa riittää. Jeesus ei kykene puhdistamaan ketään, ei auta vaikka maailman tappiin asti avuksi huudat joka ikinen päivä ja yö Jeesuksen nimeä. Pitää soittaa kirkkoherran virastoon, ja niin kirkko pesee pois Aadamin ja isien synnit.

      • Anonyymi

        kristillinen kaste EI OLE koskaan pelkkää vettä !!!

        "Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, EI AINOASTAAN vedessä,
        vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.
        Sillä KOLME on, jotka todistavat. Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat"
        1 Joh: 5: 6-8

        Jokainen, joka haluaa pelastua, soittakoon kirkkoherran virastoon, eikö ole selvää. Mitä vielä kähiset?

    • Anonyymi

      älähöpötä, Jeesus ei sovittanut ristinpuulla yhtään mitään ..

      aloittajan höpinät ovat syntiä.

    • Anonyymi

      Vauvakastetut kirjoittelevat satuja.

    • Anonyymi

      Aloitus on totta. Ei kukaan synny tähän maailmaan valmiiksi uudestisyntyneenä.

      5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. [Ef. 5:26; Tit. 3:5; 1. Piet. 3:21]

      5 Jesus svarade: »Sannerligen, sannerligen säger jag dig: Om en människa icke bliver född av vatten och ande, så kan hon icke komma in i Guds rike.

      5 Jesus answered, Verily, verily, I say unto thee, Except a man be born of water and of the Spirit, he cannot enter into the kingdom of God.

    • Anonyymi

      Herodiaan henki vaati Johanneksen pään vadilla.

      Nyt Parhamin henki vaatii lapsia kastavien pappien pään vadilla eteensä.

      • Anonyymi

        >>Nyt Parhamin henki vaatii lapsia kastavien pappien pään vadilla eteensä.<<

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Thomas_Ball_Barratt
        Karismaattisten ilmiöiden vuoksi Barrattille ja metodistikirkolle tuli välirikko. Myöhemmin Barratt myös muutti mielensä lapsikastetta vastaan ja otti kasteen 1913 Tukholmassa Lewi Pethruksen johtamassa Filadelfia-seurakunnassa.lähde? Hän on merkinnyt Norjan helluntailaisuudelle samaa kuin Lewi Pethrus Ruotsin helluntailaisuudelle.

        Sotien välinen aika 1920–1939
        Donald ja Ruth Gee.
        Helsingin Saalem-seurakunnassa Donald Gee, Jalmari Kauppala, Lauri Hokkanen, K. A. Hellman, Eino I. Manninen noin 1933.
        Lauri Hokkanen

        Gerhard Olsen-Smidt järjesti 1920 Helsingissä Helluntaiseurakunnan, jonka kokoontumispaikka oli Ludviginkadulla Helsingin Sanomain salissa 4. kerroksessa ja myöhemmin Liisankatu 17:ssä. Tästä ryhmästä muodostui myöhemmin Filadelfiaseurakunta. Eino I. Manninen valittiin seurakunnan vanhimmaksi joulukuussa 1920. Olsen-Smidt oli valloittava johtaja, ja liike keskittyi vahvasti hänen henkilöönsä. Häntä syytettiin taloudellisista väärinkäytöksistä ja yksinvaltaisesta johtamistavasta.[17]

        Keväällä 1925 Olsen-Smidt pidätettiin Helsingissä ”homoseksuaalisen hurjastelun” takia,[20] ja hänet tuomittiin huhtikuussa 1925 kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen haureudesta,[21] sillä hänellä oli ollut seksuaalisuhteita kahteen nuorukaiseen, jotka toimivat seurakunnassa.[17] Vankeustuomion jälkeen hänet karkotettiin Norjaan.[22]

        Olsen-Smidt kysyi: ”Emmekö tahdokin kulkea siinäkin sanaan luottaen, että vain kastetuille uskoville kuuluu ehtoollinen?” Kädennostolla koko joukko hyväksyi esityksen. Tämä oli ensimmäinen julkinen tilaisuus, jossa asia tuli esille. Helluntailaiset jakaantuivat 1920 ehtoolliskysymyksen vuoksi helluntaiystäviin ja helluntaiseurakuntiin.[19]

        Raamatun mukaan kaste ja ehtoollinen tarkoitettu syntisille ihmisille,
        koska kaiki ihmiset ovat syntisiä Jumalan edessä.

        Jeesus sanoo: tule selaisena kuin olet.

        Ei vain jonkin uskonlahkon jäsenille.

        Eikö jumal kirkkosi riitä sinulle? Sinulla on kaikki, mitä vain ihminen voi jumalalta saada: pelastus kolmen vesitipan kautta, on kiellillä puhumisen lahjat, on pyhä henki ja armolahjat, puhdas omatunto, on aivan kaikki mitä ihminen kaipaa jumalalta. Mitä sinulta vielä puuttuu?

        Pelastus on Kristuksen sovintoveressä, jonka osallisuuden ihminen saa armosta, kun Jumala pesee kasteessa kaiken syntirasitteen perisynnistä alkaen pois ja lahjoittaa ikuisen elämän lahjan liittämällä puhdistamansa sielun ikuisesti elvävän Kristuksen ruumiiseen kasteessa.
        Sinetiksi ja vakuudeksi siitä Jumala vuodattaa kasteessa Pyhän uskon Hengen lahjan sinetiksi vihan enkelin kulkea ohi Ihmisen Pojan päivänä, kun toinen korjataan talteen ja toinen jätetään.Silloin ei enää ketään ehdistä kastaa Kristuksen Jeesuksen omiksi ja opetuslapsiksi. Lue vertaus tyhmistä neitsyistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sotien välinen aika 1920–1939
        Donald ja Ruth Gee.
        Helsingin Saalem-seurakunnassa Donald Gee, Jalmari Kauppala, Lauri Hokkanen, K. A. Hellman, Eino I. Manninen noin 1933.
        Lauri Hokkanen

        Gerhard Olsen-Smidt järjesti 1920 Helsingissä Helluntaiseurakunnan, jonka kokoontumispaikka oli Ludviginkadulla Helsingin Sanomain salissa 4. kerroksessa ja myöhemmin Liisankatu 17:ssä. Tästä ryhmästä muodostui myöhemmin Filadelfiaseurakunta. Eino I. Manninen valittiin seurakunnan vanhimmaksi joulukuussa 1920. Olsen-Smidt oli valloittava johtaja, ja liike keskittyi vahvasti hänen henkilöönsä. Häntä syytettiin taloudellisista väärinkäytöksistä ja yksinvaltaisesta johtamistavasta.[17]

        Keväällä 1925 Olsen-Smidt pidätettiin Helsingissä ”homoseksuaalisen hurjastelun” takia,[20] ja hänet tuomittiin huhtikuussa 1925 kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen haureudesta,[21] sillä hänellä oli ollut seksuaalisuhteita kahteen nuorukaiseen, jotka toimivat seurakunnassa.[17] Vankeustuomion jälkeen hänet karkotettiin Norjaan.[22]

        Valehtelet

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Jokainen voi lukea itse Raamatusta ja ajatella asioita omilla aivoillaan,

        videot ja lahkosaarnaajat on niitä eksyttäjiä, jotkaa dumppaavat niitä lahko-oppeja ihmisiin, jotta ihmiset kääntyisivät sen lahkon määrittelemään uskoon ja liittyisivät maksaviksi jäseniksi lahkoon

        lahkojen missio on estää lapsien kastaminen kristityiksi ja pitää heidät näin lahkon suojissa mahdollisimman pitkään, vihamies ei helpolla luovu saaliistaan

    • Jeesuksen suorittama sovitus meidän synneistämme

      Jumala rakastaa ihmistä, mutta Jumala on oikeudenmukainen, jotenka Jumalan tahdon rikkomisesta kuuluu ihmiselle Rangaistus. Rangaistus kuuluu vain sille ihmiselle joka rikkoo Jumalan tahtoa. Jumala on ilmoittanut lakinsa Vanhassa Testamentissa. Sitä ei kukaan muu ihminen ole täyttänyt paitsi Jumalan oma Poika joka syntyi neitsyestä, Mariasta. Jeesus on Jumalan Poika joka syntyi ihmiserksi.

      Jeesus Jumalan Poika ja ihminen on ainoa ihminen, joka ei rikkonut Jumalan tahtoa, eli lakia.
      Sen tähden Jeesus oli ainoa täysin viaton aikuinen ihminen, jotenka hänelle ei kuulunut synnistä saatavaa rangaistusta. Kun Jeesus tuomittiin viattomana, Hän voi lahjoittaa ihmiselle suoritetun tuomion, jolloinka ne ihmiset, jotka ottavat vastaan tämän lahjan, eivät joudu tuomittavaksi. Ihminen sässä uudestisyntyy ja hän noudattaa uudessa elämässään Jumalan ohjausta. Tässäkin tapauksessa ihminen voi vielä luopua uskosta, jolloinka hän menettää lahjansa.

      • Anonyymi

        Jeesus oli äitinsä puolelta Juu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus oli äitinsä puolelta Juu

        Jeesus oli äitinsä puolelta Juutalainen, joten hänen ruumiinsa eli hansa oli perisynnin vuoksi kuoleman oma, siksi Jeesus kuoli kuten muutkin ihmiset, tosin ennen aikojaan ihmisuhrina maailman syntien puolesta. Jeesus kärsi perisynnin tuomion kehossaan kuolemallaan.

        Liha ja veri ei peri Jumalan valtakuntaa, se koski myös Jeesusta, siksi Jumalan piti luoda kasteessa Jeesukselle uusi ylösnousemusruumis, jossa hän meni tuonelaan ja ilmestyi opetuslapsille ja kulki seinien läpi ja nousii siinää ruumiissa ylös taivaaseen annettuaan sitä ennen 11 apostolilleen kastekäskyn helatorstaina.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Siivooja Auri Kananen ei hätkähdä "mörskäkoteja": Tuhohyönteisiä, tiskit likoamassa pari vuotta...

      Kananen siivoaa järkyttävään kuntoon päässeitä koteja - ja elättää itsensä somesisällöillä. Vastaan on tullut kaikkea maan ja taivaan väliltä: vuosien
      Maailman menoa
      41
      2434
    2. Ok. Hyvä sait mut vihaamaan itseäsi

      Oletko nyt tyytyväinen . Hyvästi
      Ikävä
      313
      2369
    3. Nyt ei enää kantaverkon siirtokyky kestä tuulivoiman lisäystä

      Uudet tuulivoimalat joutuvat seisomaan tyhjän panttina. Tuliko ongelma taas yllättäen ja pyytämättä. Mitä siellä Fingridissä on nämä vuodet puuhailtu,
      Maailman menoa
      155
      2119
    4. En oikein tiedä mitä mun pitäisi tehdä

      Mies, auttaisitko minua? Sinä olet ihana, mutta toisinaan aiheutat minulle ahdistusta. Olen niin sekaisin ja se on sun syy. Miksi tämä on niin vaikeet
      Ikävä
      116
      1781
    5. Ensitreffit alttarilla: Otto ja Assi hörppivät viiniä - Otto harmistuu Assin reaktiosta: "Mikä..."

      Otto ja Assi viettävät ekaa juhannusta yhdessä. Yhteinen viinihetki ei suju ihan kuin strömsössä… Tsemii Otolle, oot symppis! Varo juonipaljastuksi
      Ensitreffit alttarilla
      7
      1687
    6. Onko sinulla ja hänellä

      kuinka paljon ikäeroa?
      Ikävä
      103
      1677
    7. Persut erotti rokotekriitikon

      Turun ”korona­paasaaja” heitettiin ulos perus­suomalaisten ryhmästä: https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000009111451.html?share=b969f2bb00583cc8f0a2
      Maailman menoa
      235
      1523
    8. Mitä luulet muiden ajattelevan jos näkisi

      käsipuolessas hänen, sen ihmisen jota täällä ikävöit?
      Ikävä
      113
      1329
    9. Se on mies nyt niin, että sydämeni ei kestä tätä

      Kaipuuta, eikä tätä radiohiljaisuutta. Voitko tehdä jotain?
      Ikävä
      72
      1105
    Aihe